Isku Iraniin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ctg
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
  • Tagit Tagit
    iran
Houtheista ei vielä tiedä, liian aikaista sanoa. Yemenistä on tehty kiusaa Israelin suuntaan jo pidemmän aikaa, nuijimisesta huolimatta.

Kisastudiota ainakin ovat saaneet pystyyn jonnekin stadikalle Iranin vastaiskuista
Äänivalliko tuolla rikkoutuu kun tulee tuommoinen valkoisen kärpässienen lakki taivaalle yhdessä kohtaa? Ilmeisesti saapuvan rojun, muodosta päätellen.

Eikö aiemman ison hyökkäyksen torjunnassa samanlaisia tullut kun torjunta tapahtui avaruuden puolella? Ja kaiketi siis nytkin

 
Hurjimmat väitteet ovat sellaisia, että Iranin ilmavoimien koko johto oli koolla yhdessä paikassa, jonne Israel sitten iski ja siinä meni kaikki kerralla ylintä porrasta myöten.

Joku vuosi kokoontumispaikan tai sitten Iran toimii protokollan mukaan, joka oli tiedusteltu etukäteen, siltikin ajoituksen onnistuminen vaatii ehkä sisäpiiristä tietoa tai kykyä vakoilla jonkun tai joidenkin liikkeitä.

 
Hezbollah näyttäisi pysyvän tämän "konfliktin" ulkopuolella, jos tätä on uskominen:

A #Hezbollah official stated that the group will not launch an attack on #Israel in response to the strikes on #Iran — SKY


-

Ei toki sillä, että Hezbollahilla olisi juurikaan kykyä hyökätä Israelin kimppuun. Ohjuksia lienee jonkinlainen määrä joissain varastoissa mutta Israel reagoisi varmasti nopeasti ja purevasti jos yrittäisivät jotain. Edellinen nuijiminen on vielä tuoreessa muistissa.

Houtheista ei vielä tiedä, liian aikaista sanoa. Yemenistä on tehty kiusaa Israelin suuntaan jo pidemmän aikaa, nuijimisesta huolimatta.

-

Iranin viimeisen 13 kuukauden "CV" ei ole hääviä luettavaa:

May 2024: president Raisi dies in helicopter crash together with the Iranian FM

September 2024: Israeli pager attack decapitates Hezbollah leadership, Hassan Nasrallah killed in strike.

December 2024: rebel victory in Syria, Assad overthrown.

June 2025: successful Israeli strikes on Iranian targets, multiple commanders killed.

These past 13 months have been an absolute DISASTER for the Iranian regime.



-

Tämä koko kuvio on vielä niin tuore että parasta olisi olla hiljaa ja seurata mitä tapahtuu, mutta en malta olla pohtimatta: JOS Israel jatkaa purevia iskujaan ja heikentää merkittävästi Iranin johtoa, niin mitä Iranin kansa mahtaa tehdä?

Siellä on osoitettu mieltä rohkeasti ja pitkään, tosin se ei ole johtanut muutoksiin. Mahtaako suurin toivo muutoksista olla tyrehtynyt vai kupliiko se pinnan alla?

Syyrian tilanne ja Assadin keikautus antavat yhdenlaista toivoa siitä että "ikuinen diktaattori" voi kaatua yllättäen ja nopeasti, jos sille tielle lähdetään riittävällä voimalla. Iran on toki eri maa ja valta on keskitetty hyvin lujasti pienelle porukalle, siten verrattavissa mm. Venäjään. Syyriassa puolestaan oli useita vahvasti aseistautuneita ja hyvin johdettuja keskusvallan vastaisia joukkoja (tai jopa "armeijoita") joiden oli mahdollista hyökätä. Iranissa ei ole mitään tällaista, ainoastaan aseetonta vastarintaa.

Ei siis kannata odottaa liikoja, tosin tilaisuus voi olla parempi kuin kertaakaan vuoden 1979 jälkeen - JOS tähän on aitoa halua ja laaja tuki kansan keskuudessa.
Hizbollahilla on kova kiire varustautua ja rakentaa infraa syyskuun 1. päivän varalle, jos/kun UNIFILin mandaatti lakkaa ja Israel laittaa pelinappulat liikkeelle...

Periaatteessa siellä on jo, Pakistanin ydinase joka on saudien rahoittama ja ymmärtääkseni heille on luvattu niiden käyttö jos tilanne sitä vaatii. :unsure:
Saudi-Arabia nykyisen kuningashuoneensa johtamana ei kuitenkaan ole islamistinen, islamismi on nykyiselle Saudin huoneelle kauhistus, samoin kuin muu ylitraditionalismi, sillä heidän heimonsa Banu Hanifa ei ole kovin korkealla perinteisessä prestiisijärjestyksessä, ja nousivat Arabian niemimaan päähallitsijoiksi yksinomaan 1900-luvun sotilaallisin ansioin valloittamalla muut alueet. Jordanian kuningashuonehan on paljon korkeammalla prestiisijärjestyksessä, koska heidän heimonsa Banu Hashim on sama kuin Muhammedin heimo (myös Marokon kuningashuone polveutuu Banu Hashimista). Banu Hanifa sen sijaan oli alkujaan kristitty heimo, joka soti Muhammedia vastaan.
 
Hizbollahilla on kova kiire varustautua ja rakentaa infraa syyskuun 1. päivän varalle, jos/kun UNIFILin mandaatti lakkaa ja Israel laittaa pelinappulat liikkeelle...


Saudi-Arabia nykyisen kuningashuoneensa johtamana ei kuitenkaan ole islamistinen, islamismi on nykyiselle Saudin huoneelle kauhistus, samoin kuin muu ylitraditionalismi, sillä heidän heimonsa Banu Hanifa ei ole kovin korkealla perinteisessä prestiisijärjestyksessä, ja nousivat Arabian niemimaan päähallitsijoiksi yksinomaan 1900-luvun sotilaallisin ansioin valloittamalla muut alueet. Jordanian kuningashuonehan on paljon korkeammalla prestiisijärjestyksessä, koska heidän heimonsa Banu Hashim on sama kuin Muhammedin heimo (myös Marokon kuningashuone polveutuu Banu Hashimista). Banu Hanifa sen sijaan oli alkujaan kristitty heimo, joka soti Muhammedia vastaan.
Saudi-Arabian wahhabilaisuus tai wahhabismi on sitä kaikkein äärimmäisintä islamin tulkintaa. On Saudi-Arabian valtion virallinen tulkinta ja oli Saudien suku teki jo 1700-luvulla sopimuksen wahhabiittien kanssa. Näiden tuki oli tärkeä suvun menestykselle. Että ei "islamismi" ole saudien kauhistus, ainoastaan erilaiset tulkinnat islamismista ja islamista.
 
Montako noista tulisi läpi jos kyseessä olisi Helsinki, Tampere tai Oulu?

IT on se sotatekniikan ala johon meidänkin pitäisi satsata lujimmin. Jos ryssä saa muutaman vuoden jossain välissä hengähtää niin noita ballistisia ne Iranin kanssa alkaa saman tien väsätä varastot täyteen.

Muokattu Iran --> iran.
Ei pienellä maalla ole varaa kaikkeen. Sotilas- ja teollinen infrastruktuuri suojataan siten miten voidaan, siviileille on pommisuojat. Paras sisäistää ajatusmalli ”Muurimme murtuvat, mutta sydämemme eivät”.
 
Montako noista tulisi läpi jos kyseessä olisi Helsinki, Tampere tai Oulu?

IT on se sotatekniikan ala johon meidänkin pitäisi satsata lujimmin. Jos ryssä saa muutaman vuoden jossain välissä hengähtää niin noita ballistisia ne Iranin kanssa alkaa saman tien väsätä varastot täyteen.
Valitettavasti hajautus ja maan-alaiset toiminnot on se meidän keino vähentää vahinkoja. Kuitenkin paras keinomme torjua ohjukset on poltaa ne lähtöpaikkaansa F-35 häivehävittäjillä ja niiden ohjautuvilla ohjuksilla/pommeilla. Dronetkin käy. Eikä toki sovi unohtaa osaamistamme satelliittien saralla.

Edit: jos olisi kaikki valta niin hienosti parikymmentä F-15E Strike Eagle hävittäjää täydentäisi settiämme ollen aivan ylivoimainen alusta eri torjuntaohjuksille. Kaksi F-35:sta ja yksi F-15 Eagle olisi kova kolmikko taivaalla.

Valitettavasti ensimmäistä linkkiä ei löydy enää maksuttomana:

Edit: tuo F-15 on kyllä hävyttömän hintainen.
 
Viimeksi muokattu:
Valitettavasti ensimmäistä linkkiä ei löydy enää maksuttomana:

Samasta asiasta pari englannin kielistä juttua.
 
Neljä ohjusaaltoa Israeliin. Tähän mennessä 4 kuollutta ja 70 haavoittunutta.


Iran uhoaa ampuvansa jopa 2000 ohjusta. Jos tuo pitää paikkansa niin aika käsittämättömiä määriä ballistisia ovat mullahit säilöneet.

 
Nämä pienet laser-ohjatut ohjukset ovat kyllä ehkä fiksuin saturaatiohyökkäysten torjuja tällä hetkellä. Riittävän tehokkaita, riittävä kantama ja laukauksen hinta murto-osia tavanomaiseen ilmataisteluohjukseen verrattuna. Lisäksi monikäyttöisiä eli toimivat myös maa- ja merimaaleja vastaan on kyse sitten meridronesta tai vaikka jostain irgc:n kiemurtelevasta venekerhosta.

APKWS löytyy jenkeistä ja Thalesilta vastaavasti Martlet. Omasuoja-aseena toimisi veneillä/laivoillakin sekä maavoimissa.
 
Montako noista tulisi läpi jos kyseessä olisi Helsinki, Tampere tai Oulu?

IT on se sotatekniikan ala johon meidänkin pitäisi satsata lujimmin. Jos ryssä saa muutaman vuoden jossain välissä hengähtää niin noita ballistisia ne Iranin kanssa alkaa saman tien väsätä varastot täyteen.

Muokattu Iran --> iran.
Lähes kaikki. Käytännössä teoreettinen mahdollisuus torjua näitä on NASAAMS:lla, joita on muutama patteri, eli käytännössä ainoastaan pääkaupunkiseudulla on jonkinlainen ilmapuolustus. Daavidin linkoja pitäisi tilata suunniteltua enemmän, sillä kusessa ollaan jos/kun Suomen kaupunkeihin ammutaan ballistisia ja droneja kuten nyt esimerkiksi Ukrainassa ja Israelissa. Toki on liittolaisten kyvykkyydet sekä F-35/Hornet, mutta niillä on muitakin tehtäviä kuin ohjustentorjunta.
 
Saudi-Arabian wahhabilaisuus tai wahhabismi on sitä kaikkein äärimmäisintä islamin tulkintaa. On Saudi-Arabian valtion virallinen tulkinta ja oli Saudien suku teki jo 1700-luvulla sopimuksen wahhabiittien kanssa. Näiden tuki oli tärkeä suvun menestykselle. Että ei "islamismi" ole saudien kauhistus, ainoastaan erilaiset tulkinnat islamismista ja islamista.
Jeps. Tästä syystähän Muslimiveljeskuntaa (samaa p*skaa eri paketissa) kannattavat toimittajat paloitellaan ja palvataan Saudilähetystöissä.
 
Nämä pienet laser-ohjatut ohjukset ovat kyllä ehkä fiksuin saturaatiohyökkäysten torjuja tällä hetkellä. Riittävän tehokkaita, riittävä kantama ja laukauksen hinta murto-osia tavanomaiseen ilmataisteluohjukseen verrattuna. Lisäksi monikäyttöisiä eli toimivat myös maa- ja merimaaleja vastaan on kyse sitten meridronesta tai vaikka jostain irgc:n kiemurtelevasta venekerhosta.

APKWS löytyy jenkeistä ja Thalesilta vastaavasti Martlet. Omasuoja-aseena toimisi veneillä/laivoillakin sekä maavoimissa.
Joo, näistähän oli uutinen, että puolustusministeri Hegseth oli viime hetkellä kääntänyt Ukrainaan menossa olleen 20 000 raketin erän omille joukoille Lähi-itään. Rakettien valmistamisen rajoittava tekijä on ilmeisesti lähisytyttimien (proximity fuze) valmistamisen kapasiteetti.

Tätähän uutisoitiin hieman sävyllä, että taas tehtiin Ukrainalle ohari, mutta silloin jo ihmettelin että mitäs he tietävät Lähi-idästä mitä me ei tiedetä. Sitten tuli uutisointi lähetystöjen evakuoinnista, mikä vain vahvisti ihmettelyä. No, nyt tiedetään, mitä jenkit tiesivät.

Muoks uutisoitiin esim tässä: https://news-pravda.com/ukraine/2025/06/05/1397543.html
 
Aikasemmin tänään lähti Teheranista useampia lentokoneita suljetulta lentokentältä et olisiko siel mahdollisesti viel hengissä olevaa johtoa ja heidän sukulaisiaan pakoon lähtenyt? Toivottavasti näin.
 
Saudi-Arabian wahhabilaisuus tai wahhabismi on sitä kaikkein äärimmäisintä islamin tulkintaa. On Saudi-Arabian valtion virallinen tulkinta ja oli Saudien suku teki jo 1700-luvulla sopimuksen wahhabiittien kanssa. Näiden tuki oli tärkeä suvun menestykselle. Että ei "islamismi" ole saudien kauhistus, ainoastaan erilaiset tulkinnat islamismista ja islamista.
Toki näinkin, mutta Saudi-Arabia ei ole samalla tavalla uudisvalloitushaluinen (vaan wahhabismi on Saudi-Arabian valtatyökalu islamilaisen maailman johtovaltion aseman tavoittelussa) kuin Muslimiveljeskunnan ajama islamismi, joka pyrkii subvertoimaan myös ei-islamilaisia maita, vaan kuuluu lähinnä islaminuskoisten itsensä piiriin. Lisäksi Saudi-Arabia on jo pitkään keventänyt uskonnollisperäisiä rajoitteita yhteiskunnasta, ja palauttanut maata maallisempaan suuntaan. Wahhabilaisuus valtasuuntauksena on melko tuore muutos, käytännössä Saudin huoneen pakon edessä tekemä suunnanmuutos 1970-luvulla, kun länsimaalaiset virtaukset käynnistivät uskonnollisissa piireissä vastareaktion, ja hallitsijan oli pakko tehdä asialle jotain.

Muslimiveljeskunta on kaikille Arabian niemimaan/beduiinien sunnalaisille monarkioille johtava sisäinen vihollinen, koska se on kumouksellinen myös vallitsevan hierarkian suhteen, ja ajaa näennäistasavaltaista teokratiaa, jossa kruunupäille ei olisi sijaa.

Saudin huoneen omat itsekkäät (lue: taloudelliset) intressit myös ajavat maata sellaiseen konservatismiin, jossa pyritään säilyttämään yhteiskunnan vakaus ja hierarkia, uskonnollisen puhdasoppisuuden kustannuksella. Rahaahan toki Saudit käyttävät vaikutusvallan haalimiseen ympäri maailmaa, mutta vähemmän yhteiskuntavihamielisellä tavalla kuin Muslimiveljeskunta tai Iran.
 
Mitä kautta Israelin koneet lentävät Iraniin? Tuollaisia lentosuoritteita ei voi tehdä ilman ylilennettävän valtion tietoisuutta ja ehkäpä jopa lupaa.

Syyriasta voi kai loikottaa yli ilman sen kummempia, tukeeko Irak näitä iskuja vai eikö jerkku riitä kieltämään ja torjumaan. Mikä on Saudi-Arabian suhde asiaan, tämä kai on se todennäköisin reitti. Jordania?
 
Back
Top