Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

USA sai tiedustelun jättipotin ISIS:stä – yli 10 000 tietolähdettä
Arno Rydman
eilen klo 23:59 (päivitetty 1 tunti ja 14 minuuttia sitten)
Isisiä vastaan taistelevat liittouman joukot ovat keränneet yli 10 000 arvokasta tietoa sisältävää esinettä, kuten muistitikkuja, läppäreitä, kirjoja ja muistivihkoja.

Yhdysvaltain asevoimat kertoo saaneensa haltuunsa suuret määrät tiedustelumateriaalia Manbijin kaupungissa perääntyviltä Isis-jihadisteilta, uutisoi ABC News.

Manbijin kaupunki sijaitsee Pohjois-Syyriassa. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin mukaan kaupunki on yksi Isisin viimeisistä tukikohdista, josta on yhteys jihadistien tukialueena toimivaan Raqqan kaupunkiin. Isis on julistanut Raqqan pääkaupungikseen.

– Me uskomme, että tämä on iso juttu, sanoo monikansallisen Operation Inherent Resolve -operaation tiedottaja, eversti Christopher Garver.

Garverin mukaan Isisiä vastaan taistelevat liittouman joukot ovat keränneet yli 10 000 arvokasta tietoa sisältävää esinettä, kuten muistitikkuja, läppäreitä, kirjoja ja muistivihkoja.
Tietoa kerättiin yhteensä neljän teratavun verran digitaalisista laitteista.

– Olemme saaneet selville, että Isis käytti Manbijia strategisena keskuksena, johon Isisiin liittyvät ulkomaalaisjihadistit saapuivat.

– Jihadistit seuloivat ulkomailta saapuneet terroristit, selvittivät heidän kielitaitonsa ja määräsivät heille tehtävän. Sen jälkeen heidät lähetettiin joko Syyriaan tai Irakiin, Garver kertoo.

Garverin mukaan takavarikoidusta materiaalista ei ole toistaiseksi löydetty todisteita siitä, että jihadisteja olisi lähetetty Eurooppaan tai muualle länsimaihin.

Manbijin kaupungissa käydään kovia taisteluita. Yhdysvaltain johtama liittouma on tehnyt viimeisen muutaman viikon aikana yli 520 ilmaiskua Isisiä vastaan.

Yhdysvaltain tukemat, enimmäkseen Syyrian kurdeista kootut SDF-joukot (Syrian Democratic Forces) ovat piirittäneet kaupungin.

SDF-joukot aloittivat kesäkuun lopussa operaation vapauttaakseen Manbijin kaupungin Isisin käsistä.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/USA ISIS tiedustelutieto-53343
 
Uusimaa.

http://indy100.independent.co.uk/article/isis-recruitment-explained-in-5-maps-and-charts--byr7kQePIb
Isis recruitment, explained in 5 maps and charts
17300-163sm9u.JPG
 
Ulkomaat 4.8.2016 klo 22:46
Isis vaikeuksissa Egyptissä ja Nigeriassa
Egypti ilmoittaa surmanneensa Isisin johtajan. Nigerian paikallisessa, Isisiä tukevassa terrorijärjestössä riidellään johtajasta.


Kuva: AOP

Islamistinen terroristijärjestö Isis on kohdannut yllättäviä takaiskuja niin Siinain niemimaalla Egyptissä, kuin myös Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Nigeriassa.

Egyptin armeija ilmoittaa, että se on surmannut Isisin Siinain alueen komentajan Abu Duaa al-Ansarin.

Facebookissa tehdyssä ilmoituksessa armeija kertoo, että sen terrorismin vastaiset joukot yhdessä ilmavoimien kanssa ovat tehneet operaation Arishin rantakaupungissa.

Al-Ansarin lisäksi armeija sanoo surmanneensa 45 muuta Isis-taistelijaa. Tietoja ei voida vahvistaa puolueettomista lähteistä.

Johtajat kiistelevät Nigeriassa
Isisin kanssa liitossa oleva nigerialainen terroristijärjestö Boko Haram on vailla johtajaa.

Isis ilmoitti eilen keskiviikkona, että Boko Haramin uusi johtaja on Abu Musab al-Barnawi.

Tänään tuli julki ääninauha, jossa Boko Haramia aikaisemmin johtanut Abubakar Shekau ilmoittaa, ettei ole luopunut vallasta. Shekau myös moittii rajusti al-Barnawia vääräuskoisuudesta ja väärän opin saarnaamisesta.

Boko Haram on Nigerian pohjoisosassa syyllistynyt lukuisiin verisiin terrori-iskuihin. Al-Barnawi oli aikaisemmin luvannut, että hänen johdollaan Boko Haram lopettaisi iskut moskeijoihin ja muslimien toreille.

Miesten riidan on jo ennakoitu voivan jopa erottavan Boko Haramin Isisin tukijoukoista.

http://yle.fi/uutiset/isis_vaikeuksissa_egyptissa_ja_nigeriassa/9074156
 
Isis teloittaa tällä kertaa soutuveneessä olevat vangit helvetinmoisella pommilla. Raskaalla singolla eli Mustilla mielestäni ammutaan teloitettavien ryppääseen rinteessä. Eräälle ryhmälle laitetaan krh kranaatit kaulaan kuin lehmänkellot konsanaan ja räjäytetään. Aivan sairasta matskua ja ennen kaikkea K18 materiaalia. Suosittelen katsomatta jättämistä mutta linkki alla jos haluaa menettää yöunensa.


http://www.bestgore.com/execution/isis-yemen-execution-four-group-people-different-method/
 
ISIS:lle jättitappio: Erikoisjoukot metsästävät viimeisiä jihadisteja
Arno Rydman
33 minuuttia sitten
Yhdysvaltain tukemien joukkojen kerrotaan vallanneen Manbijin kaupungin jihadisteilta.

  • 33108624b7929624b70ca3d7f05afcb55f053a9dfff31b3ebfb6a7b8db956aec

    Manbij sijaitsee lähellä Turkin rajaa.

    (Google Maps)
Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tukemat, enimmäkseen Syyrian kurdeista kootut SDF-joukot (Syrian Democratic Forces) ovat ottaneet Isisin Pohjois-Syyriassa tukikohtanaan käyttämän Manbijin kaupungin lähes kokonaan haltuunsa.

Analyytikoiden mukaan Manbijin kaupunki on strategisesti tärkeä Isisin pääkaupungikseen julistaman Rakkan valtaamisessa, kertoo The Guardian.

SDF:n kerrotaan hallitsevan suurinta osaa (noin 90 prosenttia) kaupungista taisteluiden jatkuessa pohjoisosissa ja keskustassa.

Kurdiaktivisti Mustafa Balin sanotaan todenneen, että kaupungin valtaus on ”vain ajan kysymys”.

SDF aloitti hyökkäyksensä 31. toukokuuta, piiritti kaupungin kesäkuun alussa ja rynnäköi kaupunkiin kesäkuun lopussa.

Hyökkäys on edennyt hitaasti Isisin raivokkaasta vastarinnasta johtuen. Jihadistien kerrotaan käyttäneen itsemurhahyökkääjiä ja autopommeja.

SDF-joukkojen sanotaan haravoivan kaupunkia löytääkseen jäljelle jääneet jihadistit.

Manbij sijaitsee lähellä Turkin rajaa ja on toiminut tärkeänä kauttakulkupaikkana Raqqaan kulkevalla huoltoreitillä. Siten Isis on kuljettanut jihadisteja ja kalustoa maahan ja maasta ulos.

Manbijin kaupungin menetys on sen strategisen merkittävyyden vuoksi suuri tappio Isisille.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ISIS Manbij tappio-53592
 
Ulkomaat 9.8.2016 klo 18:50 | päivitetty 9.8.2016 klo 18:55
Korkea-arvoinen Isisin edustaja mahdollisesti pidätetty Saksassa
Mies pidätettiin normaalin liikennepysäytyksen yhteydessä, kertovat saksalaiset tiedotusvälineet.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Saksan viranomaiset ovat pidättäneet miehen, jonka he epäilevät olevan äärijärjestö Isisin korkea-arvoinen edustaja. Mies pidätettiin Mutterstadtin kaupungissa Saksan länsiosassa sijaitsevassa Rheinland-Pfalzin osavaltiossa.

Osavaltion sisäministeriön edustaja vahvisti pidätyksen tiistaina uutistoimisto DPA:lle, mutta itse pidätyksen ajankohtaa ei kerrottu.

Saksalaismedian mukaan poliisin erikoisryhmä pidätti miehen liikennepysäytyksen yhteydessä.

Aiemmin poliisi oli saanut vihjeen miehestä naapuriosavaltio Nordrhein-Westfalenissa sijaitsevasta vankilasta.

Taustalla kerrotaan olevan Saksan jalkapalloliigan alkuun kohdistunut uhka. Saksan Bundesliga alkaa 26. elokuuta.
 
Shokkiuutinen. Isisllä ja natseilla yhteys:
Isisin uusi ase on natsien vanhat miinat






Egyptin armeijan sotilaat raivaavat miinoja maan luoteisosassa. (EPA)
Toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden joukot kävivät raivokkaita taisteluita Pohjois-Afrikassa natsikenraali Edwin Rommelin Afrika Korpsia vastaan.

Saksalaiset ja myös britit hautasivat miljoonia tonneja räjähteitä Saharan hiekkaan. Luoteis-Egyptissä on maailman suurin räjähtämätön miinakenttä.

Alueella ei voi liikkua kuin merkittyjä, raivattuja reittejä. Ilmeisen toimintakuntoisia miinoja on alueella arviolta 17 miljoonaa.

Suurin vaara ne ovat tähän saakka olleet paikalliselle beduiiniväestölle. Vuodesta 2006 alkaen yli 150 ihmistä on kuollut alueella miinojen räjähdyksiin.


Yhteensä miinoja arvellaan olevan Saharan hiekassa 17 miljoonaa. Ne ovat vakava vaara paikallisille beduiineille. (EPA)
Loputon, ilmainen varasto räjähteitä

Muutaman viime vuoden aikana miinat ovat osoittautuneet vaarallisiksi myös muille. Isis ja muut jihadistijärjestöt ovat alkaneet kaivaa räjähteitä esiin. Niistä on rakennettu muun muassa tienvarsipommeja.

-Vanhoja miinoja on käytetty ainakin kymmenessä terrori-iskussa, kertoo Fathy el-Shazly Newsweek-lehdelle. Hän on vastannut viime aikoihin asti Egyptin miinanraivauksesta.

Ilmiö alkoi jo vuonna 2004, kun äärijärjestöt tappoivat 34 ihmistä Taban turistiresortissa Siinailla vanhoilla räjähteillä.

Lähi-idässä on tarjolla toki uusiakin aseita, mutta käytännössä loputon varasto toimintakuntoisia miinoja on osoittautunut vastustamattomaksi houkutukseksi.

Osin terroristit saavat räjähteitä paikallisilta asukkailta, jotka kaivavat niitä esiin kotiensa ympäristöstä ja myyvät eteenpäin. Se on vaarallista, mutta muita elannon mahdollisuuksia on niukalti tarjolla.


Rommel, "Erämaan kettu", kävi kiivaita taisteluita Pohjois-Afrikassa liittoutuneita vastaan 1940-43. (AOP)
 
Isis kaappasi vallan Boko Haramissa: Sekopää kannibaali sai lähteä – uusi johtaja julistaa kuolemaa kristityille
Länsi-Afrikan pelätyin terroristijärjestö on hajonnut kahteen kilpailevaan klikkiin.
Hannu Pesonen
16.8.2016 18:40

7 min
Luettu (2 086)

”Räjäytämme jokaisen kirkon, jonka pystymme. Ja tapamme jokaisen kristityksi tunnistamamme.”

Näin uhkaa Nigerian pohjois- ja koillisosissa tuhoa kylvävän terroristijärjestö Boko Haramin uusi johtaja Abu Musab al-Barnawi.

Al-Barnawi on ilmeisesti syrjäyttänyt Boko Haramin tähänastisen johtajan, pahamaineisenAbubakar Shekaun terroristijärjestö Isisin järjestämässä vallankaappauksessa. Vallankaappaus on tiettävästi tapahtunut elokuun toisella viikolla.

Shekau vannoi kaksi vuotta sitten uskollisuutta Isisille ja ilmoitti perustaneensa ”islamilaisen kalifaatin Länsi-Afrikan provinssin” alueille, jotka Boko Haram oli vallannut hallitukselta Nigerian pohjoisosissa ja Kamerunissa.

Boko Haramin arabiankielinen nimi Jama’atu Ahlis Sunna Lidda’awati wal-Jihad tarkoittaa ”profeetan opetusten ja uskonsodan edistämiseen sitoutunutta kansaa”. Kansa alkoi nopeasti käyttää siitä hausankielistä nimeä boko haram, ”kaikki länsimainen kielletty”, koska se on suunnannut iskunsa länsimaisia tapoja, kouluja ja terveydenhoitoa vastaan.

Al-Barnawin nousu Boko Haramin johtoon on suoraan yhteydessä Isisin vaikeuksiin Syyriassa, Irakissa ja Libyassa. Isis on joutunut pakenemaan Libyasta Nigeriaan, mikä on käynnistänyt katkeran valtataistelun Boko Haramin sisällä.



Isis suoritti vallankaappauksen, koska se oli kyllästynyt tasapainottoman ja jopa senkin mittapuissa kuvottavan brutaalin Shekaun arvaamattomiin tekoihin ja siihen, että ne esitetään Isisin ja Allahin nimissä.

Shekau tunnetaan naisten ja tyttöjen joukkokaappaamisista ja -orjuuttamisesta, soturiensa raakuuksista, kannibalismista ja mustan magian kaltaisista veriuhreista sekä Isisiäkin holtittomammista islamintulkinnoistaan.

Shekau on sanonut tuntevansa suurta iloa tappaessaan kenet tahansa, jonka Allah määrää hänen tapettavakseen. ”Kuin teurastaisin kanan tai vuohen”, hän vertaa.

Pikkutyttöjen kaappauksissakaan ei ole mitään väärää.

”Heidän ei olisi pitänyt olla koulussa vaan mennä naimisiin yhdeksänvuotiaista lähtien. Teen heistä orjiani, koska orjuus on uskonnossamme sallittua. Allah määräsi minut myymään heidät ja toteutan hänen tahtonsa”, hän perusteli taannoin.

Shekau on pitänyt kaikkia, jotka kieltäytyvät toimimasta Boko Haramin hyväksi, kuoleman ansaitsevina vääräuskoisina. Hänen pyssy- ja pommimiehensä ovat tehneet verisiä iskuja myös moskeijoissa rukoilevien väkijoukkojen keskelle.

Hän on myös ottanut avosylin vastaan joukkojensa vahvistuksiksi patologisia tappajia ja sadisteja, joiden päämotiivi on ollut päästä herkuttelemaan mielin määrin julmuuksilla.

Isis oli myös turhautunut tapaan, jolla Shekau järjestelmällisesti jätti noudattamatta sen strategisia ja uskonnollisia neuvoja ja määräyksiä. Yksi Isisin vaatimuksista Shekaulle oli, että tämä lakkaisi käyttämästä pikkulapsia itsemurhapommien räjäyttäjänä.



Isisin valitsema al-Barnawi vaikuttaa sekavan Shekaun täydelliseltä vastakohdalta.

Siinä missä Shekau uhoaa, vuodattaa uhkauksia ja syytöksiä Boko Haramin julkaisemissa videoissa suu vaahdossa, al-Barnawi perustelee hyytävän täsmällisesti ja armottomasti, miksi vääräuskoisten tappamista ja tuhotoimia länsimaisia tapoja vastaan tulee jatkaa ja tehostaa.

Al-Barnawi on ilmoittanut, että moskeijoihin ei enää isketä. ”Uuden” Boko Haramin tarmo suunnataan nyt entistä selvemmin kristittyjen tappamiseen ja kidnappaamiseen.

Shekaun syrjäyttäminen ei siten merkitse helpotusta terrori- ja kaappausuhkaa pelkääville länsimaisille liikeyrityksille ja länsimaalaisille Nigeriassa. Päinvastoin.

Sitä mukaa kun Isisin ammattimaisemmat toimintatavat saavat sijaa Boko Haramissa, uhka ei rajoitu enää nykyisille syrjäisille konfliktialueille, vaan yltää vastedes myös Nigerian suuriin valta- ja talouskeskuksiin Lagosiin, Abujaan ja Ibadaniin.

Varsinkin avustusjärjestöihin ja niiden työntekijöihin kohdistuvat riskit kasvavat.

Al-Barnawi näkee, että Nigeriassa on käynnissä hyväntekeväisyysjärjestöjen vetämä lännen salaliitto, jonka tarkoitus on käännyttää koko Länsi-Afrikan konfliktialue kristinuskoon.

”Hyväntekeväisyysjärjestöt käyttävät hyväkseen sodan takia kotoaan ajettujen ihmisten surkeaa tilannetta antamalla heille ensin ruokaa ja suojaa ja käännyttävät heidät sitten sen varjolla”, al-Barnawi syyttää Isisin arabiankielisen al-Nabaa-aikakauslehden tuoreessa haastattelussa.

Siksi kristityt tapetaan ja heidän kirkkonsa poltetaan.



”Kasvottomasta” al-Barnawista ei ole löytynyt ainoatakaan valokuvaa. Ainoassa tunnetussa videohaastattelussaan viime vuonna hän esiintyy kasvot sumennettuina.

Hänen uskotaan kuitenkin olevan Boko Haramin 2000-luvun alussa perustaneenMohammed Yusufin poika, mikä takaa hänelle soturien kannatusta.

Yusuf kuoli poliisin pidättämänä epäselvissä oloissa vuonna 2009, jonka jälkeen Shekau otti hänen paikkansa.

Näin väittää nigerialainen toimittaja Ahmad Salkida. Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin tappouhkauksien takia paennut Salkida on seurannut Boko Haramin toimintaa tiiviisti vuodesta 2006 lähtien.

Barnawi tarkoittaa Bornosta kotoisin olevaa. Borno on yksi kolmesta osavaltiosta, joissa Boko Haram sotii Nigerian hallitusta vastaan.



Isis on viime viikkoina valmistellut Nigeriasta jalansijaa taistelijoilleen ja jäsenilleen, jotka se lähetti taannoin Libyaan lännen ja Venäjän ilmaiskujen kiihdyttyä Irakissa ja Syyriassa.

Nyt Libyan hallituksen puolella taistelevat asejoukot ovat ajaneet Isisin nurkkaan myös sen Libyan tukialueella Sirtessä, jonka valtaus näyttää ajan kysymykseltä.

Valtaustaisteluja johtavien Misratan seudun asekaartien eli Libyan aamunkoiton joukkojen tiedustelupäällikkö Mohamed Gnaidy arveli Sirten valtauksen yhteydessä, että osa Isisin johtajista ja taistelijoista on paennut etelään kohti Boko Haramin tukialueita järjestöjen yhdessä rakentamia salakuljetusreittejä pitkin.

On epäselvää, kuinka paljon käytännön tukea Isis pystyy nykyisten vaikeuksiensa keskellä antamaan Boko Haramille ja sen uudelle johtajalle al-Barnawille.

Nigerian hallitus ja länsimaat toivovat tietenkin, että sisäinen välienselvittely heikentää järjestöä edelleen siinä määrin, että se on mahdollista murskata merkityksettömäksi.

Maaliskuussa 2015 Nigerian johtoon uudelleen valittu entinen sotilasjohtaja Muhammadu Buhari on luvannut murskata Boko Haramin. Nigerian armeija on sen jälkeen vallannut osan Boko Haramin ”kalifaatin” hallussa pitämistä kylistä ja kaupungeista, mutta itse järjestöä se ei ole vielä lyönyt.



Syrjäytetty Shekau kutsuu al-Barnawia ”vääräuskoiseksi” ja ”vääräksi profeetaksi”.

Todisteeksi siitä, että hänen johtamansa ”alkuperäinen” Boko Haram on yhä niskan päällä, se julkaisi sunnuntaina 14. elokuuta vastikään videon koulutytöistä, jotka järjestö kaappasi keväällä 2014.

Videolla näytettiin noin 50 tyttöä. On epäselvää, moniko heistä kuuluu tuolloin Chibokin sisäoppilaitoksesta kidnapattuihin 276 kristittyyn tyttöön, sillä Boko Haram on suorittanut samanlaisia kaappauksia sitä ennen ja sen jälkeen

Koulutyttöjen kohtalosta nousi heidän vapauttamistaan vaatinut kansainvälinen Twitter-kohu, mutta se kuihtui nopeasti. Nigerian hallituksen ja armeijan lupauksista huolimatta yli 200 heistä on yhä kateissa. Osa heistä onnistui pakenemaan pian kaappauksen jälkeen, muutama myöhemmin.

Videolla esiintyvä naamioitu mies vaati tyttöjen vaihtamista Nigerian armeijan ja poliisin pidättämiin Boko Haramin sotureihin.

Naamiomies kertoo, että tytöistä noin 40 on ”avioitunut” kaappaajiensa kanssa ja osa on haavoittunut hengenvaarallisesti armeijan raakalaismaisissa ilmaiskuissa.

Julistus vierittää Shekaulle tyypilliseen tapaan syyn heidän kohtalostaan ja ilmaiskujen siviileille aiheuttamista tuhoista hallituksen niskoille.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulk...emaa-kristityille/?shared=932149-f6765186-500
 
Lapsia käytetään jatkuvasti ISIS:in iskuissa

Watch: Iraqi security forces arrest 12-year-old suicide bomber sent by ISIS
ISIS sent a 12-year-old boy to carry out a suicide bombing in Kirkuk, Iraq. The local security forces arrested the frighten boy before he was able to blow himself up.
Aug 22, 2016, 10:00AM Becca Noy

http://www.jerusalemonline.com/news...rces-arrest-12-year-old-suicide-bomber-23138

Today (Monday), a 12-year-old boy wearing an explosive belt was arrested in Kirkuk by the Iraqi security forces moments before he was able to blow himself up. The arrest of the young terrorist was captured on camera.


In the video that went viral, the frighten boy is seen crying just before the Iraqi soldiers removed the explosive belt he was wearing. According to the local reports, the boy was sent by ISIS. In addition, it was reported that ISIS sent two other suicide bombers who blew themselves up in Kirkuk earlier this week.
 
Jaa te kutsutte Daeshia ISIS nimellä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1448522426991
"TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö puhui viime perjantaina Syyrian ja Irakin alueella toimivasta terroristijärjestöstä, jonka nimi on Daesh.
Mikä Daesh? Eikö järjestön nimi ole Isis?
Sitä Niinistö juuri tarkoitti. ”Kyllä, käytän sitä nimitystä”, Niinistö sanoi.
Se, että Niinistö käyttää sanaa, on selkeä strateginen veto. Hän ei anna järjestölle sitä valtaa, jonka se haluaa itseään Islamilaiseksi valtioksi nimittämällä ottaa”, al-Taee sanoo."
 
Semantiikalla maailma paremmaksi? Laiton maahanmuuttaja on paperiton siirtolainen, ISIS on Daesh, kaikki on hyvin.
 
Sitä meinasin, ettei asia nimitystä vaihtamalla muutu. Saattaahan se tuntua jonkinlaiselta vallan ottamiselta itselle, kun käyttää eri nimitystä, joten siitä vain.

Omasta mielestäni tuossa on hieman lapsellisia tai taikauskoisia piirteitä, esimerkkinä karhun eri nimitykset tai Freedom fries
 
Back
Top