Israelin Helsingin lähetystöä vahingoitettu 15 kertaa 18 kuukaudessa

Katselkaapa eurooppaa tai ihan vaikkapa vain Malmön kaupunkia Ruotsissa, missä juutalaiset eivät uskalla enää edes kipaa käyttää ettei tule kadulla turpaan, ja miettikää mistä tämä uus-eurooppalainen juutalaisvihan aalto on viime vuosina tullut.

Samoin äärivasemmistohan näkee juutalaiset natseina, koska Israel ei polvistu palestiinalaisten vaatimusten edessä.

Toki siis lähetystön kiusaajat voivat olla niitä kauheita nahkapäitäkin, mutta pidän sitä näistä kolmesta vaihtoehdosta epätodennäköisimpänä, jo pelkästään numeerisista syistä. Natseja on Suomessa aivan naurettavan vähän verrattuna muslimeihin tai väkivaltavasemmistoon.
Käsittääkseni juutalaisvastaisuuden nousu on tosiasia ja syylliset siihen ovat pääpainoltaan muslimeja taustataan pohjautuen ihan kansainväliseen uutisten seuraamiseen. En olisi ollenkaan hämmästynyt jos tämän vihakampanjan takaa paljastuisi vastaavaa, mutta en kyllä ihan automaattisesti pyyhkisi pois epäiltyjen listalta jotain magneettimeedion vauhdittamaa geenialtaan matalassa päässä polskivaa suominatsiakaan.
 
Kävelin pari vuotta sitten Helsingin synagogan ohi ja sen kohdalla,toisella puolella katua, oli parkissa sotilaspoliisi, autossa pari kaveria.
Suomen ja Israelin tiedustelulla on varsin kiinteät suhteet ja varmasti myös Supo on näissä yhteistyökuvioissa mukana. Meillä on myös uskonnoltaan juutalaisia molemmissa organisaatioissa toisin kuin islamilaisia. Jos töhriminen olisi kipeä asia tai poikkeuksellinen niin se olisi kyllä hoidettu.

Veikkaan miespuolisia maahanmuuttajakakaroita. On tainnut Ruotsin serkut yllyttää. Jos kyse olisi omista äärioikeiston hörhöistämme niin hyvin poliisin tuntemina heidät olisi jo vedetty mankelin läpi.

Yksi esimerkki on Hussein Al-taeen. Hänet todennäköisesti käräytti Israelin tiedustelu ja syötti tiedon suomalaisille toimittajille. Näin Suomen tiedustelu välttyi esim Venäjän tiedustelun tekemältä meidän kansanedustajan värväykseltä. Israel saattoi tietää, että Venäjäkin tiesi eikä Husseinille ollut muuta käyttöä ja näin Suomen tiedustelu on palveluksen velkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Erikoista jos tekoja on noin tiuhaan eikä edes minkäänlaista kameravalvontaa harrasteta?

Tekijä voi tietysti olla minkä tahansa tyylisuunnan edustaja. Ei noissa ääriliikkeissäkään ole pelkkiä järjen jättiläisiä joten ilmeisin vastaus voi sekin olla oikea.

Israelin suurlähetystö ei voi harjoittaa ulko-oven tallentavaa kameravalvontaa ilman muiden rakennuksessa toimivien lupaa, sillä rakennuksessa on muitakin toimijoita kuten yrityksiä tms. Kameravalvonta kuuluisi kiinteistön omistajalle. Lähetystön sisällä rappukäytävässä olevalla "ulko-ovella" kameravalvonta toki on, miehitettynä 24/7.
 
Piti oikein tarkistaa missä tämä lähetystö sijaitsee ja kas kummaa!
Olen kävellyt siitä ohi useamman vuoden ajan (kun matkustin joka toinen kuukausi Kokkolan ja Tallinnan väliä) mutta kadun toisella puolella matkalla rautatieasemalta Länsisatamaan ja päinvastoin.
 
Israelin suurlähetystö ei voi harjoittaa ulko-oven tallentavaa kameravalvontaa ilman muiden rakennuksessa toimivien lupaa, sillä rakennuksessa on muitakin toimijoita kuten yrityksiä tms. Kameravalvonta kuuluisi kiinteistön omistajalle. Lähetystön sisällä rappukäytävässä olevalla "ulko-ovella" kameravalvonta toki on, miehitettynä 24/7.

Kyllä taloyhtiön kannattaisi panostaa kameravalvontaan, jos siivouskulut tulee taloyhtiölle. Tai sitten antavat luvan suurlähetystölle kuvata.
 
Eipä se kamera aina onnelliseksi tee...harva on niin tyhmä etteikö tekisi moista huppu päässä tai ainakin hupparin kanssa.
 
Suurlähetystöillä lienee omat turvahenkilöstönsä. Helsingin poliisilaitos vastannee lähetystön aitojen ulkopuolisesta turvallisuudesta. Muistuu mieleen tapaus opiskeluvuosilta. 2007 tehtiin opintomatka Moskovaan. Yhtenä tutustumiskohteena oli Suomen Moskovan lähetystö. Ryhmämme saapui ajallaan lähetystön portille. Ryhmänjohtaja soitti ovisummeria ja esitteli ryhmämme. Oli ennakkoon sovittu tapaaminen lähetystössä.

Soittoon vastattiin että tulkaa peremmälle. Ryhmämme alkoi kävellä sisään suurlähetystön portista ( = Suomen tasavallan alue). Kortteli on diplomaattialuetta ja siellä päivysti myös venäläisiä miliisejä. Eräs partiossa ollut miliisi huomasi ryhmämme ja ilmeisesti oletti että yritimme väkisin sisään lähetystöön. Miliisi juoksee paikalle ja huutaa stoi, stoi ! Ryhmämme ehti juuri kävellä sisään lähetystön tontille ja muuan sänkitukkainen suomalainen lähetystön virkamies tuli pihalle. Käveli tontin rajalle ja portille. Nosti kätensä miliisille ja sanoi kovalla äänellä: "Stoi !".
Tuntui muuten varmaan hyvältä.:D
 
Kyllä taloyhtiön kannattaisi panostaa kameravalvontaan, jos siivouskulut tulee taloyhtiölle. Tai sitten antavat luvan suurlähetystölle kuvata.

Ei luvan hakeminen varmaan olisi mikään ylivoimainen este. Lienee niin että murhe on arvioitu vähäiseksi.
 
Eikä ole arvioitu että sotkun jälkeen seuraisi todennäköisesti polttopullo/autopommi./taktinen ydinase.
Se on lähinnä mainehaitta Suomelle. Kannattaa pitää ne riekkujat pois sieltä pari kuukautta, että pääsee todellisten ongelmien kimppuun.
 
Se on lähinnä mainehaitta Suomelle. Kannattaa pitää ne riekkujat pois sieltä pari kuukautta, että pääsee todellisten ongelmien kimppuun.

Toisaalta Israelilla ei liene mitään sitä vastaan että eri suunnilla muhiva natsimielisyys tulee aina toisinaan myös näkyväksi.
 
Toisaalta Israelilla ei liene mitään sitä vastaan että eri suunnilla muhiva natsimielisyys tulee aina toisinaan myös näkyväksi.
Toisaalta, jos ei ole varaa erilliseen lähetystörakennukseen, vaan laittaa sen mahdollisimman älyttömään paikkaan turvallisuuden kannalta, voi edelleenkin jatkaa uhriutumista. Kohta vermaan selviää lukeeko näitä
ylipäätänsä ketään.
 
Katselkaapa eurooppaa tai ihan vaikkapa vain Malmön kaupunkia Ruotsissa, missä juutalaiset eivät uskalla enää edes kipaa käyttää ettei tule kadulla turpaan, ja miettikää mistä tämä uus-eurooppalainen juutalaisvihan aalto on viime vuosina tullut.

Samoin äärivasemmistohan näkee juutalaiset natseina, koska Israel ei polvistu palestiinalaisten vaatimusten edessä.

Toki siis lähetystön kiusaajat voivat olla niitä kauheita nahkapäitäkin, mutta pidän sitä näistä kolmesta vaihtoehdosta epätodennäköisimpänä, jo pelkästään numeerisista syistä. Natseja on Suomessa aivan naurettavan vähän verrattuna muslimeihin tai väkivaltavasemmistoon.
Välillä tulee mieleen että pitäisi hankkia kipa ja käppäillä itäkeskuksessa katsomassa mitä tapahtuu... :whistle:

Jos hatun takia tulee uhkauksia tai väkivaltaa niin aika pahaksi tilanne on päässyt.
 
Välillä tulee mieleen että pitäisi hankkia kipa ja käppäillä itäkeskuksessa katsomassa mitä tapahtuu... :whistle:

Jos hatun takia tulee uhkauksia tai väkivaltaa niin aika pahaksi tilanne on päässyt.

Älä sit ainakaan itäkeskukseen mene oman turvallisuuden vuoksi, mutta olis kyllä hieno saada videolle(y)
 
Pari kertaa kun töhrijät saisivat juutalaiskyytiä a.d.2019, niin ei tulisi heti mieleen piirrellä hakaristejä.
Jaa että, ampuvat töhrijän ja käyvät puskutraktorilla hävittämässä kodin ja puutarhan.

w460.jpg
activestills-qabalan.jpg
 
Back
Top