Itsenäisyyspäivän mellakka 2014

foxtrot

Korpraali
Rankempia keinoja on hienoksi jauhetun valkopippurin levittäminen ilmaan hevosen eteen, joka saattaa toimia, mutta täytyy päästä aika lähellä eläintä tai saada kohtuu suuri määrä pippuria jotenkin muuten heitettyä ilmaan tuulen vietäväksi. Sille ei sitten kannata itse altistua. Pippuri aiheuttaa kärsimystä, mutta ei sellaisenaan ole vaarallista, tosin pillastunut hevonen voi vahinhoittaa itseään tai muita. Vahva chilivesi suihkepullossa voi toimia myös(voi toimia myös kyttiä vastaan). Mutta nämä kaksi viimeisintä keinoa voi johtaa eläimen kärsimykseen ja täysin holtittomaan käytökseen, eivätkä näin ole suositeltavia kuin äärimmäisessä itsepuolustuksessa

:rolleyes:
 

KIM

Eversti
Alivaltiosihteerin kuokkavieraslähetys tuli jauhamaan paraatin nettilähetyksen päälle n. klo 12:20.

Jotain paskanjauhantaa luokkavihollisista yms. Olisko kuokka-/kiakkovieraat päässeet tuikkaamaan oman lähetyksen tähän väliin? Vai ylen oma kämmi? Toimiiko televisiolähetys?
 
Viimeksi muokattu:

miheikki

Greatest Leader
 

baikal

Supreme Leader
Suomalaisen itsenäisyysjuhlinnan surkeinta katsottavaa. Ei uskoisi, kun itse olen ravannut koko päivän erilaisissa jutuissa, ja joka paikassa on ollut mitä parhain henki ja meininki. Tavalliset tallaajat juhlivat hillitysti ja arvostavat toisiaan. Pah. Ja miksi helvetissä tästä lähiöstälinnaan-asiasta tuubataan jatkuvasti niin paljon...tämän voisi vaan kylmästi vaieta kuoliaaksi. Pelätäänkö, että jos vaietaan, niin huomiohakuisuus aiheuttaa entistä rankempia temppuja?
 

Torrakko

Kapteeni
Kiinan tyyli käyttöön ja pippuri-kyynel-hermokaasu kranu Leopardiin ni alkaa ne riehumiset loppua. No, okei. Olen valmis luopumaan tosta hermokaasusta mutta jos se ois sellasta mikä löysyttäs alakerran lihakset että saatas lehtiin hyvät kuvat ja kunnon julkinen häpeä ni sillon en. Tai 120mm kumikuula "canister" kranu jossa ruutipanos laskettu tarkkaan ettei nyt ihan ihosta läpi mee?

Tai kyhätään sellanen 100x20m teräsverkolla aidattu häkki jonne tungetaan joka riehuja. Sitten paikalle kärrätään lähikaupan biojäte lava ja houkutellaan ihmiset paikalla. 1e = kymmenen heittoa.

Disclaimer: ei saa lukea liian tosissaan :D
 

Juke

Ylipäällikkö
BAN
Huomasin, että slummialueella jossa asun erään kerrostalon ranskalaisella parvekkeella oli A3 kokoinen Suomenlippu...ikävää ettei mulla ole TV:tä olisin halunnut katsoa jotain linnajuttua.
 

TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Pah. Ja miksi helvetissä tästä lähiöstälinnaan-asiasta tuubataan jatkuvasti niin paljon...tämän voisi vaan kylmästi vaieta kuoliaaksi. Pelätäänkö, että jos vaietaan, niin huomiohakuisuus aiheuttaa entistä rankempia temppuja?

Minkä ihmeen takia pitäisi vaijeta sisäisistä ongelmista? Eihän se homma niin toimi, että päätä työnnetään pensaaseen ja sitten on kaikki hyvin.
 

FinnNSF

Eversti
Kiinan tyyli käyttöön ja pippuri-kyynel-hermokaasu kranu Leopardiin ni alkaa ne riehumiset loppua. No, okei. Olen valmis luopumaan tosta hermokaasusta mutta jos se ois sellasta mikä löysyttäs alakerran lihakset että saatas lehtiin hyvät kuvat ja kunnon julkinen häpeä ni sillon en.

Hermokaasulla ei olisi vaikutusta koska näyttäähän noi Teräsmiehen kuvan perusteella kusevan housuun muutenkin :D
 

FinnNSF

Eversti
Minkä ihmeen takia pitäisi vaijeta sisäisistä ongelmista? Eihän se homma niin toimi, että päätä työnnetään pensaaseen ja sitten on kaikki hyvin.

Onko tässä oikeasti muuta ongelmaa kuin läjä huligaaneja riehumassa? Kiinni, poseen, kunnon sakot vahingonteosta ja pikku-uutisena sinne näpistys/kännikuski osaston sekaan.

 
Viimeksi muokattu:

TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Onko tässä oikeasti muuta ongelmaa kuin läjä huligaaneja riehumassa? Kiinni, poseen, kunnon sakot vahingonteosta ja pikku-uutisena sinne näpistys/kännikuski osaston sekaan.
No ei varmaan mitään ihmeempää, mutta jos tarvitaan "satoja" poiliiseja kadulle turvaamaan itsenäisyyspäivää, niin ei siitä nyt varmaan kannata hiljaakaan olla.
 

KIM

Eversti
Video- ja kuva-aineistoa on ainakin taas hyvin käytössä rikoksiin syyllistyneiden tunnistamiseen. Tosin jotku rahalla maksettavat rangaistukset ei tollasia sosiaalipummeja paljo ressaa. Meidän rahoilla ne elää jo muutenkin. Johonkin työsiirtolaan vaan muutamaksi kuukaudeksi töihin ja katkaisuhoitoon.
 

VLF

Kapteeni
Minun näkökulmasta Suomi on hyvin tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen maa, ainakin mitä tulee vaihtoehtoon. Vennäällä oligarkit mällää kansan rahoilla, vaan eipä ole näin asiat Suomessa. Koen siksi lähinnä myötähäpeää näitä anarkisteja kohtaan. Aika näköalatonta touhua. Mutta Suomessa on sekin sivistys olemassa että mielipiteensä saa sanoa ja mieltä osoittaa, sivistysvaltion merkki sekin. Sopii anarkistien mennä koittamaan samaa vaikka sinne Venäjälle. Ei käy ehkä yhtä hyvin.

Ymmärrän ehkä anarkistien pointin, mutta en keinoja.
 

lepinkäinen

Alikersantti
Luulenpa, että nyt kun itsenäisyyspäivän mellakoista on saatu aikaiseksi trendi, ne osallistujat tuohon kovimpaan kahinointiin ovat liikkeellä vain päästäkseen paremmin pukille kertoillessaan että minä olin siellä, katso vaikka. Tuskin tuolla on montakaan oikeasti sellaista ihmistä joilla on hätä siinä mielessä kuin normaalisti barrikaadeille keräännytään.

Huomionhakuista porukkaa. En tarkoita sitä, että maassamme kaikki olisi hyvin, päinvastoin, mutta ei nää mellakat ole mikään totuuden ilmentymä.
 

-JP-

Alikersantti
Vesitykit! En pysty ymmärtämään miksi tuota ilkivaltaa katsotaan vain mellakkakilpien takaa?!
Vettä vaan päälle niin eiköhän nämä "anarkistit" luikkisi kotiin vähin äänin.

Tämä uutinen nostatti myös hieman verenpainetta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120618898919_uu.shtml
Pakko sanoa että jos jotain tämän kaltaista olisi käynyt tänään seppeleenlaskussa jota itse sankariristillä vartioin niin sokka olisi ollut irti välittömästi..

Täytyy ensi vuonna ottaa mukaan myös suojue joka varmistaa ulkokuoren suojauksen..
 

Tetra

Respected Leader
BAN
Noniin, nytkö sitä on otettu niskalenkki markkinavoimista ja uusliberalismista kun on kauppojen ja autojen ikkunoita vaurioitettu ja seppelettä laskeneen päälle heitetty kalatuotteita. Ja muistakaa että tekivätpä nämä takkutukat mitä vaan, Suomen suurin uhka on äärioikeisto. Ja se lienee varma, että Apple-myymälään eivät ole iskeneet, sieltä kun hakevat itselleen ja tuttavilleen joululahjat.
 
Top