Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

Pitäneeköhän paikkaansa?

ISIS:n ykkösjohtaja löydettiin – suurjahti käynnissä

Antti Kirkkala | 09.05.2018 | 11:04

Venäjän, Syyrian ja Iranin joukkojen kerrotaan etsivän ISIS:n johtajaa Itä-Syyriassa.

Irakin tiedustelupalvelu kertoo saaneensa selville ISIS:n johtajan Abu Bakr al-Baghdadin nykyisen sijainnin.
Al-Baghdadin väitetään piileskelevän Syyrian ja Irakin raja-alueella Deir ez Zorin maakunnassa. Alue on ISIS:n rippeiden viimeisiä linnakkeita.

Jihadistit ovat olleet länsimaiden tukemien kurdijoukkojen ja Syyrian hallituksen asevoimien puristuksessa. Kurditaistelijat ovat edenneet alueella viime päivinä tykistön ja liittouman ilmavoimien tukemana.
– Viimeisin tietomme on, että hän on 29 kilometrin päässä rajasta Al-Hajinissa, Irakin sisäministeriön tiedustelujohtaja Abu Ali al-Basri sanoo Fox Newsille.

Al-Basrin mukaan ISIS-johtajan sijainnista oli saatu äskettäin uusia tietoja, joiden perusteella alueella suoritettiin Venäjän, Syyrian ja Iranin joukkojen operaatio.
– Syyrian aavikolla on melko helppo piileskellä, Irakin puolustusministeriön tiedottaja Yahya Rasool pohtii.

Al-Baghdadin kuolemasta liikkui huhuja useita kertoja viime vuoden aikana. Jihadistien johtoporras on eliminoitu suurelta osin ilmaiskuissa ja muissa taisteluissa.

– ISIS:n 43:sta korkean tason johtajasta vain al-Baghdadi on jäljellä. Keskitason johto on vaihtunut jatkuvasti kuolemien johtosta, ISIS-asiantuntija Hisham al-Hashimi toteaa.
Iraqi MoI Intelligence: ISIS leader Baghdadi is located in Hajiin, Syria, 18 miles from the Iraqi border.https://t.co/2k0vZiwAsX
— David M. Witty (@DavidMWitty1) May 8, 2018

https://www.verkkouutiset.fi/isisn-ykkosjohtaja-loydettiin-suurjahti-kaynnissa/
Kaverilla on henkiä kuin kissalla, ainakin jos uskoo idän ja lännen propagandakoneistoa...:sneaky:
 
Isisin salamurhaaja: Khaled tappoi ihmisiä sekä Isisin että al-Nusran nimiin
Tänään klo 21:37
Jihadistijärjestöille työskennellyt salamurhaaja kertoo BBC:llä, kuinka hän on harjoitellut tappamista ja tappanut yli sata ihmistä.
BBC:n reportaasi kertoo salamurhaajasta, joka paljastaa raakoja yksityiskohtia toiminnastaan terroristijärjestöissä.
Isisin kalifaatti on lyöty Irakissa ja Syyriassa, mutta terroristijärjestö toimii edelleen.
Myös al-Nusra toimii edelleen Syyriassa.
Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä.Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä.
Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä. YOUSSEF RABIH YOUSSEF/EPA
BBC kertoo syyrialaismiehen tarinan, eli kuinka tämä Syyrian sodan keskellä ajautui terroristijärjestön salamurhaajaksi.

Khaled (nimi muutettu) sai erityisen kutsun salamurhaajaksi. Kuusi miestä oli määrätty ilmoittautumaan Aleppon lentokentälle Syyriassa. Siellä ranskalainen kouluttaja opetti heille, kuinka pistoolilla, vaimennetulla aseella ja tarkka-ampujan kiväärillä tapetaan. Miehet oppivat murhaamaan. Harjoitusuhreina toimivat vangit.

- Harjoituskohteitamme olivat kiinni jääneet sotilaat. Heidät laitettiin vaikeisiin paikkoihin ja tarkka-ampujan piti osua heihin. Tai ryhmä pidätettyjä lähetettiin eteenpäin ja sinun piti osua yhteen heistä vahingoittamatta muita, Khaled kertoo.

Yleensä murhat tehtiin moottoripyörän kyydistä. Toinen henkilö ajoi moottoripyörää ja takana istuva henkilö ampui kohteen yleensä autoon, josta uhri ei pystynyt pakenemaan.

Koulutus oli veristä ja epäinhimillistä. Khaledista tuli yksi ryhmänsä komentajista ja hän oli vastuussa Raqqan turvallisuustoimistosta.

Eri vaiheiden kautta Khaled päätyi lopulta jihadistijärjestö al-Nusran riveihin. Myöhemmin hänelle tarjottiin turvallisuuspäällikön paikkaa Isisissä. Hän ymmärsi, että kieltäytyminen johtaisi kuolemaan. Niinpä Khaled teki karmean henkilökohtaisen kompromissin ja suostui tehtävään, mutta jatkoi myös al-Nusran riveissä toimien kaksoisagenttina.

- Näytin Isisille ystävällistä naamaa, mutta salaa otin kiini ja kuulustelin heidän jäseniään ja sitten tapoin heidät, Khaled kertoo BBC:llä.

Hän vuoti Isisille niitä tietoja, joita al-Nusran johtaja Abu al-Abbas halusi Khaledin vuotavan.

Khaled siis työskenteli molemmille järjestöille. Isisille hän tappoi noin 16 ihmistä ampumalla nämä hiljennetyllä pistoolilla koteihinsa.

Khaled lopulta pakeni terroristijärjestöjä itse henkensä edestä päätyen Turkkiin.

- Tapoin yli sata ihmistä taisteluissa hallintoa ja Isisiä vastaan ja en kadu sitä ... koska Jumala tietää, etten tappanut siviilejä tai syyttömiä ihmisiä.

Khaled sanoo, että hänestä tuli jälleen siviili, kun hän lähti Syyriasta.
 
Siinä meillä on oikea joka äidin unelmavävy...
 
Tuosta Usan tappiosta Nigerissä. Sen jälkeen kun kaksi ensimmäistä jenkkiä kaatui.
Autot lähtivät pois tulen alta ihan ok. Toiseksi viimeinen jenkkiauto näki, kuinka kaveri meni viimeisen auton kuskin paikalle ja luuli näin, että tulevat perässä. Viimeisessä autossa oli yksi jenkki ja muutama Nigerin sotilas. Tosiasiassa kuskin paikalle ei ihan päästykään,koska tulta tuli niin paljon.Meinattiin vain mennä ja tässä tuli havaintovirhe,. Viimeisen auton porukka hylättiin vahingossa. Tämän jälkeen viimeisen auton porukka pakeni jalan. Nigerin sotilaat tippuivat yksitellen ja jenkki löysi yhden puun/puskan keskeltä aukeaaa jonka juurelle jäi viimeiseen puolustusasemaan. Sivusta kiersi teknikaani noin 100metrin päähän.
Loput joutuivat ajamaan takaa ajettuna ja lopulta hylkäämään auton sen juututtua mutaan. Vasta tässä vaiheessa ensimmäinen avunpyyntö radiolla.
Ehtivät kuitenkin puurajalle ja pääsivät metsän suojaan johon tekivät viimeiset asemat,koska selän takana alkoi taas aukea.
Videolta näkee kuinka Ranskan hävittäjä saa hätistettyä hyökkääjät pois lentämällä todella matalalla.

Viimeksi muokattu:
Isisin salamurhaaja: Khaled tappoi ihmisiä sekä Isisin että al-Nusran nimiin
Tänään klo 21:37
Jihadistijärjestöille työskennellyt salamurhaaja kertoo BBC:llä, kuinka hän on harjoitellut tappamista ja tappanut yli sata ihmistä.
BBC:n reportaasi kertoo salamurhaajasta, joka paljastaa raakoja yksityiskohtia toiminnastaan terroristijärjestöissä.
Isisin kalifaatti on lyöty Irakissa ja Syyriassa, mutta terroristijärjestö toimii edelleen.
Myös al-Nusra toimii edelleen Syyriassa.
Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä.Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä.
Suuri osa Syyriasta on raunioina muun muassa Isisin vastaisen taistelun jäljiltä. YOUSSEF RABIH YOUSSEF/EPA
BBC kertoo syyrialaismiehen tarinan, eli kuinka tämä Syyrian sodan keskellä ajautui terroristijärjestön salamurhaajaksi.

Khaled (nimi muutettu) sai erityisen kutsun salamurhaajaksi. Kuusi miestä oli määrätty ilmoittautumaan Aleppon lentokentälle Syyriassa. Siellä ranskalainen kouluttaja opetti heille, kuinka pistoolilla, vaimennetulla aseella ja tarkka-ampujan kiväärillä tapetaan. Miehet oppivat murhaamaan. Harjoitusuhreina toimivat vangit.

- Harjoituskohteitamme olivat kiinni jääneet sotilaat. Heidät laitettiin vaikeisiin paikkoihin ja tarkka-ampujan piti osua heihin. Tai ryhmä pidätettyjä lähetettiin eteenpäin ja sinun piti osua yhteen heistä vahingoittamatta muita, Khaled kertoo.

Yleensä murhat tehtiin moottoripyörän kyydistä. Toinen henkilö ajoi moottoripyörää ja takana istuva henkilö ampui kohteen yleensä autoon, josta uhri ei pystynyt pakenemaan.

Koulutus oli veristä ja epäinhimillistä. Khaledista tuli yksi ryhmänsä komentajista ja hän oli vastuussa Raqqan turvallisuustoimistosta.

Eri vaiheiden kautta Khaled päätyi lopulta jihadistijärjestö al-Nusran riveihin. Myöhemmin hänelle tarjottiin turvallisuuspäällikön paikkaa Isisissä. Hän ymmärsi, että kieltäytyminen johtaisi kuolemaan. Niinpä Khaled teki karmean henkilökohtaisen kompromissin ja suostui tehtävään, mutta jatkoi myös al-Nusran riveissä toimien kaksoisagenttina.

- Näytin Isisille ystävällistä naamaa, mutta salaa otin kiini ja kuulustelin heidän jäseniään ja sitten tapoin heidät, Khaled kertoo BBC:llä.

Hän vuoti Isisille niitä tietoja, joita al-Nusran johtaja Abu al-Abbas halusi Khaledin vuotavan.

Khaled siis työskenteli molemmille järjestöille. Isisille hän tappoi noin 16 ihmistä ampumalla nämä hiljennetyllä pistoolilla koteihinsa.

Khaled lopulta pakeni terroristijärjestöjä itse henkensä edestä päätyen Turkkiin.

- Tapoin yli sata ihmistä taisteluissa hallintoa ja Isisiä vastaan ja en kadu sitä ... koska Jumala tietää, etten tappanut siviilejä tai syyttömiä ihmisiä.

Khaled sanoo, että hänestä tuli jälleen siviili, kun hän lähti Syyriasta.
Mistähän tämä juttu on?
 
isis.jpg

Zulfi Hoxha. /Youtub
Tämä on ISIS 2.0: Uudet johtajat nousevat

Siina Ekberg | 27.05.2018 | 13:12- päivitetty 27.05.2018 | 13:13

Terroristijärjestö rekrytoi uusia jäseniä aktiivisesti internetissä.

Terroristijärjestö Isisin valta Lähi-idän alueilla alkaa olla kukistettu, mutta maailmalla on liikkunut epäilyjä jihadistijärjestön uudesta tulemisesta. The Arab Weeklyn mukaan Isisin uudet johtajat rakentavat Isis 2.0 -hanketta rekrytoimalla internetissä uusia jäseniä erityisesti Yhdysvalloissa.

Yksi uusista johtohahmoista on Zulfi Hoxha, albanialaisamerikkalaisen pizzerian pitäjän poika, joka asuu New Jerseyssa. Hänestä on kasvanut Isisin näkyvä hahmo sen jälkeen, kun hän esiintyi Syyriassa kuvatulla propagandavideolla.
Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan 25-vuotias Hoxha lähti USA:sta Turkkiin huhtikuussa 2015, josta hän päätyi Syyriaan terroristien harjoitusleirille. Hoxhan itsensäkin uskotaan tulleen rekrytoiduksi internetissä.

Isisin aktivoitumista Yhdysvalloissa pidetään vakavana kehityssuuntana. Yhdysvalloissa asuvien jihadistien ei enää uskota olevan yksittäisiä yksinäisiä susia, vaan toiminta vaikuttaa yhä järjestäytyneemmältä.

Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisten mukaan Isisin rekrytointiverkosto ei ole USA:ssa yltänyt vielä Euroopan tasolle, mutta kehitys on huolestuttava.
Hiljattain on kerrottu, että Isisin suurjohtaja Abu Bakr al-Baghdadi on rakentamassa jihadistiyhteisöstä kalifaatin sijaan maan alla toimivaa kansainvälistä terrorijärjestöä.

https://www.verkkouutiset.fi/tama-on-isis-2-0-uudet-johtajat-nousevat/
 
Vastustan kuolemanrangaistusta yleensä, mutta näistä en protestoi. Sitä saa mitä tilaa...
45192247-1118x629.jpg

Irakin oikeusministeriön julkaisema kuva teloitusta odottavista ISIS-vangeista. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / Iraq Justice Minister / Handou

10 minuuttia oikeudessa ja hirteen – Euroopan ISIS-matkaajien karu loppu

Antti Kirkkala | 02.07.2018 | 23:56- päivitetty 02.07.2018 | 14:55

Irakin oikeusasteissa on tuomittu satoja ISIS-järjestön riveissä taistelleita henkilöitä, myös useita Britannian kansalaisia.

Irak on tuominnut kuolemaan useita ISIS-järjestöön kuuluneita henkilöitä, joiden joukossa on mahdollisesti myös Britannian kansalaisia. Maan korkeimman oikeuden tiedottaja Abdul Sattar Beraqdar toteaa, että jihadistien riveissä taistelleet britit ansaitsevat tuomionsa.
– Vaikka rankaisu vaikuttaakin ankaralta, tulee se kohentamaan myös oman maanne turvallisuutta, Beraqdar sanoo Daily Expressin mukaan.
– Olen varma, että Britanniassa on satoja ihmisiä, jotka suunnittelevat parhaillaan samankaltaisten rikosten tekemistä. He tulevat harkitsemaan asiaa vakavasti, jos me irakilaiset olemme ankaria rangaistuksissamme.

Irakin pääministeri Haider al-Abadi määräsi äskettäin 13 jo aiemmin tuomittua terroristia teloitettavaksi. Toimenpide on kosto ISIS:lle, joka ilmoitti tappaneensa kahdeksan panttivankiaan.

Beraqdar ei kuitenkaan vahvistanut, oliko kuolemantuomion saaneiden joukossa tällä kertaa Britannian kansalaisia. Osa briteistä odottaa vielä oikeudenkäyntiä Irakissa.

Beraqdar kertoo käsitelleensä satoja vastaavia tapauksia bagdadilaisessa tuomioistuimessa ja antaneensa lukuisia kuolemantuomioita. Hänen mukaansa oikeudenkäynnit ovat kestäneet välillä vain kymmenisen minuuttia.

Arvioiden mukaan ainakin 800 Britannian kansalaista on matkustanut viime vuosien aikana Irakiin ja Syyriaan taistellakseen ”kalifaatin” puolesta.
Britannian ulkoministeriön mukaan terroristit tulisi pääsääntöisesti tuomita niissä maissa, joiden alueella rikokset ovat tapahtuneet. Ministeriö kuitenkin ilmoittaa periaatteessa vastustavansa kuolemantuomiota.

https://www.verkkouutiset.fi/10-minuuttia-oikeudessa-ja-hirteen-euroopan-isis-matkaajien-karu-loppu/
 
Pomoa ei ole kai vielä saatu nitistettyä, mutta edes nyt sitten poika. Sinänsä mielenkiintoista, että pojan sanotaan kuolleen taistelussa venäläisiä ja Assadin joukkoja vastaan Homsin liepeillä. Kuvittelin ISIS:n olevan aktiivinen lähinnä kauempana idässä ja lounaisosan taskussa.
Tuollaisella miehellä on varmaan lukematon määrä jälkikasvua lukuisien naisten kanssa.
 
Saudit, Ruotsi ja Jenkit kohteina ISIS:n salahankkeissa.

US-led coalition: 6 Islamic State operatives plotted against Saudi Arabia, Sweden and US

By Thomas Joscelyn | July 25, 2018 | [email protected] | @thomasjoscelyn

The US-led coalition announced on July 24 that at least six Islamic State operatives who had plotted terrorist attacks abroad have been killed in airstrikes since April. The jihadists were allegedly planning attacks in Saudi Arabia and Sweden, as well as against the US and American interests.

Combined Joint Task Force – Operation Inherent Resolve (CJTF-OIR), which oversees the war effort against the so-called caliphate in Iraq and Syria, did not say where the airstrikes were conducted. In the past, CJTF-OIR has targeted specific Islamic State figures throughout Iraq and Syria.

Since early 2017, the US and its allies have also honed in on the group’s senior leadership cadres in eastern Syria, especially near the city of Mayadin in the province of Deir Ezzor. Some of those killed included jihadists who were thought to be planning “external operations,” that is, attacks outside of their strongholds in Iraq and Syria.

CJTF-OIR names the six Islamic State operatives killed since late April, but provides few details concerning their activities.
On Apr. 24, Munawwar al-Mutayari was killed in a “kinetic strike.” The US-led coalition says al-Mutayari was a “Syrian-based” member of Abu Bakr al-Baghdadi’s organization and was “planning external attacks to be carried out in Saudi Arabia.”

Earlier this month, the Islamic State claimed, via its An Naba newsletter, a raid on a security checkpoint inside the kingdom. At least two people were killed.

The Islamic State has long operated in Saudi Arabia. In Nov. 2014, Baghdadi announced that he had accepted an oath of allegiance from unnamed jihadists inside the country. Baghdadi declared that one of his group’s “provinces” would operate there and its men have conducted sporadic attacks since then.

Senior Islamic State officials, including Baghdadi, have also repeatedly called on their followers to strike inside the kingdom.
On June 2, a Belgian foreign fighter named Soufiane Makouh was killed in a separate strike. CJTF-OIR says that Makouh “came to Syria to plan attacks against the US and its interests,” but does not indicate if his plotting was active.

Three additional airstrikes were carried out between June 12 and June 26. The US and its allies concluded that at least four jihadists tied to plotting inside Sweden were killed.

The first, identified as a man known as “Simak,” was an Islamic State “intelligence official linked to a terror cell plotting attacks in Sweden.” According to CJTF-OIR, two jihadists known as Abu Awf and Abu-Quddamah were “directly associated with the Sweden attack plot” and “were killed on June 24.” The fourth member of the cell, Sharif al-Ragab, “was killed June 26.”

It is not surprising that the Islamic State would have a cell devoted to planning operations inside Sweden. In Apr. 2017, an Uzbek named Rakhmat Akilov hijacked a truck and drove it into pedestrians in Stockholm. The attack mirrored other operations carried out by the jihadists, including the Dec. 2016 Berlin truck assault. Moreover, Uzbek officials claimed that Akilov had been recruited by Baghdadi’s men.

CJTF-OIR’s press release indicates that the Islamic State likely maintains a degree of command and control over its “external operations.” But these plans are also regularly disrupted by the US and its allies.

https://www.longwarjournal.org/arch...urnalSiteWide+(FDD's+Long+War+Journal+Update)
 
ISIS ei olekaan lyöty: YK:lta shokkiraportti 30000 jihadistista

Kasperi Summanen | 14.08.2018 | 23:54- päivitetty 15.08.2018 | 07:14

Puheet jihadistijärjestön tuhosta ovat ennenaikaisia.

ISIS-jihadistijärjestön on viime aikoina uutisoitu horjuvan lopullisen tappion kynnyksellä. Suurimmillaan Britannian kokoinen ”kalifaatti” on kutistunut muutamaksi tukipesäkkeeksi ja jihadisteja on kuollut valtavia määriä.

The Timesin mukaan puheet ISIS:n tuhosta ovat kuitenkin lukujen valossa ennenaikaisia. Yhdysvaltojen puolustusministeriön viime viikon perjantaina edustajainhuoneelle antaman selonteon mukaan Irakissa on yhä 15 500-17 000 ja Syyriassa noin 14 000 ISIS:n jäsentä.
Pentagonin luvut ovat valtavasti suurempia kuin aiemmin julkisuuteen tulleet arviot. Ne poikkeavat myös merkittävästi siitä, mitä Yhdysvaltojen johtama ISIS:n vastainen koalitio on kertonut.

YK:n asiantuntijaryhmän maanantaina luovuttama arvio tukee amerikkalaisnäkemystä. Shokkiraportin mukaan Irakissa ja Syyriassa on kaikkiaan 20 000-30 000 ISIS-jihadistia.
The Times huomauttaa, että ISIS:n läsnäolo ja operaatiot muualla Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Afganistanissa, Kaakkois-Aasiassa ja myös Euroopassa ovat lisääntyneet Irakin ja Syyrian ydinalueilla kärsityistä tappioista huolimatta.

ISIS:n kerrotaan myös keräävän taas ainakin paikoin tukea paikalliselta väestöltä poliittisten kahnausten ja heikon keskushallinnon vaivaamassa Irakissa.
Asiantuntijoiden mukaan ISIS:n valttina on se, että kuka tahansa järjestön sanoman vakuuttama terroristi tai mikä tahansa kapinaliike voi halutessaan toimia sen lipun alla.
– Se on terrorismin McDonalds. Sen sijaan, että kyse olisi elitistisestä liikkeestä, se voi elää ikuisesti houkuttelemalla kaikkia halukkaita, turvallisuusasiantuntija Olivier Guitta toteaa.
Tämä näkyy myös Euroopassa, missä The Timesin mukaan paljastuu keskimäärin yksi terrori-iskujuoni kuukaudessa.

https://www.verkkouutiset.fi/isista-ei-olekaan-lyoty-ykn-shokkiraportti-30-000-jihadistista/
 
Pentagonilta hurjat luvut ISIS-taistelijoitten määrästä. Pitävätkö paikkansa?

Allahin maa on suuri” – ISIS teki paluun, 30000 jihadistin armeija

Kasperi Summanen | 31.08.2018 | 23:54- päivitetty 01.09.2018 | 07:18

Jihadistijärjestön rivien kerrotaan taas kasvavan.

ISIS-jihadistijärjestö on New Yorkerin mukaan “tekemässä paluuta” vastoin kaikkia odotuksia. ISIS:n riveihin kerrotaan taas virtaavan lisää taistelijoita ja myös järjestön tekemien iskujen määrä on kasvussa.

ISIS;n useita kertoja kuolleeksi väitetty johtaja, kalifiksi julistautunut Abu Bakr al-Baghdadi on samanaikaisesti päättänyt liki vuoden hiljaiselonsa ja julkaissut uuden tunnin mittaisen ääniviestin.
Siinä Baghdadi pilkkaa Yhdysvaltain “niin kutsuttua voittoa, jossa valtio (viittaa ISIS-järjestöön) ajettiin kaupungeista ja maaseudulta Irakissa ja Syyriassa”.
– Allahin maa on suuri ja sodan tuulet kääntyvät. Voiton tai tappion mittakaava ei uskoville mujahediineille ole sidottu vietyyn kaupunkiin tai kylään eikä riipu heistä, joilla on ilmaherruus, mannertenvälisiä ohjuksia tai täsmäpommeja, al-Baghdadi sanoi.

ISIS-johtaja viittasi järjestön aiempaan nousuun tuhon partaalta. Yhdysvallat kitki ISIS:n ensimmäisen version vain noin tuhanteen taistelijaan vuonna 2007. Se kuitenkin kokosi rivinsä salassa ja nousi nopeasti yli 60 000 taistelijaan yli sadasta maasta.
– He, jotka kestävät kärsivällisesti saavat taas nähdä hyviä aikoja, al-Baghdadi julisti.

ISIS-johtajan puheille vaikuttaisi olevan myös katetta. Kahden hiljattain julki tulleen viranomaisraportin luvut ISIS:n taistelijamääristä ovat pysäyttäviä ja kumoavat aiemmat sekä Yhdysvaltojen että Venäjän esittämät väitteet siitä, että järjestö on käytännössä jo tuhottu.

Yhdysvaltojen puolustusministeriön elokuun puolivälissä edustajainhuoneelle antaman selonteon mukaan Irakissa on yhä 15 500-17 000 ja Syyriassa noin 14 000 ISIS:n jäsentä.

Pentagonin luvut ovat valtavasti suurempia kuin aiemmin julkisuuteen tulleet arviot. Ne poikkeavat myös merkittävästi siitä, mitä Yhdysvaltojen johtama ISIS:n vastainen koalitio on kertonut.

YK:n asiantuntijaryhmän samoihin aikoihin valmistama arvio tukee amerikkalaisnäkemystä. Shokkiraportin mukaan Irakissa ja Syyriassa on kaikkiaan 20 000-30 000 ISIS-jihadistia.

Suunnanmuutos näkyy myös Yhdysvaltojen Syyrian operaatioissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti huhtikuussa vetävänsä amerikkalaisjoukot pois Syyriasta. Nyt maaoperaatioita aiotaan kuitenkin jatkaa määrittelemättömästi.

https://www.verkkouutiset.fi/allahin-maa-on-suuri-isis-teki-paluun-30000-jihadistin-armeija/
 
Back
Top