Isoviha

Nyt on meneillään Kustaa H. J. Vilkunan Viha — Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta.

Jonkinlaisena historian harrastajana uskoin itselläni olevan kohtuullisen hyvä tietämys ko. ajan tapahtumista, mutta olin väärässä. Kyllä se on ollut vielä huomattavasti julmempaa ja totalitäärisempää hävitystä, kuin kuvittelin. Yleensä noinkin kaukaiseen historiaan perehtyessä pystyy asennoitumaan aiheeseen ulkopuolisesti ja kohtuullisen tunteettomasti, mutta tätä lukiessa tulee kyllä usein mieleen, että voi ihmisparkoja.

Suosittelen luettavaksi, mutta lukuelämykseksi tätä ei voi kylläkään kutsua. On sen verran karua tarinaa.
 
Vielä Isoviha-aiheesta. Oheinen dokumentti on jo aiemmin tuttu palstalta, mutta ko. dokumentista pois jätetyllä materiaalilla (dokumentissa esiintyneellä) Kalervo Mieltyllä on mielenkiintoista kerrottavaa ruotsalaisten asenteesta Suomeen ja suomalaisiin.
Ei ole tullut ainakaan vielä esiin kasakkajoukkojen eriteltyä pahuutta. Tsekinin kasakoilla oli julma maine, ja kasakoissa oli sekalaista joukkoa kalmukeista alkaen.

Tuosta Tsekinistä yritin kuukkeloida tarkempaa tietoa, mutta en löytänyt muuta kuin Isovihaan liittyvää ja pelkästään nimellä mainittuna. Oisko esim. @Erkki sinulla tarkempaa tietoa? Ja onko jossain aikalaislähteissä tai myöhemmissä (vanhan ajan) jotenkin pystytty perustelemaan De la Barren ratsuväen pakoa/vetäytymistä Kyrön taistelukentältä?

Ja siis tuota terroria Suomessa harjoittivat kasakoista alkaen rakuunat ja muukin joukko, kun tsaarin käsky Pohjanmaan hävittämisestä mustalle mullalle tuli. Eikä muuallakaan selvitty paljon helpommin, vaikka tuo oli totalitäärisintä erityisesti Pohjanmaalla ja Pohjoispohjanmaalla..
 
Tuossakin mielenkiintoista tarinaa Napuen taistelusta sivuilla 61-68.




Tuossa yllä olevassa linkissä on käsitelty karoliinien kunniakäsitettä, ja sivulla 175 todetaan "Kunniasta oli etupäässä hyötyä sekä esivallalle että yhteisölle. Ainoastaan kaksintaistelut voidaan ajatella esivallan kannalta haitallisiksi, mutta yhteisölle niilläkin oli roolinsa. Toisaalta liiallinen oman kunnian tavoittelu johti sotilasyhteisössä katastrofaalisiin seurauksiin kuten kenttätaisteluiden massiivisiin tappioihin."
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Oulu-jokiseudun vaestomaaran palautumiseen meni 200 v
- missapain laitettiin eniten hanttiin (en siis tarkoita virallisen armeijan toimesta)?
 

EK

Ylipäällikkö
Nyt on meneillään Kustaa H. J. Vilkunan Viha — Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta.

Jonkinlaisena historian harrastajana uskoin itselläni olevan kohtuullisen hyvä tietämys ko. ajan tapahtumista, mutta olin väärässä. Kyllä se on ollut vielä huomattavasti julmempaa ja totalitäärisempää hävitystä, kuin kuvittelin. Yleensä noinkin kaukaiseen historiaan perehtyessä pystyy asennoitumaan aiheeseen ulkopuolisesti ja kohtuullisen tunteettomasti, mutta tätä lukiessa tulee kyllä usein mieleen, että voi ihmisparkoja.

Suosittelen luettavaksi, mutta lukuelämykseksi tätä ei voi kylläkään kutsua. On sen verran karua tarinaa.
Tuon Vilkunan teoksen ongelma on siinä, että se ei ole erityisen kriittinen lähteidensä suhteen. Sinänsä isoviha on tietysti ollut katastrofi Suomessa asuville, mutta Vilkuna ei kyllä yhtään ota huomioon sitä, että myös ruotsalaisilla on ollut omat syynsä tuottaa tietynlaista lähdeaineistoa. Vilkuna ei (muistaakseni) teoksessaan pahemmin kerro, miten on lähdeaineistoaan käsitellyt, vaan ottaa annettuna kaikki kauhutarinat. Sinänsä tietenkään ei ole mitään syytä ryhtyä pehmentämään venäläisten toimintaa Suomessa isonvihan aikaan, mutta tuolla metodilla ollaan samoissa ongelmissa kuin Ylikangas Tie Tampereelle kanssa, jossa pohjavire valkoisesta terrorista sinänsä oli oikea, mutta sitten myös punaisten taistelutappioita selitettiin teloituksilla.

Oma lukunsa on tietenkin se, että oliko tuo venäläisten toiminta sitten poikkeuksellista omana aikanaan? Ei niitä Ruotsinkaan joukkoja suurvalta-aikana hirveän hienotunteisina voi pitää. Tietenkään se ei oikeuta nykypäivän näkökulmasta venäläisten toimintaa, mutta ehkä selittää sitä.
 

EK

Ylipäällikkö
Peter Englundin Pultava-teoksessa on myös noita luonnekuvauksia upseeristosta. Tuon ajan tapakulttuuri on kyllä ollut erikoinen. Hävityn taistelun jälkeen sotavangeiksi joutuneet korkeat ruotsalaisupseerit juhlivat yhdessä venäläisten vangitsijoidensa kanssa ja nauttivat illallisesta. Ja juhlatelttojen ulkopuolella makasi läjäpäin runneltuja ja murjottuja ruotsalaisia rivimiehiä tehden tuskallista kuolemaa. Eikä kukaan välittänyt heistä pätkän vertaa.
No ei sääty-yhteiskunnassa oikein kukaan ylempisäätyinen välittänyt alempisäätyisistä. Huomattavasti enemmän samaistumispintaa oli toista kuningasta palveleviin säätyveljiin. Lisäksi säätyläiset saattoivat helposti vaihtaa hallitsijaa ja niinpä Ruotsin (säätyläisissä) upseereissa oli paljon vaikkapa Skotlannista tai Saksasta tulleita, samoin Venäjällä palveli Pietari Suurenkin aikaan ulkomailta tulleita upseereita. Ranskaa ne puhuivat monesti omissa maissaankin keskenään, eivätkä mitään kansankieltä.

Nationalismi muutti tilannetta (pitkällä aikajänteellä) niin, että meidän on vaikea edes käsittää sitä, koska meille ajatus "kansasta" on niin itsestäänselvä.
 

baikal

Supreme Leader
Keskiajan jälkeen Pohjanmaata on koetellut väkivaltainen iso vitsaus kaksi kertaa. Nuijasota ja sen jälkipyykki ja Isoviha. En tiedä kumpi oli loppujen lopuksi edes se pahempi, Isoviha ainakin on tuoreempi. Nuijasota jälkipyykkeineen sisälsi todennäköisesti sen, että leskiä oli taloissa runsaasti ja joidenkin viitteiden mukaan lesket olivat varsin rationaalisia ja aika moneen taloon tuli isännän paikalle nihti tai huovi. :) Ja elämä jatkui, vaikka isännät oli sotkettu kirjaimellisesti hevosten kavioihin.

Isoviha oli oma kautensa, vuosikausien väkivaltasarja ja orjien kerääminen, ryöstäminen ja voimakas geenipoolin laajentamisyritys, jota nykyään kutsutaan raiskaamiseksi ja jota se myös oli. Taustalla myös Ruotsi ja sen masinoimat vastarintatoimet, joiden pääasiallisiksi maksumiehiksi joutuivat siviilit. Mitä uutta, tätä nähdään maailmassa tavast ikään. Pohjanmaalaiseen muistijälkeen tästä ajasta on siirretty tasaisin väliajoin uutta virtaa ja viimeisin kunnon ruilaus oli Suomen itsenäistymisvaiheessa eli kerrottiin yleisölle Isovihasta ja venäläisestä kauhunkädestä, joka oli myös tosi, eipä sillä. Yleisö piti näet saada innostumaan venäläisten aseistariisumiseen ja kaikki keinot motivointiin otettiin käyttöön.

Isoviha ja nuijasota. Dramaattisia asioita Länsi-Suomessa. Ohimenneitä vuosia ja kovia tapahtumia. Paljon julkisuutta ja mehustelua, tutkimuksia ja otsikoita.

Paljon vähemmälle onkin jäänyt se TOSIASIA, että kainuulaiset ja itä-suomalaiset saivat tuta rajan tai raja-alueen kirot ihan tasaisesti ja vihanpito oli enemmän vakio kuin poikkeus. Joidenkin säilyneiden muistiinpanojen ja dokumenttien mukaan jo Ruptuurisota oli melkoista hevosenleikkiä ja eipä paikalliseksi tai aluetta käsittäväksi tyrehtynyt -vain sarkasotakaan- ollut mitään kivaa. Kainuulaiset olivat jatkuvasti helteessä vienalaisretkikuntien kanssa ja Brahe-Nurmes saivat oman osansa nekin. Molemmat menettivät kokonaisia kyliä Isovihan aikaan. Kyliä tyhjentyi totaalisesti noin neljäksi vuodeksi ja moni Autio sai uudet asukkaat.

Jäsen @EK tuossa kuvasi aiemmin sitä -puuttuvaa suomalaiskansallista käsitystä- itsestään. Jotain kertoo sekin, että niin ruptuurisodassa kuin Isovihan aikaankin mm. Brahean ja Nurmeksen väkeä pakeni alta pois niin pohjoiseen, länteen kuin itäänkin. Eli haloo? Itään? Kyllä. Pakosuunnat Viena ja Aunus, eikä tuo pako pitänyt sisällään suinkaan vain ortodokseja vaan yhtäkaikki myös luterilaisia. Ihmiset pakenivat sotaa isolla ässällä.

Pohjoiseen Sotkamoon pakenivat ne, joilla oli siellä sukulaisia. On oletettavaa, että itään pakenivat ne, joilla oli siellä sukulaisia. Eikö vain. Kansallisuus???? Ketä kiinnosti? Ja moni viite kertoo siitäkin, että mitään kovin yhteisöllistä toimintaa ei syntynyt kuin pakosta. Ruptuurisotaan Kuninkaan miehet ottivat talonpoikia mies talosta parhaasta kolme malliin, eikä siinä kysytty, että liitytkö Kuninkaan MAAKK:aan. :) Liity tai piilukirves osuu kaulaan.

Kainuulaisten ja itä-suomalaisten kirous oli myös vuosisatoja jatkuneet ryöstöretket ja vihanpidot suhteessa Itään. Kostoretket seurasivat toisiaan ja alati maksumiehinä olivat siviilit molemmin puolin. Ihmisiä vietiin, karjaa vietiin, hevoset pöllittiin, vilja vietiin, vähätkin arvoesineet nuhhittiin, kirkot rosvottiin, kankaat ja työvälineet, kaikki. Eikä kummallakaan puolella ollut enkelinsiipiä selässään, kun lähdettiin retkeilemään. Pyhäkoulutoimintaa nuo toimet eivät olleet. Eikä ne olleet mitään Mmmaanpuollustustakaan. Ne olivat kosto-ryöstöretkiä paljaaksi viljeltyinä.

Se mikä järkytti länsisuomalaisia tavattomasti heidän jouduttuaan vuosiksi ns. sodan alle ei ole jättänyt samanlaista muistijälkeä itä-suomalaisiin. Oletankin, että länsisuomalaiset ovat vaalineet ihan eri tavalla näitä aiheita kuin itäsuomalaiset ja kainuulaiset. Kainuulaiset olisivat sanoneet aiheesta: mitä se hyöveää...ja itäsuomalaiset: on tässä muutahhii tehtävvee.....:)

Lähteitä yo. teksteihin: pitäjien historiat, sukututkimukset, tunnetut väestörekisterimerkinnät eli kirkonkirjat. Suulliselle perinteelle ei voida aikojen takaa panna paljoa arvoa, jos yritetään faktoissa edes kohtuudella pysyä. Esim. Isoviha ja sen vaikutus on vaikea setviä, parasta on kirkonkirjat, joista näkee mm. miten asutus on hävinnyt ja paljonko on autioita savuja jne. On muitakin lähteitä, mutta kirkonkirjoista saanee suht luotettavan kuvan laajemmassa mielessä. Mitä sanoo tästä @EK ja muut kumppanit?
 

Erkki

Ylipäällikkö
Esim. Isoviha ja sen vaikutus on vaikea setviä, parasta on kirkonkirjat, joista näkee mm. miten asutus on hävinnyt ja paljonko on autioita savuja jne. On muitakin lähteitä, mutta kirkonkirjoista saanee suht luotettavan kuvan laajemmassa mielessä.
Isonvihan päätyttyä pidettiin käräjiä, joilla setvittiin miehitysajan tapahtumia kullakin paikkakunnalla. Nämä tuomiokirjat ovat merkittävä tietolähde, ja niihin ovat tukeutuneet kirjoissaan niin Vilkuna kuin Kankaanpääkin. Toinen lähde on pappien laatimat seurakuntakronikat sekä muistokirjoitukset, jotka koskivat isonvihan kokeneita seurakuntalaisia. Varsinaisista kirkonkirjoista voi tietenkin vetää johtopäätöksiä, vaikka niitä ei pahimmilta vainovuosilta juuri ole olemassa, koska kirkollinenkin hallinto lakkasi olemasta. Kuitenkin niistä sekä vaikkapa veroluetteloista näkyy autioituminen ja väestön määrän vähentyminen.
 

Erkki

Ylipäällikkö
Ranskaa ne puhuivat monesti omissa maissaankin keskenään, eivätkä mitään kansankieltä.

Nationalismi muutti tilannetta (pitkällä aikajänteellä) niin, että meidän on vaikea edes käsittää sitä, koska meille ajatus "kansasta" on niin itsestäänselvä.
Suurvaltakauden lopulla suomenkieli oli muutenkin joutunut vastatuuleen. Ruotsista alkoi tulla painetta valtakunnan kielellisestä yhtenäistämisestä ja kiivaimmat vaativat jopa suomenkielen hävittämistä. Armeijassa komentokieleksi oli määrätty ruotsi suomalaisiinkin joukko-osastoihin, ja suomea taitamattomat upseerit alkoivat vaatia kirkkoa pitämään ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia myös maaseudulla, jotta ruotsinkieli juurtuisi rahvaankin keskuuteen. Kirkko ei asiasta innostunut, vaan esitti, että upseerien ja muiden virkamiesten tulisi päinvastoin opetella suomea tullakseen toimeen kansan kanssa. Sitten tulikin jo isoviha ja pisti jäihin nämä ruotsalaistamishankkeet.
 

miheikki

Greatest Leader

Suomalaista historiaa häivytetään​

5.4.2021 23:13
Matti Haapala

Isonvihan ja suuren Pohjan sodan päättymisestä tulee ensi syksynä tasan 300 vuotta. Tämä suomalaisen kansakunnan kokema järkyttävä terrorinaika on valitettavasti häivytetty pois liian paljon suomalaisten mielistä.
Muistan, ettei isoviha ollut erityisen isossa roolissa, kun aikakautta käsiteltiin koulujen historian tunneilla minun aikanani. Kyllä siellä oppikirjassa oli pyhitetty vähintään yksi luku suurelle Pohjan sodalle, Ruotsin kuningas Kaarle XII:lle ja Pultavan taistelulle – mutta isoviha oli mainittu vain vaatimattomana lyhyenä kappaleena leipätekstin seassa. Aivan kuin tämä vainolaisen julmuus ja kansakuntamme kärsimys olisi haluttu lakaista maton alle.
Samoista historian koulukirjoista oli unohdettu myös isoavihaa vain 16 vuotta aiemmin suomalaisia piesseet suuret kuolonvuodet, jonka aikana kuoli arviolta jopa kolmannes Suomen väestöstä. Tämä tragedia oli korkeintaan mainittu koulukirjoissa sivumainintana kannibalismista. Siis suurten kuolonvuosien aikana syntyneet ja eloonjääneet lapset eivät olleet välttämättä kerenneet kasvaa edes aikuisiksi ennen kuin vainolainen tuli ja vei orjiksi kauas kodista. Nämä 1600-luvun taitteen kurjuuden vuodet on haluttu häivyttää pois historiankirjoistamme.
Kotiseudullani Keski-Pohjanmaalla on useita paikkoja, joissa on tiedetty olleen piilopirttejä. On jopa paikannimiä, jotka ovat saaneet nimensä isonvihan tapahtumien ja koettelemusten takia. Valitettavasti nuoremmat sukupolvet tietävät näistä paikoista hyvin hatarasti, koska kouluhistoria ei heitä opeta eikä nuoria välttämättä vanhempien sukupolvien kertomukset erityisesti kiinnosta. Lapsille on kuitenkin saatettu lukea Topeliuksen kirjoittamaa Koivua ja tähteä, mutta todennäköisesti sen historiallista kontekstia ei nuoret viattomat mielet ole voineet käsittää.
Minäkin olen oppinut ja ymmärtänyt vasta aikuisena, että mitä tuskaa ja kärsimystä kansakuntani ja esivanhempani ovat joutuneet kokemaan yli 300 vuotta sitten. On valitettavaa, että nuoret joutuvat itse omatoimisesti tutkimaan näitä asioita, koska perusopetus ei halua edes käsitellä niitä.
Nykyvuosina kansakuntamme kovimmat kärsimykset on haluttu häivyttää sen tieltä, että oman tuskamme sijasta tuntisimme surua muiden vieraiden kaukaisten kansojen kokemasta mahdollisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Sen sijaan, että välittäisimme omasta kansakunnastamme, on meitä kahlittu murehtimaan ihmisiä, joilla ei ole sidettä kansakuntaamme ja meidän yli tuhatvuotiseen historiaan.
Olisiko meidän viimeinkin aika korottaa kansakuntaamme ja sen historiaa juuri sille kunnialliselle arvokkaalle paikalle, jolla sen kuuluu olla? Olisiko meidän aihetta muistaa kansakuntamme kärsimyksiä ja uhrauksia, jotta me voimme pyrkiä jatkossakin kohti kansallista kukoistusta jo pelkästään menneiden sukupolvien tähden?
 
^Hyvä kirjoitus. Minua myös jonkin verran kiusaa Isovihaa koskevissa kirjoituksissa säännönmukaisesti toistuvat huomautukset tyyliin "Kaarlenkin armeija Baltiassa/Puolassa" jne. Voihan siinä olla vilpitön ajatus taustoittaa asioita, mutta jotenkin siitä jää ikävä sivumaku että puolustellaan tapahtumia toisilla teoilla, joihin rääkkäyksen kohteeksi joutuneet siviilit eivät olleet millään tavalla osallisia.

Kyllähän taatusti Ruotsinkin joukot rääkkäsivät talonpoikia omaisuuden ja ruuan hankkimiseksi, uskon sen täysin. Sen sijaan on lienee kiistatonta, että ainakin ihmisryöstöt ja orjien ottamiset olivat nimen omaan venäläinen piirre. Olisi myös mielenkiintoista tietää, syyllistyikö Ruotsin armeija järjestelmällisiin raiskauksiin ja järjestivätkö ne venäläisten tapaan julkisia rääkkäys- ja tappamistapahtumia. Ja oliko ylijohdolta tulleita käskyjä hävittää kokonaisia maakuntia "mustalle mullalle"? Voi olla, en väitä etteikö niin olisi saattanut tapahtua, mutta haluaisin viittauksia tutkimustietoon.

Olisi jännä seurata reaktioita, jos esim. länsimaiden Afrikan orjakauppaan liittyvissä artikkeleissa säännöllisesti mainittaisiin, että täytyy muistaa että myös afrikkalaiset orjuuttivat toisia afrikkalaisia...
 

baikal

Supreme Leader
Olisi myös mielenkiintoista tietää, syyllistyikö Ruotsin armeija järjestelmällisiin raiskauksiin ja järjestivätkö ne venäläisten tapaan julkisia rääkkäys- ja tappamistapahtumia.

Taisi kuulua tuohon aikaan sotaan kuin kenkä jalkaan, että sotajoukot tekivät suunnilleen kaikki ne inhimilliset temput, joita keksitään. Hameväki höyhennettiin huolellisesti jne. Miksei olisi, se oli ihan sodankäynnin yksi muoto tai tapa....ja kyllähän nytkin tehdään raakuuksia sodassa ja sen ohessa, eihän ne mihinkään ole hävinneet.

Sotajoukkojen selkään voi yrittää sovittaa enkelinsiipiä, mutta kovaa tarkastelua se temppu ei kestä.
 
Taisi kuulua tuohon aikaan sotaan kuin kenkä jalkaan, että sotajoukot tekivät suunnilleen kaikki ne inhimilliset temput, joita keksitään. Hameväki höyhennettiin huolellisesti jne. Miksei olisi, se oli ihan sodankäynnin yksi muoto tai tapa....ja kyllähän nytkin tehdään raakuuksia sodassa ja sen ohessa, eihän ne mihinkään ole hävinneet.

Sotajoukkojen selkään voi yrittää sovittaa enkelinsiipiä, mutta kovaa tarkastelua se temppu ei kestä.
En minä tuota epäilekään etteikö näin olisi ollut. Vivahde-eroja on saattanut olla... Kaipaisin vain jotain tutkimustietoa mm. Kaarlen joukkojen osalta. Jos palstan guruilla on tarjota linkkejä/tietoa tms., laittakaa ihmeessä tulemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Top