Immonen vaatii avaamaan Tiitisen listan

miheikki

Greatest Leader
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=73073:immonen-vaatii-avaamaan-tiitisen-listan&catid=1:politiikka&Itemid=30

Immonen vaatii avaamaan Tiitisen listan
Kirjoittanut ILKKA LUUKKONEN 17.02.2012 12:41
Viimeksi päivitetty 17.02.2012 12:43

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) vaatii, että niin sanottu Tiitisen lista julkaistaan. Immonen on jättänyt hallitukselle asiasta kirjallisen kysymyksen.

– Tiitisen lista olisi syytä avata Suomessa välittömästi, jotta pääsisimme keskustelemaan aiheesta sekä arvioimaan suomalaista lähihistoriaa, Immonen perustelee.

Hänen mukaansa vastaavat listat on avattu Saksassa ja Tanskassa jo aikoja sitten. Suomessa listan julkistaminen olisi askel kohti länsimaista demokratiaa, hän sanoo.

Tiitisen listalla on tiettävästi 18 nimeä, jotka ovat olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasiin. Presidentti Mauno Koivisto ja Suojelupoliisin silloinen päällikkö Seppo Tiitinen päättivät jo yli 20 vuotta sitten, että listaa ei julkisteta. Vuonna 2010 korkein hallinto-oikeus katsoi, että listan avaaminen olisi haitallista.
 
miheikki kirjoitti:

Ei vissiin ole rekisteröity suomalaisia tuonne; jos nuo on julkisia, niin mikä estäisi kyselemästä nuilta onko sinne jäänyt puumerkkejä suomalaisista?:dodgy:
 
Samalla voisivat avata Supon arkistoja muutenkin. Etenkin valtion palkkaa tai eläkettä nauttivien kohdalta.
 
Olen miettinyt, järkkyisikö kansalaisten luottamus yhteiskuntaan jos paljastuisi parin huippu poliitikon/virkamiehen olleen tiedonantajia. Oikeasti vaikea kysymys, mutta en usko. Pidänkin virallista selitystä jotenkin ontuvana koska muissa maissa listoja on julkaistu. Näin tulee väistämättä mieleen epäilys ...
 
kimmo.j kirjoitti:

Järkkyminen ei olisi pahaksi, saisi hieman vaihdettua sakkia politiikan huipulta. Se olisi sitä sellaista "avoimmuutta".
 
SJ kirjoitti:

Samaa mieltä. Totuus tekee kipeää mutta se on kuitenkin aina totuus. Kipeintä se tekisi näille huippupoliitikoille jotka voitaisiin asettaa pahimmillaan syytteeseen maanpetoksesta. Tämä on räikein esimerkki muutoin verrattain hyvässä oikeusvaltiossamme ja se kaivertaa koko perustuslain ydintä.

Minun uskoni ja luottamukseni poliitikkoihin on mennyt jo ajat sitten, enkä järkyty enää juuri mistään paljastuksesta. Enemmän luottamusta hallintoon syö se että asiaa salataan ja peitellään häpeilemättä! Lista avoimeksi ja puhdistetaan pöytää!
Jos joku listalla osoittautuu syylliseksi maanpetokseen, tuomittakoon siitä kuten muutkin kansalaiset tässä yhteiskunnassa!

Tämä koko listajupakka on törkeä farssi demokratialle ja osoitus koko poliittisen elitiin "hyvä veli" suojelujärjestelmästä. Miksi listaa peiteltäisiin jos siinä olevilla ei olisi mitään salattavaa?

Mutta ketä listalla onkaan, on tuo jatkuva kysymys. Salailun (KHO+SUPO) mittasuhteista päätellen valtakunnan nykyisiä ja väistyneitä huippuja. Halonen, Tuomioja, Väyrynen....??????
 
Tuosta listasta syntynyt kohu on vähän ylimitoitettua, se ei ole lista DDR:n vakoojista, vaan siinä on vain listattu henkilöitä joihin on otettu "yhteyttä". Se, millaista yhteyttä, on vähän epäselvää kuin myös se, miten listalle on päätynyt. Ilmeisesti listan mukana on jonkunlainen alustus joka vähän selvittää mistä on kysymys.

Mutta onhan tämä hyvä esimerkki siitä miten julkisuudessa huhumylly rupeaa paisumaan kun asioita aletaan salailemaan. Tehokkain tapa levittää huhua on kiistää asia.
 
Eihän me edes mitään listoja tarvita. Jokainen "kotiryssän" omannut voitaisiin heittää jo nyt vankilaan. Ruotsissa ja Norjassa asiasta ei edes keskusteltu, vaan vastaavasta yhteistyöstä tuli pitkiä linnatuomioita sikäläisille politiikoille ja virkamiehille.
 
Älkääs ny pojat hosuko. Vuoden 1918 selvittelykin on vielä kesken. DDR-asioihin päästään 2100-luvun lopulla ihan aikaisintaan. Missään nimessä faktoja ei pidä alkaa kaivella ennen kuin viimeinenkin asianosainen on kuollut ja kuopattu. Näinhän meillä toimitaan.
 
Hande kirjoitti:

Totta tuokin eikä viime sotien finnejä ole edes aloitettu vielä perkaamaan. Ehkä kuitenkin voisimme kehittyä tässä asiassa hieman? Pakkoko se on joka asia aina haudata "yleisen edun nimissä" tai jotain?

Tuo lista lienee tosiaan Stasin yhteydenottolista, joka sinällään ei sano mitään. Jos lista taas on merkitykseltään muuta niin voiv oi.

Rikokset, jos niitä on tapahtunut, ovat käsittääkseni jo wanhentuneita.

Toisaalta: pitäiskö cia-suhteet availla samalla tavoin? Ei ollut niissäkään yhteyksissä aina mitkään, hmmmm, isänmaalliset vaikuttimet taustalla. Isänmaan edun vastainen toiminta on mielestäni ihan yhtä tuomittavaa, olipa se leikkikaveri kuka tai mikä tahansa.
 
Tarkoitus on meillä osin olosuhteiden pakostakin pyhittänyt keinot sotien jälkeisenä aikana. Näin varmasti on ollutkin, mutta kyllä moni on siinä sivussa pelannut myös omaan pussiin.

Nämä pitäisi ehdottomasti käydä läpi. Ei ole mitään käypäistä syytä olla antamatta tietoja tutkijoiden käyttöön. Suora julkinen repostelu ei välttämättä olisi erityisen hyvä idea.

Ja kaikki ulkomaihin suuntautuneet puuhastelut tietysti samalle viivalle ihan ilmansuunnasta riippumatta.
 
Siinäpä se on. "siinä sivussa pelataan" omaan pussiin tai sisäpolitiikkaa tai jollekin taholle etua....sitä paree olisi hoitaa asiat rehellisesti ja oikein.
 
Hande kirjoitti:
Tarkoitus on meillä osin olosuhteiden pakostakin pyhittänyt keinot sotien jälkeisenä aikana. Näin varmasti on ollutkin, mutta kyllä moni on siinä sivussa pelannut myös omaan pussiin.

Nämä pitäisi ehdottomasti käydä läpi. Ei ole mitään käypäistä syytä olla antamatta tietoja tutkijoiden käyttöön. Suora julkinen repostelu ei välttämättä olisi erityisen hyvä idea.

Ja kaikki ulkomaihin suuntautuneet puuhastelut tietysti samalle viivalle ihan ilmansuunnasta riippumatta.

DDR-kytkökset ovat saaneet julkisuudessa ylikorostetun roolin siksi että sieltä on oikeasti mahdollista saada mahdollisesti DDR:n eduksi toimineista suomalaisista. Luulenpa kuitenkin että sekä jenkkilän että itänaapurin tiedustelupalveluilla - ja myös Ruotsilla ja ehkä jopa Norjalla - on ollut täällä paljon enemmän "apureita". Ne relevantit arkistot ovat vaan vielä lukkojen takana, ja pysyvät varmaan pitkään. Olen satavarma näitä "Tiitisen listoja" ja törkeämpiäkin tapauksia löytyy kassakaapeista monta. Eivät vaan ole meidän kassakaappeja, joten emme tiedä niistä mitään.
 
Kriteerit maanpetokselle tai valtionpetokselle eivät ehkä täyty Tiitisen listalla mutta mm. tuosta yhteydenpidosta suomen laki sanoo kyllä aika selvästi. Häkkiä tulee lain mukaan yhteydenpidosta, vakoilusta jne. Yritykset näihin tekoihin ovat myös rankaistavia:

5 §
Vakoilu

Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.

Yritys on rangaistava.

Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.

6 §
Törkeä vakoilu
Jos vakoilu
1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,

2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai

3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa

ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

7 §
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

8 §
Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

9 §
Luvaton tiedustelutoiminta

Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

10 §
Puolueettomuusmääräysten rikkominen

Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

11 §
Maanpetoksellinen yhteydenpito

Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950578
 
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2012022815261398_pk.shtml

Pääkirjoitus 28.2.2012:
Supo taistelee aikaa vastaan
Tiistai 28.2.2012 klo 08.05

Stasi-tutkimusprojekti olisi välttämätön, sillä uusia paljastuksia on luvassa.

Tapaus "Larsen" on uusin DDR:n turvallisuuspoliisin arkistoista esiin pulpahtanut suomalaista koskeva paljastus. Huippuprofessorin maine ja ura on saanut tahran, jonka puhdistaminen voi olla vaikeaa.

Uusia arkistopaljastuksia riittää jatkossakin, sillä Stasin silputtuja asiakirjoja on toistaiseksi rekonstruoitu vasta murto-osa. Työ nopeutuu, kunhan atk-järjestelmät saadaan valjastettua palapeliä kokoamaan. Olisikin jo korkea aika antaa Stasi-arkistot ja suomalaisia koskeva Rosenholz-aineisto alaan perehtyneille tutkijoille. Median kautta asiat tulevat julkisuuteen vaillinaisina.

Suojelupoliisi (Supo) näyttää jatkavan taistelua aikaa vastaan. Viimeksi Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi sille sivustatukea toteamalla, ettei Supon tarvitse luovuttaa Rosenholz-kansiotaan julkisuuteen tai tutkijoille, koska se saattaisi vaarantaa Supon yhteistyösuhteita.

Ketä tässä suojellaan? Useimmissa aineiston vastaanottaneissa maissa se on annettu tutkimuksen käyttöön, mutta Suomessa julistettu salaiseksi. Tieto on valtaa tässäkin tapauksessa. Jokainen päivä, joka totuuden paljastumista on voitu lykätä tuonnemmaksi, on palvellut niiden etua, joilla on aihepiirin suhteen jotain salattavaa.

Salaako Supo hallussaan olevia aineistoja suojellakseen omaa mainettaan ja toimintaansa kohdistuvaa arviointia? Onhan mahdollista, että epäiltyjen vakoilutapausten käsittely näyttäisi harrastelijamaiselta tai poliittisesti valikoivalta. Onko kompasteltu jo ensimmäisissä askelmerkeissä kuten Stasi-arkistojen paras asiantuntija, professori Helmut Müller-Enbergs on Supoa moittinut?

Suomen Stasi-keskustelussa on spekuloitu isoilla poliitikkonimillä. Sitä selittää osin suomettuminen, jota Ruotsissa ei ollut. Viime vuoden lopulla julkaistiin professori Birgitta Almgrenin teos Inte bara spioner Stasin toiminnasta Ruotsissa. Tekijä sai tuomioistuimesta luvan käyttää myös turvallisuuspoliisin (Säpo) arkistoja. Hän kertoo Stasin ihannerekryytin olleen 17-28-vuotias, koulutettu, tavallisen oloinen idealisti, jolla on työssään mahdollista päästä Stasia kiinnostaviin tietoihin. "Larsen" täytti kaikki nämä kriteerit.
 
Ei kait moisia listoja voi julkistaa, kun sieltä löytyvät niin Lipponen, Halonen, Ihalainen kuin Väyrynenkin.
 
hessukessu kirjoitti:
Ei kait moisia listoja voi julkistaa, kun sieltä löytyvät niin Lipponen, Halonen, Ihalainen kuin Väyrynenkin.

Ai sinä ole nähnyt listan? Vai onko sinulla se peräti hallussasi, kun osaat ihan nimeltä syyttää?

Laita ihmeessä kaikki nimet riviin ja kerro samalla vaikka vain muutamalla kymmenellä sanalla missä roolissa kukin on itäiseen Saksaan yhteyksiä pitänyt ja minä vuosina. Värväystapahtuman yksityiskohdat ja luovutettu materiaali ovat myös kiinnostavia asioita.
 
hessukessu kirjoitti:
Ei kait moisia listoja voi julkistaa, kun sieltä löytyvät niin Lipponen, Halonen, Ihalainen kuin Väyrynenkin.

Oma teoriani on se että jos listaa ei julkaista niin FSb:n pojat eivät tiedä ketkä suomalaiset ovat paljastuneet Supolle.

Näin ollen jokainen vanha Stasin yhteistyökumppanin antamia tietoja FSB joutuu pohtimaan mahdollisena Supon sumutuksena.

Kun lista paljastuu niin FSB tietää keihin voi taas luottaa ja keihin ei
 
Back
Top