Jääkäriprikaati-90 -organisaatio?

Jääkärien koukatessa Petterit jätettiin yleensä tulitukeen, mihin 14,5 mm:n raskas kk oli aikanaan hyvä ase.
Miten näkisit, että miten tämä olisi pitänyt kouluttaa? Tämä meilläkin oli käytäntönä, mutta ei sitä koskaan kerrottu miten se käytännössä tehtiin.
Käytännössä vaunumiehet sitten ajelivat käytössä olevaa tieuraa myöten kosketukseen itsekseen. Eräässäkin harjoituksessa tilanne oli juuri tämä, että me koukkasimme ja BTR:t käskettiin etenemään tulitukeen. Kolme vaunua tuomittiin sitten heti tuhoutuneiksi, koska ajoivat suoraan vihollisen tulialueelle.
Sieltä niitä sitten tilattiin kuin traktoreita yksiköiden harjoituksiin
Tällainen kuva minulle jäi asiasta myös Savon Prikaatissa. Käsittääkseni tilanne muuttui parempaan suuntaan mitä pidemmälle 90-luku eteni.

a kumpaakin prikaatiin olisi pitänyt saada sa-kokoonpanoon pari vaunukomppaniaa kovaksi kärjeksi mahdollistamaan rohkeampi eteneminen kosketukseen ja jääkäriyksiköiden jalkautumisen ja taisteluun suuntaamisen suojaaminen.
Oliko meillä niihin aikoihin näitä erillisiä vaunukomppaniota T-55-kalustolla? Onko mahdollista avata, miten niitä tuohon aikaan aiottiin käyttää?
 
Miten näkisit, että miten tämä olisi pitänyt kouluttaa? Tämä meilläkin oli käytäntönä, mutta ei sitä koskaan kerrottu miten se käytännössä tehtiin.
Käytännössä vaunumiehet sitten ajelivat käytössä olevaa tieuraa myöten kosketukseen itsekseen. Eräässäkin harjoituksessa tilanne oli juuri tämä, että me koukkasimme ja BTR:t käskettiin etenemään tulitukeen. Kolme vaunua tuomittiin sitten heti tuhoutuneiksi, koska ajoivat suoraan vihollisen tulialueelle.

Tällainen kuva minulle jäi asiasta myös Savon Prikaatissa. Käsittääkseni tilanne muuttui parempaan suuntaan mitä pidemmälle 90-luku eteni.


Oliko meillä niihin aikoihin näitä erillisiä vaunukomppaniota T-55-kalustolla? Onko mahdollista avata, miten niitä tuohon aikaan aiottiin käyttää?
Panssarijääkärikomppaniassa oli ja on edelleen taistelutekniikkana että komppanian varapäällikkö johtaa vaunosaa, jos pääosat hyökkäävät jalkautettuna. Varapäällikkö vastaa siitä että vaunujen liike ja tuli sovitetaan jalkautuneiden osien taisteluun. Tulitukiasemat pyrittiin tiedustelemaan jalan etukäteen juuri sen takia ettei ajateta vaunuja vastustajan tuliylläköihin. Tässä oli myös tärkeää jalkaosien hyökkäyksen suuntaaminen. Panssarijääkärit eivät tehneet mitään syviä koukkuja kuin erityistapauksissa, pääosin matalia iskuja niin että saatiin jalkaväen, epäsuoran tulen ja vaunujen tuli vaikuttamaan samaan paikkaan uran suunnassa ja tie nopeasti taas auki etenemisen jatkamiseksi. Periaatteessa vanha Laguksen jääkärien malli, joka oli puolestaan lainattu saksalaisilta. Nopeat iskut ja kaikki voima vaikuttamaan uran suuntaan niin kyllä se ura aukeaa.

Taipalsaari oli hyvä esimerkki savolaisten kehittymisestä. Sekä karjalaisilta että savolaisilta oli harjoituksessa 10 petterin jääkärikomppania. Karjalaisilta lähti aamulla 7 konetta liikkeelle (3 oli rikki), yksi uupui rannalle ja yksi upposi ylityksessä. Viisi pääsi perille asti. Savolaisilla10 konetta lähti aamulla liikkeelle ja kaikki uivat perille saakka.

1990-luvulla meillä oli aluksi vain yksi erillinen T-55M komppania ja sekin oli sidottu eri tehtäviin. Mutta Itä-Saksan kaupan myötä meille tuli tilanne missä molemmat SA-PSPR:t olivat T-72 kalustolla, jolloin meillä oli itseasiassa kaksi erillistä T-55M pataljoonaa ja yksi erillinen T-72 pataljoona. Kukin á kolme vaunukomppaniaa á 10 vaunua eli 31 vaunua per pataljoona. Ei jalkaväkeä mikä vaikeutti pataljoonien käyttöä. Niistä olisi saanut tukea savolaisille ja karjalaisille.
 
Panssarijääkärikomppaniassa oli ja on edelleen taistelutekniikkana että komppanian varapäällikkö johtaa vaunosaa, jos pääosat hyökkäävät jalkautettuna. Varapäällikkö vastaa siitä että vaunujen liike ja tuli sovitetaan jalkautuneiden osien taisteluun. Tulitukiasemat pyrittiin tiedustelemaan jalan etukäteen juuri sen takia ettei ajateta vaunuja vastustajan tuliylläköihin. Tässä oli myös tärkeää jalkaosien hyökkäyksen suuntaaminen. Panssarijääkärit eivät tehneet mitään syviä koukkuja kuin erityistapauksissa, pääosin matalia iskuja niin että saatiin jalkaväen, epäsuoran tulen ja vaunujen tuli vaikuttamaan samaan paikkaan uran suunnassa ja tie nopeasti taas auki etenemisen jatkamiseksi. Periaatteessa vanha Laguksen jääkärien malli, joka oli puolestaan lainattu saksalaisilta. Nopeat iskut ja kaikki voima vaikuttamaan uran suuntaan niin kyllä se ura aukeaa.

Taipalsaari oli hyvä esimerkki savolaisten kehittymisestä. Sekä karjalaisilta että savolaisilta oli harjoituksessa 10 petterin jääkärikomppania. Karjalaisilta lähti aamulla 7 konetta liikkeelle (3 oli rikki), yksi uupui rannalle ja yksi upposi ylityksessä. Viisi pääsi perille asti. Savolaisilla10 konetta lähti aamulla liikkeelle ja kaikki uivat perille saakka.

1990-luvulla meillä oli aluksi vain yksi erillinen T-55M komppania ja sekin oli sidottu eri tehtäviin. Mutta Itä-Saksan kaupan myötä meille tuli tilanne missä molemmat SA-PSPR:t olivat T-72 kalustolla, jolloin meillä oli itseasiassa kaksi erillistä T-55M pataljoonaa ja yksi erillinen T-72 pataljoona. Kukin á kolme vaunukomppaniaa á 10 vaunua eli 31 vaunua per pataljoona. Ei jalkaväkeä mikä vaikeutti pataljoonien käyttöä. Niistä olisi saanut tukea savolaisille ja karjalaisille.
Nämä kommentithan tuovat järkeä koulutukseemme vuosikymmentenkin päästä. Mikä helpotus tietää, että ammattisotilas tai ainakin hyvin kokenut reserviläinen olisi ottanut BTR:n taktisen käytön vastuulleen.

Tosin kun kaikki yleensä koulutettiin lakanoiden vaihtamista myöten, niin olisin mielelläni vaihtanut vaikka pari papin oppituntia siihen, missä meille olisi kuvattu BTR-60 vaunuja käyttävän jääkärikomppanian ja -pataljoonan hyökkäystä edes yleisellä tasolla. Nyt oli varmasti iso joukko (jo vanhentuneita) res-vänrikkejä, joille jäi kuva, että he operoivat yksinään joukkuetasalla joukkueen omilla vaunuilla.

Toisaalta se on ollut mitä parhainta oppia mitä tulee tottumukseen toimia taistelupanssareiden tukemana, tai niitä tukien, nyt kun miettii. Monessa muistiin jääneessä harjoituksessa kun olisi vaihtanut Pettereiden sijaan raskaat taisteluvaunut, niin jo oliskin alkanut morkoonit soimaan tositilanteessa. Mitä mainitsit panssarijääkäreiden taistelutavasta mataline koukkuineen, niin juuri noinhan se oli.

Tälläkin palstalla on ollut puolesta ja vastaan mitä taisteluarvoa T-sarjan vaunut merkitsivät 90-luvun lopulta seuraavalle vuosituhannelle. Itsellä kun oli harjoituksissa käytössä Pettereitä ja vastapuolella oli Pettereitä, niin tiedossa oli hyvin, että oikeasti vastapuolella olisi ollut raskaita taistelupanssareita tai vähintään rynnäkköpanssareita. Mieluusti olisin hyökännyt jääkäreitteni kanssa tositilanteessa Pettereiden ja Apilaksien kera ja T-55/T-72-vaunujen kanssa. Ei kahta sanaakaan mikä malli olisi ollut tehokkaampaa. Siihen vielä meidän hullut krh-tyypit mukaan.

Sinänsä BTR:.llä oli myös iso rooli opettamaan toimimaan panssarien kyllästämässä viholliskuvassa. Kun maaliosastolla oli aina muutama vaunu raskaalla kookoolla paahtamassa, niin toi aivan eri otteen koulutukseen. Esim. se, että jos varamiinoitetta ei ole laitettu ainoalle syvyyteen johtavalle panssariuralle, se vihollisen panssaritiedustelija ajaa vaikka joukkueen asemiin, ja mitä tarkoittaa, jos vartiopaikalla ei ole kertasinkoa siinä tilanteessa. Kummatkin on tullut koettua AUK 1:llä.

Pikkupiirteinen Etelä-Savon maasto, vesistöjen rikkoma, mäkiä riittävästi, peltoaukeamat yleensä pieniä, niin vihollinen pakkautuu pakosti urien suuntiin. Eli maalaisjärjellä ajateltuna, jokaisella vähänkin vaunua vetävällä uralla on meikäläisten vastahyökkäystilanteessa panssarikuorista vastassa, niin pakkohan meitä olisi pitänyt raskailla vaunuilla tukea, että tie olisi nopeasti auennut.
 
Nämä kommentithan tuovat järkeä koulutukseemme vuosikymmentenkin päästä. Mikä helpotus tietää, että ammattisotilas tai ainakin hyvin kokenut reserviläinen olisi ottanut BTR:n taktisen käytön vastuulleen.

Tosin kun kaikki yleensä koulutettiin lakanoiden vaihtamista myöten, niin olisin mielelläni vaihtanut vaikka pari papin oppituntia siihen, missä meille olisi kuvattu BTR-60 vaunuja käyttävän jääkärikomppanian ja -pataljoonan hyökkäystä edes yleisellä tasolla. Nyt oli varmasti iso joukko (jo vanhentuneita) res-vänrikkejä, joille jäi kuva, että he operoivat yksinään joukkuetasalla joukkueen omilla vaunuilla.

Toisaalta se on ollut mitä parhainta oppia mitä tulee tottumukseen toimia taistelupanssareiden tukemana, tai niitä tukien, nyt kun miettii. Monessa muistiin jääneessä harjoituksessa kun olisi vaihtanut Pettereiden sijaan raskaat taisteluvaunut, niin jo oliskin alkanut morkoonit soimaan tositilanteessa. Mitä mainitsit panssarijääkäreiden taistelutavasta mataline koukkuineen, niin juuri noinhan se oli.

Tälläkin palstalla on ollut puolesta ja vastaan mitä taisteluarvoa T-sarjan vaunut merkitsivät 90-luvun lopulta seuraavalle vuosituhannelle. Itsellä kun oli harjoituksissa käytössä Pettereitä ja vastapuolella oli Pettereitä, niin tiedossa oli hyvin, että oikeasti vastapuolella olisi ollut raskaita taistelupanssareita tai vähintään rynnäkköpanssareita. Mieluusti olisin hyökännyt jääkäreitteni kanssa tositilanteessa Pettereiden ja Apilaksien kera ja T-55/T-72-vaunujen kanssa. Ei kahta sanaakaan mikä malli olisi ollut tehokkaampaa. Siihen vielä meidän hullut krh-tyypit mukaan.

Sinänsä BTR:.llä oli myös iso rooli opettamaan toimimaan panssarien kyllästämässä viholliskuvassa. Kun maaliosastolla oli aina muutama vaunu raskaalla kookoolla paahtamassa, niin toi aivan eri otteen koulutukseen. Esim. se, että jos varamiinoitetta ei ole laitettu ainoalle syvyyteen johtavalle panssariuralle, se vihollisen panssaritiedustelija ajaa vaikka joukkueen asemiin, ja mitä tarkoittaa, jos vartiopaikalla ei ole kertasinkoa siinä tilanteessa. Kummatkin on tullut koettua AUK 1:llä.

Pikkupiirteinen Etelä-Savon maasto, vesistöjen rikkoma, mäkiä riittävästi, peltoaukeamat yleensä pieniä, niin vihollinen pakkautuu pakosti urien suuntiin. Eli maalaisjärjellä ajateltuna, jokaisella vähänkin vaunua vetävällä uralla on meikäläisten vastahyökkäystilanteessa panssarikuorista vastassa, niin pakkohan meitä olisi pitänyt raskailla vaunuilla tukea, että tie olisi nopeasti auennut.
Moni asia on tosiaan mennyt eteenpäin vuosien saatossa. Kyllä tuota taistelutekniikkaa on vuosikymmeniä hiottu ja testattu eri vaihtoehtoja. Eikä kehitys lopu. Nyt tutkitaan mm miten lennokkien käyttö vaikuttaa taistelutekniikkaan. Kun saadaan varma tilannekuva mäen takaa tai tienmutkan takaa komppaniatasolla ja muutaman kilomterin syvyydestä pataljoona/taisteluosastotasolla, voidaan edetä rohkeammin ja saadaan omat joukot ryhmitettyä varmemmin edullisiin maastonkohtiin ottamaan vastaan vastustajan kärkeä.

Aikanaan 2000-luvun alussa pohdittiin Panssarikoululla "aikakonetta". Eli kun saadaan havainto vihollisen kärkipataljoonasta, sitä piti kyetä hidastamaan ja kuluttamaan, jotta saatiin aikaa oman joukon ryhmittämiseen edulliseen maastoon tai suuntaamiseen iskuun edullisesta suunnasta. Tähän ajateltiin käytettävän pst-ohjuksia ja epäsuoraa tulta jota taisteluosaston kärjessä edenneet panssaritiedustelu- ja panssarintorjuntajoukkueet olisivat käyttäneet. Osoittautui vaikeaksi toteuttaa useimmissa maastoissa kun omat tiedusteluosast sitoutuivat usein taisteluun uran suunnassa vastustajan tiedusteluosien kanssa eivätkä päässeet kiinni vastustajan pääjoukkoon. Nyt sama voidaan toteuttaa paljon paremmin lennokkien avulla.

Se mikä Panssariprikaatissa oli etuna jalkaväkijoukkoihin oli panssaripataljoonan taisteluosaston "kone" perustyökaluna. Eli pääosa koulutuksesta tapahtui taisteluosaston puitteissa. Minimissään panssarivaunukomppania, panssarijääkärikomppania, panssaripioneerijoukkue (sillat ja jyrät ml). kranaatinheitinkomppania, panssaritiedustelujoukkue ja huollon osat, jolloin saatiin harjoiteltua taisteluosaston kaikia elementtejä yhdessä. "Kone" jauhoi ja esim 2010-luvun alussa Hämeen Panssaripataljoonan saapumiserä veti J-kauden lopusta E-kauden loppuun 27 taisteluosaston hyökkäystä, joista melkein neljännes kovilla ampumatarvikkeilla. Eli toistoa niin paljon että asiasta tuli rutiinia. Lisäksi vedettiin lukuisia vetoja Virtual Battle Space -simulaattorilla, minkä avulla oli hyvä saada kaikki ymmärtämään mitä taisteluosaston hyökkäyksessä haettiin ja mistä osakokonaisuuksista onnistunut suoritus koostui. "Jumalamoodissa" oli helppo kiertää taistelukenttää ja näyttäää viimeisellekin vaununajajalle miten joukkueen rynnäkön ajoitus meni pieleen ja vastustaja ehti toipua tulivalmistelusta kun ei löydetty raivauspanssarin ajamaa aukkoa ajoissa jne. Kokemus oli, että kun aamupäivän aikana vedettiin neljä vetoa simulaattorissa tietyssä maastossa, iltapäivällä heti ensimmäisellä vedolla vaunujen kanssa joukon liike, tulenkäyttö ja aikautus meni nappiin. Kokelaat pääsevät lisäksi harjoittelemaan sekä simulaattorilla että koneilla samaa pienimuotoisemmin jo reserviupseerikurssin aikana, jolloin heidän valmiutensa on hyvällä tasolla jo kun tulevat kurssilta joukkoihin. Jalkaväkijoukoilla ongelmana oli että koulutus on pitkälti komppaniakokoonpanossa ja aselajien yhteistoimintaa ei harjoitella äksiisimäisesti. Karjalan Prikaati on mekanisoimisen myötä päässyt asiassa merkittävästi eteenpäin.

T-sarjan vaunujen merkityksestä on tosiaan peistä väännetty näillä palstoilla. Tosiasia on, että T-72 -kalustolla olisi etenkin peitteisessä maastossa pärjännyt kohtuullisesti hyvinkin pitkään. Savon maastoissa ampumaetäisyydet on niin lyhyitä, että venäläisen T-72:n modernisoidulla ammunnanhallintajärjestelmällä ei saavuteta suurempaa etua. Vanhalla T-72M1:llä saa alle puolen kilometrin ampumaetäisyyksillä aina osuman vaunumaaliin ihan pelkällä taistelutähtäimellä. Ja vaikka läpäisyyn ei päästäisi, 125 mm:n kranaatin osuma T-72B4:n etupanssarissa riittää siihen, että optiikka on hajalla, miehet sekaisin ja hyvällä tuurilla pääase rikki, niin että ei sieltä hetkeen aikaan mitään takaisin päin tule. Ja jos kaksintaistelu tieuralla hävitään... kyynisimmät kollegat totesivat, että palava taisteluvaunu tiellä pysäyttää vastustajan liikkeen joksikin aikaa, oli se sitten oma tai vihollinen. Kun melkein 2 tonnia ampumatarvikkeita alkaa räjähtelemään vaunun ampumatarvikekarusellissa, ei siitä aja ohi kukaan vähään aikaan.... Eli omalla jalkaväellä on aikaa ryhmittyä puolustukseen. Sen sijaan jos kärjessä ajaisi BTR-60 yksikkö, vähintään kärkijoukkuen tuhoutuisi ennen kuin ehtisivät jalkautua ja seuraavillakin tekisi tiukkaa. Olisin tosiaan laittanut niitä paksuja vaunuja moottoroidun jalkaväen tueksi ja pitänyt vehkeet rivissä paljon pidempään kuin nyt tehtiin.

Ja tuo maalitoiminnan merkitys on tosiaan iso rauhan ajan koulutuksessa. Itse sai koulutuksen varusmiehenä panssarintorjuntaan, ja maalina koulutuksessa oli aina yksittäinen Valmetin PTR-702 traktori, jonka lavalla alikersantti ampui rynnäkkökiväärillä paukkupatruunoita kuvatakseen "vaunun" tulta. Ensimmäisen kerran oikeita vaunuja nähtiin Parolannummella sotilasläänin pst-leirillä, kun pimeällä BTR-60 panssarijääkärikomppania hyökkäsi pst-joukkueen asemiin edestä samalla kun T-55 komppania hyökkäsi selustaan. Paniikki oli todellinen ja raskaat singot meinasi unohtua asemiin kun irtauduttiin vauhdilla. Oli vähän turhan nousujohteinen koulutustapahtuma.
 
Eli omalla jalkaväellä on aikaa ryhmittyä puolustukseen. Sen sijaan jos kärjessä ajaisi BTR-60 yksikkö, vähintään kärkijoukkuen tuhoutuisi ennen kuin ehtisivät jalkautua ja seuraavillakin tekisi tiukkaa. Olisin tosiaan laittanut niitä paksuja vaunuja moottoroidun jalkaväen tueksi ja pitänyt vehkeet rivissä paljon pidempään kuin nyt tehtiin.
Nykyinen koulutus kuulostaa kadehdittavan hyvältä.

Sen hyvin vähän mitä vaunuvääntöihin olen osallistunut, niin itsellä on ollut kirkkaana mielessä kärjessä hyökkäävän BTR-joukkueen mahdollisuudet vihollisen kärki kohdattaessa, ihan omiin käytännön kokemuksiin pohjautuen. Veikkaan, että osa täälläkin väittelevistä ei olisi niin varma mielipiteistään samalla kokemuksella varustettuna.

Mutta jos palataan entisiin aikoihin, niin mitä kaikkea raskaiden vaunojen saattojalkaväeltä vaadittiin/vaaditaan? Toisin sanoen silloinen BTR-koulutettu jääkäri ja jääkärijoukkue olisi osannut pysyä poissa omien raskaiden vaunujen teloista sekä pysyä poissa niiden tulialueelta. Lisäksi tehtävänä pitää vihollisen pst ja jalkaväki erossa omista vaunuista ei kuulosta käskyä kummemmalta. Mitä muuta vaaditaan?

Eli ajattelen, että tällainen vaunukoulutettu jääkärikomppania linjaprikaatista alá SavPr/KarPr olisi luiskahtanut helpommin yhteistoimintaan raskaiden vaunujen kanssa kuin mitä tavan jalkaväkikomppania, vaikkei kummallakaan olisi ollut tosipaikan tullessa entuudestaan kokemusta operoinnista omien raskaiden kanssa.
 
@TomTom ,esittäisin, että nämä BTR-keskustelut voisi siirtää Prikaati 90 -lankaan. Toimisi eräänlaisena loppulausuntona monta kertaa puhutusta aiheesta.
Olisihan se tietysti helpointa keskustella oikeassa langassa, mutta kun se niin helposti ryöpsähtää...:)
 
Nykyinen koulutus kuulostaa kadehdittavan hyvältä.

Sen hyvin vähän mitä vaunuvääntöihin olen osallistunut, niin itsellä on ollut kirkkaana mielessä kärjessä hyökkäävän BTR-joukkueen mahdollisuudet vihollisen kärki kohdattaessa, ihan omiin käytännön kokemuksiin pohjautuen. Veikkaan, että osa täälläkin väittelevistä ei olisi niin varma mielipiteistään samalla kokemuksella varustettuna.

Mutta jos palataan entisiin aikoihin, niin mitä kaikkea raskaiden vaunojen saattojalkaväeltä vaadittiin/vaaditaan? Toisin sanoen silloinen BTR-koulutettu jääkäri ja jääkärijoukkue olisi osannut pysyä poissa omien raskaiden vaunujen teloista sekä pysyä poissa niiden tulialueelta. Lisäksi tehtävänä pitää vihollisen pst ja jalkaväki erossa omista vaunuista ei kuulosta käskyä kummemmalta. Mitä muuta vaaditaan?

Eli ajattelen, että tällainen vaunukoulutettu jääkärikomppania linjaprikaatista alá SavPr/KarPr olisi luiskahtanut helpommin yhteistoimintaan raskaiden vaunujen kanssa kuin mitä tavan jalkaväkikomppania, vaikkei kummallakaan olisi ollut tosipaikan tullessa entuudestaan kokemusta operoinnista omien raskaiden kanssa.
Minun mielestäni 1970-80-luvun organisaatioissa oli tiettyjä ihan hyviäkin ajatuksia, kuten orgaaninen saattojalkaväki. Eli panssarijääkäriyksiköt oli tarkoitettu ja vapautettu taistelemaan itsenäisesti, vaunujen tukemana. Uran suunnassa taistellessa taisteluvaunut ottivat kosketuksen, löivät vastustajan tiedustelu- ja suojausosat ja ottivat kosketuksen päävoimiin, esim vastustajan pataljoonan kärkiyksikköön. Kun voima ei enää riittänyt etenemiseen, taisteluvaunut tulppasivat ja sen turvin panssarijääkärit suunnattiin taisteluun sivustoista, taisteluvaunujen antaessa tulitukea uran suunnassa panssarijääkärien iskiessä uralle. Edullisessa maastossa, joka mahdollisti levittäytymisen, tankkikomppania hyökkäsi edessä levittäytyneenä. Panssarijääkärikomppania tuli perässä levittäytyneenä. 2-300 metriä ennen peitteistä aluetta, esim metsän reunaa, tankit pysähtyivät ja panssarijääkärit hyökkäsivät vaunuissa taisteluvaunujen tulen turvin (loppuvaiheessa tstpsv:t tukivat vain konekivääreillä) metsän reunaan missä jalkauduttiin ja jatkettiin hyökkäystä jalan. Taisteluvaunut tulivat perässä tukien jääkäreitä tuhoten näiden osoittamia maaleja, BTR:t taisteluvaunujen perässä suojaten niiden taustaa. Molemmissa tapauksissa toimittiin pääosin yksikköinä ja panssarijääkärit keskittyivät omaan taisteluunsa. Ei toimittu päällekkäin eikä vaunut ja jääkärit kovinkaan lähellä toisiaan. Panssarijääkärien tärkein osaaminen oli osoittaa taisteluvaunuille maaleja. Komppanioiden päälliköiden ja joukkueenjohtajien oli tärkeää osata yhteistoiminta ja yksiköiden taistelun yhteensovittaminen. Itseasiassa yksikköparit toimivat hyvin pitkälti samaan tapaan nykyäänkin.

Saattojalkaväki oli aikanaan tarkoitettu ja koulutettu nimenomaan taisteluvaunujen lähisuojaan. Kullakin panssarivaunukomppanialla oli jääkärijoukkue, joka yleensä jaettiin ryhmittäin vaunujoukkueille. Avoimessa maastossa tai marsseilla panssarijääkäriryhmät liikkuivat vaunuissaan ja vastasivat etenkin ilmatähystyksestä ja tähystivät taaksepäin. Peitteisessä maastossa jääkärit jalkautuivat ja suojasivat vaunujen sivustoja, tuhosivat lähipst-miehiä ja osoittivat maaleja taisteluvaunuille toimien useimmiten 30-100 metriä vaunuista. Jääkärien vaunu tuli joukkueen perässä suojaten taisteluvaunujen selustaa. Lähisuojamiesten piti osata toimia vaunujen lähellä. Varoa menemästä taakse etteivät jääneet peruuttavan vaunun alle tai vihollisen tuleen, koska taisteluvaunut vetävät aina tulta puoleensa. Lähestyä taisteluvaunua johtajan puolelta ja nousta vaunun kannelle turvallisesti keskustelemaan kun johtaja antoi luvan. Osoittaa maaleja vaunulle eri keinoilla. Varoa vaunun tykin suupainetta ja sijoittautua muutenkin niin, ettei ollut vaara-alueella tai vaunumiehistön tähystyksen katvealueilla. Lisäksi majoituttaessa panssarijääkäriryhmä auttoi suojaamaan taisteluvaunujoukkueen ryhmitystä sekä tuki työvoimalla esim ampumatarvikkeita lastattaessa. Saattojalkaväen tuli osata toiminta taisteluvaunujen kanssa paljon yksityiskohtaisemmin jo yksittäisen jääkärin tasolla. Saattojalkaväen ansiosta panssarijääkäreitä ei tarvinnut sitoa taisteluvaunujen suojaamiseen ja tarve ristiinalistuksiin oli paljon vähäisempi. Lisäksi panssarijääkärit ja saattojalkaväki saattoi "erikoistua" omiin tehtäviinsä, jolloin lyhyellä palvelusajalla saatiin syvällisempää osaamista.

Nykyään mekanisoidun taisteluosaston panssarijääkärikomppanioissa on neljä jääkärijoukkuetta, ja ajatuksena on, että neljäs joukkue voidaan alistaa pysyvästi panssarivaunukomppanialle. Valitettavasti joukkueita ei ole koulutettu lähisuojatehtäviin, mutta ajan salliessa joukkue voidaan pikakouluttaa tällaiseen toimintaan. Ei ideaali, mutta parempi tilanne kuin 1990-luvulla kun panssaripataljoonassa oli vain 2+2 kolmejoukkueiset panssarivaunu- ja panssarijääkärikomppaniat. Tällöin piti aina ristiinalistaa, tai vähintää alistaa panssarijääkärijoukkue suojaamaan panssarivaunukomppaniaa, jolloin psjk jäi kaksijoukkueiseksi. T-72 joukkueessa oli vain 9 vaunumiestä ja oman ryhmityksen suojaaminen ilman panssarijääkäreitä oli käytännössä mahdotonta. Lisäksi nyt on saatu kvkrh takaisin panssarijääkärikomppaniaan, 1990-luvun kokoonpanoissa nekin menetettiin vähäksi aikaa.

Olen samaa mieltä, että BTR-koulutettu jalkaväki olisi soveltunut paremmin yhteistoimintaan tankkien kanssa kuin ihan perinteinen manuaalis-pedaalinen jalkaväki. Oli edes jonkinlainen kuva vaunujen tulivoimasta ja liikehtimisestä ja toiminnasta niiden lähellä.
 
1612196431201.png
Itä-blokin taistelijoiden tyyli jalkautua BTR:stä. Ilmeisesti olivat valmiina roikkumassa vaunun kyljissä.
 
Viimeksi muokattu:
@TomTom ,esittäisin, että nämä BTR-keskustelut voisi siirtää Prikaati 90 -lankaan. Toimisi eräänlaisena loppulausuntona monta kertaa puhutusta aiheesta.
Olisihan se tietysti helpointa keskustella oikeassa langassa, mutta kun se niin helposti ryöpsähtää...:)
Siirsin ja jatkossa voitte edes yrittää siirtää keskustelun oikeaan lirpakkeeseen ihan itse, koskien tietysti kaikkia muitakin.
 
Mitenkäs luulette että jääkäriprikaateja ja panssariprikaateja olisi kehitetty/olisi pitänyt kehittää mikäli valmiusprikaatit olisi jääneet tulematta?

Omasta mielestä ainakin JPr pioneeripataljoona oli todella aneeminen tekele ja kaivannut vahvistusta, samoin jääkärikomppaniat.
 
Mitenkäs luulette että jääkäriprikaateja ja panssariprikaateja olisi kehitetty/olisi pitänyt kehittää mikäli valmiusprikaatit olisi jääneet tulematta?

Omasta mielestä ainakin JPr pioneeripataljoona oli todella aneeminen tekele ja kaivannut vahvistusta, samoin jääkärikomppaniat.
Jääkärikomppanioista taisi puuttua oma epäreilu komponentti, mikä vaikutti silloin muinoin jo hassulta. No, ylipäänsä jääkäriprikaatien kalusto taisi olla aika kuviteltua. Monelleko prikaatille oikein piti esim riittää Paseja kalustoksi? Aivan.
 
Mitenkäs luulette että jääkäriprikaateja ja panssariprikaateja olisi kehitetty/olisi pitänyt kehittää mikäli valmiusprikaatit olisi jääneet tulematta?

Omasta mielestä ainakin JPr pioneeripataljoona oli todella aneeminen tekele ja kaivannut vahvistusta, samoin jääkärikomppaniat.

Itsehän olen nähnyt märkiä päiväunia 2000-luvun alusta, ja siitä kuinka olisin itse varustanut prikaatit.

Silloin olisi pitänyt olla leikkaamatta valmiusprikaatien perustamisbudjetteja. Jolloin olisi voitu perustaa valmiusprikaatit melkein tyhjästä. Ja täydentää siirtyvällä kalustolla JPR90:t paremmiksi. Valmiusprikaatille Porin prikaatille 3*XA-202 pataljona. Ja kaikille prikaateille 24 kpl 155 mm kotimaisia tykkejä.

Jääkäriprikaateissa olisi ilmestynyt jääkärikomppanioille omat kevyet krh-joukkueet ja huoltoa olisi vahvistettu.

Jonka jälkeen Maavoimat olisivat voineet siirtyä 2015 vuoteen seuraavalla kokoonpanolla

Operatiiviset

1 panssariprikaati = Leo 2 A4 + 110 kpl BMP-2
3 valmiusprikaatia
6 jääkäriprikaatia
6 jääkäripataljoonaa

Alueelliset

6 jalkaväkiprikaatia
18 jalkaväkipataljoonaa
 
Jääkärikomppanioista taisi puuttua oma epäreilu komponentti, mikä vaikutti silloin muinoin jo hassulta. No, ylipäänsä jääkäriprikaatien kalusto taisi olla aika kuviteltua. Monelleko prikaatille oikein piti esim riittää Paseja kalustoksi? Aivan.

Puhuttiinkohan että 3 prikaatille piti olla pasit. BTR-60 vaunut yhdelle.

Jää myös mietittäväksi, että oliko tekoja tarpeeksi 6 prikaatin tarpeisiin.
 
En oikein muista mutta olen googlattu sitä mutta en ole löytynyt sitä, varmasti otettu pois, voi se linkki olla täällä foorumissa mutta en muista mikä ketju, ehkä @TomTom voi löytää sen ?

Kun oon tuota itekkin ettinyt. Mun mielestä samalla sivustolla oli jaettuna ajoneuvojen määrin per komppania jne.

Ne kiinnostaisi.
 
Selailin tuossa Salpalinja-kirjoja, ja silmiin osui tieto, että varsinaisen linjan valmistumisen jälkeen oli vielä tarkoitus rakentaa 10 kilometriä syvyyttä asemille. Melkoinen pesäkehässäkkä siis, jos kaikki olisi saatu tehdyksi.

Pv ei mitään turhaa taistelukoulutusta anna, kaikelle on tarkoituksensa, näin olen antanut itselleni kertoa. Olen joskus laiskasti mietiskellyt, että miksi meille 90-luvun jääkäreille koulutettiin niin antaumuksella juoksuhautasotaa? Sitä oli Haminassa, ja Mikkelissä sitä vasta olikin. Olen pitänyt sitä vanhanaikaisena reliikkinä, mutta jospa se ei ollutkaan sitä.
Salpa-kirjan kautta tuli mieleen, että ennen ajateltiin LKP:lle olevan aikaa jopa sen 6 kk. Sinä aikana olisi ehditty myös linnoittaa hurjasti itärajaa. Jalkaväkiprikaatit olisivat pureutuneet kunnolla rakentajajoukkojen tukemana maan syliin.
Toteutumattomassa sodassa vastahyökkäyksien suunnilla olisi sittenkin ollut iso määrä juoksuhautoja vastaavia? Ja niissä taistelemiseksi saimme koulutusta?

Samaan kategoriaan taisi mennä RUK:ssa jääkäreille annettu sissikoulutuskin. Muistan, että koulutusmateriaalissakin luki, että sissitoiminta ei kuulu ensisijaisesti jääkärijoukkueille, mutta voi tulla tarpeeseen, mikäli taistelujen aikana vihollinen on porhaltanut ohi, ja porukan pitää pyrkiä omien joukkojen yhteyteen.
Näin ajateltuna se monen päivän sissiharjoituskin, jossa kaikkine jääkärijoukkueelle kuuluvine varusteinemme (kookoot, Apilakset jne) kera siirryimme sisseiksi, saa toiset raamit.
 
Selailin tuossa Salpalinja-kirjoja, ja silmiin osui tieto, että varsinaisen linjan valmistumisen jälkeen oli vielä tarkoitus rakentaa 10 kilometriä syvyyttä asemille. Melkoinen pesäkehässäkkä siis, jos kaikki olisi saatu tehdyksi.

Pv ei mitään turhaa taistelukoulutusta anna, kaikelle on tarkoituksensa, näin olen antanut itselleni kertoa. Olen joskus laiskasti mietiskellyt, että miksi meille 90-luvun jääkäreille koulutettiin niin antaumuksella juoksuhautasotaa? Sitä oli Haminassa, ja Mikkelissä sitä vasta olikin. Olen pitänyt sitä vanhanaikaisena reliikkinä, mutta jospa se ei ollutkaan sitä.
Salpa-kirjan kautta tuli mieleen, että ennen ajateltiin LKP:lle olevan aikaa jopa sen 6 kk. Sinä aikana olisi ehditty myös linnoittaa hurjasti itärajaa. Jalkaväkiprikaatit olisivat pureutuneet kunnolla rakentajajoukkojen tukemana maan syliin.
Toteutumattomassa sodassa vastahyökkäyksien suunnilla olisi sittenkin ollut iso määrä juoksuhautoja vastaavia? Ja niissä taistelemiseksi saimme koulutusta?

Samaan kategoriaan taisi mennä RUK:ssa jääkäreille annettu sissikoulutuskin. Muistan, että koulutusmateriaalissakin luki, että sissitoiminta ei kuulu ensisijaisesti jääkärijoukkueille, mutta voi tulla tarpeeseen, mikäli taistelujen aikana vihollinen on porhaltanut ohi, ja porukan pitää pyrkiä omien joukkojen yhteyteen.
Näin ajateltuna se monen päivän sissiharjoituskin, jossa kaikkine jääkärijoukkueelle kuuluvine varusteinemme (kookoot, Apilakset jne) kera siirryimme sisseiksi, saa toiset raamit.

Eroaa kuin yö päivästä verrattuna nykyiseen nopeaan ja liikkuvaan taistelutapaan. Tiedustelu, tulenkäyttö jne. tehostuneet ja kehittyneet siinä määrin ettei kiinteissä asemissa enää "kykitä" liikoja.
 
Olisko se mennyt suunnilleen näin:
Silloin olisi yritetty pitää rintama tarpeeksi kasassa ettei täysin romahda, ostettu verellä aikaa toivoen että "joku" tulee auttamaan. Nyt yritetään säästää sitä verta, ostetaan aikaa luovuttamalla tilapäisesti maata. Nyt ei ole enää niin paljoa inkkareita rivissä että voisi tapattaa ja odottaa ihmeitä.
 
Olisko se mennyt suunnilleen näin:
Silloin olisi yritetty pitää rintama tarpeeksi kasassa ettei täysin romahda, ostettu verellä aikaa toivoen että "joku" tulee auttamaan. Nyt yritetään säästää sitä verta, ostetaan aikaa luovuttamalla tilapäisesti maata. Nyt ei ole enää niin paljoa inkkareita rivissä että voisi tapattaa ja odottaa ihmeitä.
Se vanha systeemi toimi Gandalfin tavoin:
- You shall not pass here!

Näitten kahden viimeisimmän keskinäinen ero ei ole mulle auennut.
 
Back
Top