Guardian: Israelin kommandot ampuivat läheltä ja päähän 5.6.2010 10:20
A A STT
Jerusalem. Gazan avustuslaivaan tehdyssä iskussa kuolleita aktivisteja ammuttiin useita kertoja. Useita oli myös ammuttu päähän, kertoi brittilehti Guardian lauantaina.
Israelin kommandot pysäyttivät maanantaina Gazaan matkalla olleiden avustuslaivojen etenemisen väkivaltaisesti, jolloin yhdeksän aktivistia kuoli.
Lehden haltuunsa saamien ruumiinavausraporttien mukaan aktivisteja oli ammuttu yhteensä 30 kertaa. Viisi oli saanut luodin päähänsä.
19-vuotiasta Fulkan Dogania oli ammuttu viidesti: kasvoihin, takaraivoon, kahdesti jalkaan ja selkään. Kaikki laukaukset oli ammuttu alle 45 senttimetrin päästä.
Israelin mukaan sotilaat ampuivat itsepuolustukseksi sen jälkeen kun heidän kimppuunsa käytiin.
Tulituksessa haavoittui liki 50 ihmistä. Kuusi aktivistia on edelleen kateissa.