Israel

En jotenkin usko tähän.
Oman epäilyksen mukaan he pyrkivät tietoisesti/tietämättään luomaan mielikuvaa itsenäisestä valtiosta/yhtenäisestä kansasta, vaikka todellisuudessa pitäisi puhua terroristijärjestöstä.

Terroristijärjestöistä. Palestiinalaisetkin kun ovat sirpaloituneet hieman.

Tasapuolisuuden nimissä niin ovat myös juutalaiset siirtokuntalaiset, joihin itte ja kaikki tutut ovat vittuuntuneet.
 
Törmään edelleenkin porukkaan jotka eivät edes tiedä Israel-Palestiina konfliktin taustoja. Eivät alkua, eikä nykyisyyttä. Heille se on vain yksi Lähi-idän vittuilusodista joilla ei loppujen lopuksi ole hirveästi merkitystä. Tietämys asiasta ei ole niin yleistä kuin luulisi.
 
Historian tuntemus kun on jäänyt hysterian alle.
 
Palestinian sources: Authorities will allow the entry of 30 million dollars into Gaza under the terms of the cease-fire agreement
 
tappoivat 4 israelilaista siviiliä sekä haavoittivat 234 israelilaista siviiliä.

Mielenkiinnosta; miten tuollaiseen suhdelukuun on mahdollista päästä? Käsittääkseni Yhdysvallat on päässyt viime aikaisissa sodissa parhaimmillaan vähän parempaan kuin 1:10, mutta tuo on melkein 1:60.

Lisäys: No, okei, pommi-iskuissa on toki päästy vastaavansuuntaisiin tuloksiin, mm. 1:28 Myyrmannissa. Silti kuulostaa yllättävän korkealta selviytymisluvulta. Kenties koska kyse on "yksittäistapauksista" ja pelastushenkilöstön resurssit riittävät paremmin?
 
Mielenkiinnosta; miten tuollaiseen suhdelukuun on mahdollista päästä? Käsittääkseni Yhdysvallat on päässyt viime aikaisissa sodissa parhaimmillaan vähän parempaan kuin 1:10, mutta tuo on melkein 1:60.
Käyttävätköhän siviilit tuolla luotiliivejä? Kypäriä tuskin sentään?
 
Käyttävätköhän siviilit tuolla luotiliivejä? Kypäriä tuskin sentään?

Eikö suojavarusteet nimenomaan nosta selviytyneiden osuutta suhteessa haavoittuneisiin? Nykyäänhän taistelukentällä tulee paljon enemmän haavoittuneita suhteessa kaatuneisiin kuin vaikkapa toisen maailmansodan aikana, eikä sinänsä ihme, kun tärkeimmät elimet on kohtuu hyvin suojattu.
 
Israel on onnistunut myös käyttämään sotilaitaan melko säästeliäästi. Itsenäisyyden alusta tähän päivään mennessä 23741 sotilasta on kaatunut taisteluissa. Suht.vähän mielestäni, kun miettii paljonko on sodittu.
 
Käsittääkseni Israel laskee siviilien osalta haavoittuneiksi myös traumatisoituneet, eli henkilöt jotka ovat tarvineet terveydenhuollon apua psyyke-syistä. Samaten haavoittuneeksi lasketaan henkilö, joka on kompastunut pommisuojaan juostessaan ja murtanut vaikka ranteensa.
 
Viimeksi muokattu:

Eli kaikki jotka ovat tarvinneet ammattilaisen apua. Hyvin yksinkertaista kun ei tarvitse eritellä raporteista mitä ilmoitetaan ja mitä ei. Ja sitäpaitsi, miksi ei? Toki tuo ilmoitustapa ehkä eroaa muista, mutta tuo antaa realistisen kuvan siitä, kuinka monen elämä menee sekaisin tuon rakettitulen takia.
 
Ei varsinainen yllätys tämäkään.

'Will Israel's freedom to act be impeded when the new Russian S-300 missile defense batteries become operational for the Syrian military? Will relations with Russia be challenged?'

Strick: "We will introduce advanced weapons systems into the area but Israel has an excellent air force. I will not go into detail of our options, but if the Syrians employ Russian S-300s against our planes, and we take them out, it will be seen as a legitimate move on our part. I see that happening though I hope we don't get to that. But if our freedom of movement is threatened we will remove the threat. We know how to do that."
 
Näin se menee meikänkin mielestä:

Joo.. poistettu tai hakkeroitu.

Kyllä se sieltä ilmaantuu jossain muodossa
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top