Isoviha

Vilkunahan selittää teoksen alussa selvästi ja teoksen alaotsikkokin jo kertoo, että kyseessä on nimenomaan kertomus.

Siksihän kirjoitustyylikin mukailee noistaa käräjäkirjoista, pöytäkirjoista, rahvaanvalituksista ja maaherrojen kirjeistä löytvää tyyliä.

Tuskin tarvitsee kuitenkaan raakuuksia sinänsä epäillä, koska talonpojat tai siis rahvas ja sotilas olivat jo lähtökohtaisesti antagonistisia toimijoita samallakin puolella, armeijoiden eläessä talonpojan selkänahasta.
 
^Hyvä kirjoitus. Minua myös jonkin verran kiusaa Isovihaa koskevissa kirjoituksissa säännönmukaisesti toistuvat huomautukset tyyliin "Kaarlenkin armeija Baltiassa/Puolassa" jne. Voihan siinä olla vilpitön ajatus taustoittaa asioita, mutta jotenkin siitä jää ikävä sivumaku että puolustellaan tapahtumia toisilla teoilla, joihin rääkkäyksen kohteeksi joutuneet siviilit eivät olleet millään tavalla osallisia.

Kyllähän taatusti Ruotsinkin joukot rääkkäsivät talonpoikia omaisuuden ja ruuan hankkimiseksi, uskon sen täysin. Sen sijaan on lienee kiistatonta, että ainakin ihmisryöstöt ja orjien ottamiset olivat nimen omaan venäläinen piirre. Olisi myös mielenkiintoista tietää, syyllistyikö Ruotsin armeija järjestelmällisiin raiskauksiin ja järjestivätkö ne venäläisten tapaan julkisia rääkkäys- ja tappamistapahtumia. Ja oliko ylijohdolta tulleita käskyjä hävittää kokonaisia maakuntia "mustalle mullalle"? Voi olla, en väitä etteikö niin olisi saattanut tapahtua, mutta haluaisin viittauksia tutkimustietoon.

Olisi jännä seurata reaktioita, jos esim. länsimaiden Afrikan orjakauppaan liittyvissä artikkeleissa säännöllisesti mainittaisiin, että täytyy muistaa että myös afrikkalaiset orjuuttivat toisia afrikkalaisia...
Kaiva jostain tietoa ruotsalaisten Varsovan piirityksestä ja valtauksesta 1600-luvun jälkipuoliskolla. Se on niin nihkeä sotatoimi, että on osasta ruotsalaisista sotahistorioista jätetty pois tai sivuutetaan mai innalla.
 

Suomen historiassa on hirvittävä ajanjakso, josta ei juuri ole puhuttu kouluopetuksessa – Venäläiset tuhosivat ja raiskasivat lähes kaiken tielleen osuvan​

Isossakyrössä käytiin verinen Napuen taistelu tasan 310 vuotta sitten. Suomessa elettiin silloin järkyttäviä isonvihan aikoja.

historianopetuksessa, vaikka aikakautta voi monella syyllä sanoa jopa hirveimmäksi ajaksi Suomen historiassa.

Aihetta on tutkinut paljon historian professori Kustaa H. J. Vilkuna. Hänen tunnetuimpia isostavihasta kertovia kirjojaan ovat Viha (2005) ja Paholaisen aika (2006).

Vilkuna hämmästeli vuonna 2021 Helsingin Sanomien haastattelussa, kuinka vähän tuota ajanjaksoa opetetaan kouluissa Suomessa. Lukion historianopetuksessa kyseinen ajanjakso kuuluu valinnaisiin opintoihin.

– Jossain vaiheessa on päätetty, ettei se ole tärkeää, Vilkuna harmitteli HS:lle.

Isovihan aikaa on haluttu Suomessa pehmennellä etenkin toista maailmansotaa seuranneiden suomettuneisuuden vuosina. Kertomuksia isonvihan julmuuksista on pidetty liioiteltuina ja myyttisinä suomalaiskansallisina tarinoina.

Vilkuna tyrmää HS:n haastattelussa näkemyksen.

– Vieläkin saattaa törmätä käsitykseen, että isoviha oli suomalaiskansallisen historiankirjoituksen luoma käsite. Ei se ole. Se oli kansan antama nimi jo 1700-luvulla, jolloin mitään suomalaisnationalismia ei ollut.

ISONVIHAN aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.

Ruotsi menetti alueitaan Venäjälle, mutta valtaosa nykyisestä Suomen alueesta jäi Ruotsille. Ruotsin suurvalta-asema kuitenkin päättyi siihen.

Venäläiset vetäytyivät Suomen alueelta. Elämä palasi rauhallisempiin uomiinsa, mutta haavat jäivät elämään.

Tutkija Sari Näre sanoi vuonna 2022 Suomenmaan haastattelussa, että isovihan vuosilta periytyvä kognitiivinen kokemushistoria vaikutti suomalaisten tunneilmastoon vielä toisen maailmansodan vuosina 1939–1944 eli yli 200 vuotta myöhemmin.

Näreen mukaan Suomessa tiedettiin toisessa maailmansodassa hyvin, mitä neuvostosotilaat saattavat pahimmillaan tehdä, jos täkäläinen puolustus romahtaa.

– Ne (isonvihan) kokemukset ovat olleet ihan järkyttäviä. Vaikka niistä oli 1940-luvulla kulunut jo paljon aikaa, tietoisuus oli edelleen olemassa, Näre sanoi tuolloin.

 
Ei siitä ole kauan, kun Keskisarja mainitsi isonvihan todeten, että me suomalaiset emme ole mitään sortajia. Meitä on sorrettu. Jopa siellä nousivat esiin ne "tavalliset" piirit kotkottamaan Kekkosen aikana luotua kaanonia siitä, että raakuuksia on liioiteltu. Vaan ei ole.

Kustaa J. Vilkuna on perehtynyt ehkä kattavimmin isonvihan aikaan tuomiokirjojen, kirjeiden, erilaisten luetteloiden ja valitusasiakirjojen perusteella. Hänen mukaansa monet suomettuneessa näkökulmassa liioitelluiksi väitetyt kuvaukset pitävät paikkansa ja muun muassa raiskauksia on sodan jälkeisessä tutkimuksessa vähätelty.

Murhaamisessa ei ollut suunnitelmallisuutta vaan väestöstä tapettiin yleensä ne, jotka sattuivat osumaan joukkojen tielle. Venäläiset eivät tehneet eroa henkilön sukupuolen, iän tai säädyn perusteella. Päinvastoin, pikkulasten murhia saatettiin myös järjestää julkisesti.

"Äitejä ja isiä kidutettiin pikkulasten nähden ja päinvastoin. Heitä roikotettiin kivuliaasti ranteista kädet selän takana, palellutettiin hangessa, kärvennettiin tulella tai paistettiin uunissa. Esko Juhonpoika Eskonsipon palatessa 1716 Oulunsaloon enää muutama tuttava oli hengissä ja "heidätkin oli kidutettu heikkokuntoisiksi." Pikkulasten ruumiita oli ympäriinsä. Hänen löytämänsä kidutetut kituivat suunnattomissa tuskissa vielä päiviä kidutuksen jälkeen ja kuolivat lopulta vammoihinsa. Professori Kustaa H. J. Vilkunan mukaan kidutuskuvauksia on paljon ja ne ovat hyvin autenttisia. Naisia raiskattiin tai otettiin pitkäaikaisiksi seksiorjiksi."

Maksumuurin takana, mutta jutussa Aittokoski ja Vilkuna käyvät Oulunsalossa jutustelemassa:

 
Ei siitä ole kauan, kun Keskisarja mainitsi isonvihan todeten, että me suomalaiset emme ole mitään sortajia. Meitä on sorrettu. Jopa siellä nousivat esiin ne "tavalliset" piirit kotkottamaan Kekkosen aikana luotua kaanonia siitä, että raakuuksia on liioiteltu. Vaan ei ole.

Kustaa J. Vilkuna on perehtynyt ehkä kattavimmin isonvihan aikaan tuomiokirjojen, kirjeiden, erilaisten luetteloiden ja valitusasiakirjojen perusteella. Hänen mukaansa monet suomettuneessa näkökulmassa liioitelluiksi väitetyt kuvaukset pitävät paikkansa ja muun muassa raiskauksia on sodan jälkeisessä tutkimuksessa vähätelty.

Murhaamisessa ei ollut suunnitelmallisuutta vaan väestöstä tapettiin yleensä ne, jotka sattuivat osumaan joukkojen tielle. Venäläiset eivät tehneet eroa henkilön sukupuolen, iän tai säädyn perusteella. Päinvastoin, pikkulasten murhia saatettiin myös järjestää julkisesti.

"Äitejä ja isiä kidutettiin pikkulasten nähden ja päinvastoin. Heitä roikotettiin kivuliaasti ranteista kädet selän takana, palellutettiin hangessa, kärvennettiin tulella tai paistettiin uunissa. Esko Juhonpoika Eskonsipon palatessa 1716 Oulunsaloon enää muutama tuttava oli hengissä ja "heidätkin oli kidutettu heikkokuntoisiksi." Pikkulasten ruumiita oli ympäriinsä. Hänen löytämänsä kidutetut kituivat suunnattomissa tuskissa vielä päiviä kidutuksen jälkeen ja kuolivat lopulta vammoihinsa. Professori Kustaa H. J. Vilkunan mukaan kidutuskuvauksia on paljon ja ne ovat hyvin autenttisia. Naisia raiskattiin tai otettiin pitkäaikaisiksi seksiorjiksi."

Maksumuurin takana, mutta jutussa Aittokoski ja Vilkuna käyvät Oulunsalossa jutustelemassa:

Tätä taustaa vasten jonkun dosentti lotta kotilaisen lässytykset jostain militarismin noususta vertautuu putinin trollaukseen
 
Back
Top