Johdettiinko Suomen sotia tuiterissa?

Kuukkeloimalla löytyy aika paljon tarinaa WWII:sta ja dokaamisesta. Kai nyt jonkinlaisena yleistyksenä voi sanoa, että suomalaiset olivat keskimäärin aika raitista porukkaa. Ainoa suuremmat julki tulleet kommellukset ovat kai nämä jo legendoiksi muodostuneet Laatikaisen ja Walleniuksen törppöilyt.

Jos lukaisee nuo Pippingin kuvaukset asemasotavaiheesta ihan tavallisesta jalkaväkikomppaniasta niin eipä se kovin raivoraittiilta yksiköltä vaikuttanut... :rolleyes:

1. Miettikääpä mikä logistiikka on vaadittu tuohon viinojen päivittäiseen jakeluun Puna-armeijassa. Siis tehtaista rintamalle. On muuten arvioitu ihan ammustarvikkeiden veroiseksi asiaksi.

Väkevä etanolitisle on erinomainen tapa säilöä energiaa ja pitää se vielä nautittavassa muodossa paukkupakkasilla. Ei mitenkään vähäpätöinen juttu jossain itärintaman kuolemanloukossa keskitalvella, jossa leipä, liha ja juustot jäätyivät syömäkelvottomaksi ilman sulattamista. Kyllä ryssä nämä asiat tietää ja osaa, ja syynsä sille on ollut miksi sitä viinaa on sille tankkikaupalla raahattu. Ei huviksi eikä virvokkeeksi.
 
Kuukkeloimalla löytyy aika paljon tarinaa WWII:sta ja dokaamisesta. Kai nyt jonkinlaisena yleistyksenä voi sanoa, että suomalaiset olivat keskimäärin aika raitista porukkaa. Ainoa suuremmat julki tulleet kommellukset ovat kai nämä jo legendoiksi muodostuneet Laatikaisen ja Walleniuksen törppöilyt.

Kyllä suomalaisia yritettiin myös varjella alkoholin kiroilta mahdollisimman hyvin. Esim. III Armeijakunnalle, ollessaan saksalaisille alistettuina, kuului saksalaisten huolto ja sen mukana annosviinat.

Armeijakunnan huoltopäällikkönä toiminut Majuri Halsti kertoo, että annosviinat varastoitiin tyhjilleen jääneeseen kansakouluun, kun niitä ei uskallettu jakaa joukoille.

Muoks. typo.
 
Viimeksi muokattu:
annosviinat varastoitiin
Legenda kertoo, etta vetaytymisvaiheessa sakukaan ei ollut niin raakalaismainen, etta olisi hyvia kojakkivuosikertoja tuhonnut, vaan etta kokonainen kuorma-auto ajettiin valmiiksi kaivettuun monttuun ja paalle taytettiin hiekkaa
... kaikkihan ne metallinpaljastajan kanssa liikkuvat nyt kertovat etsivansa " muinaisjaannoksia":)
 
Back
Top