Jari Rinne tuntee taisteluhelikopterit

Mosuri kirjoitti:
Milloin Lappi on mielenterveytensä menettänyt??? Ylipäätänsä ihmisten leimaaminen mt-tapauksiksi julkisessa keskustelussa on sellainen menetelmä jonka soisi vihdoinkin poistuvan. Ja ei - perusteluksi ei riitä, että niin tehtiin 70-luvulla jos uskalsi arvostella YYA-sopimusta tai Kekkosta.

Vastapuolen mielenvikaisuushan kaivetaan perinteisesti esiin siinä vaiheessa, kun oma argumentointi pettää, tai ajatus muuten vain katkeaa.
 
Peiper taisi olla sarkastinen, mä luulen. Taisi viitata ammoisiin väitteisiin susi1:ssa, siellähän jotkut kirjoittajat ehtimiseen mollasivat Lappia.

Tulee muuten mieleen tapaus vielä Kekkosen jälkeenkin: eräs savolaislääkäri väitti legionella-pasillin saastuttaneen pitäjän vesivaraston...eikun akka pakkohoitoon. Jonkin verran nolo tilanne, kun tämä todistettiin jo samana kesänä.
 
baikal kirjoitti:
Peiper taisi olla sarkastinen, mä luulen. Taisi viitata ammoisiin väitteisiin susi1:ssa, siellähän jotkut kirjoittajat ehtimiseen mollasivat Lappia.

Sarkasmin havaitseminen vaatii kaksi kupillista kahvia ja tupakan. Kumpikaan ehto ei tänä aamuna täyttynyt!:a-wink:
 
Second kirjoitti:
Idea oli perustaa ilmamekanistoitu joukko jolla olisi ollut niin "saattokopteria" (Mi-24 Hind) kuin kuljetuskopteriakin , eli MI-17:sia. Hindin rooli olisi ollut siis pääsääntöisesti maahanlaskujen tukeminen tulella ja mahdollisten siirtymäreittien turvaaminen. Mahdollisestihan sillä voidaan heittää tiedustelujoukkoja "turvallisesti", mutta muuhun sen joukkojen kuljetuskapasitteettia tuskin käytettäisiin.

Nythän tilanne on se että meillä ei ole ilmamekanisoitua joukkoa.

Ei ole ei, mutta pitäisikö olla? Saatan muistella omiani, mutta mielestäni oikea ilmamekanisoitu joukko ei ollut missään vaiheessa edes suunnitteilla. Tst-kopterit miellettiin maavoimien hyökkäysasejärjestelmäksi (jolle annettiin "rauhallinen" nimitys "saattokopterit" ettei vaikutettaisi liian aggressiivisilta). Sitten todettiin ettei fyffe riitä mielekkääseen määrään tst-koptereita köh, anteeksi saattokoptereita.
 
fulcrum kirjoitti:

Pitäisi, ainakin jo vertailukohtana on nykyhetki jolloin meillä on vain kuljetus hekoja. Jos taas vaihtoehtona olisi muutaman MI-17 kopterin hankinta ja loppujen rahojen jyvittäminen oikeisiin valmiusprikaateja koskeviin ja hyödyttäviin kehityshankkeisiin, niinkuin vaikka IT:hen... Ehkä ei olisi pitänyt.

Rinne ei mielestäni ota kovinkaan suuresti kantaa siihen että olisiko koptereita pitänyt ostaa alunperinkaan tuolla volyymillä. Hän sanoo että ilmamekanisoidulla joukolla voitaisiin vaikuttaa ratkaisuvaiheen tasiteluihin. Noille olisi aikojen saatossa voinut kehittää meikäläiseen maastoon soveltuvia taktiikoita ja tekniikoita joka soveltuu meille paremmin kuin suurvalojen oppien apinoiminen. Mutta tämä kaikki siis jätetään auki, lopullista vastausta ei kaiketi ole ihan helppo antaa.

Vitsi tuon rahan suhteen on siinä että ne olisi olleet ilmaisia, niillä olisi kuitattu NL:n aikaisia lainoja, ne olisi olleet helppo ostaa eikä siihen olisi tarvittu mitään erillisiä budjettineuvotteluja poliitikkojen kanssa. Käyttö- ja huoltokulut toki eivät ole ilmaisia. Jonkinlaisia modernisaatiopaketteja noihin olisi varmaan suunniteltu myöskin. Rinne antaa ymmärtää että ainoa syy jättää nuo ostamatta oli inho itäkalustoa kohtaan koska jatkossa ostettaisiin tawara vain lännestä.
 
Voikko laitaa raketteja tai ohjuksia NH-90:en?
 
Second kirjoitti:
Pitäisi, ainakin jo vertailukohtana on nykyhetki jolloin meillä on vain kuljetus hekoja. Jos taas vaihtoehtona olisi muutaman MI-17 kopterin hankinta ja loppujen rahojen jyvittäminen oikeisiin valmiusprikaateja koskeviin ja hyödyttäviin kehityshankkeisiin, niinkuin vaikka IT:hen... Ehkä ei olisi pitänyt.

Rinne ei mielestäni ota kovinkaan suuresti kantaa siihen että olisiko koptereita pitänyt ostaa alunperinkaan tuolla volyymillä.

Jos niitä olisi ollut vähemmän niin sitten haaveet ilmamekanisoidusta joukosta oltaisiin viimeistään voitu haudata...

Second kirjoitti:
Vitsi tuon rahan suhteen on siinä että ne olisi olleet ilmaisia, niillä olisi kuitattu NL:n aikaisia lainoja, ne olisi olleet helppo ostaa eikä siihen olisi tarvittu mitään erillisiä budjettineuvotteluja poliitikkojen kanssa.

No eihän se nyt mitään ilmaista ole vaan maksaa ihan saman verran kuin mikä tahansa muukin maksutapa. Ainoastaan siinä tapauksessa niiden olisi voinut katsoa olleen "ilmaisia" jos sotilaskalustohankinnat olisivat olleet ainoa tapa kuitata NL:n velkaa. Näinhän ei ollut. Muistaakseni 90-luvun lopussa velan maksutavoista oli pitkälle jo sovittu eikä siihen enää mahtunut merkittäviä sotilaskalustohankintoja.
 
No da? Niinhän se voitiin haudata nytkin, tosin hintalappukin olikin sitten hyvin paljon isompi.

Ilmaisia ne olisi olleet jokatapauksessa nykyiseen NH-hankintaan verrattuna. Ja Suomeen Sotilaakseen rinteen kirjoittama artikkeli kyllä kertoo että ne olisi saatu noita lainoja vastaan.
 
Back
Top