Israel

Hyvin ruokittu, rikas länsi, vaikka se on kuinka tottunut olemassaolon pehmeään, suloiseen mukavuuteen, ei voi olla tuntematta, että sen elämästä puuttuu jotain tärkeää. Ei ole olemassa todellista taistelua olemassaolosta, ei korkeaa ja kirkasta päämäärää, ei varmuutta, ei tarvetta selviytyä, mikä nostaa adrenaliinin sellaiselle tasolle, että keinotekoisia piristeitä ei tarvita.
Tähän on olemassa ratkaisu. Nostetaan sotaharjoittelu sellaiselle tasolle että väijyvuorot ja metsäelämä tulee tavallisen ihmisen iholle.
Ihmettelen kyllä jos Israelissa ei tätä tuntumaa ole; harjoituksia on paljon ja säännöllisesti ja rutiini on varmasti olemassa tähän toiseen elämään.
 
Vasemmistoliitto löysi tästäkin kriisistä hyvän tekosyyn heikentää Suomen puolustusta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti maanantaina kirjallisen kysymyksen Gazan konfliktista ja Suomen puolustusyhteistyöstä Israelin kanssa. Ryhmä vaati Suomea lopettamaan puolustusyhteistyön Israelin kanssa ja asettamaan Israelin aseidenvientikieltoon. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä myös vaati Suomea lopettamaan aseiden tuonnin Israelista.

– Israelilaiset aseyritykset kehittävät tuotteitaan yhteistyössä Israelin armeijan kanssa, ja hankinnat niiltä auttavat Israelia varustamaan armeijaansa, Anna Kontula (vas) sanoo tiedotteessa.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet pitävät käsittämättömänä vasemmistoliiton vaatimusta lopettaa puolustusyhteistyö Israelin kanssa.

– Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen, Jari Ronkainen (ps) sanoo PS:n tiedotteessa tiistaina.

Ronkainen (ps) muistuttaa, että Suomi valtuutti keväällä Puolustusvoimat hankkimaan ilmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn järjestelmäksi Israelin puolustusministeriön David´s Sling -ohjusjärjestelmän. Sen toimittaa israelilainen Rafael Advanced Defense Systems.

– Se soveltuu erinomaisesti Suomen ilmapuolustuksen tarpeisiin, mutta tulee olemaan myös täysin Nato-yhteensopiva. Järjestelmän avulla rakennetaan ilmatorjunnalle nykyistä parempi korkeatorjuntakyky ja kasvatetaan merkittävästi ilmatorjunnan ulottuvuutta, Ronkainen sanoo.

Ja samalla voi tökkiä juutalaisia, kaksi kärpästä yhdellä iskulla?
 
Tässä pitkässä ketjussa avattu mitä tuolla on näytetty sekä linkki videoon jossa selkeästi näkyy miten Hamas pukeutui Israelin sotilaiden vaatteisiin, yhdellä taitaa olla sotilaspoliisi hihamerkkikin.

Capture d’écran 2023-10-23 à 18.01.39.png

Capture d’écran 2023-10-23 à 18.12.09.png

Eräs Israelilainen ressu sanoi hyvin:

"Pari pointtia mahdollisesta maaoperaatiosta:

Ihmeen tai muun Black Swan -tyyppisen tapahtuman lisäksi mikään ei estä sitä tapahtumasta. Jos hallitus saa jostain syystä kylmät jalat juuri nyt, hallitusta ei enää sen jälkeen ole olemassa. Länsimaiden ihmisten on ymmärrettävä, mistä tässä on kysymys - jos emme poista Hamasia Gazasta, yksikään järkevä ihminen ei koskaan lähde maan eteläosaan, mikä käytännössä tarkoittaa väestön vähenemistä tämän hylkäämiseen asti. osa maata. En aio edes mainita, mitä se tarkoittaa pelotteelle jne - periaatteessa täydellinen kansallisen turvallisuuden romahdus. Tässä ei ole kyse kostosta, vaan tämän maan tulevaisuudesta. Hamas Delenda est. piste. Ja maahyökkäys on ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto tämän saavuttamiseksi.

Toinen seikka - ajoitukseen liittyy kaksi ristiriitaista tekijää. Puhtaasti sotilaallisesta näkökulmasta katsottuna mitä enemmän Israel viivyttää hyökkäystä, sitä parempi. Meillä on enemmän aikaa koulutukseen ja suunnitteluun, samalla kun kulutamme jatkuvasti heidän resurssejaan, työvoimaansa, mahdollisia uhkia ja annamme siviileille enemmän mahdollisuuksia poistua alueelta. Paikalliset asiantuntijat puhuvat 3 kuukaudesta ihanteellisesti ennen hyökkäystä. Itse asiassa olen melko varma, että näistä syistä IDF vaatii viivästyksiä poliittisella tasolla, ei päinvastoin. Toisaalta aikamme on todennäköisesti loppumassa kansainvälisellä areenalla. Kuten mainitsin aiemmin tässä ketjussa, käytännössä kaikki Israelin suuret operaatiot päättyivät lopulta ankaran kansainvälisen/amerikkalaisen paineen alaisena."
 
Hyvä kiteytys siitä mistä tässä kaikessa on kysymys :coffee:

Israel joutuu taistelemaan olemassaolostaan ihan koko ajan eikä se voi joustaa tietyissä asioissa vain siksi että länsimaat ovat sitä tai tätä mieltä. Hyvä että suunnittelevat tulevan maaoperaation huolella vaikka juurikin poliitikoilla on ihan varmasti hinkua mennä Gazaan mahdollismman nopealla aikataululla. Tämän operaation on pakko onnistua sillä muuten Israel on pulassa ja homma leviää käsiin ihan kunnolla.
 
Juutalaisvastaiset mielenosoitukset levinneet ympäri maailman, tämä New Yorkissa
Nyt pakko kysyä tähän väliin, että mites se maga porukka? Onko sen lössin kommentteja kuultu? Siinä porukassa kuitenkin on aika paljon kytköksiä oikeisiin äärioikeistolaisiin. Vaikka äärioikeisto ja muslimit eivät suuremmi toisistaan pidä, niin jotenkin tuntuu että yhteinen sävel löytyy aina jos juutalaisia pitää syyttää jostain.
 
En magasta tiedä, mutta jos luet tuon twiitin kommentteja niin siellä lukee mitä sakkia tuossa kulkueessa on ollut liikkeellä.
 
En magasta tiedä, mutta jos luet tuon twiitin kommentteja niin siellä lukee mitä sakkia tuossa kulkueessa on ollut liikkeellä.
Valitan, en pääse lukemaan ilman tunnuksia. Mutta kun tarkemmin tuota videota katsoo, niin sellainen kevyt "vasurin punainen" väri on ilmassa.
 
Nyt pakko kysyä tähän väliin, että mites se maga porukka? Onko sen lössin kommentteja kuultu? Siinä porukassa kuitenkin on aika paljon kytköksiä oikeisiin äärioikeistolaisiin. Vaikka äärioikeisto ja muslimit eivät suuremmi toisistaan pidä, niin jotenkin tuntuu että yhteinen sävel löytyy aina jos juutalaisia pitää syyttää jostain.

Mitään organisoitunutta "äärioikeistoa" ei edes oikeasti ole olemassa.

Toki se on hyödyllinen vihollinen vasemmistolaiselle eliitille ja medialle. Ja kaikki normaalit isänmaalliset oikeistolaiset sekä laitonta maahanmuuttoa vastustavat henkilöt toki halutaan näiden vasureiden taholta esittää jonkin sortin terroristeina, niin Suomessa kuin USA:ssakin.
 
On olemassa isänmaallinen oikeisto ja sitten on olemassa se ns "hörhöoikeisto", niin suomessa kuin monessa muussakin maassa. Pidän itseäni erittäin isänmaallisena ja kohtuu oikeistolaisena, mutta silti suomessa on "oikeistolaisia", jotka muiluttaisin rajan yli venäjälle tasan tällä sekunnilla, jos se olisi minusta kiinnia. Ja samalla lähtisi mukaan aikamoinen sakki tuota vasemmistoa.

Isänmaallisen oikeiston suurin ongelma (niin suomessa kuin muualla) on älymystön puute, tai enemmänkin se, että älymystö ei uskalla puhua ja nostaa asioita esille näiden hörhöjen takia.

Mutta, tämä on Israel ketjua ja jos tuo maga kommentti meni osalle tunteisiin, niin antaa olla.
 
Ohessa hyvä läpivalaisu tuosta linkkaamastasi twiittaajasta. Eli vahva proryssä agenda on taustalla, vaikka paljon myös Israeliin liittyvää postaa. Faktat hyvä tsekata ja asiat ottaa reippaalla suolalla.
 
Back
Top