Jemen

Obaman saavutuksia osa 253. Iranin tukemat shiiat syrjäyttää Usan ja Saudien tukeman hallinnon. Obama on käymässä Saudien uuden johtajan kanssa keskusteluja,että mitä nyt tehdään. Voi sitä paskapuheiden määrää. Obamalle on tärkeintä venyttää tilanne jotenkin niin,että kaikki kaatuu seuraajan niskaan. Hän voi sanoa että esti Iranin ydinaseen kuten lupasi. Todennäköisesti kaikki takarajat venytetään uuden presidentin virkakauden alkuun.
 
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77536-kapinalliset-kaappasivat-vallan-jemenissa

Kapinalliset kaappasivat vallan Jemenissä
Uusi Suomi
Luotu:
6.2.2015 17:53


Jemenissä shiialaiset houthikapinalliset ilmoittavat kaapanneensa vallan ja hajottaneensa maan parlamentin, kertoo BBC.

Televisioidussa puheessa houthikapinalliset kertovat, että presidentillinen neuvosto toimii maassa väliaikaishallintona.

Ennen vallankaappausta YK-johtoiset rauhanneuvottelut olivat kariutuneet.

Houthi -kapinallisliike otti maan pääkaupungin Sanaan haltuunsa viime vuoden syyskuussa ja on sen jälkeen neuvotellut ja painostanut Jemenin hallitusta. Tammikuussa houthikapinalliset pakottivat Jemenin presidentin Abdrabuh Mansour Hadin eroamaan.
 
Onko Iranin rooli Jemenin shiiojen tukemisen osalta varma tieto vai lähinnä median spekulointia? Antaako Iran aseapua shiioille? Jemenin laajuuden puolesta tuollakin olisi tilaa teknikaalisodalle.
 
Onhan tuo koko lähi-itä, ja Jemen yhtenä sen osana, melkoinen sotku.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_suurvaltasoppa_kiehui_hellalle/7891246

Ulkomaat 26.3.2015 klo 11:33 | päivitetty 26.3.2015 klo 11:33
Näkökulma: Suurvaltasoppa kiehui hellalle
Jemenin sodassa keitoksen pääainesosat löytyivät kahdesta alueen suurvallasta: Saudi-Arabiasta ja Iranista. Lähi-idän keittiöperinteen mukaisesti mausteita käytetään runsaasti. Suurvaltasopassa myös Yhdysvallat on joutunut liemeen, jossa oikea käsi ja vasen käsi sekoittavat eri kattiloita, kirjoittaa Lähi-idän kirjeenvaihtaja Marika Kataja-Lian.


Periaatteessa keiton resepti on selvä: sunnimuslimien koalitio on hyökännyt shiiakapinallisia vastaan. Äkkiseltään ajateltunta kyseessä on kahden läpi historian toisiaan vastaan taistelleen uskontokunnan kiista. Shiiat ja sunnit käyvät tälläkin hetkellä toisiaan vastaan taisteluita akselilla aina avoimesta sodasta terrori-iskuihin saakka lähes kautta Lähi-idän. Jemenissä sitten shiiojen ja sunnien porina kuohui taas yli laidan, avoimeksi sodaksi.
Lähi-idässä mikään ei ole kuitenkaan sitä miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Jemenissä taustalla on maan vuosikymmeniä jatkuneiden omien levottomuuksien lisäksi nimittäin paljon uskontokuntien välistä kiistaa mutkikkaampi suurvaltasoppa. Jemenin kuivalla aavikollla sopassa on liikaa kokkeja: Lähi-idän supervallat Saudi-Arabia ja Iran. Jemenistä on tullut näin jo neljäs Lähi-idän maa, jossa Saudi-Arabian ja Iranin toimet vaikuttavat aktiiviseen sotaan.

Viime kuun alkupuolella korkea-arvoinen iranilainen poliitikko Ali Reza Zakani riemuitsi, että Jemenin Sanaasta on tullut neljäs Iranin valtapiiriin liittynyt arabipääkaupunki – Damaskoksen, Bagdadin ja Beirutin lisäksi. Näiden pääkaupunkien kuuluminen Iranin valtapiiriin on vähintäänkin toiveikasta ajattelua, mutta sanoissa piilee totuuden siemen. Iran on viime vuosina pyrkinyt saamaan vaikutuspiiriinsä yhä aktiivisemmin Irakia, Syyriaa ja Libanonia.

Iranin käsikassarana näissä maissa toimii Libanonin shiialainen Hizbollah, joka on osallistunut aktiivisesti sotaan Syyriassa ja Irakissa. Libanonissa se paitsi pitää hallussaan Israelin vastaista rajaa, myös tukee Libanonin armeijaa Isisin vastaisessa taistelussa rajoilla. Isisin uhka on kasvattanut Hizbollahin merkitystä Libanonissa, mitä esimerkiksi Saudi-Arabia ei ole voinut olla huomaamatta. Saudit ovat perinteisesti tukeneet Libanonia, mutta nyt esimerkiksi asekuljetukset armeijalle on jouduttu hoitamaan mutkien kautta Hizbollahin vuoksi.

Syyrian sodassa Saudi-Arabia on tukenut sunnikapinallisia, siis esimerkiksi edesauttanut aktiivisesti Isisin syntyyn. Vallan vaihtuminen on kuitenkin tuonut arvioiden mukaan asiaan muutoksen, sillä Saudi-Arabia näyttäisi taipuneen äärijärjestöjen tuen sijasta kannattamaan poliittista neuvotteluratkaisua Syyrian sotaan.

Lähi-idän sosiaalisessa mediassa soppaa sekoittaa yhtä monta lusikkaa kuin varsinaisella rintamallakin. Sarkastiset analyysit sinkoavat. Twiittaajat muistuttavat, että vihollisen vihollinen ei ole sentään ystävä vaan joku, jolle annetaan koordinaatiotukea maaiskujen tueksi. Yhden twiittaajan mukaan kaikki al-Qaidaa vastaan voitokkaasti sotineet ovat sen jälkeen saaneet päälleen pommeja joko Saudi-Arabialta, Israelilta tai Yhdysvalloilta.

Yhdysvaltain kannalta Lähi-idän tilanne on vähintäänkin jakomielitautinen. Vasen käsi ja oikea käsi sekoittavat suurvaltasopan eri kattiloita. Jemenissä Yhdysvallat tukee Saudi-Arabian koalitiota – siis Iranin liittolaisia vastaan. Tismalleen samaan aikaan Irakissa Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja Tikritissä äärisunniliike Isistä vastaan – siis Iranin liittolaisten puolella. Iskujen varsinainen tarkoitus oli tietysti osoittaa Irakille tukea, ettei Isisin vastainen ulkovaltojen taistelu Irakissa jäisi näennäisesti yksin Iranin harteille.

Kolmas Yhdysvaltain poriseva kattila on Sveitsin Lausannessa parhaillaan käytävät neuvottelut Iranin ydinaseohjelmasta. Ne ovat ratkaisevassa vaiheessa, kun takarajaan on vain viisi päivää. Yhdysvallat on jo pitkään pelännyt ydinneuvottelujen vaarantuvan Lähi-idän sotkujen takia. Keinulaudalla on muun muassa se, että Saudit vastustavat Iranin ydinsopimusta: mikäli Iranin annetaan rikastaa uraania, myös Saudeille on annettava sama mahdollisuus tasapainon vuoksi, katsotaan kuningaskunnassa. Vaarana on kahden uuden supervallan ydinasevarustelu – Israelin takapihalla.

Lausannen kabineteissa vaihdetaan tänään aivan takuuvarmasti sana jos toinenkin Lähi-idän viime yön tapahtumista. Todennäköisesti niistä aiheista on keskusteltu samoilla pelipaikoilla jo viime viikosta saakka, kun Yhdysvaltain John Kerry ja Iranin Mohammad Javad Zarif aloittivat tiiviit neuvottelut poikkeuksellisen radiohiljaisuuden vallitessa.

Sopan pohjalla muhii mausteena on vielä Lähi-idän perinteinen ainesosa eli öljy. Jemen sijaitsee maantieteellisesti Punaisenmeren ja Persianlahden Hormuzinsalmen välissä. Merialueiden läpi kulkee valtaosa koko maailman öljykuljetuksista. Eikä merialueiden hallintaa haluta edes teoriassa päästää minkään epämääräisen porukan valvottavaksi.

Pentagonissa ja Valkoisessa talossa on epäilemättä käynyt viime päivinä kuhina. Eikä ihmetytä, jos presidentti Barack Obama tarttuu tänä iltana illalliskeiton vuoksi päänsärkylääkepurkkiin.
 
Iranin tukema Irakin armeija hyökkää Tikritissä ja jenkit auttaa.Hyökkäystä johtaa Iran. Samalla Jenkit auttaa Saudeja hyökkämään Iranin tukemia Jemenin kapinallisia vastaan. Obamalle täydet pisteet tästä.

Pistin merkille tuon ihan ensimmäisen uutisen ,jossa Saudit kertoivat laittavansa 150-tuhatta sotilasta peliin. Ei ole mistään pikku tukitoimista kyse. Invaasio pikemminkin.
 
Viimeksi muokattu:
150-tuhatta sotilasta peliin. Ei ole mistään pikkutukitoimista kyse. Invaasio pikemminkin.

Kun aletaan leipoa, niin pannaan taikinaan riittävästi soodaa. Tulee kaunis ja kuohkea kakku, eikä tarvii odottaa loputtomiin.
 
Kuten Mustaruuti sanoi:

Lähi-idässä mikään ei ole kuitenkaan sitä miltä se ensi silmäyksellä näyttää.

Onko muuten porukka tietoinen/muistaako 60-luvun Egyptin interventiota silloiseen Pohjois-Jemeniin, jossa reipashenkisesti käytettiin taistelukaasuja ja napalmia?

http://en.wikipedia.org/wiki/North_Yemen_Civil_War
 
CBC_eAxVAAAW9-G.jpg
 
Iranin tukema Irakin armeija hyökkää Tikritissä ja jenkit auttaa.Hyökkäystä johtaa Iran. Samalla Jenkit auttaa Saudeja hyökkämään Iranin tukemia Jemenin kapinallisia vastaan. Obamalle täydet pisteet tästä.

Pistin merkille tuon ihan ensimmäisen uutisen ,jossa Saudit kertoivat laittavansa 150-tuhatta sotilasta peliin. Ei ole mistään pikku tukitoimista kyse. Invaasio pikemminkin.

Ei ole ISIS:iä vastaan missään näkynyt näitä saudejen 150 000 sotilaan invaasioarmeijoita...
 
Täysi rähinä...

Saudi-Arabian koneet tuhosivat Jemenin hävittäjiä ja ilmatorjuntaa – Huthit: Tämä on sota
Liittouma on tehnyt ilmaiskuja useaan kohteeseen Jemenissä. Pääkaupungin lähellä on tuhottu Jemenin ilmavoimien koneita. Egyptin laivaston aluksia on tulossa Jemenin alueelle.

http://yle.fi/uutiset/saudi-arabian...ja_ilmatorjuntaa__huthit_tama_on_sota/7891592

[tinafolio]Paljonkohan putlerilla on ystävänaapurimaa Iranin kautta, Jemenin tilanteeseen osuutta? Sopivasti ryssän kannalta näyttää mustan kullan hinta olevan nousussa ja varmaan on kremlissä taas helmitaulut kovassa käytössä.

Mites olis sellainen skenario, että ryssä tekee puskuria euroopan vastaiselle rajalle ja Mustamerelle sen takia, että sen todellinen päämäärä on "poistaa" saudit öljyntuottajien "kerhosta". Ryssä ei voita mitään hyökkäämällä eurooppaan, sen sijaan saudeihin tehty isku nostaa öljyn hinnan taivaisiin .... juu ja jenkit eivät välttämättä töhri käsiänsä saudien oljussa tässä tapauksessa ...

mutta jos nyt kuitenkin pidetään vielä nuo "tinafolio" -sulut näissä jutuissa ...

... toistaiseksi ainakin ... [tinafolio]


http://www.taloussanomat.fi/porssi/...sussa-jemenin-pommitusten-vuoksi/20153837/170

25.11.2014
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...-venaja-eivat-paasseet-sopuun-oljysta/1939911
 
Viime viikolla oli tämä uutinen. USA:n seuraavat liittolaiset :)

WORLD http://www.newsweek.com/iran-and-hezbollah-omitted-us-terror-threat-list-amid-nuclear-talks-314073
U.S. Omits Iran and Hezbollah From Terror Threat List
BY JACK MOORE 3/16/15 AT 6:18 PM

Lebanese Hezbollah supporters gesture as they march during a religious procession to mark Ashura in Beirut's suburbs November 14, 2013. SHARIF KARIM/REUTERS

FILED UNDER: World, Iran, Hezbollah
An annual security assessment presented to the U.S. Senate by James Clapper, the director of National Intelligence, has excluded Iran and the Lebanese militant group Hezbollah from its list of terror threats to U.S. interests, despite both being consistently included as threats in previous years.

The unclassified report, issued by Clapper on February 26 and entitled the Worldwide Threat Assessment of the U.S. Intelligence Communities, was published by the Times of Israel amid Israeli concerns that Iran was omitted simply because of Tehran’s efforts to combat ISIS.

In a previous report from January 2014, Clapper included Iran and Hezbollah in the ‘Terrorism’ section, writing that both “continue to directly threaten the interests of U.S. allies. Hizballah [sic] has increased its global terrorist activity in recent years to a level that we have not seen since the 1990s”. Iran was also given its own sub-heading in the ‘Terrorism’ section of such assessments in 2011, 2012 and 2013.

Try Newsweek: 12 week subscription offer just €12 / £12

Yet in the latest report, Clapper omits both Iran and Hezbollah from this section, only mentioning the Shiite Muslim militant group once in reference to the threat it faces from radical Sunni groups - such as ISIS and the al-Nusra Front - on Lebanon’s borders. In regard to Iran, the report names it as both a cyber and regional threat to the U.S. because of its support for Syrian president Bashar al-Assad.

However, the report speaks of Tehran’s assistance in preventing “ISIL [another term for ISIS] from gaining large swaths of additional territory” in Iraq. It adds that the Islamic Republic has “intentions to dampen sectarianism, build responsive partners, and deescalate tensions with Saudi Arabia”.

The report fails to mention that Hezbollah is labelled as a terrorist organisation by both the U.S. and the European Union, while it receives the majority of its funding from Tehran. The omission comes as Washington and other world powers continue to negotiate with Iran to strike a deal over its nuclear program and capabilities.

The assessment adds that Iran has “overarching strategic goals of enhancing its security, prestige, and regional influence [that] have led it to pursue capabilities to meet its civilian goals and give it the ability to build missile-deliverable nuclear weapons, if it chooses to do so.”

The Israeli thinktank Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center has claimed that the removal of both actors from the U.S. terror assessment comes amid Iranian support in the fight against ISIS, where Tehran’s shadowyformer spymaster Qasem Soleimani is directing the offensive on the Sunni-majority city of Tikrit.

“We believe that this results from a combination of diplomatic interests (the United States’ talks with Iran about a nuclear deal) with the idea that Iran could assist in the battle against the Islamic State in Syria and Iraq and maybe even in the battle against jihadist terrorism in other countries,” the NGO’s assessment of the report said.

Max Abrahms, professor of political science at Northeastern University and member at the Council of Foreign Relations, believes that the omission signals a “quid pro quo” between Washington and Tehran.

“I think that we are looking at a quid pro quo, where Iran helps us with counter-terrorism and we facilitate their nuclear ambitions and cut down on our labelling of them as terrorists,” says Abrahms. “The world has changed. The Sunni threat has gotten worse, the Islamic State is a greater danger than al-Qaeda ever was, and the Iranians have really come up big in terms of helping us out in combating the Islamic State.”

Hezbollah has been accused of responsibility for a number of terror attacks against U.S. or its partners interests, such as the 1983 bombings of the U.S. embassy and American military barracks in the Lebanese capital, Beirut; the 1994 bombing of a Jewish community centre in Argentina and the 2012 Burgas bus bomb on Israeli tourists in Bulgaria.
 
Iranin tukema Irakin armeija hyökkää Tikritissä ja jenkit auttaa.Hyökkäystä johtaa Iran. Samalla Jenkit auttaa Saudeja hyökkämään Iranin tukemia Jemenin kapinallisia vastaan. Obamalle täydet pisteet tästä.

Pistin merkille tuon ihan ensimmäisen uutisen ,jossa Saudit kertoivat laittavansa 150-tuhatta sotilasta peliin. Ei ole mistään pikku tukitoimista kyse. Invaasio pikemminkin.

Wikin perusteella heillä on asevoimissa 150000 ukkoa. Joku ymmärtänyt jotain väärin tai saudit pelottelevat vastapuolta? Tuskinpa läheskään kaikkea laittavat liikkeelle.
 
Suomen Sotilas
1 t ·


Saudi-Arabia johtaa Lähi-Idän muiden maiden kanssa koalitiota, joka on päättänyt hyökätä Jemenin huthi-kapinallisia vastaan.

Turvallisuuspolitiikan amerikkalaisissa asiantuntijapiireissä on kummeksuttu sitä, miten Saudi-Arabia ohitti Yhdysvallat koalitiota rakentaessaan. Presidentti Barack Obamalle kerrottiin hyökkäysaikeista vasta viime sunnuntaina.

Onko saudien omatoimisuuden taustalla Obaman lepsut otteet Lähi-Idän politiikassaan vai Yhdysvaltojen viimeaikainen lähestyminen Iranin suuntaan? Shiia-enemmistöinen Iran on monelle sunni-muslimimaalle kuten Saudi-Arabialle vielä suurempi kauhistus kuin jumalattomat länsimaat.

Nyt kuitenkin tällä kertaa saudit tarvitsivat amerikkalaisten apua.

//pm

Saudi-lentäjät pelastautuivat heittoistuimilla Punaisellamerellä – Yhdysvallat pelasti
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1427505355618.html
Julkaistu: 28.3. 4:59

Yhdysvaltojen sotilasjoukot pelastivat lentäjät kansainvälisiltä vesiltä.
Kaksi saudiarabialaista hävittäjälentäjää pelastautui heittoistuimilla perjantaina Punaisellamerellä.

Saudimedian mukaan F-15S -koneeseen tuli tekninen vika ja yhdysvaltalaissotilaat noutivat lentäjät.

– Ylistys Jumalalle, lentäjät pelastettiin yhteistyössä amerikkalaisten kanssa. Lentäjät ovat hyvässä kunnossa ja hyvillä mielin, Saudi-Arabian puolustusministeriön edustaja kertoi uutistoimisto SPA:lle.

Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan maan sotilasjoukot pelastivat lentäjät kansainvälisiltä vesiltä helikopterilla, kun Saudi-Arabia pyysi apua.
Samu Lehtonen - Reuters
 
Selvääkin selvempi kuvio. Juuri näin olin sen ymmärtänytkin ;)

Joo, mutta kuten kuvan oikeassa alakulmassa todettiin, sitä oli yksinkertaistettu - Palestiinalaiset ja Israel oli jouduttu jättämään pois, jotta säilyy ymmärrettävänä :)
 
Back
Top