Johtamisjärjestelmät

Siinähän se juju on, että hyppivätaajuista ei paikanneta noin vain. Keskimääräinen teho voi olla kohinan alapuolella.
Ja häirintä ei myöskään ole helppoa, kun ei voi kohdistaa sitä oikealle taajuudelle.
 
Se olisi todnäk parempi vain kaivaa Enigmat naftaliinista ja rakentaa jotain niiden pohjalta, koska radioaaltoihin perustuvassa kommunikaatiossa on täysiä sudenkuoppia eli triangulaatiolla voidaan edelleen kohdistaa tulta kenttäesikuntiin ja yms keskuksiin. Täten, voidaan höllentää vaatimuksia viestinnän salauksesta, kun ylipäätään estetään viestinnän joutuminen vihujen käsiin.

En ole näihin Software Defined Jotain Rautaa-tekniikoihin, mutta saattuuko tässä toimimaan siten että ohjelmallisesti valitaan vain esim. eri PWM jolloin valitaan eri virtapiiri tämän käyttöä varten, kun taasen aiempaan nähden on vain yksi tai kourallinen ennaltamäärättyjä modulaatioita? Jos näin, niin eihän tuossa ole mitään ihmeellistä eikä kovin luottamusta herättää tekniikkaa. Jos tuohon vielä yhdistää jonkin hyppivä taajuisuuden mukaan niin tällöin laitteiden pitää olla synkassa jollakin metodilla.

Hiukan liikaa huttua, mutta jos Pipilä saa Bittium-yhteyksillä lisää paalua pankkitililleen meidän kustannuksella niin antaa mennä vaan, verorahaa se vaan on.
Mikä on, kun pitää sotkea täysin asiassa olevaa lankaa ja vielä kunnon mutuilulla?
 
Toimiiko nyt hankittava ohjelmistoradio yhteen "vanhojen" LV141,241 jne radioiden kanssa?

Juttelin syksyllä Lahden Mp-messuilla Bittiumin kaverin kanssa juuri tästä asiasta. Hypistelin tuota uutta käsikapulaa, ja mietin saako tällä yhteyden lv141:een? Sanoi, ettei saa, kun "Tadiran ei halunnut lähteä mukaan tms".
 
Se olisi todnäk parempi vain kaivaa Enigmat naftaliinista ja rakentaa jotain niiden pohjalta, koska radioaaltoihin perustuvassa kommunikaatiossa on täysiä sudenkuoppia eli triangulaatiolla voidaan edelleen kohdistaa tulta kenttäesikuntiin ja yms keskuksiin. Täten, voidaan höllentää vaatimuksia viestinnän salauksesta, kun ylipäätään estetään viestinnän joutuminen vihujen käsiin.

En ole näihin Software Defined Jotain Rautaa-tekniikoihin, mutta saattuuko tässä toimimaan siten että ohjelmallisesti valitaan vain esim. eri PWM jolloin valitaan eri virtapiiri tämän käyttöä varten, kun taasen aiempaan nähden on vain yksi tai kourallinen ennaltamäärättyjä modulaatioita? Jos näin, niin eihän tuossa ole mitään ihmeellistä eikä kovin luottamusta herättää tekniikkaa. Jos tuohon vielä yhdistää jonkin hyppivä taajuisuuden mukaan niin tällöin laitteiden pitää olla synkassa jollakin metodilla.

Hiukan liikaa huttua, mutta jos Pipilä saa Bittium-yhteyksillä lisää paalua pankkitililleen meidän kustannuksella niin antaa mennä vaan, verorahaa se vaan on.

Malliesimerkki viestistä jonka kirjoittaja on aiheesta täysin pihalla. Vai onko sulla joku toimeksianto tähän toikkarointiin pitkin foorumia?
 
Juttelin syksyllä Lahden Mp-messuilla Bittiumin kaverin kanssa juuri tästä asiasta. Hypistelin tuota uutta käsikapulaa, ja mietin saako tällä yhteyden lv141:een? Sanoi, ettei saa, kun "Tadiran ei halunnut lähteä mukaan tms".

Joo todennäköisesti Tadiranin aaltomuoto ja salaukset yms on heidän omaisuuttaan. Voi olla että niitä ei haluta myydä tai maksettava summa ei vastaa hyötyjä.

Ilman taajuushypintää ja salausta pitäisi kyllä onnistua.

Onko tämä oikeasti minkäänlainen ongelma? Omassa joukossa on samat välineet ja niillä joilla yhteydet pitää olla on aina yhteistoimintaan soveltuva tekniikka.
 
Tuo hyvä kysymys, onko kyseessä oikeasti iso ongelma?
Jotenkin kuvittelen, että "ongelma" on hoidettavissa hyvällä organisoinnilla ja koulutuksella.
 
Lienee selvää, että turvallinen ja luotettava viestiyhteys esim. komppania -tasolta ylöspäin on tärkeämpi, kuin komppania -tasoa ylempien tarve saada yhteys komppania -tasoa alemmas. Siis tästähän nyt on kyse?
 
Paha sanoa mistä oikein on kyse, mutta omasta mielestä koko viestipuu on hyvä olla mahdollisimman pitkälle yhteensopiva.
Ajattelen sitä mahdollisuutta, jossa komppania komentopaikaan tulee osuma joka tuhoaa viestikaluston ja henkilöstön. Millä se komennon ottava pitää yhteyttä ylöspäin, jos viestivälineet eivät ole yhteensopivia?
Missä sitten on se sopiva kohta jossa tällainen rajapinta voi olla, on asia jota en osaa sanoa, mutta en ole ammattimies tässä asiassa. Ammattimiehet lienevät kuitenkin miettineet asiaa.
 
Niinhän se täydellisessä maailmassa olisi. Mutta kun rahaa on vähemmän kuin roskaa, niin kalustoa on tarvinnut hankkia ja uusia vähitellen. Kun ei olla haluttu jäädä 2. maailmansodan tasolle teknisessä kehityksessä, niin välillä on jouduttu hankkimaan kalustoa joka ei toimi ristiin vanhemman kanssa.

Ajattelen sitä mahdollisuutta, jossa komppania komentopaikaan tulee osuma joka tuhoaa viestikaluston ja henkilöstön. Millä se komennon ottava pitää yhteyttä ylöspäin, jos viestivälineet eivät ole yhteensopivia?
Jos kaikki kalusto ja henkilöstö kerran on tuhoutunut, niin ei kai jäljelle jää muuta kuin määrätä sopiva määrä komppanian sotilaista läheteiksi? Tietysti tuollaisessa tilanteessa ylemmän portaan pitäisi mahdollisimman pikaisesti täydentää komppaniaa uudella viestikalustolla ja -henkilöstöllä. Käytännössä näkisin tällaisen tilanteen sellaiseksi jossa koko komppania rotatoitaisiin taakse täydentämään tappiot ja taisteluun heitettäisiin reservistä ehjempi yksikkö.

Missä sitten on se sopiva kohta jossa tällainen rajapinta voi olla, on asia jota en osaa sanoa, mutta en ole ammattimies tässä asiassa. Ammattimiehet lienevät kuitenkin miettineet asiaa.

Käsittääkseni M18-viestiasemat ovat yhteensopivia kaikkien käytössäolevien viestijärjestelmien kanssa. Niissä siis lienee myös LVx41/x17-sarjojen radioita uudempien (Bittiumin?) ohjelmistoradioiden lisäksi. Tai ainakin paikat ja piuhat joihin nuo on mahdollista asentaa kun on tarpeen kommunikoida niitä käyttävien yksiköiden kanssa.
 
Joo todennäköisesti Tadiranin aaltomuoto ja salaukset yms on heidän omaisuuttaan. Voi olla että niitä ei haluta myydä tai maksettava summa ei vastaa hyötyjä.

Ilman taajuushypintää ja salausta pitäisi kyllä onnistua.

Onko tämä oikeasti minkäänlainen ongelma? Omassa joukossa on samat välineet ja niillä joilla yhteydet pitää olla on aina yhteistoimintaan soveltuva tekniikka.

Ei se sota-aikana ole ongelma. Silloin luultavasti voidaan katsoa tekijänoikeuksia pakkotilan vuoksi "sormien läpi". Kyllä ohjelmistoradio saadaan pelittämään lv141 kanssa.
 
Kuinka alas noita järjestelmiä mahdetaan tuoda tulevaisuudessa? Uudessa taistelutavassa porukka on aika hajallaan niin mahtaako tarkoitus olla tuoda näitä johtamisjärjestelmiä ihan taistelijalle saakka?
 
Esimerkiksi Jalkaväen vuosikirjassa 2013-2014 on käsitelty aihetta. Puheradio olisi toivottavaa saada yksittäisen taistelijan tasolle, mutta enemmän toiminnan suunnitteluun tarkoitetut päätelaitteita ("älypuhelin") ei ole tarve tuoda ryhmänjohtajaa alemmas. Alla oleva kuva sivulta 51:

taistelija 2020.jpg

I-taso kuvaa rauhanturvaajia ja erikoisjoukkoja. IV-taso taas kuvaa "tukitaistelijoita", joilla on lähinnä ballistista suojausta, rajallisesti pimeänäkölaitteistoa ja henkilökohtainen ase. Tasot II ja III sijoittuvat sitten tähän väliin ja kuvannevat tavoitetasoa operatiivisten ja alueellisten joukkojen kiväärimiesten osalta. Eri asia sitten on, paljonko ko. vempaimia on oikeasti varaa hankkia.
 
Katso liite: 26046

Tuo kuulostaa hyvälle ja erittäin kannatettavalle. Nostaa varmasti joukon taistelutehoa merkittävästi. Samaa mieltä tuosta, että taistelijalle riittää varmasti puheradio ja ryhmän johtajalle sitten päätelaite joka parantaa tilanne kuvaa.
 
RJ:n päätelaitteet unohdettiin, tai oikeastaan oli jo unohdettu, siinä vaiheessa kun tuo JV-vuosikirja julkaistiin.
Syy ei ollut tällä kertaa raha, vaan se että RJ:n päätelaite ei sittenkään osoittautunut tarpeelliseksi/ se ei tuonut mitään lisäarvoa RJ:n toimintaan, vaan päinvastoin lisäsi RJ:n kuormitusta informaatiotulvan muodossa.
 
Onko ko. päätelaite sitten joukkueen johtajan tasalla? Siitä alas päin mennään henk.koht. radioilla?
 
RJ:n päätelaitteet unohdettiin, tai oikeastaan oli jo unohdettu, siinä vaiheessa kun tuo JV-vuosikirja julkaistiin.
Syy ei ollut tällä kertaa raha, vaan se että RJ:n päätelaite ei sittenkään osoittautunut tarpeelliseksi/ se ei tuonut mitään lisäarvoa RJ:n toimintaan, vaan päinvastoin lisäsi RJ:n kuormitusta informaatiotulvan muodossa.

Ensimmäinen päätelaite on joukkuetasalla ja siitä alaspäin toimitaan radioilla, eli aivan oikein päättelit.

Eikö laitteisiin/ohjelmistoon olisi saanut suodattimia? Olennainen jää jäljelle ja loput piiloon. Ja entä sitten ryhmänjohtajan kyky tuottaa tilannekuvaa? En ole ihan vakuuttunut, että puheradio ja paperikartta olisivat parhaasta päästä tässä suhteessa...
 
Ryhmänjohtajalla on niin kädet täynnä työtä tositilanteessa, että ei päätettä ehdi tuijottaan. Muuten ehkä tuosta jotain irti saisi, mutta taistelutilanteessa omalla vähällä käsityksellä tuntuu turhalta tingeltangelilta.
 
Suurin piirtein näin todettiin asian olevan. Tilannekuvankin osalta aivan riittävä tarkkuus syntyy radiolla puheella. Lisäksi on syytä muistaa tilannekuvan tarve ja pääasiallinen käyttäjä. Sekin vaikuttaa siihen, ettei ryhmistä tulevalla pikkutarkalla tiedolla loppujen lopuksi ole kovin isoa roolia tilannekuvan muodostamisessa/ se muodostuu tarpeisiin nähden tehokkaammin hieman toisella tavalla
Kyllä tämä asia työn alla on ollut ja siihen on päädytty että RJ on ilman päätelaitetta.
Se ei tarkoita sitä etteikö joskus tulevaisuudessa, tekniikan ja ihmisaivojenkin kehittyessä/muokkaantuessa voisi jonkinlainen päätelaite olla vaikka joka sotilaalla.
 
Suurin piirtein näin todettiin asian olevan. Tilannekuvankin osalta aivan riittävä tarkkuus syntyy radiolla puheella.
Kyllä tämä asia työn alla on ollut ja siihen on päädytty että RJ on ilman päätelaitetta.
Se ei tarkoita sitä etteikö joskus tulevaisuudessa, tekniikan ja ihmisaivojenkin kehittyessä/muokkaantuessa voisi jonkinlainen päätelaite olla vaikka joka sotilaalla.
Joka tapauksessa tuo on valtava parannus siihen tilanteeseen mikä joskus on ollut. Toisaalta joukot ovat pienentyneet ja vähemmästä täytyy saada irti enemmän.
 
Back
Top