Israel

Kuulostaa siltä että tämä ilta / ensi yö voisi olla maahyökkäyksen alku, tai ainakin valmistelut alkavat olla lähellä valmista:

Israel’s Channel 12 stating there are expectations that the ground invasion of Gaza will begin this evening.


-

Lots of movement near the Gaza border. The buzz of drones overhead.


-

#UPDATE: Israeli military spokesman says that Israel will strike Gaza City "very soon" - AP

 
Gazan kaistaa voi ajatella kahtena päällekkäisenä kerroksena. Maan päällä elävät siviilit. Maan alla, turvassa rakentamassaan tunneliverkostossa, piileskelee viime viikon lauantaina Israeliin hyökännyt terroristijärjestö Hamas.

”Me yritämme päästä käsiksi siihen toiseen kerrokseen, jonka Hamas on rakentanut”, sanoo Israelin puolustusvoimien tiedottaja Jonathan Conricus.



Gazan ja Israelin välisen rajan alittavat tunnelit ovat usein kuitenkin alkeellisia – niiden seinämiä ei ole vahvistettu, kertoo maanalaisen sodankäynnin asiantuntija, Israelin Reichman-yliopistossa opettava Daphné Richemond-Barak BBC:n mukaan. Tunnelit on kaivettu kertaluontoista Israelin alueelle tunkeutumista varten.

Gazan sisäpuolella tunnelit taas ovat tukevampia. Niissä Hamasin johtajat piileskelevät, ja heillä on siellä komentokeskuksia, Richemond-Barak sanoo.

”Gazan sisällä olevat tunnelit ovat erilaisia, koska Hamas käyttää niitä säännöllisesti”, hän sanoo. ”Ne on varmasti varusteltu pidempää, jatkuvaa läsnäoloa varten.”
 
Näin toki. Lähinnä esimerkkinä siitä, mitä Hamas ja varsinkin niiden hullujen naruja vetelevät tahot ovat varmasti pistäneet merkille.

Ajattelu ei tavoitteiden osalta ole vuoden tai kahden jänteellä, eikä siviiliuhrit merkitse mitään. Tai, merkitsevät propagandan polttoaineena. Eli Hamasin johto ja Teheran haluaa palestiinalaisista siviiliuhreja. Väittäisin sen jopa olevan olennainen osa heidän suunnitelmaa.

Miten tuollaisen vihollisen kanssa pitäisi sitten toimia? En tiedä. Tietäneekö kukaan.
Ehkä paras vaihtoehto on yrittää ruunata Hamas edes joksikin aikaa ja kohdata sama ongelma taas muutaman vuoden päästä? Paljonko tuollaisen takia kannattaa uhrata on toinen olennainen kysymys.

Mitään pysyvää ratkaisua ei taida olla tarjolla. Minä en ainakaan sellaista keksi. Kansanmurha ei ole käypäinen ratkaisu. Hemmetin turhauttava tilanne myös Israelin vinkkelistä. Siellä on aiemmin ollut todistettavasti sekä halua että kykyä hakea rauhaa arabinaapurien kanssa. Palestiinalaiset ja siirtokunnilla ladattu Länsiranta taitavat olla osa yhtälöä johon ei ihan heti ole löytymässä ratkaisua. Eikä tilanne ole ainakaan paranemassa.
 
Ihmiskilpien käyttö menettää merkityksensä jos niiden sallitaan paeta. Näin paljon Hamas välittää palestiinalaisista:

The Hamas terrorists have set up roadblocks in the Gaza strip, in a disturbing attempt in preventing civilians from following IDF orders and evacuating towards the south.


-

We have proof that Hamas is putting up roadblocks to prevent Palestinian civilians from evacuating from northern to southern Gaza.

Hamas prides itself on putting civilians in harm’s way and is responsible for every civilian casualty.

Photo
@IDF

 
Viimeksi muokattu:
Gazan kaistaa voi ajatella kahtena päällekkäisenä kerroksena. Maan päällä elävät siviilit. Maan alla, turvassa rakentamassaan tunneliverkostossa, piileskelee viime viikon lauantaina Israeliin hyökännyt terroristijärjestö Hamas.

”Me yritämme päästä käsiksi siihen toiseen kerrokseen, jonka Hamas on rakentanut”, sanoo Israelin puolustusvoimien tiedottaja Jonathan Conricus.



Gazan ja Israelin välisen rajan alittavat tunnelit ovat usein kuitenkin alkeellisia – niiden seinämiä ei ole vahvistettu, kertoo maanalaisen sodankäynnin asiantuntija, Israelin Reichman-yliopistossa opettava Daphné Richemond-Barak BBC:n mukaan. Tunnelit on kaivettu kertaluontoista Israelin alueelle tunkeutumista varten.

Gazan sisäpuolella tunnelit taas ovat tukevampia. Niissä Hamasin johtajat piileskelevät, ja heillä on siellä komentokeskuksia, Richemond-Barak sanoo.

”Gazan sisällä olevat tunnelit ovat erilaisia, koska Hamas käyttää niitä säännöllisesti”, hän sanoo. ”Ne on varmasti varusteltu pidempää, jatkuvaa läsnäoloa varten.”
Tulee näistä tunneleista mieleen, että saisiko niitä täytettyä vedellä? Kunnon pumpuilla merestä vettä ja letkut tunnelin suulle vai onko tässä joku juttu miksi tämä ei toimisi? Tunneleihin meno on helvetin vaarallista, varmasti on ansoitettu joka paikka siellä.
 
Hamasin mainosvideo:

Hamas anti tank drills and some special effects. It's all about these underground communications.


-

Tuossa ylempänä oli artikkeli siitä, miten Gazassa on paljon maan alle rakennettuja tunneleita ja rakennelmia, joiden kimppuun Israel yrittää yltää. Oletan että tämä mainosvideo kuvailee sellaisten käyttöä.

Samoin on nähty videoita joissa kranaatinheittimet on sijoitettu maahan kaivettuun asemaan ja ammutaan sieltä. Sitten kansi kiinni, jotta asemaa olisi vaikeampi nähdä esim. dronesta.

Näiden videoiden perusteella mahdoton arvioida, ovatko nämä kaikki tunnelien suuaukkoja vai pelkästään maahan kaivettuja asemia, joista ei ole pääsyä syvemmälle. Jos jälkimmäisiä niin silloin ne ovat melko itsemurhatehtäviä (sopii toki Hamasin ja Hezbollahin tyyliin käydä sotaa). Omiaan aiheuttamaan tappioita, mutta sen jälkeen kun ne on paikallistettu, tulee melko orpo olo asemassa kyyhöttäessä.
 
Paras arvio, mitä olen nähnyt tähän mennessä, on n. vajaa tuhat. Myöhemmin muutamia satoja toivat lisää, kun Israel putsasi "vallattuja" alueita.
Israel Defense Force Spokesperson Richard Hecht says 1,500 bodies of Hamas terrorists have been found in Israeli territory

Katsotaan vahvistuuko tämä uutinen

USS Roosevelt ja USS Thomas Hudner saivat eilen logistiset valmistelut tehtyä Naton tukikohdassa Kreikassa ja ovat nyt matkalla Israeliin
1697302213774.png
 
Israel Defense Force Spokesperson Richard Hecht says 1,500 bodies of Hamas terrorists have been found in Israeli territory

Lähellä tuota se kokonaisluku voi olla. Toki tuokin jo kertoo sen, että yli tuhat ei ollut alkuperäisessä hyökkäyksessä.

Sodassa, missä Israel nyt on, ei myöskään kannata aina täysin uskoa kaikkea, mitä sodan osapuolet kesken taisteluiden sanoo.
 
Ihmiskilpien käyttö menettää merkityksensä jos niiden sallitaan paeta. Näin paljon Hamas välittää palestiinalaisista:

The Hamas terrorists have set up roadblocks in the Gaza strip, in a disturbing attempt in preventing civilians from following IDF orders and evacuating towards the south.


-

We have proof that Hamas is putting up roadblocks to prevent Palestinian civilians from evacuating from northern to southern Gaza.

Hamas prides itself on putting civilians in harm’s way and is responsible for every civilian casualty.


Photo @IDF


Ei tietenkään välitä yhtään.

Toivottavasti kaikki tiedostaa, että palestiinalaiset siviiliuhrit kuuluu Hamasin suunnitelmaan, ja niitä toivotaan tapahtuvaksi.
 
Lähellä tuota se kokonaisluku voi olla. Toki tuokin jo kertoo sen, että yli tuhat ei ollut alkuperäisessä hyökkäyksessä.
En ymmärrä miten tuo kertoo sen mutta olenkin ehkä tyhmä. Ensimmäisissä aallossa, kun taas minusta näytti olevan valtavasti taistelijoita ja perästä tuli vielä lisää hännystelijöitä jotka vei panttivankeja yms. takaisin gazaan (eivät pitkään viihtyneet israelin puolella). Jolloin koko rajan pituudelta hyökkäykset kyliin, kaupunkeihin ja sotilastukikohtiin viittaa minusta useampaan tuhanteen taistelijaan.
edit. se on hieman eri keskustelu kuinka iso joukko oli enää israelin kamaralla ensimmäisen päivän kääntyessä iltaan. mutta vajaa tuhat ei varmaan kaukana ole.
Sodassa, missä Israel nyt on, ei myöskään kannata aina täysin uskoa kaikkea, mitä sodan osapuolet kesken taisteluiden sanoo.
Kun ottaa huomioon Ilmasta maahan videot ensimmäiseltä kahdelta päivältä, kypäräkamera videot ja ulkomaalaisten lehtien journalistit, jotka kertoivat ja näyttivät kuvaa tien penkoista ja alueista täynnä hamas taistelijoiden ruumiita. Niin en usko että tuo 1500 on älyttömän kaukana totuudesta.

Jos ei olisi videoita jossa IAF iskee isoihin ryhmittymiin ilmasta voisin itsekkin tuota lukua epäillä.
 
Viimeksi muokattu:
Tulee näistä tunneleista mieleen, että saisiko niitä täytettyä vedellä? Kunnon pumpuilla merestä vettä ja letkut tunnelin suulle vai onko tässä joku juttu miksi tämä ei toimisi? Tunneleihin meno on helvetin vaarallista, varmasti on ansoitettu joka paikka siellä.
Äkkiseltään tulee mieleen, että tämä tuskin tulee yllätyksenä IDF:lle. Varmasti joku drone tai robotti voisi hyvinkin toimia tiedusteluna tunneleissa. Mikä estää räjäyttämästä tunneleiden suuaukkoja tukkoon tai kaivureilla yksinkertaisesti peittämästä suuaukkoja. Merivedellä tukkimisessa ongelmaksi voi muodostua letkulinjojen rakentaminen kilometri tolkulla.
 
En ymmärrä miten tuo kertoo sen mutta olenkin ehkä tyhmä. Ensimmäisissä aallossa, kun taas minusta näytti olevan valtavasti taistelijoita ja perästä tuli vielä lisää hännystelijöitä jotka vei panttivankeja yms. takaisin gazaan (eivät pitkään viihtyneet israelin puolella). Jolloin koko rajan pituudelta hyökkäykset kyliin, kaupunkeihin ja sotilastukikohtiin viittaa minusta useampaan tuhanteen taistelijaan.
edit. se on hieman eri keskustelu kuinka iso joukko oli enää israelin kamaralla ensimmäisen päivän kääntyessä iltaan. mutta vajaa tuhat ei varmaan kaukana ole.

Kun ottaa huomioon Ilmasta maahan videot ensimmäiseltä kahdelta päivältä, kypäräkamera videot ja ulkomaalaisten lehtien journalistit, jotka kertoivat ja näyttivät kuvaa tien penkoista ja alueista täynnä hamas taistelijoiden ruumiita. Niin en usko että tuo 1500 on älyttömän kaukana totuudesta.

Jos ei olisi videoita jossa IAF iskee isoihin ryhmittymiin ilmasta voisin itsekkin tuota lukua epäillä.

Voi se olla. Tämäkin selvinnee ajan saatossa. Selvää on se, että Israelin tiedustelun epäonnistuminen on ollut katastrofaalisen totaalinen.
Hamasin ukoilta löytyneistä dokumenteista on nyt jo selvinnyt todella huolestuttavia tietoja.

Hyökkääjillä on ollut tiedossa hyvin tarkat tiedot pohjapiirrustuksista, aikatauluista, reiteistä, vahvuuksista yms. Uhka on ollut sisällä todella pitkään, sotilastukikohtia myöten. Ilmeisesti mm. työohjelman kautta. Se tarkoittaa sekä ulkoisen tiedustelun että sisäisen turvallisuuspalvelun epäonnistumista.

Nostaa myös huolen siitä, mitä yhä on piilossa sellaista, mitä ei ole huomattu.
 
Iranin ulkoministeri päättänyt varoittaa Gazaan hyökkäämisestä:

Iran's latest message to Israel:

“If the regime does not end the war in the Gaza Strip and stop the massacre and genocide against Palestinian citizens in the coming hours, we will tell them that it is too late.

After this, the political situation of the occupied Palestinian territories will completely change, and Tel Aviv will be the first of them."


-

LÄHDE (kannattaa lukea spoilerin takaa koko teksti, koska yllä lainattu on vain lyhyt osa):

https://abcnews.go.com/Internationa...ter-warns-israel-beirut-suffer-huge-103977573

Iran's foreign minister warns Israel from Beirut it could suffer 'a huge earthquake'

Iran’s foreign minister has called on Israel to stop its attacks on Gaza, warning that the war might expand to other parts of the Middle East if Hezbollah joins the battle

ByBASSEM MROUE Associated Press
October 14, 2023, 12:17 PM


ABC News' Byron Pitts hosts a roundtable discussion with Imam Dern Shareef and Rabbi Matthew D. Gewirtz.

BEIRUT -- Iran’s foreign minister on Saturday called on Israel to stop its attacks on Gaza, warning that the war might expand to other parts of the Middle East if Hezbollah joins the battle, and that would make Israel suffer “a huge earthquake.”

Hossein Amirabdollahian told reporters in Beirut that Lebanon’s Hezbollah group has taken all the scenarios of a war into consideration and Israel should stop its attacks on Gaza as soon as possible.

Israel considers Hezbollah its most serious immediate threat, estimating it has some 150,000 rockets and missiles, including precision-guided missiles that can hit anywhere in Israel. The group, which has thousands of battle-hardened fighters who participated in Syria’s 12-year conflict, also has different types of military drones.

Hezbollah fighters have been on full alert along Lebanon’s borders with Israel following last Saturday’s attack by the militant Palestinian group Hamas that left hundreds of Israeli civilians and soldiers dead.

On Saturday, the Israeli military said an Israeli drone strike along the border with Lebanon killed a “cell” that was trying to infiltrate into Israel. On Friday, Hezbollah said its fighters fired several rockets at four Israel positions along the border.

On Saturday afternoon, Hezbollah fighters fired a barrage of rockets and shells at Israeli positions in the disputed Chebaa Farms. Israeli troops fired back on nearby areas in southern Lebanon.

Lebanon's state news agency reported that a man and his wife were killed in Israeli shelling of a border village, while Hezbollah said one of its fighters was also killed Saturday.

Amirabdollahian discussed in Beirut on Saturday the situation in Gaza and the region with the top Hamas official in exile, Saleh Arouri, and the leader of the Palestinian Islamic Jihad group, Ziad Nakhaleh, according to Hezbollah's Al-Manar TV.

Hamas officials have repeatedly said that last Saturday’s attack on southern Israel that killed over 1,300 civilians and troops was the work of the Palestinian group and Iran had nothing to do with it. Hamas officials did not respond to calls by The Associated Press to confirm and give details about the meeting.

Amirabdollahian left Beirut on Saturday afternoon following a tour that took him to Iraq, Syria and Lebanon, where Tehran enjoys wide influence.

Amirabdollahian said he met Friday with Hezbollah leader Sayyed Hassan Nasrallah, who briefed him on the group’s conditions in Lebanon.

“I know about the scenarios that Hezbollah has put in place,” Amirabdollahian said. “Any step the resistance (Hezbollah) will take will cause a huge earthquake in the Zionist entity.”

Amirabdollahian added: “I want to warn the war criminals and those who support this entity before it's too late to stop the crimes against civilians in Gaza, because it might be too late in few hours.”

With an eye toward Hezbollah, President Joe Biden has warned other players in the Middle East not to join the conflict and has sent American warships to the region and vowed full support for Israel.

The Iranian foreign minister said he will be contacting U.N. officials in the Middle East because “there is still an opportunity to work on an initiative (to end the war) but it might be too late tomorrow.”

The possibility of a new front in Lebanon brings back bitter memories of a vicious monthlong war between Hezbollah and Israel in 2006 that ended in a stalemate and a tense detente between the two sides.
 
Äkkiseltään tulee mieleen, että tämä tuskin tulee yllätyksenä IDF:lle. Varmasti joku drone tai robotti voisi hyvinkin toimia tiedusteluna tunneleissa. Mikä estää räjäyttämästä tunneleiden suuaukkoja tukkoon tai kaivureilla yksinkertaisesti peittämästä suuaukkoja. Merivedellä tukkimisessa ongelmaksi voi muodostua letkulinjojen rakentaminen kilometri tolkulla.
Ajatuksena oli, että näin tunnelit saataisiin tyhjäksi. Suuaukon räjäyttämisellä ei ole kovin suurta hyötyä, kun tunnelit ovat verkottuneet pitkin poikin eri talojen kellareihin yms. Tällä saataisiin/voitaisiin saadan tunnelit tyhjäksi.
 
Back
Top