Vonka
Supreme Leader
Kun tuolla @Ukkonen ja pari muuta pohtivat Kosovon sotaa, ajattelin lämmittää sotahistoriaan hajoamissodat. Pyydän kaikkia keskusteluun osallistujia tutustumaan alustukseen faktatietojen osalta ennen kiistelyä sotien vääryykistä ja poliittisista seikoista.
Ulkoministeriön selostetta:
"Kosovo julistautui itsenäiseksi emämaastaan Serbiasta vuonna 2008. Vaikka maiden välillä on virallisesti rauha, on entisen maakunnan itsenäistyminen ollut Serbialle kova pala, ja suhteet ovat edelleen kireät. Taustalla ovat 1980- ja 1990-lukujen kuohut, jotka aloittivat Jugoslavian liittovaltion hajoamisen. Kosovon kriisin viimeisin vaihe puhkesi vasta 1990-luvun lopussa, jolloin muun entisen Jugoslavian tilanne oli jo rauhoittunut. Syynä olivat etniset ristiriidat, jotka kärjistyivät serbien suorittamiin raakoihin etnisiin puhdistuksiin."
Taustaa
Jugoslavia oli toisen maailmansodan jälkeen perustettu liittovaltio, johon kuului kuusi valtiota, Serbia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Slovenia, Makedonia ja Montenegro, sekä kaksi autonomista aluetta, Kosovo ja Vojvodina.
Maan suhteellisen vakaa hallintojärjestelmä alkoi rakoilla jo 1980-luvulla, kun kansallistunteet sekä vanhojen sotien muistot ja vihollisuudet alkoivat nousta pintaan. Nationalismin vahvistumisen takia vähemmistöt pelkäsivät joutuvansa sorretuiksi, ja paine alueiden itsehallinnon lisäämiseksi kasvoi. Jugoslavian runsasväkisimmässä valtiossa Serbiassa valtaan nousi Slobodan Milosevic, joka kannatti avoimesti Suur-Serbiaa; valtiota, johon kuuluisivat kaikki serbiväestön asuttamat alueet koko liittovaltion alueella.
Slovenian ja Kroatian sodat
Slovenia ja Kroatia julistivat irtautuvansa Jugoslaviasta vuonna 1991. Jugoslavian yhtenäisyyteen sitoutunut, serbien johtama liittoarmeija julisti välittömästi sodan molemmille valtioille.
Slovenian sodasta tuli lyhyt ja se vaati hyvin vähän uhreja, sillä liittoarmeija arvioi, ettei se pystyisi estämään maan itsenäisyyshanketta. Sloveniassa ei myöskään ollut merkittävää serbivähemmistöä.
Kroatiassa vallassa oli äärinationalistinen Franjo Tudjman, jota maan serbiväestö pelkäsi. Serbienemmistöinen Krajinan alue ryhtyikin vaatimaan eroa itsenäisestä Kroatiasta ja päätti liittyä Serbiaan.
Kroatia vastasi lähettämällä Krajinaan sotilaita, mitä Serbia piti hyökkäyksenä itseään vastaan ja ryhtyi tukemaan aseellisesti Kroatian serbialueiden sissejä. Liittoarmeija, joka oli käytännössä muuttunut Serbian kansallisarmeijaksi, myös pommitti kohteita Kroatiassa. Serbit valtasivat kolmanneksen Kroatian pinta-alasta ja hääsivät muita etnisiä ryhmiä valloittamiltaan alueilta.
Tammikuussa 1992 solmittiin tulitauko. Kroatian serbeille taattiin autonomia, ja maahan saapui 10 000 YK-sotilasta turvaamaan rauhaa. Tulitauko oli kuitenkin hatara. YK-joukkojen lähdettyä vahvistunut kroaattiarmeija tunkeutui serbialueille ja alkoi vallata niitä itselleen. Autonomia peruttiin, ja satojatuhansia Kroatian serbejä pakeni Serbian puolelle.
Kroatian sota loppui virallisesti joulukuussa 1995 Daytonin rauhansopimukseen.
Bosnian sota
Monikulttuurinen Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi vuonna 1992. Maan asukkaista noin puolet on muslimeja, kolmasosa serbejä ja viidesosa kroaatteja.
Serbit eivät olleet tyytyväisiä vähemmistöasemaansa uudessa valtiossa. He ryhtyivät valtaamaan alueita itselleen ja julistivat Bosnian serbitasavallan perustetuksi. Myös kroaatit julistivat oman tasavaltansa.
Tilanne kärjistyi poikkeuksellisen raa’aksi sisällissodaksi, jossa muslimit olivat jatkuvasti alakynnessä. Kroatian armeija tuki aseellisesti Bosnian kroaatteja, liittoarmeija taas paikallisia serbejä. Molemmat pyrkivät valtaamaan muslimeilta mahdollisimman paljon alueita. Myöhemmin kävi ilmi, että Milosevic ja Tudjman olivat sopineet salaisesti Bosnian jaosta Serbian ja Kroatian kesken.
YK päätti olla puuttumatta tilanteeseen, mutta julisti niin sanottuja suoja-alueita, joiden turvallisuuden maailmanjärjestö pyrki takaamaan. Bosnia julistettiin myös asevientikieltoon. Käytännössä kiellosta oli kuitenkin eniten suhteellista hyötyä serbeille, joilla oli tukenaan vahva liittoarmeija.
Koko sodan ajan siviilit kärsivät karkotuksista ja joukkomurhista. Bosnian sodan raain etninen puhdistus tapahtui Srebrenican kylässä, jossa serbit tappoivat noin 8000 kyläläistä. Srebrenica oli YK:n suoja-alue, mutta rauhanturvaajat eivät pystyneet suojelemaan sitä serbien hyökkäykseltä. Maailmaa järkytti myös pääkaupunki Sarajevon piiritys, jonka aikana serbit pommittivat muun muassa sairaaloita ja päiväkotia.
Vuonna 1994 muslimit ja kroaatit solmivat aselevon ja perustivat yhteishallintoalueen. Varsinaista rauhaa yritettiin sovitella monta kertaa ennen kuin Daytonin rauhansopimus vuonna 1995 onnistui lopettamaan sodan.
Bosniasta luotiin YK:n protektoraatti, jonka turvallisuutta kansainväliset joukot valvovat. Valtio jaettiin serbien alueeseen ja muslimien sekä kroaattien yhteishallintoalueeseen. Molemmat alueet ovat osittain autonomisia. Bosniassa on YK:n rauhanturvajoukkoja, ja maan tilanne on edelleen epävakaa.
Jugoslavian sotarikoksia tutkimaan perustettiin Haagin sotarikostuomioistuin, joka on tuominnut kymmeniä sotilaita ja poliitikkoja Bosnian sodan hirmuteoista. Vakaviin sotarikoksiin syyllistyneet serbijohtajat Radovan Karadzic ja Ratko Mladic ovat kuitenkin edelleen vapaalla jalalla. On alkanut käydä entistä selvemmäksi, että paikallisväestö ja mahdollisesti myös hallinto suojelevat ja piilottelevat entisiä serbijohtajia.
Ulkoministeriön selostetta:
"Kosovo julistautui itsenäiseksi emämaastaan Serbiasta vuonna 2008. Vaikka maiden välillä on virallisesti rauha, on entisen maakunnan itsenäistyminen ollut Serbialle kova pala, ja suhteet ovat edelleen kireät. Taustalla ovat 1980- ja 1990-lukujen kuohut, jotka aloittivat Jugoslavian liittovaltion hajoamisen. Kosovon kriisin viimeisin vaihe puhkesi vasta 1990-luvun lopussa, jolloin muun entisen Jugoslavian tilanne oli jo rauhoittunut. Syynä olivat etniset ristiriidat, jotka kärjistyivät serbien suorittamiin raakoihin etnisiin puhdistuksiin."
Taustaa
Jugoslavia oli toisen maailmansodan jälkeen perustettu liittovaltio, johon kuului kuusi valtiota, Serbia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Slovenia, Makedonia ja Montenegro, sekä kaksi autonomista aluetta, Kosovo ja Vojvodina.
Maan suhteellisen vakaa hallintojärjestelmä alkoi rakoilla jo 1980-luvulla, kun kansallistunteet sekä vanhojen sotien muistot ja vihollisuudet alkoivat nousta pintaan. Nationalismin vahvistumisen takia vähemmistöt pelkäsivät joutuvansa sorretuiksi, ja paine alueiden itsehallinnon lisäämiseksi kasvoi. Jugoslavian runsasväkisimmässä valtiossa Serbiassa valtaan nousi Slobodan Milosevic, joka kannatti avoimesti Suur-Serbiaa; valtiota, johon kuuluisivat kaikki serbiväestön asuttamat alueet koko liittovaltion alueella.
Slovenian ja Kroatian sodat
Slovenia ja Kroatia julistivat irtautuvansa Jugoslaviasta vuonna 1991. Jugoslavian yhtenäisyyteen sitoutunut, serbien johtama liittoarmeija julisti välittömästi sodan molemmille valtioille.
Slovenian sodasta tuli lyhyt ja se vaati hyvin vähän uhreja, sillä liittoarmeija arvioi, ettei se pystyisi estämään maan itsenäisyyshanketta. Sloveniassa ei myöskään ollut merkittävää serbivähemmistöä.
Kroatiassa vallassa oli äärinationalistinen Franjo Tudjman, jota maan serbiväestö pelkäsi. Serbienemmistöinen Krajinan alue ryhtyikin vaatimaan eroa itsenäisestä Kroatiasta ja päätti liittyä Serbiaan.
Kroatia vastasi lähettämällä Krajinaan sotilaita, mitä Serbia piti hyökkäyksenä itseään vastaan ja ryhtyi tukemaan aseellisesti Kroatian serbialueiden sissejä. Liittoarmeija, joka oli käytännössä muuttunut Serbian kansallisarmeijaksi, myös pommitti kohteita Kroatiassa. Serbit valtasivat kolmanneksen Kroatian pinta-alasta ja hääsivät muita etnisiä ryhmiä valloittamiltaan alueilta.
Tammikuussa 1992 solmittiin tulitauko. Kroatian serbeille taattiin autonomia, ja maahan saapui 10 000 YK-sotilasta turvaamaan rauhaa. Tulitauko oli kuitenkin hatara. YK-joukkojen lähdettyä vahvistunut kroaattiarmeija tunkeutui serbialueille ja alkoi vallata niitä itselleen. Autonomia peruttiin, ja satojatuhansia Kroatian serbejä pakeni Serbian puolelle.
Kroatian sota loppui virallisesti joulukuussa 1995 Daytonin rauhansopimukseen.
Bosnian sota
Monikulttuurinen Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi vuonna 1992. Maan asukkaista noin puolet on muslimeja, kolmasosa serbejä ja viidesosa kroaatteja.
Serbit eivät olleet tyytyväisiä vähemmistöasemaansa uudessa valtiossa. He ryhtyivät valtaamaan alueita itselleen ja julistivat Bosnian serbitasavallan perustetuksi. Myös kroaatit julistivat oman tasavaltansa.
Tilanne kärjistyi poikkeuksellisen raa’aksi sisällissodaksi, jossa muslimit olivat jatkuvasti alakynnessä. Kroatian armeija tuki aseellisesti Bosnian kroaatteja, liittoarmeija taas paikallisia serbejä. Molemmat pyrkivät valtaamaan muslimeilta mahdollisimman paljon alueita. Myöhemmin kävi ilmi, että Milosevic ja Tudjman olivat sopineet salaisesti Bosnian jaosta Serbian ja Kroatian kesken.
YK päätti olla puuttumatta tilanteeseen, mutta julisti niin sanottuja suoja-alueita, joiden turvallisuuden maailmanjärjestö pyrki takaamaan. Bosnia julistettiin myös asevientikieltoon. Käytännössä kiellosta oli kuitenkin eniten suhteellista hyötyä serbeille, joilla oli tukenaan vahva liittoarmeija.
Koko sodan ajan siviilit kärsivät karkotuksista ja joukkomurhista. Bosnian sodan raain etninen puhdistus tapahtui Srebrenican kylässä, jossa serbit tappoivat noin 8000 kyläläistä. Srebrenica oli YK:n suoja-alue, mutta rauhanturvaajat eivät pystyneet suojelemaan sitä serbien hyökkäykseltä. Maailmaa järkytti myös pääkaupunki Sarajevon piiritys, jonka aikana serbit pommittivat muun muassa sairaaloita ja päiväkotia.
Vuonna 1994 muslimit ja kroaatit solmivat aselevon ja perustivat yhteishallintoalueen. Varsinaista rauhaa yritettiin sovitella monta kertaa ennen kuin Daytonin rauhansopimus vuonna 1995 onnistui lopettamaan sodan.
Bosniasta luotiin YK:n protektoraatti, jonka turvallisuutta kansainväliset joukot valvovat. Valtio jaettiin serbien alueeseen ja muslimien sekä kroaattien yhteishallintoalueeseen. Molemmat alueet ovat osittain autonomisia. Bosniassa on YK:n rauhanturvajoukkoja, ja maan tilanne on edelleen epävakaa.
Jugoslavian sotarikoksia tutkimaan perustettiin Haagin sotarikostuomioistuin, joka on tuominnut kymmeniä sotilaita ja poliitikkoja Bosnian sodan hirmuteoista. Vakaviin sotarikoksiin syyllistyneet serbijohtajat Radovan Karadzic ja Ratko Mladic ovat kuitenkin edelleen vapaalla jalalla. On alkanut käydä entistä selvemmäksi, että paikallisväestö ja mahdollisesti myös hallinto suojelevat ja piilottelevat entisiä serbijohtajia.
