Israel

❗️Joko YK romahdus on alkanut?

Tšekin puolustusministeri Jana Tšernohova kehotti tasavaltaa eroamaan YK:sta yleiskokouksen Lähi-idän tilannetta koskevan päätöslauselman vuoksi.

"Täsmälleen kolme viikkoa sitten Hamas tappoi yli 1 400 israelilaista - enemmän omasta väestöstään kuin militantti islamistinen järjestö al-Qaida tappoi Yhdysvalloissa 9.11. Ja vain 14 maata, mukaan lukien meidän, vastusti selvästi ja selkeästi tätä Hamasin terroristien tekemää ennennäkemätöntä terrori-iskua! Häpeän YK:ta, Tšernohova sanoi.

Hänen mukaansa Tšekin tasavallalla ei ole sijaa terroristeja tukevassa organisaatiossa, joka ei kunnioita perusoikeutta itsepuolustukseen.
 
Ilta-Sanomissa pääkirjoitus: Juutalaisvastaisuus kasvaa Euroopassa.

Ei minun mielestä kasvanyt yhtään. Nämä Eurooppaan tulleet turistit ja muut turvapaikkashoppailijat kyllä yrittävät sitä lisätä ja meuhkata vihaa juutalaisia kohtaan, mutta ei Eurooppa ole ne.
Se on paljon muutakin, paljon parempaa. Toivottavasti tämä riehuminen nyt toimii varoituksena kaikkien Euroopan maiden tolkun ihmisille, väestönvaihdon vaaroista.
 
Aluksi Israel tekee harhautushyökkäyksen Gazan pohjoisosaan.

Kun rotat ovat valuneet pussin perälle taistelemaan niin Gaza katkaistaan kahtia puolesta välistä aluetta.

Sitten kypsytellään mottia pari kuukautta ja saadaan lopulta valtaosa hamastaistelijoista tuhottua minimitappioin
IDF lienee lukenut mp-nettiä kun tuo gazan hyökkäyksen toteutus näyttää tutulta 😎
 
Kyllä YK oli hyvä olla olemassa ja on se saanut paljon hyvääkin aikaan, mutta nyt kun siitä on tullut diktaattorimaiden käsikassara, niin sen hyödyllisyys on muuttunut enemmänkin riippakiveksi.
Venäjän suorittama myyräntyö näkyy nyt monessa yhteiskunnan osa-alueessa, ei pelkästään YK hommissa. WHO vaikutti korruptoituneelta kun Kiinaa olisi pitänyt syyttää Koronakriisin aikana, kaikki nämä luontojärjestöt ja elokapinat on rahoitettu Venäjän kierrätetyillä varoilla. Pakolaiskriisissäkin jäljet johtavat sylttytehtaalle...

Euroopan pitäisi pian herätä ja nakata jääkiekkohanskat pois käsistä, koska Venäjä hakkaa jo korkealla mailalla.
 
Ilta-Sanomissa pääkirjoitus: Juutalaisvastaisuus kasvaa Euroopassa.

Ei minun mielestä kasvanyt yhtään. Nämä Eurooppaan tulleet turistit ja muut turvapaikkashoppailijat kyllä yrittävät sitä lisätä ja meuhkata vihaa juutalaisia kohtaan, mutta ei Eurooppa ole ne.
Se on paljon muutakin, paljon parempaa. Toivottavasti tämä riehuminen nyt toimii varoituksena kaikkien Euroopan maiden tolkun ihmisille, väestönvaihdon vaaroista.
Ei kantaeurooppalaisten keskuudessa, mutta koska Eurooppaan päästetään jatkuvasti muslimimaista antisemitististä ainesta, niin kyllähän se juutalaisvastaisuus kasvaa Euroopassa. Toisin sanoen: kun juutalaisvastaisten ihmisten määrä Euroopassa lisääntyy maahanmuuton myötä, lisääntyy myös juutalaisvastaisuus.
 
Joku hutkiva journalisti voisi tosiaan laskea 1+1 ja miettiä, mikä sellainen varsin näkyvä muutos Euroopassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut, joka selittäisi täällä juutalaisvastaisuuden kasvua.
 
Selittäkääs maallikolle yksi asia.

Miksi Israel ei vaan tee niin, että se tunnustaa Gazan omaksi valtioksi ja Hamasin sen viralliseksi hallinnoksi. Sen jälkeen lopetetaan Gaza taloudellinen tukeminen millään tavalla ja jätetään heidät arabimaiden riesaksi, eikä ylläpidetä myöskään minkään sortin diplomaattisuhteita. Rajat laitetaan myös kiinni ja ilmoitetaan, että kaikki iskut (raketti tai vastaavat) katsotaan Gazan valtion tekemiksi sotilasoperaatioiksi, joihin vastataan aina täydellä voimalla.

Tällöinhän Israelilla on oikeus puolustaa itseään toisen valtion suorittamilta sotatoimilta, eikä kenelläkään luulisi olevan siihen valittamista.

Toki ymmärrän, että asia ei ole näin yksinkertainen, mutta periaatteessa jotain tämän suuntaista.
 
Kyllä YK oli hyvä olla olemassa ja on se saanut paljon hyvääkin aikaan, mutta nyt kun siitä on tullut diktaattorimaiden käsikassara, niin sen hyödyllisyys on muuttunut enemmänkin riippakiveksi.
Venäjän suorittama myyräntyö näkyy nyt monessa yhteiskunnan osa-alueessa, ei pelkästään YK hommissa. WHO vaikutti korruptoituneelta kun Kiinaa olisi pitänyt syyttää Koronakriisin aikana, kaikki nämä luontojärjestöt ja elokapinat on rahoitettu Venäjän kierrätetyillä varoilla. Pakolaiskriisissäkin jäljet johtavat sylttytehtaalle...

Euroopan pitäisi pian herätä ja nakata jääkiekkohanskat pois käsistä, koska Venäjä hakkaa jo korkealla mailalla.

Selittäkääs maallikolle yksi asia.

Miksi Israel ei vaan tee niin, että se tunnustaa Gazan omaksi valtioksi ja Hamasin sen viralliseksi hallinnoksi. Sen jälkeen lopetetaan Gaza taloudellinen tukeminen millään tavalla ja jätetään heidät arabimaiden riesaksi, eikä ylläpidetä myöskään minkään sortin diplomaattisuhteita. Rajat laitetaan myös kiinni ja ilmoitetaan, että kaikki iskut (raketti tai vastaavat) katsotaan Gazan valtion tekemiksi sotilasoperaatioiksi, joihin vastataan aina täydellä voimalla.

Tällöinhän Israelilla on oikeus puolustaa itseään toisen valtion suorittamilta sotatoimilta, eikä kenelläkään luulisi olevan siihen valittamista.

Toki ymmärrän, että asia ei ole näin yksinkertainen, mutta periaatteessa jotain tämän suuntaista.
Merirajan takia: sinne tulisi valtava määrä aseita Iranista saman tien.

Ja koska se periaatteessa romuttaisi pitkään neuvotellun kahden valtion mallin, ja voisi aiheuttaa Länsirannalla ongelmia.
 
Selittäkääs maallikolle yksi asia.

Miksi Israel ei vaan tee niin, että se tunnustaa Gazan omaksi valtioksi ja Hamasin sen viralliseksi hallinnoksi. Sen jälkeen lopetetaan Gaza taloudellinen tukeminen millään tavalla ja jätetään heidät arabimaiden riesaksi, eikä ylläpidetä myöskään minkään sortin diplomaattisuhteita. Rajat laitetaan myös kiinni ja ilmoitetaan, että kaikki iskut (raketti tai vastaavat) katsotaan Gazan valtion tekemiksi sotilasoperaatioiksi, joihin vastataan aina täydellä voimalla.

Tällöinhän Israelilla on oikeus puolustaa itseään toisen valtion suorittamilta sotatoimilta, eikä kenelläkään luulisi olevan siihen valittamista.

Toki ymmärrän, että asia ei ole näin yksinkertainen, mutta periaatteessa jotain tämän suuntaista.
Eli tilanne johtaisi de facto Gazan miehittämiseen ja nykytilanteeseen, paitsi nykyistäkin huonommilla lähtökohdilla, kun olisi ihan oikeasti miehitettävä Gaza?
 
Selittäkääs maallikolle yksi asia.

Miksi Israel ei vaan tee niin, että se tunnustaa Gazan omaksi valtioksi ja Hamasin sen viralliseksi hallinnoksi. Sen jälkeen lopetetaan Gaza taloudellinen tukeminen millään tavalla ja jätetään heidät arabimaiden riesaksi, eikä ylläpidetä myöskään minkään sortin diplomaattisuhteita. Rajat laitetaan myös kiinni ja ilmoitetaan, että kaikki iskut (raketti tai vastaavat) katsotaan Gazan valtion tekemiksi sotilasoperaatioiksi, joihin vastataan aina täydellä voimalla.

Tällöinhän Israelilla on oikeus puolustaa itseään toisen valtion suorittamilta sotatoimilta, eikä kenelläkään luulisi olevan siihen valittamista.

Toki ymmärrän, että asia ei ole näin yksinkertainen, mutta periaatteessa jotain tämän suuntaista.
Näin ja valtioiden raja kiinni ensi alkuun 20 vuodeksi ja tarpeen tullen aika pidennetään kunnes kuumimmat vatipäät on kuolleet tai tarpeeksi vanhoja.
 
Onneksi tämä nykyinen meno ei haittaa kahden valtion mallin täytäntöönpanoa eikä aiheuta ongelmia Länsirannalla.
Valitettavasti itse en myöskään usko enään, että tässä on mitään suuria mahdollisuuksia mihinkään sovintoon. Israelin on vaan määritettävä jotkin rajat ja niistä on pidettävä kiinni. Sen verran tuolla taustalla on noita häslääjiä, jotka eivät halua minkään sortin rauhaa.
 
Kyllä YK oli hyvä olla olemassa ja on se saanut paljon hyvääkin aikaan, mutta nyt kun siitä on tullut diktaattorimaiden käsikassara, niin sen hyödyllisyys on muuttunut enemmänkin riippakiveksi.
Israel ja Yhdysvallat erosivat YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:sta, kun se oli ottanut Palestiinan jäsenekseen ja käyttänyt Jerusalemin pyhiä paikkoja koskevassa päätöslauselmassaan vain niiden islamilaisia nimiä. Bidenin tultua pressaksi USA liittyi kyllä sitten takaisin.
 
Ilta-Sanomissa pääkirjoitus: Juutalaisvastaisuus kasvaa Euroopassa.

Ei minun mielestä kasvanyt yhtään. Nämä Eurooppaan tulleet turistit ja muut turvapaikkashoppailijat kyllä yrittävät sitä lisätä ja meuhkata vihaa juutalaisia kohtaan, mutta ei Eurooppa ole ne.
Se on paljon muutakin, paljon parempaa. Toivottavasti tämä riehuminen nyt toimii varoituksena kaikkien Euroopan maiden tolkun ihmisille, väestönvaihdon vaaroista.

Kyllä tämä vähän sellaista hölmöläisten touhua on.

Eurooppaan päästetään Israelin ja juutalaisten vihollisia pilvin pimein ja sitten ihmetellään kun juutalaisvastaisuus on nousussa :ROFLMAO:

Tuo on jo joissakin Euroopan maissa niin iso ongelma että se rajoittaa juutalaisten elämää ihan tuntuvasti kun eivät voi liikkua vapaasti ihan missä tahansa ja koska tahansa ainakaan ilman vahvoja turvatoimia. Yksi sellaisista maista on SAKSA.
 
Tässä selitetään ettei juutalaisia ole tapettu juutalaisuuden takia vaan sosiaalisen roolin vuoksi

En viitsinyt sitä Mahmoud Abbasin tarinaa edes loppuun katsoa, kun jo ensimmäinen väite oli uskomatonta sontaa.

Se mitä Abbas väitti että ns askhenazi-juutalaiset eivät olisikaan seemiläistä alkuperään vaan muinaisesta turkkilaissukuisten khazarien valtakunnasta Mustan Meren rannoilta.
Askhenazi-juutalaisilla tarkoitetaan Euroopan juutalaisia, jotka saapuivat Keski-Eurooppaan noin 800-luvulla.
Abbasin ajatus ei kuitenkaan ole mikään uusi vaan pulpahtaa esiin antisemiittisissä yhteyksissä.
Abbasin tarkoitus oli väittää että Euroopasta tulleet juutalaisilla ei olisi minkäänlaista sidettä tähän maahan.
 
Back
Top