Israel

Ei pidä paikkaansa enää tänään.
Jokainen Euroopan maa on jo enemmän tai vähemmän jakaantunut siirtolaisten vastaanottamisen asiassa. Ei voi enää yleistää että "kaikki haluavat".
Vihervasemmiston toimittajat kyllä jatkaa tuon tyylin kirjoittamista, mutta nykyään ne jotka ovat eri mieltä, saavat jo sanoa vastakkaisenkin mielipiteensä suoraan.

.
Ja missäs ne jakolinjat menevätkään: LÄNSI Euroopassa haittamaahanmuuttokriittiset ovat yleensä oppositiossa kaikkien puolueiden oikealta vasemmalle ulossulkemana tai sitten hyvin miedoiksi laimennettuina joskus hetken hallituksessa. Ainoastaan Tanskassa on kyetty vaikuttamaan jotenkin maahanmuuttoon vanhojen puolueiden muutettua linjaansa. Ilmeisesti heillä on vähemmän korruptoituneet poliitikot, en tiedä. No Italiassa on Meloni. Saa nähdä miten hän toimii. Ettei vaan lykkäisi erittäin haavoittuvaiset rasismin uhrit ja sosiaaliavustusten ikitarvitsijat pohjoisen Hölömölöihin..
Israelissa on käsittääkseni varsin tiukka politiikka sosiaaliperäiseen maanmuuttoon ja uutisten perusteella sitä kiristetään nyt tuntuvasti. Eipä tästä nyt enempää tässä ketjussa :)
 
Jos vaikka topicin aiheeseen liittyen :)
Katsoin äsken lyhyen tiivistelmän Israelin historiasta, toki israelilaisen näkökulman, ja asiat olivat toki vanhastaan tuttuja mutta yksi uusi asia minulle siinä oli. Joskus olen tästä lähi-idän ikikriisistä joidenkin kanssa jutellut niin sitten multa on kysytty miten minä (muka) sitten ratkaisisin sen.

Mun ratkaisu olisi se että Gaza liitettäisiin Egyptiin ja Länsiranta Jordaniaan. Rajapyykeistä, siirtokunnista ja Jerusalemin asemasta voitaisiin sitten neuvotella. En tiennytkään että Israel esitti samaa n. 1967. Ei tietenkään kelvannut arabeille kuten ei mikään muukaan tarjous. "Palestiinalaisten" johto on läpikorruptoitunutta eikä niiden etua palvele minkäänlainen rauha vaan juuri tämä ikikriisi. Tulos on nähtävissä.
 
Eilisen järkyttävistä maahantunkeutumisista tuli kyllä ihan zombie-leffat mieleen. Musut ovat kuin zombeja jotka yrittää aidoista läpi ja tappaa kaikki jos pääsevät. Eihän tuollaisten elukoiden kanssa voi edes yrittää elää naapureina. Eilen ne pääsi läpi, jälki on sen mukaista. Uhka on tavalla tai toisella eliminoitava.

Jos hyvää yhteenvetoa kaipaa niin tämän wikilinkin takana on.

 
Jotenkin fiilis, että oisko ollut länsimaisten vassareiden järjestämä pro-Palestiina -tyyppinen festari. Saman tyyppistä settiä kuin missä Anna Kontulakin kävi taannoin hillumassa siellä raja-aidalla. Yleisesti ottaen KGB järjesti paljon jo NL:n aikaan erilaisia ”nuorisofestivaaleja” ja muita vastaavia (Suomessakin taidettiin sellainen järjestää), joten pakko foliohattuilla, että Ryssä järjesti tämän rauhanfestarin ja houkutteli sinne länsimaista vassareita kannattamaan Palestiinaa ja sopi ajoituksen Hamasin kanssa niin, että saavat länsimaisia panttivankeja. Aika kylmäävä, mutta hyvin ryssämäinen temppu. Toki ihan spekulaatiota tämä
Ei mitenkään kaukaahaeuttu. Noi kansainvölisimmät vassarit on yleensä joko itse nuoria poliitikkoja tai sitten poliitikkojen tenavia. Erittäin hyvää kamaa panttivangeiksi. Tosin saattaa hamasin johdon hymy alkaa hyytyä kun huomataan mitä tuli tehtyä eli raiskattua/telotettua/pahoinpideltyä juuri se suurin Eurooppalainen tukijajoukon silmäätekevät.

Tässä alkaa huomata paljon häviäjiä:
-Israel joka tukee Ukrainaa
-Iran/hamas joka nylkee puttelia asekaupoilla
-Eurooppalainen vasemmisto joka käänti selkänsä puttelille

Eiköhän kremlissä hymyillä, ainakin toistaiseksi.
 
Jos totta niin kyllä siellä on Israelilla oikeasti kovat paikat. Tiedän, että Israel vie näitä satanolla, mutta perkeleen zompit tulevat päälle kuin kamapäinen ryssän mobikki. Toivottavasti tästä ei lähde isompi liike lähi-idässä. Jos muita muslimimaita lähtee vielä tähän Israelin tuhoamiseen mukaan, niin Israelin on pakko saada myös lännestä tukea. Ainekset on isoonkin lähi-idän eskalaatioon ja sekös puttepossun paskajengille passaa. Jää Ukraina sivusuuhun kun öljyn hinta lähtee rakettina ylös.
 
Kenenkähän järjestämä se Rauhan bileet oli. Sopivasti rajan lähellä, mistä voi ottaa länsimaisia panttivankeja yms. Vai sattuko vaan Hamasille sopivasti.
Mainosten mukaan ne oli ihan tavalliset reivit, "rauhanbileet" on iltapulujen niihin liimaama termi. Ei ole poikkeuksellista että juhlapyhän tullessa ympäri maata on pirskeitä.
 
Jos vaikka topicin aiheeseen liittyen :)
Katsoin äsken lyhyen tiivistelmän Israelin historiasta, toki israelilaisen näkökulman, ja asiat olivat toki vanhastaan tuttuja mutta yksi uusi asia minulle siinä oli. Joskus olen tästä lähi-idän ikikriisistä joidenkin kanssa jutellut niin sitten multa on kysytty miten minä (muka) sitten ratkaisisin sen.

Mun ratkaisu olisi se että Gaza liitettäisiin Egyptiin ja Länsiranta Jordaniaan. Rajapyykeistä, siirtokunnista ja Jerusalemin asemasta voitaisiin sitten neuvotella. En tiennytkään että Israel esitti samaa n. 1967. Ei tietenkään kelvannut arabeille kuten ei mikään muukaan tarjous. "Palestiinalaisten" johto on läpikorruptoitunutta eikä niiden etua palvele minkäänlainen rauha vaan juuri tämä ikikriisi. Tulos on nähtävissä.
Gazalaiset ja länsirantalaiset eivät tunne olevansa egyptiläisiä tai jordanialaisia. Siirtokunnista ja Jerusalemista nyky-Israel ei enää neuvottele, se aika oli 20 vuotta sitten. Paitsi periaatteesta, kyse on myös (jos niin voi sanoa) lebensraumista, Israelin väestö kasvaa voimakkaasti. Siirtokunnat ovat 'fait accompli', ne ehkä ovat siellä laittomasti, mutta kun ne on kerran laitettu sinne, niitä ei saa enää pois.
 
Sotilaallisin keinoin se ei onnistu. Tämä ei ole kannanotto siihen mitä ja miten Israelin pitäisi tehdä.

Kyllä se voidaan ratkaista sotilaallisin keinoin mutta se vaatii melko täydellistä tuhoamissotaa venäläiseen tyyliin ja se kyllä nostattaa maailmalla vastarintaa muuallakin kun muslimipiireissä. Se ongelma siinä myös on että mitä enemmän ja pidempään Israel rappaa sitä suurempi vaara on että homma laajenee vähän joka suuntaan. Tilannetta ei suinkaan helpota se että maailmassa on useitakin tahoja jotka sitä peukut pystyssä toivovat.

En tiedä mikä tässä olisi paras vaihtoehto mutta tekee Israel nyt ihan mitä tahansa niin tilanne on erittäin vaarallinen ja räjähdysaltis muutenkin räjähdysalttiissa ympäristössä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos totta niin kyllä siellä on Israelilla oikeasti kovat paikat. Tiedän, että Israel vie näitä satanolla, mutta perkeleen zompit tulevat päälle kuin kamapäinen ryssän mobikki. Toivottavasti tästä ei lähde isompi liike lähi-idässä. Jos muita muslimimaita lähtee vielä tähän Israelin tuhoamiseen mukaan, niin Israelin on pakko saada myös lännestä tukea. Ainekset on isoonkin lähi-idän eskalaatioon ja sekös puttepossun paskajengille passaa. Jää Ukraina sivusuuhun kun öljyn hinta lähtee rakettina ylös.
Uskoisin että todennäköisemmin Hamas vetää taistelijoitaan pois (sikäli kun voi): voi olla että erilaisia huonosti organisoituneita mattimyöhäisiä on myöhemmin lähtenyt osallistumaan offensiiviin/ryöstelemään. Tällaisille tapauksille voi kyllä sitten käydä hyvin köpelösti jos liian innoissaan lähtevät ajelemaan.
 
Kyllä se voidaan ratkaista sotilaallisin keinoin mutta se vaatii melko täydellistä tuhoamissotaa venäläiseen tyyliin ja se kyllä nostattaa maailmalla vastarintaa muuallakin kun muslimipiireissä. :ROFLMAO:
Gazassa asuu yli 2 miljoonaa ihmistä, on selvää ettei Israel pysty sen suhteen tekemään mitään. Se mitä voidaan (ehkä) tehdä on hävittää Hamasin sotilaalliset rakenteet ja pyrkiä jahtamaan komentajat kiinni/kuoliaaksi/ajaa pois Gazasta. Ja jos siinä kuolee muutama tuhat siviiliä niin se on vaan voivoi. Mutta se ei ole 'lopullinen voitto' koska ne 2 miljoonaa ihmistä jää edelleen sinne Gazaan, ja samoista syistä kehittyy samoja tapahtumia.
 
Back
Top