Isku Iraniin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ctg
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
  • Tagit Tagit
    iran
X:ssä oli jo Khamenein kuolema "vahvistettu" Iranin opposotion toimesta (julkaisu tänään n. klo 0600 Suomen aikaa). Taitaa kuitenkin olla toive, eikä fakta.
 
Viimeksi muokattu:
Sevillan lisäksi osa tankkereista näyttää suuntaavan pohjoispuolelle. Jäävätkö UK tai Saksaan vai jatkavatko esim. Romaniaan.

1750063471491.webp
 
Aivan posketon määrä. Mihinköhän noin paljon tarvitaan? Piti ihan tarkistaa ja AI arvioi, että yhden KC-135 kapasiteetti saattaisi riittää kuuden F15 hävittäjän ilmatankkaukseen. Onkohan siellä tarkoitus pitää peltikatto iranin yllä 24/7 viikon päivät näytöstyyliin, vai fleksaako USA vain, jotta vältettäisiin heihin kohdistetut vastaiskut?
 
Ainakin Atlantic Trident 25 -harjoitukseen tulee muutamia ihan tänne pohjolan perukoillekin eli Suomeen. Varmaan tuon lisäksi tuonne eteläänkin viedään kapasiteettia ainakin varuilta jos jenkkien pitää lähteä kurmoottamaan irania jossain vaiheessa.
 
IDF tuhonnut tähän mennessä 120, eli kolmanneksen mullahien ballististen laukaisualoista.
Tuohon nähden olisi luullut että ohjuksia olisi saatu kerralla matkaan enemmänkin,
mutta kenties iskut ovat kohdistuneet pääosin laukaisutoimissa oleviin alustoihin.

 
Otetaanpa talteen tällainen arvio Iranin ohjusten kokonaismäärästä:

According to various estimates, the Iranians still possess between 1,500 and 2,000 missiles of various types.

Attached is a mapping table and data on the different types of Iranian missiles.


https://israel-alma.org/types-of-iranian-ballistic-missiles/



Asiantuntijan mukaan Iranilla on aseita arviolta enää pariin suureen ohjusiskuun.

Hoffmanin arvio on Iranin kannalta varsin synkkä. Hän kertoo X:ssä, että Iranilla on mitä todennäköisimmin jäljellä keskimatkan ballistisia ohjuksia enää kahdesta neljään suureen hyökkäykseen Israelia vastaan. Lopulta aseet kuitenkin loppuvat.

– Tämä pakottaa Teheranin säästämään ampumatarvikkeita, etenkin kun otetaan huomioon varautuminen tuleviin skenaarioihin, Hoffman sanoo.

Samalla Iranin ohjuskyvyt ovat jatkuvasti Israelin kohteena ja vaarassa tulla tuhotuiksi. Israelin erikoisjoukot ja ilmavoimat ovat aiheuttaneet julkisuudessa olevien tietojen perusteella valtavia tappioita Iranin ohjusjoukoille monipolvisilla hyökkäyksillä, joissa on hyödynnetty suoria iskuja Iranin rajojen sisällä, lennokkeja ja ilmaiskuja.

Israel on myös käytännössä neutraloinut Iranin ilmapuolustukset ja pystyy operoimaan lähes vapaasti Iranin avainkohteiden yllä.

– Tämä tarkoittaa, että mitä pidempään tämä konflikti jatkuu, sitä suurempi riski on, että Iran menettää kokonaan kyvyn tehdä suuren luokan iskuja – etenkin, kun näyttää siltä, ettei Israelilla ole aikomustakaan hellittää.
 

Vuosien tiedusteluvalmistelut yhdistettiin erikoisjoukkojen kykyihin.

...
– Yhdistämällä vuosien tiedusteluvalmistelut erikoisjoukkojen kykyihin Israel saavutti strategisen yllätyksen ja tuhoisan vaikutuksen Iranin ydinohjelmaa ja sotilasjohtoa vastaan, vaikka jännitteet olivat kasvaneet pitkään, hän toteaa Atlantic Council -ajatuspajan kirjoituksessa.

– Operaatio tarjoaa kriittisiä opetuksia länsimaisille sotilassuunnittelijoille, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita edistyneen ilmapuolustuksen omaavien sekä ydinaseita ja totalitaarista hallintaa havittelevien kilpailijoidensa kanssa.

Livermore korostaa, että Israelin isku Iraniin tapahtui suhteellisen suotuisissa olosuhteissa – valmiiksi heikentyneet ilmapuolustukset, neutraloidut sijaissotijat, toistaiseksi olematon ydinasepelote – mikä vaikeuttaa suoria vertailuja mahdollisiin ennaltaehkäiseviin iskuihin todellisia USA:n vastustajia – kuten Venäjää tai Kiinaa – vastaan.

– Käsitteet ovat kuitenkin edelleen arvokkaita ja niitä kannattaa tutkia, kun länsimaiset asevoimat etsivät epätavanomaisia vaihtoehtoja uusien uhkien torjumiseksi...
 

Vallankumouskaartin Quds-joukot toteuttaa operaatioita ulkomailla.

Israelin puolustusvoimat kertoo iskeneensä Iranin Quds-erikoisjoukkojen päämajaan Teheranissa. Asiasta uutisoi muun muassa The Times of Israel.

Quds-joukot ovat osa Iranin vallankumouskaartia. Sen tehtävänä on toteuttaa ulkomaanoperaatioita. Israelin mukaan joukot olivat valmistelemassa terrori-iskuja Israelia vastaan.

Sunnuntaina Israel kertoi tappaneensa Iranin vallankumouskaartin tiedustelujohtaja Mohammad Kazemin.

Myös Iran jatkoi yöllä iskuja Israeliin. Räjähdyksiä on ollut ainakin Tel Avivissa ja Haifan satamakaupungissa, kertoo BBC.

Punaista Ristiä vastaava Magen David Adom -järjestö on julkaissut kuvamateriaalia Haifan kaupungista. Niissä näkyy tulessa olevia autoja ja asuinrakennus. MDA:n mukaan Keski-Israeliin kohdistuneissa iskuissa kuoli ainakin kolme ihmistä ja 67 haavoittui.

Iran iski Haifassa myös öljynjalostamoon ja sähköverkkoon.
 
Miksi Suomi vastustaa Iranin atomikykyjen tuhoamista ja pomminrakentelut pysäyttämistä? Mehän palvotaan kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia ja Iran rikkoo niitä räikeästi ja on juuri atomienergia-asioissa kusettanut täysillä meitäkin.

Katso liite: 122581
Varsinkin kun Iran iski jo ensin.
 
Miksi Suomi vastustaa Iranin atomikykyjen tuhoamista ja pomminrakentelut pysäyttämistä? Mehän palvotaan kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia ja Iran rikkoo niitä räikeästi ja on juuri atomienergia-asioissa kusettanut täysillä meitäkin.
En tiedä miten asia meni, mutta toimittajien kysymykset saattavat olla tyyliä "joko olet lopettanut vaimosi hakkaamisen" ja vastaus sitten pistetään lehteen oman agendan mukaan.

Jos on kysytty, että kannatatko ennaltaehkäiseviä iskuja, on vaikea vastata että juu, ilman muuta. Ja jos poliitikkona selvittää asiaa, tempaisee otsikkotoimittaja oman tulkintansa ja se on siinä.

Varsinkin YLElle toteaisin, että saatanan tunarit.
 
IDF sanoo tuhonneensa "yli 120 ohjusten laukaisualustaa" tähän mennessä, aikaisemman viestin perusteella tämän sanotaan olevan yksi kolmasosa Iranin laukaisualustoista:

IDF issues correction:

Air Force destroyed over 120 missile launchers in total, not last night.

It's still a high number and Air Force keeps hitting them.

We'll see in the coming days how this affects Iranian launch capabilities.


 
Yhdysvaltain Eurooppaan lentäneiden ilmatankkauskoneiden kokonaismäärä on tällä hetkellä 32 kpl, tässä tarkempi erittely minne ne lensivät:

Good morning.

With the addition of 4 tankers out of New Jersey, there are now at least 32 tankers observed in the overnight group.

A considerable portion went to Morón Air Base in Spain, with others on to UK, Germany, Italy and 1 to Estonia.

A few pressed on to CENTCOM AOR.

1750078390456.webp



-

Viestin kommenteissa C Schmitz -niminen OSINT-tili spekuloi tällaista: LÄHDE

This is a very interesting Datapoint.

The concentration in Spain hints that it is a very likely chance that they will support heavy bomber operations out of USA.

These will usually fly across the Atlantic, enter the Mediterranean through the Gibraltar Straights, and proceed towards Israel.

This way they stay in International Airspace the entire way, without having to notify European Countries.

-


Hän jatkoi toisessa viestissä näin: LÄHDE

Here is a quick+dirty Mission Plan for a B-2 Strike Package from Whiteman AFB to "Centcom AO" utilizing Tankers from McGuire, Moron and Souda Bay, avoiding Overflight over any foreign Airspace before "Israel and beyond".

A ~30 Hour Mission for the B-2.


1750078555105.webp


-

Daniel Mullen kommentoi hänen "hyökkäyssuunnitelmaansa" näin:

Yes, but given the situation on the ground, B-52H would do nicely. After all, if you are going all that distance, you might as well maximize the payload and then you are out of there again.

Johon C Schmitz vastasi näin: LÄHDE

Really depends, if you want to maximize the payload, you would have to bring B-1B, they have the biggest payload capacity.

Johon alkuperäisen kommentin jättänyt Daniel Mullen vastasi näin:

It is a less than 10% difference in payload, and there are more B-52s than anything else. If they go for this, I think they will have a few B-2s and many heavies coming after. They only get one shot at this, because the neighbours will be required to protest to keep the peace.

-

Ilmatankkauskoneiden siirto on tosiaan näkyvä ja vahva ennusmerkki. Joko sillä viestitään Iranin suuntaan että nyt on viimeinen hetki taipua neuvotteluihin TAI se kertoo tällaisen pommitusoperaation olevan lähtökuopissaan.

Yhdysvalloilla lienee hyvin tarkka tilannekuva Iranin ilmapuolustuksen nykykunnosta, joten pommikoneiden valinta tehtäneen sen perusteella. Kuten yllä kirjoitetaan, teoriassa B-1B koneilla on suurin pommikuorma mutta B-52 ei jää siitä kauas ja niitä on enemmän käytettävissä. B-2 häivepommikoneita luulisi käytettävän keihäänkärkenä eli iskevät muutamalla sellaisella aluksi ja perinteiset pommikoneet seuraavat niiden perässä.

Twitterissä on toki nähty hurjempia visioita, kuin suoraan Tom Clancyn kirjoista: osa on pohtinut että Iranin ydinlaitokset olisivat liian syvällä eikä niitä voisi tuhota pommeilla tai ohjuksilla. Täten vaadittaisiin erikoisjoukkojen hyökkäys, jolla käytäisiin tuhoamassa nämä kohteet. Se vaatisi tietysti jonkinlaisen maahanlaskun ja näiden joukkojen suojaamisen operaation ajan. Eräänlainen tehtävänjako voisi olla näin: Israel toimittaa erikoisjoukot kohteeseen ja Yhdysvaltain ilmavoimat suojaavat (Israelin ilmavoimien osallistuessa myös, tietysti).

Ei tuollainen ole mahdoton ajatus, mutta operaatiolla olisi rajallinen aikaikkuna ja Yhdysvalloista asti lentävät koneet eivät voisi viipyä Iranin ilmatilassa määräänsä kauempaa. Pommikoneet puolestaan eivät ole parhaita tällaisen operaation suojaamiseen, tosin ehkä olen aikaa jäljessä näissä ajatuksissa? Kenties pommikoneissa olisi suuri määrä esim. laserohjattuja pommeja ja maalinosoituksen hoitaisivat Israelin dronet sekä hävittäjät? Tällöin pommikoneet olisivat "uhkaava arsenaali taivaalla" ja vapauttaisivat pommeja ns. tilauksesta. Ehkä sellainen riittäisi pidättelemään Iranin maavoimien joukkoja, jos ne yrittäisivät suojata näitä ydinlaitoksia tai vallata niitä takaisin operaation alkamisen jälkeen? AC-130 koneet soveltuvat myös hyvin tällaisen lähituen antamiseen, mutta silloin vihollisen ilmatorjuntakaluston pitää olla ehdottomasti pois pelistä.

Pitäisin kuitenkin todennäköisempänä sitä että Yhdysvallat kävisi suorittamassa perinteisemmän pommituskampanjan eikä tällaista monimutkaisempaa operaatiota. Eli koneet Iranin taivaalle, pommit kohteisiin ja lento takaisin. Ehkä sitten tuhoista riippuen Israel saattaisi harkita jonkinlaista erikoisjoukkojen operaatiota tämän jälkeen, jos sille nähdään tarvetta. Sellaisen riskit ovat kuitenkin suuret, joten siihen tuskin ryhdytään ilman painavaksi nähtyjä syitä.
 
Viimeksi muokattu:

Vuosien tiedusteluvalmistelut yhdistettiin erikoisjoukkojen kykyihin.

...
– Yhdistämällä vuosien tiedusteluvalmistelut erikoisjoukkojen kykyihin Israel saavutti strategisen yllätyksen ja tuhoisan vaikutuksen Iranin ydinohjelmaa ja sotilasjohtoa vastaan, vaikka jännitteet olivat kasvaneet pitkään, hän toteaa Atlantic Council -ajatuspajan kirjoituksessa.

– Operaatio tarjoaa kriittisiä opetuksia länsimaisille sotilassuunnittelijoille, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita edistyneen ilmapuolustuksen omaavien sekä ydinaseita ja totalitaarista hallintaa havittelevien kilpailijoidensa kanssa.

Livermore korostaa, että Israelin isku Iraniin tapahtui suhteellisen suotuisissa olosuhteissa – valmiiksi heikentyneet ilmapuolustukset, neutraloidut sijaissotijat, toistaiseksi olematon ydinasepelote – mikä vaikeuttaa suoria vertailuja mahdollisiin ennaltaehkäiseviin iskuihin todellisia USA:n vastustajia – kuten Venäjää tai Kiinaa – vastaan.

– Käsitteet ovat kuitenkin edelleen arvokkaita ja niitä kannattaa tutkia, kun länsimaiset asevoimat etsivät epätavanomaisia vaihtoehtoja uusien uhkien torjumiseksi...
Ensi-isku tapahtui kuitenkin lähes täyden kuun aikaan, joka jättää perinteisemmälle ilmatorjunnalle turhan paljon mahdollisuuksia. Se, etteivät voineet odottaa seuraavaa uutta kuuta, kertoo kenties jotain jostain, mikä aiheuttii kiireen tunnun. Ehkä saamme joskus kuulla, mikä kiireen tunnun aiheutti, ehkä emme.
 
En muista nähneeni tätä videota tässä ketjussa (ei ole tiedossa, minkä päivän ohjusisku tässä on kyseessä):

Passengers on a Saudi Arabian airliner see Iranian ballistic missiles leave the atmosphere, heading for their targets in Israel.


-

MUOKKAUS: ohjuksista paljon tietävä John Ridge kuvailee sanallisesti mitä videolla nähdään: LÄHDE

Incredible to be honest.

This is a perfect example of main engine cutoff followed by reentry body separation as the missiles transition from boost to midcourse.

The thick plumes are booster exhaust while the faint plumes are generated by the reentry bodies.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top