Israel

Helvetti tätä A-Studiota ja Salen haastattelua. Israelin pitäisi hoitaa hommat ilman yhtään siviiliuhria, mutta toimittelijat eivät kyseenalaista Hamasin ihmiskilpiä, rakettien ampumista siviilien keskeltä, aseiden varastointia siviilien seassa jne. Oksettavaa terroristien paapomista.
Kaikessa Hamas-rakkaudessaan ja terroristinpaapomiskiimassaan vasurit silti suhtautuvat Hamasiin sellaisina vajaa-älyisinä, vuosituhantisem serkusten nussimisen tuotoksina, joilta nyt vaan ei voi vaatia eikä olettaa mitään.
Israelilaiset ovat todistaneey kyvykkyytensä, ja heiltä vaaditaan heti eri lailla.
 
Kaikki saatavilla olevat todisteet, ja kaikkien asiantuntijoiden mielipiteet vahvistavat, että kyse ei ole Israelin pommituksesta. Kaikki saatavilla oleva tieto osoittaa, että kyseessä on Hamasin oma raketti jonka putosi, räjähti ja jonka polttoaine paloi. Asia on siis epävarma, eikä sitä koskaan voitane selittää.

Varmaa on ainoastaan, että satoja ihmisiä on kuollut, vaikka kuvamateriaalit näyttävät ikkunalasin sirpaleiden aiheuttamia haavoja raajoissa. Satoja, mahdollisesti jopa tuhat on siis surmattu iskussa. Iskusanat sairaala, lapset, vanhukset, naiset ovat täysimittaisessa käytössä ja lännen media toistaa ja vahvistaa narratiivia.

On selvää, että Hamasin tarkoitus siviilien teurastamisineen oli herättää niin suurta raivoa, että Israel iskisi silmittömästi Gazaan ja aiheuttaisi paljon siviiliuhreja. Tämän tarkoituksena on sytyttää laajat mielenosoitukset ja mellakat ympäri maailmaa. Hamasin lisäksi joku valtio hyötyy tästä. Kukakohan.

Kaikkein surkeinta on, että länsi on jo niin syvällä hyvyydessään, että me itse teemme suurimman työn. Hyssytämme ja hössötämme, ja mediamme lietsoo näkemystä, että ei voida tietää kuka, ja Israel nyt ainakin. Länsimaissa on niin valtava potentiaali josta ammentaa terroristeja, että luulisi jotakuta hirvittävän.
 
Täällähän se sanotaan suoraan. Hyödynnä paikalla olevia järjestöjä kun uutista kirjoitat.


Juu, järestöhän se on terroristijärjestökin...
 
Juu, järestöhän se on terroristijärjestökin...
Niin meinaat että kunto se on rapakuntokin?

Ihmetyttää kyllä edelleen se, että miten kepoisilla kriteereillä ryss... eikun Hamasin jutut läpäisevät tiedotusvälineiden seulat. Ja sitten kun tässä(kin) asiaa ihmetellään, pelataan suoraan ryss... eikun Hamasin pussiin tiedotusvälineiden legitimiteettiä kyseenalaistamalla.

Noiden mukaan pitäisi vaan varrota sormi suussa ittensä tappamista ja olla hiljaa.
 
Hyökkäyksen jälkeen Hamas on levittänyt viestejään ja kuvia uhrien WhatsApp- ja Facebook-ryhmissä sekä Instagram-tileillä. Hyökkääjät ovat myös soittaneet uhkaussoittoja puhelimien osoitekirjassa olleille ystäville ja läheisille.


Yllättävästi taas kommentointimahdollisuus poistettu tästä IS:n uutisesta. Niinkuin kaikista muistakin vastaavista "sattumuksista".
 
Maahyökkäys alkaa seuraavan 48 tunnin aikana tai sitten se ei ala ollenkaan. Huomisesta eteenpäin säässä tapahtuu muutos ja tulee pidempi selkeämpi jakso joten sillon on hyvä tehdä myös hyökkäys.

Lisäksi Blinken o kiertänyt lähi-idän ja Biden on antanut hyökkäykselle suostumuksensa - joten kaikki laput on "hyväksytty".

Jos hommaa venytetään vielä pidempään niin alkaa lännen vastustus kasvamaan, asiat tuppaavat unohtumaan ja pian länsi ei olekaan enää niin järkyttynyt Hamasin terrori-iskusta Israeliin kuin esimerkiksi viikko sitten.

Kello käy.
 
Ei. Vastuullinen Laatumedia osaa julkaista hamasien tiedotteet sanasta sanaan käännettyinä ilman kuviakin.

Vastuullinen laatumedia näyttää suhtautuvan aika skeptisesti Hamasin väitteisiin. Ylen artikkeli joka siteeraa Toveria & Kukkolaa
Kuvamateriaalista näkyy selvästi ettei siellä ole kraatteria, sairaalarakennus itse on kärsinyt lähinnä oheisvahinkoa ja särkyneitä ikkunoita (jossain mainittiin leikkaussalin romahtanut välikatto).

Video tuhoalueelta ja sairaalan sisältä:

Sairaalan edustalla näkyy verijälkiä, tiettävästi siinä oli paljon ihmisiä jonottamassa sairaalaan pääsyä. Kuolonuhreja on epäilemättä tullut ainakin siitä, mutta onko satoja, ei ehkä oikein näytä siltä. Emme tietenkään tiedä onko paljon ihmisiä palanut räjähdysalueen keskellä parkkipaikalla, mutta tuntuisi ettei siellä olisi ollut valtavaa kööriä istumassa avoimella paikalla keskellä sotaa?

Al-Ahli Arab -sairaala ei ole Gazan suurin, jotkut kommentaattorit ovat ilmeisesti sekoittaneet sen paljon suurempaan Al-Shifa -sairaalaan.
 
Palestiinalaisia tukevat protestit riistäytyivät käsistä Berliinissä – kymmeniä poliiseja haavoittui

Mielenosoittajat heittivät muun muassa kiviä ja ilotulitteita poliiseja kohti.

Ainakin 65 poliisia haavoittui yön aikana palestiinalaisia tukevissa protesteissa Berliinissä, viranomaiset kertovat. Mielenosoittajat heittivät muun muassa kiviä ja ilotulitteita poliiseja kohti.

Poliisin tiedottajan mukaan runsaat 170 ihmistä on otettu kiinni. Heistä 65 on joutumassa tutkinnan kohteeksi.

Mielenosoitus alkoi myöhään keskiviikkona Berliinin Neuköllnin kaupunginosassa, jossa on paljon arabitaustaista väestöä. Palestiinalaisia tukevia mielenosoituksia on kielloista huolimatta nähty useissa Saksan suurimmista kaupungeista Israelin aloitettua vastaiskut Gazan kaistalle. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009934112.html

Nämä on kyllä kovia hankkimaan sympatiaa puolelleen.
 
Tikhon Dzyadko:
”Gazan sairaalan tragedia, jossa eri lähteiden mukaan kuoli 500–850 ihmistä, muistuttaa pudonneen malesialaisen Boeingin tragediaa.
Hamas ilmoitti edellisenä päivänä laukaisevansa raketin Haifaan. Mikään ei laskeutunut Haifaan, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin raketti osui sairaalaan Gazassa.
Yhdeksän vuotta sitten Igor Strelkov kertoi iloisena ampuneensa alas "ukrainalaisen linnun" eli Ukrainan sotilaslentokoneen, mutta alas ammuttiin Boeing.
Тихон Дзядко:
 
Ei ole mitään korvien välissä, jolla pitäisi understand. Ei voi sulkea poiskaan korvauksia järjestäjille.
Islam on sotadoktriini, vaikka voissa paistaisi, vaikka miten jossain mainitaan jotain rakkaudestakin.

Mutta tämä äärivasemmisto, niitä on juutaisissakin, tulivat protesteineen nyt yhdeen Capitoly rakennukseen.
"Jewish Voice for Peace" on juuri tämä äärivasemmisto. Kuten kaikki äärivasemmistot se on kaiken hyvän puolesta, kaikkea pahaa vastaan ja Israelissa laiduntaville vaaleanpunaisille poneista ja palestiinalaisten autonomiasta. Ja kaikki olisi hienoa, mutta on vain yksi kysymys: miten? Tätä pitää kysyä näiltä kavereilta useammin.
Ja pitää myös muistuttaa heille että jos he olisivat olleet juuri tuossa juhlassa, siellä ei olisi ollut 400 rauhan kannattajaa, vaan 400 ruumista ja vangittua panttivankia. (Ja tällaisten näkemysten edustajia varmaan festivaaleillakin oli, kuten aina näissä piireissä, jossa jalat ovat mahdollimman irti maasta. Toivon, että näin heille sanotaan. Kyllä heidän pitää esitellä suoraan näitä kysymyksiä. Koska heidän ideat perustuvat, puolet pimehköstä typeryydestä ja puolet vaalenpunaisesta jotain.
Ongelmana tässä on se tämäkin porukkaa aika sairaan jääräpäinen ja myös äkkipiköinen ja on koko "kaunissielullisuudesta" huolimatta voi tehdä hirvittävät rikokset.
 
Back
Top