Israel

Talvela

Ylipäällikkö
Ymmärrän että se ei ole hurmaava määrä mutta on sentään parempi kuin yhtään mitään, kuten on ollut meininki viime vuosina. Miten tuolla aavikossa pystytään pääsemään samaan kulutukseen kuin meillä kun heidän resurssinsa ei ole ollenkaan samalla tasolla Suomen kanssa.
Ei ole silti mitään vokkien kulutukseen.

Vastaanottokeskusten arvoitus: miksi kukin asukas kuluttaa keskimäärin 211 litraa vettä vuorokaudessa?
JUHA-PEKKA TIKKA
7.6.2017 klo 10:07 (päivitetty 7.6.2017 klo 10:09)

Kansanedustaja ihmettelee keskusten runsasta veden käyttöä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala kertoo kirjallisessa kysymyksessään, että häntä lähestyi vuoden 2016 keväällä vesialan yritys sähköpostitse.

– Heillä oli käytössään vedenkulutuksen laskelmat 42 vastaanottokeskuksesta. Keskimääräinen vedenkulutus niissä oli päivässä 211 litraa/asukas, yhteiskulutus 45 710 kuutiota/kk. Veden hinta vastaanottokeskuksissa oli senhetkisen hinnan mukaan 259 632 euroa/kk; vuodessa hinta on noin 3 115 583 euroa, kysymyksessä todetaan.

Kulutus on selvästi suurempaa kuin keskimäärin kantasuomalaisella. Kansanedustaja kirjoittaa kysyneensä sisäministeriöltä vastaanottokeskusten suuresta vedenkulutuksesta. Hän kysyi, miksi ongelmaan ei ole haettu verovaroja säästäviä ratkaisuja. Asia luvattiin selvittää. Selvitys on edelleen kesken.
https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/vesi keskus-66380
 
BlackFox

Ylipäällikkö
Tuosta vesikeskustelusta:
Siitä viellä tapellaan verissäpäin hiekkamaissa.

2l vettä päivässä kuumassa maassa riittää juuri ja juuri toimintakyvyn ylläpitämiseen ilman raskasta liikuntaa.

Sitten päälle tulee ruuan valmistus sekä kypsytys, pyykki, teollisuus ym
 
Verissäpäin tapellaan kiintiöpakolaiseksi leimaamisesta, ilmastopakolaisuutta ollaan nyt ajamassa läpi ja silloin liikkuu sadat miljoonat.
 
Laaja raportti kritisoi Israelin sotavalmiutta.

Report: Major gaps in IDF preparedness for times of war

The Israeli Foreign Affairs and Defense Committee filed a severe report warning of serious gaps existing in the IDF’s readiness for war while placing some of the responsibility on the current government administration. Likud member Yoav Kish refused to sign the report due to its critical nature.
Sep 18, 2017, 9:00AM Avital Zippel

Illustration Photo Credit: IDF Spokesperson Unit/Channel 2 News

A special report devised by the Israeli Foreign Affairs and Defense Committee that is to be presented to the Knesset next week warns of critical gaps in the IDF’s preparedness for war. The report stirred some controversy among the members of the committee after the findings placed some of the responsibility on the political echelon and particularly on Israeli Prime Minister Benjamin Netanyahu’s administration.

The report was signed by the chairman of the committee, Likud member Avi Dichter, and MK Ofer Shelah from the Yesh Atid party. Likud member Yoav Kish refused to sign the report’s conclusions due to its critique of the government among other reasons. It appears that senior Likud officials knew about the existence of the report beforehand and instructed Kish not to sign the document. The majority of the report’s contents will not be revealed to the public due to its sensitive nature.

Chairman Avi Dichter Photo Credit :Mark Yisrael Salem, Flash 90/Channel 2 News

Earlier this month, the IDF carried out a largescale and unprecedented exercise simulating a war in northern Israel, particularly against Hezbollah in light of the terror organization's advanced capabilities. According to a senior IDF official, the exercise’s objective was defeating Hezbollah, while up until recently the objective appeared to be only deterrence.

http://www.jerusalemonline.com/news...tm_campaign=MiddayNewsletter+-+Recurring+2017
 
Leaderwolf

Majuri
Lahjoittaja
Olikohan jo täällä? Kuukausi siitten YK:n kokouksessa sattunutta. Asiallista ja rohkeaa puhetta:salut:

Myönnän että ensin kelasin mielessäni että mitä ***** paskaa tämä taas on, terroristivaltiot rinkirunkkaa taas YKssa, kunnes tuli tuo vastausvuoro. Oli kyllä hyvä. Respect. Palestiinan edustajan ilme oli katsomisen arvoinen.
 
Olikohan jo täällä? Kuukausi siitten YK:n kokouksessa sattunutta. Asiallista ja rohkeaa puhetta:salut:

Hänen kirjansa Hamasin poika on lukemisen arvoinen.
 
Trump aikoo puheessaan tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Se juttu voi muuten nopeasti eskaloitua. Pitää seurata.

http://www.bbc.com/news/world-middle-east-42246564
Loputon sotatanner tuo on ollut tähänkin asti, nyt meni taas astetta vaikeammaksi. Hamas täyttää jo lippaita. Saa nähdä millaiseksi myrskyksi tämä vielä nousee.

Malesia on kehottanut kaikkia maailman muslimeja vastustamaan päätöstä yhdessä. Trump kusi aika moniin muroihin tällä päätöksellä.

Onko Saudit reagoineet mitenkään?
 
Tässä on pahimmassa tapauksessa lähtökohdat lähestulkoon Harmageddon-tason yhteenottoon Lähi-idässä, kun ottaa huomioon Syyrian-Irakin-Kurdistanin-Iranin kehityksen ja Iranin ja Saudi-Arabian kiristyneet välit. Jos "hullu lihava kakara" on jo myynyt ydinaseita Iranille, niin lopputuloksena voi olla pahaa jälkeä. Toisaalta jos sellainen sota syttyisi, niin sanoisin, että sen jälkeen on Israelin-Palestiinan konfliktissa vain yhden valtion malli jäljellä (ellei pelkkää Gazaa voi katsoa palestiinalaisvaltioksi).
 
Sardaukar

Irania ei palestiinalaisten "ahdinko" kiinnosta muuten kuin propagandan ja epäjärjestyksen luomisen kannalta. Kun palestiinalaiset sattuvat olemaan sunneja. Iranin intresseissä on enemmänkin Irak, Syyria ja Libanon, joissa on paljon shiioja.

En näkisi tuolta kannalta, että Iranilla olisi mitään intressiä iskeä Israeliin.
 
baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
En näkisi tuolta kannalta, että Iranilla olisi mitään intressiä iskeä Israeliin.
Iskeä millä tavalla? Onhan se -iskenyt- jo ties miten kauan, mutta panssarilauttaa ei vielä ole lähettänyt....atomiasetta Iranille ei varmasti suoda, ei Iranin suoltaman retoriikan jälkeen, ei tasan.
 
Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Iskeä millä tavalla? Onhan se -iskenyt- jo ties miten kauan, mutta panssarilauttaa ei vielä ole lähettänyt....atomiasetta Iranille ei varmasti suoda, ei Iranin suoltaman retoriikan jälkeen, ei tasan.
Tarkoitin suoraa sotilaallista toimintaa. Kyllähän epäsuora tuki kaikennäköisille järjestöille (kuten Hizbollah) on jatkunut jo vuosikymmeniä.
 
aj77

Ylipäällikkö
Nbc:n Facebook-sivuilla pyörii livestreemi. Autoja palaa ja kauhea äläwätin huutelu taas.
Outo oli Trumpin päätös. Eipä se pidättäytyminenkään ole mitään tuonut. Joku törttö huutaa livestreamissa No more peace..Mikä on Israelin kansan kanta asiaan? Kai ne tietävät riskit ja mahdolliset seuraukset..
 
aj77

Ylipäällikkö
Leviääkö eurooppaan :