Israel

Bidenin täytyy tehdä jotain miellyttääkseen oman puolueen pölhövasemmistolaisia. Mutta samalla tulee todennäköisesti auttaneeksi lähinnä Hamasia. Hommahan toimii siten, että kun ruokalähetyksiä menee Gazaan niin ne ryöstetään aseella uhaten ja Hamas ottaa ne haltuunsa. Ei jakaakseen niitä nälkää näkeville, vaan nimenomaan aiheuttaakseen nälänhädän, jolla sitten luoda narratiivia missä Israel näännyttää palestiinalaisia. Ja maailmalla näyttää olevan valtavan paljon vastaanottavaisia sille narratiiville. Sen puoleen toivon että Bibin perse kestää merivettä niin paljon, ettei Israel peräänny enää tässä vaiheessa vaan osoittaa kerrankin, ettei tuon kaltainen taktiikka tuota tulosta. Muuten näitä saadaan seurata hamaan maailman tappiin.

Hamas varmaankin tuota harrastaa. En sitä kiistä. Se on kuitenkin fakta, että se on Israel joka niitä kuljetuksia siinä rajalla estää. Pyrkivät rankaisemaan koko Gazaa kollektiivisesti.
 
Eiköhän se pyrkimys ole valvoa sitä, mitä niissä kuljetuksissa on ja kenelle ne ovat menossa. Ei heillä ole mitään intressiä antaa avustustarvikkeiden virrata vapaasti Hamasille. Tuonne on kyllä mennyt avustuskuljetuksia paljon, mutta ongelma on jatkuva ryöstely.
 
Ei missään muuallakaan konfliktialueilla vaadita jotain 100% varmuutta, ettei humanitaarinen apu mene vääriin käsiin ehtona, että apu päästetään perille. Suomestakin saa viedä kaksikäyttötuotteita ja sotatarvikkeita Venäjän läpi kolmansiin maihin. Kukaan ei kontrolloi, etteikö kuljetukset jää oikeasti Venäjälle. Suomesta on mennyt rekkalasteittain droneja, tarkkuuskiväärien patruunoita ja muuta kaksikäyttömateriaalia venäläisten firmojen tytäryhtiöille ”Kazakstaniin”.
 
No jos kovin suurella prosentilla kaikki jäisi vihollisen käsiin, joka käyttäisi sitä propaganda-aseena ja omien operaatioiden rahoittamiseen, niin siinä saattaisi kyllä mieli muuttua kohtuullisen pian. Tämä on sellainen asia mitä Israel ei oikeastaan voi kovin paljoa kontrolloida tällä hetkellä - on samantekevää miten paljon apua menee rajan yli, jos se ei koskaan päädy niille ketkä sitä oikeasti tarvitsevat.
 
Taas on Gazaa pommitettu:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010282994.html

Kukaan sähläreistä ei ole vielä ilmoittautunut syylliseksi:
Kaikkien avustuspakettien laskuvarjot eivät auenneet, ihmisiä kuoli alle

Perjantaina Gazassa ainakin viiden ihmisen kerrotaan kuolleen jäätyään lentokoneesta pudotetun avustuspaketin tai avustuspakettien alle.

...

Avustuspaketteja ovat ilmateitse Gazaan toimittaneet ainakin Yhdysvallat, Jordania, Egypti, Ranska, Hollanti ja Belgia, kertoo brittiläinen yleisradioyhtiö BBC.

Varmuutta ei ole, mikä maa pudotti avustuspaketteja Gazan kaupungin länsipuolelle perjantaina 8. maaliskuuta.
Avustuspaketit voisi ajaa rekalla Ukrainaan, niin niistä olisi oikeasti jotain hyötyä eikä niitä tarvitsisi pudottaa lentokoneesta kenenkään niskaan. :ROFLMAO:
 
Hamasin terveysministeriö ilmoittelee keksimiään lukuja kuolleiden määristä. Euroopan suuret sanomalehdet toistavat luvut sellaisinaan.

Suomessa hesari vastuullisena mediana toistaa samat luvut kun on lukenut ne useasta lähteestä ( vaikka on yksi alkuperäinen lähde, hamasin terveysministeriö).
Ei mene lehtijutusta pitkään kun suomalaiset poliitikot kauhistelevat gazan tilannetta ja vaativat tulitaukoa.

Jos vaikka tulisi sellainen katastrofi että kuolisi sata lasta niin mitä silloin kerrottaisiin? 10000 tai 20000 kuollutta ?. Ei, kyseessä olisi niin paha juttu että ilmoitettaisiin ainakin 50000 lasta ja lähetettäisiin kuvia kuolleista.

Kun mitään muita lähteitä ei ole olemassa niin matemaatikot ovat selvittäneen hamasin omista luvuista että ne ovat puppua:

Tässä vielä tiivistetysti selitettynä tuon jutun pointti:

Max Meyer
@mualphaxi
Mar 10

Wharton statistician looks at Hamas’ casualty data and concludes they are likely falsifying to maintain a rolling mean & linear growth — and they don’t know how to avoid making anomalies obvious to Western analystsWomen:Children R2=0.017 Men:Women is *negative* with R2 = 0.835
Image
Image
Image
Image

“Perhaps…the Gaza ministry is releasing fake daily numbers that vary too little because they do not have a clear understanding of the behavior of naturally occurring numbers.”
Image

The utter lack of correlation between the deaths of women and children is especially strange. Essentially, the split between women and children is different every day but the total always the same. Classic sign of fake numbers!
Image
Image

I suggest reading the whole article in
@tabletmag
 
Jossain uutislähetyksessä, olikohan France24, oli Gazalainen muslimivaimo valittamassa ramadanin vieton vaikeutta, kun ei oikein ole ruokaa. Tekisi mieli sanoa että paaston viettäminen ilman ruokaa on helpompaa kuin määrättömien ruokavarastojen kanssa?
Jotakihan se kertoo muhamettilaisuudesta, kun paaston aikanakin pitää säännöllisesti mässäillä. Näin protestanttisen kasvatuksen saaneena ateistina hämmästyttää & kummastuttaa.
 
Palestiinalainen äärijärjestö Hamas on tunnettu Israelia vastaan kohdistetusta silmittömästä väkivallasta, mutta sen taistelijoiden tiedetään käyttäytyneen brutaalisti myös Gazan siviiliväestöä kohtaan.

Hamasin toiminnasta saatiin uutta tietoa Israelin joukkojen iskettyä helmikuussa järjestön komentokeskukseen Gazan kaistalaleella. Kohteesta löytyi asiakirjoja, jotka Israelin tiedustelun mukaan liittyvät Hamas-komentaja Mahmoud Ishtiwin kuulusteluun ja kidutukseen.

Times-lehden mukaan al-Zeitoun-pataljoonaa komentaneen Ishtiwin suku oli ollut tiiviisti mukana järjestön toiminnassa jo vuosikymmenten ajan. Häntä syytettiin kavalluksesta, pidettiin vangittuna yli vuoden ja lopulta teloitettiin vuonna 2016.

Jossain uutislähetyksessä, olikohan France24, oli Gazalainen muslimivaimo valittamassa ramadanin vieton vaikeutta, kun ei oikein ole ruokaa. Tekisi mieli sanoa että paaston viettäminen ilman ruokaa on helpompaa kuin määrättömien ruokavarastojen kanssa?
Jotakihan se kertoo muhamettilaisuudesta, kun paaston aikanakin pitää säännöllisesti mässäillä. Näin protestanttisen kasvatuksen saaneena ateistina hämmästyttää & kummastuttaa.
Tässä harhaluuloon liittyvässä (uskonnot) pyhässä juhlassa mohamettilaiset syö ihan ähkyynkin heti kun tulee pimeä. Tästä on kirjoitettukin tarpeeksi. Ramadan pastona ihan naurettava, kun saa syödä vaikka halkeakseen pimeän aikana, ja varhaisella aamupalalla tankata kunnolla, ihan kaikki mitä islami salli, paitsi sianlihaa tietty.

Aamulla ennen auringon nousua valmistetaan yleensä viljaruokia ja puuroja, joita täydennetään kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Syödään oikein ähkyyn. Illaksi valmistetaan kevyitä liharuokia ja siipikarjaa. Niiden keveyttä kukaan ei tarkista, eikä väliä, kun saa syödä ähkyyn kuitenkin. Myös pähkinät ja taatelit ovat suosittuja koko yön aikana. On tärkeää juoda mahdollisimman paljon vettä aamiaisen ja illallisen aikana nesteytyksen saamiseksi pitkän paastopäivän jälkeen.

Mikä paasto se on??

Fanaatikot saa juodakin 200 ml nestettä valoisan päivän päivän aikana ja kuten fanaatisemmat mohamettilaiset neuvoo - nesteeksi ei lasketa oma sylkeä, saa niellä.

Outoa ja kieroa menoa, jos tätä kutsutaan paastoksi. Ruoka menee itse asiassa enemmään koko ramadanin aikana, ja gazalaiset haluavat saada ylimääräisenkin ilmaiseksi, kuten aina, siksi valittavat..

Näin voisi kutsua ihan kaikki länsimaissa pidettyä pitkia ruokien välillä olevia taukkoja paastoksi, muttei kenenkään tulee mieleen.
Mohamettilaisille tälläisestä kuukaudesta aiheuttuu terv.ongelmiä, kun fanaatiismmät venyttää mahalaukut oikein kunnolla yöllä kun yritetään tungeta päivällinenkin sinne. Mutta mitä se meille kuuluu..
 
Viimeksi muokattu:
FB:sta vastaus yhdelle toiselle, joka yritti vähätellä mestausta ja puolusti Hamasia Gazan asukkaineen.
"Lokakuun 7. päivänä, lauantaina, juutalaisten Simchat Toran juhlapäivänä, armoton, hyvin koulutettu, huolellisesti valmisteltu iranilaisilla aseilla hyvin varusteltu Hamas hyökkäsi kymmenien rauhanomaisten kibbutsin asukkaiden päälle, samalla he pomottaneet maani aluetta kymmenillä tuhansilla ohjuksilla. Hirmutekoja, joita Raamattukaan ei pysty kuvailemaan, julmuuksia ja kauhuja, jotka haalistuvat Sodoman ja Gomorran rikoksiin verrattuna (jotka ovat muuten tallentuneet tappajien itsensä pää- ja rintakameroihin ja jotka he ovat kerskailla lähettäneet reaaliajassa Internetiin ), voi järkyttää jokaista normaalia ihmistä. Useiden tuntien ajan tuhannet iloiset ja verestä juopuneet Hamasin pedot raiskasivat naisia, lapsia ja miehiä, ampuivat uhreja haaroihin ja päihin, leikkaavat naisilta rintoja ja pelasivat jalkapalloa heidän kanssaan; vauvojen leikkaaminen raskaana olevien naisten vatsasta ja niiden välitön mestaus, pienten lasten sitominen ja polttaminen elävältä.Hiiltyneitä ja täysin palaneita ruumiita oli niin paljon, että patologit eivät moneen viikkoon kyenneet selviytymään yksilöiden tunnistamisen valtavasta työtaakasta.

Ystäväni, joka työskenteli New Yorkin sairaalan päivystyshuoneessa 20 vuotta ja vietti sitten vielä 15 vuotta Israelissa jäännösten tunnistamisessa, oli yksi ensimmäisistä, jotka saapuivat palaneiden ja veristen kibbutsien luo pelastajien ja lääkäreiden joukossa. .. Hän ei vieläkään voi nukkua. Lääkäri, joka oli tottunut leikkaamaan ruumiita, menetti tajuntansa näkemästään ja oksensi sitten autoon jätkytyksessä. Se, mitä nämä ihmiset näkivät, on ristiriidassa kuvauksesi kanssa.

Yhdessä Hamasin militanttien kanssa "siviiliväestö" ryntäsi aidan reikiin ja liittyi ennennäkemättömän mittakaavaisiin pogromeihin, ryöstellen, tappaen, raahaamalla mukanaan Gazaan kaiken, mikä oli käsillä. Näiden "palestiinalaissiviilien" joukossa oli 450 UNRWA:n (YK:n) ryöstön jäsentä. Paikalla oli kaikkia, jotka halusivat, ja väestön väkivaltaisesta totaalisesta ilosta päätellen (myös epämukavassa iässämme sadoilla mobiilikameroilla) halukkaita oli paljon - Hamasia tuetaan ja hyväksytään, ainakin ennen todellista taistelujen alkua melkein koko Gazan väestön toimesta... Pääongelma: Asukkaamme, yli kaksisataa, mukaan lukien naiset, lapset, vanhukset ja arvottomat ulkomaalaiset työntekijät, raahattiin pedon luolaan. Noin sata heistä mätänee ja kuolee Hamasin vankityrmissä. Sanomattakin on selvää, että nämä uhrit, joita kiusataan edelleen, eivät juurikaan kiinnosta "akateemista yhteisöä".

Tämä postaus on Dina Rybinan. Vastaus tietyille Hamasia tukevalle vasemmistolle, joita Rybina lähetti suoraan perseeseen. Koska tämä akateeminen vasemmisto mm Warsovan yliopistossa ja vielä yhdessä on kieltänyt luentoja hänen ystävältä luentovierailu, koska tämä kritisoinut hamasia.
Sama vasemmisto kysyi Rybinaltakin hänen asenteesta Hamasiin,kirjailija Rybina vastasi heille.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä harhaluuloon liittyvässä (uskonnot) pyhässä juhlassa mohamettilaiset syö ihan ähkyynkin heti kun tulee pimeä. Tästä on kirjoitettukin tarpeeksi. Ramadan pastona ihan naurettava, kun saa syödä vaikka halkeakseen pimeän aikana, ja varhaisella aamupalalla tankata kunnolla, ihan kaikki mitä islami salli, paitsi sianlihaa tietty.

Aamulla ennen auringon nousua valmistetaan yleensä viljaruokia ja puuroja, joita täydennetään kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Syödään oikein ähkyyn. Illaksi valmistetaan kevyitä liharuokia ja siipikarjaa. Niiden keveyttä kukaan ei tarkista, eikä väliä, kun saa syödä ähkyyn kuitenkin. Myös pähkinät ja taatelit ovat suosittuja koko yön aikana. On tärkeää juoda mahdollisimman paljon vettä aamiaisen ja illallisen aikana nesteytyksen saamiseksi pitkän paastopäivän jälkeen.

Mikä paasto se on??

Fanaatikot saa juodakin 200 ml nestettä valoisan päivän päivän aikana ja kuten fanaatisemmat mohamettilaiset neuvoo - nesteeksi ei lasketa oma sylkeä, saa niellä.

Outoa ja kieroa menoa, jos tätä kutsutaan paastoksi. Ruoka menee itse asiassa enemmään koko ramadanin aikana, ja gazalaiset haluavat saada ylimääräisenkin ilmaiseksi, kuten aina, siksi valittavat..

Näin voisi kutsua ihan kaikki länsimaissa pidettyä pitkia ruokien välillä olevia taukkoja paastoksi, muttei kenenkään tulee mieleen.
Mohamettilaisille tälläisestä kuukaudesta aiheuttuu terv.ongelmiä, kun fanaatiismmät venyttää mahalaukut oikein kunnolla yöllä kun yritetään tungeta päivällinenkin sinne. Mutta mitä se meille kuuluu..
Jep, normaali 8/16 paasto on kovempi...
 
Ymmärrän kyllä pointin, mutta voisi olla aika tiukkaa olla kuukausi kokonaan syömättä. Ne kokeilut voi päättyä huonosti.
 
Oli lähetetty USAsta laivan elintarvikkeita Kyproksen kautta ja jotain vielä. Ei niiden huudot loppu vaikka miten paljon lähettäisi, kovenee vain.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top