Jugoslavian hajoamissodat

Vonka

Supreme Leader
Kun tuolla @Ukkonen ja pari muuta pohtivat Kosovon sotaa, ajattelin lämmittää sotahistoriaan hajoamissodat. Pyydän kaikkia keskusteluun osallistujia tutustumaan alustukseen faktatietojen osalta ennen kiistelyä sotien vääryykistä ja poliittisista seikoista.

Ulkoministeriön selostetta:

"Kosovo julistautui itsenäiseksi emämaastaan Serbiasta vuonna 2008. Vaikka maiden välillä on virallisesti rauha, on entisen maakunnan itsenäistyminen ollut Serbialle kova pala, ja suhteet ovat edelleen kireät. Taustalla ovat 1980- ja 1990-lukujen kuohut, jotka aloittivat Jugoslavian liittovaltion hajoamisen. Kosovon kriisin viimeisin vaihe puhkesi vasta 1990-luvun lopussa, jolloin muun entisen Jugoslavian tilanne oli jo rauhoittunut. Syynä olivat etniset ristiriidat, jotka kärjistyivät serbien suorittamiin raakoihin etnisiin puhdistuksiin."

Taustaa

Jugoslavia oli toisen maailmansodan jälkeen perustettu liittovaltio, johon kuului kuusi valtiota, Serbia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Slovenia, Makedonia ja Montenegro, sekä kaksi autonomista aluetta, Kosovo ja Vojvodina.

Maan suhteellisen vakaa hallintojärjestelmä alkoi rakoilla jo 1980-luvulla, kun kansallistunteet sekä vanhojen sotien muistot ja vihollisuudet alkoivat nousta pintaan. Nationalismin vahvistumisen takia vähemmistöt pelkäsivät joutuvansa sorretuiksi, ja paine alueiden itsehallinnon lisäämiseksi kasvoi. Jugoslavian runsasväkisimmässä valtiossa Serbiassa valtaan nousi Slobodan Milosevic, joka kannatti avoimesti Suur-Serbiaa; valtiota, johon kuuluisivat kaikki serbiväestön asuttamat alueet koko liittovaltion alueella.

Slovenian ja Kroatian sodat

Slovenia ja Kroatia julistivat irtautuvansa Jugoslaviasta vuonna 1991. Jugoslavian yhtenäisyyteen sitoutunut, serbien johtama liittoarmeija julisti välittömästi sodan molemmille valtioille.

Slovenian sodasta tuli lyhyt ja se vaati hyvin vähän uhreja, sillä liittoarmeija arvioi, ettei se pystyisi estämään maan itsenäisyyshanketta. Sloveniassa ei myöskään ollut merkittävää serbivähemmistöä.

Kroatiassa vallassa oli äärinationalistinen Franjo Tudjman, jota maan serbiväestö pelkäsi. Serbienemmistöinen Krajinan alue ryhtyikin vaatimaan eroa itsenäisestä Kroatiasta ja päätti liittyä Serbiaan.

Kroatia vastasi lähettämällä Krajinaan sotilaita, mitä Serbia piti hyökkäyksenä itseään vastaan ja ryhtyi tukemaan aseellisesti Kroatian serbialueiden sissejä. Liittoarmeija, joka oli käytännössä muuttunut Serbian kansallisarmeijaksi, myös pommitti kohteita Kroatiassa. Serbit valtasivat kolmanneksen Kroatian pinta-alasta ja hääsivät muita etnisiä ryhmiä valloittamiltaan alueilta.

Tammikuussa 1992 solmittiin tulitauko. Kroatian serbeille taattiin autonomia, ja maahan saapui 10 000 YK-sotilasta turvaamaan rauhaa. Tulitauko oli kuitenkin hatara. YK-joukkojen lähdettyä vahvistunut kroaattiarmeija tunkeutui serbialueille ja alkoi vallata niitä itselleen. Autonomia peruttiin, ja satojatuhansia Kroatian serbejä pakeni Serbian puolelle.

Kroatian sota loppui virallisesti joulukuussa 1995 Daytonin rauhansopimukseen.

Bosnian sota

Monikulttuurinen Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi vuonna 1992. Maan asukkaista noin puolet on muslimeja, kolmasosa serbejä ja viidesosa kroaatteja.

Serbit eivät olleet tyytyväisiä vähemmistöasemaansa uudessa valtiossa. He ryhtyivät valtaamaan alueita itselleen ja julistivat Bosnian serbitasavallan perustetuksi. Myös kroaatit julistivat oman tasavaltansa.

Tilanne kärjistyi poikkeuksellisen raa’aksi sisällissodaksi, jossa muslimit olivat jatkuvasti alakynnessä. Kroatian armeija tuki aseellisesti Bosnian kroaatteja, liittoarmeija taas paikallisia serbejä. Molemmat pyrkivät valtaamaan muslimeilta mahdollisimman paljon alueita. Myöhemmin kävi ilmi, että Milosevic ja Tudjman olivat sopineet salaisesti Bosnian jaosta Serbian ja Kroatian kesken.

YK päätti olla puuttumatta tilanteeseen, mutta julisti niin sanottuja suoja-alueita, joiden turvallisuuden maailmanjärjestö pyrki takaamaan. Bosnia julistettiin myös asevientikieltoon. Käytännössä kiellosta oli kuitenkin eniten suhteellista hyötyä serbeille, joilla oli tukenaan vahva liittoarmeija.

Koko sodan ajan siviilit kärsivät karkotuksista ja joukkomurhista. Bosnian sodan raain etninen puhdistus tapahtui Srebrenican kylässä, jossa serbit tappoivat noin 8000 kyläläistä. Srebrenica oli YK:n suoja-alue, mutta rauhanturvaajat eivät pystyneet suojelemaan sitä serbien hyökkäykseltä. Maailmaa järkytti myös pääkaupunki Sarajevon piiritys, jonka aikana serbit pommittivat muun muassa sairaaloita ja päiväkotia.

Vuonna 1994 muslimit ja kroaatit solmivat aselevon ja perustivat yhteishallintoalueen. Varsinaista rauhaa yritettiin sovitella monta kertaa ennen kuin Daytonin rauhansopimus vuonna 1995 onnistui lopettamaan sodan.

Bosniasta luotiin YK:n protektoraatti, jonka turvallisuutta kansainväliset joukot valvovat. Valtio jaettiin serbien alueeseen ja muslimien sekä kroaattien yhteishallintoalueeseen. Molemmat alueet ovat osittain autonomisia. Bosniassa on YK:n rauhanturvajoukkoja, ja maan tilanne on edelleen epävakaa.

Jugoslavian sotarikoksia tutkimaan perustettiin Haagin sotarikostuomioistuin, joka on tuominnut kymmeniä sotilaita ja poliitikkoja Bosnian sodan hirmuteoista. Vakaviin sotarikoksiin syyllistyneet serbijohtajat Radovan Karadzic ja Ratko Mladic ovat kuitenkin edelleen vapaalla jalalla. On alkanut käydä entistä selvemmäksi, että paikallisväestö ja mahdollisesti myös hallinto suojelevat ja piilottelevat entisiä serbijohtajia.
 
Kosovon sota ja Makedonian kriisi

Kosovon maakunta oli Serbian eteläinen, autonominen alue. Kosovolaiset ovat etnisesti albaaneja ja uskonnoltaan muslimeja. Jugoslavian valtiossa Kosovolla oli suhteellisen laaja autonomia, mutta siitä huolimatta se pysyi köyhänä ja kehittymättömänä.

Kosovolaisista noin kymmenen prosenttia muodostava serbivähemmistö ryhtyi 1980-luvulla valittamaan etnisestä sorrosta. Milosevic aloitti serbejä puolustavan nationalistisen kampanjan. Kosovon autonomia peruttiin, ja serbit pääsivät tärkeisiin asemiin.

Tämä sai Kosovon vapautusrintaman UCK:n aloittamaan aseellisen taistelun Kosovon itsenäisyyden puolesta. UCK:n sissit hyökkäsivät serbipoliiseja ja -viranomaisia vastaan. Serbia vastasi UCK:n toimiin rajuilla operaatioilla, joissa kokonaisia kyliä tyhjennettiin sissejä etsittäessä.

Serbien operaatioista puhuttiin etnisinä puhdistuksina. YK näytti olevan toimintakyvytön kuten Bosniassakin, joten sotilasliitto Nato alkoi suunnitella ilmaiskuja Serbiaa vastaan. Kun Serbia ei suostunut Naton vaatimuksiin taata Kosovolle itsehallinto, ilmaiskut aloitettiin maaliskuussa 1999.

Ilmaiskujen alettua Serbit kiihdyttivät ja raaistivat etnistä puhdistusta Kosovossa. Nato-johtajat joutuivat myöntämään, etteivät iskut pystyneet estämään Kosovon albaanien karkotuksia. Yhteensä albaaneja karkotettiin jopa miljoona, kuolleiden määrää ei tiedetä.

Naton pommeja osui usein harhakohteisiin, kuten Kiinan suurlähetystöön. Sotilasliitto pommitti Serbian pohjoisosissa myös alueita, joiden yhteys Milosevicin hallintoon oli hyvin epäselvä. Varsinaista YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää ilmaiskuilla ei ollut.

Pommitusten jatkuttua kolme kuukautta Serbia oli valmis rauhansopimukseen. Sopimus loi Kosovoon YK-hallinnon, ja alueelle lähettiin huomattava määrä kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja, joihin kuuluu myös suomalaisia sotilaita. Kosovon vapautusrintama UCK riisuttiin aseista, olkoonkin että se siirsi toimintansa Makedoniaan, jossa se käynnisti uuden sissisodan albaanien oikeuksien turvaamiseksi. Kolmasosan Makedonian väestöstä muodostaville albaaneille taattiinkin vähemmistöjen perusoikeudet UCK:n lopullisessa aseistariisunnassa.

Milosevic joutui luopumaan vallastaan ja häntä syytettiin Haagin sotarikostuomioistuimessa joukkomurhista Bosniassa, Kroatiassa ja Kosovossa. Milosevic kuoli selliinsä Haagissa marraskuussa 2006.
 
Kosovon konfliktin viimeisimmät vaiheet

Sodan jälkeen Kosovon siviilihallinnosta huolehtimaan perustettiin YK-operaatio UNMIK, United Nations Mission In Kosovo. Lisäksi Kosovoon lähetettiin Naton johtama rauhanturvajoukko. Suomalaiset ovat osallistuneet kumpaankin operaatioon, ja Harri Holkeri johti UNMIK:a syksystä 2003 kesään 2004.

Neuvottelut Kosovon tulevasta asemasta aloitettiin vuonna 2005, ja neuvottelujen johtoon valittiin Martti Ahtisaari. Yhteisymmärryksen etsiminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi: Lokakuun lopulla 2006 Serbiassa hyväksyttiin kansanäänestyksessä uusi perustuslaki, jonka mukaan Kosovo on osa Serbiaa riippumatta alueen tulevaisuutta koskevista neuvotteluista. Marraskuussa Kosovon johto puolestaan uhkasi julistaa itsenäisyyden yksipuolisesti.

Vaikeiden neuvottelujen päätteeksi Martti Ahtisaari julkaisi esityksensä Kosovon asemasta keväällä 2007. Esityksen mukaan Kosovo olisi itsenäistynyt asteittain. YK:n turvallisuusneuvosto ei kuitenkaan kyennyt hyväksymään asiaa koskevaa päätöslauselmaa, sillä Venäjä vastusti esitystä.

Niin sanottu Kosovon-yhteysryhmä aloitti uudet neuvottelut Kosovon tulevaisuudesta kesällä 2007. Yhteysryhmään kuuluivat Saksa, Britannia, Ranska, Italia, Venäjä ja Yhdysvallat. Osapuolet eivät kuitenkaan päässeet sopuun näissäkään neuvotteluissa.

Helmikuussa 2008 Kosovo julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi ja huhtikuussa parlamentti hyväksyi perustuslain, joka tuli voimaan kesäkuussa. Itsenäistymisjulistus aiheutti lyhytaikaisia levottomuuksia sekä Kosovossa että Serbiassa. Itsenäisyyden tunnustivat Yhdysvallat ja useimmat Euroopan unionin jäsenmaat, Serbia ja Venäjä sen sijaan eivät. Ne ovat uhanneet estää Kosovoa saamasta YK:n jäsenyyttä ja siten tulemasta täysivaltaiseksi toimijaksi kansainvälisessä yhteisössä.

Lokakuussa 2008 YK:n yleiskokous antoi Serbialle luvan viedä kysymys Kosovon itsenäisyydesta Haagissa sijaitsevaan Kansainväliseen tuomioistuimeen. Se aloitti käsittelynsä joulukuun alussa 2009. Serbian mukaan Kosovon itsenäisyysjulistus loukkasi Serbian alueellista yhtenäisyyttä sekä horjutti kansainvälistä oikeutta ja järjestystä. Serbia toivoo, että oikeuskäsittely, jonka päätös ei ole juridisesti sitova, johtaisi uusiin neuvotteluihin Kosovon kanssa. Kosovo puolestaan on torjunut ajatuksen neuvotteluista ja pitää itsenäysyyttään pysyvänä.

Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen on edennyt hitaasti ja maan kohtalo on edelleen kovan kiistelyn kohteena muun muassa YK:ssa. Toistaiseksi vain 63 valtiota on tunnustanut itsenäisen Kosovon. EU-maista Kypros, Kreikka, Slovakia, Espanja ja Romania ovat kieltäytyneet tunnustamasta Kosovon itsenäisyyttä.

Kesäkuussa 2008 alueen jännitteet kiristyivät, kun Kosovon serbit valitsivat itselleen oman, vaihtoehtoisen parlamentin Mitrovican kaupungissa. Myöhemmin kesällä tilanne näytti tosin hellittävän, kun Serbia valitsi itselleen EU-myönteisen parlamentin ja hallituksen. Samalla Serbia palautti edustajansa EU:hun. EU:n ja Serbian välejä paransi myös se, että sotarikoksista syytetty entinen serbijohtaja Radovan Karadzic pidätettiin ja toimitettiin Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Marraskuussa 2009 Kosovossa järjestettiin paikallisvaalit, itsenäisyysajan ensimmäinen vaalitoimitus. Pääministeri Hashim Thacin Kosovon demokraattinen puolue (PDK) voitti vaalit 20 kaikkiaan 36 kunnasta. Tarkkailijoiden mukaan vaalit sujuivat hyvin. Serbivähemmistölle vaaleihin osallistuminen oli ristiriitaisuuksia herättävä kysymys. Serbia kehotti serbejä boikotoimaan vaaleja, mutta osa Kosovon maltillisista serbeistä kannatti vaaleihin osallistumista.

Talouden ongelmat ovat vakava haaste Kosovon hallitukselle, vaikka talouskasvu onkin ollut ripeää – vuonna 2008 5,2 prosenttia ja vuoden 2009 kasvuksi odotetaan seitsemää prosenttia. Tosiasia kuitenkin on, että lähtökohta on alhainen, eikä suurikaan talouskasvu näy ihmisten arjessa nopeasti. Maailmanpankin arvioiden mukaan 45 prosenttia kosovolaisista elää köyhyysrajan alapuolella, äärimmäisen köyhiä arvioidaan olevan 15 prosenttia, työttömyysasteeksi lasketaan 45 prosenttia ja keskipalkka on 220 euroa kuukaudessa.
 
Kun tuolla @Ukkonen ja pari muuta pohtivat Kosovon sotaa, ajattelin lämmittää sotahistoriaan hajoamissodat. Pyydän kaikkia keskusteluun osallistujia tutustumaan alustukseen faktatietojen osalta ennen kiistelyä sotien vääryykistä ja poliittisista seikoista.

Ulkoministeriön selostetta:

"Kosovo julistautui itsenäiseksi emämaastaan Serbiasta vuonna 2008. Vaikka maiden välillä on virallisesti rauha, on entisen maakunnan itsenäistyminen ollut Serbialle kova pala, ja suhteet ovat edelleen kireät. Taustalla ovat 1980- ja 1990-lukujen kuohut, jotka aloittivat Jugoslavian liittovaltion hajoamisen. Kosovon kriisin viimeisin vaihe puhkesi vasta 1990-luvun lopussa, jolloin muun entisen Jugoslavian tilanne oli jo rauhoittunut. Syynä olivat etniset ristiriidat, jotka kärjistyivät serbien suorittamiin raakoihin etnisiin puhdistuksiin."

Taustaa

Jugoslavia oli toisen maailmansodan jälkeen perustettu liittovaltio, johon kuului kuusi valtiota, Serbia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Slovenia, Makedonia ja Montenegro, sekä kaksi autonomista aluetta, Kosovo ja Vojvodina.

Maan suhteellisen vakaa hallintojärjestelmä alkoi rakoilla jo 1980-luvulla, kun kansallistunteet sekä vanhojen sotien muistot ja vihollisuudet alkoivat nousta pintaan. Nationalismin vahvistumisen takia vähemmistöt pelkäsivät joutuvansa sorretuiksi, ja paine alueiden itsehallinnon lisäämiseksi kasvoi. Jugoslavian runsasväkisimmässä valtiossa Serbiassa valtaan nousi Slobodan Milosevic, joka kannatti avoimesti Suur-Serbiaa; valtiota, johon kuuluisivat kaikki serbiväestön asuttamat alueet koko liittovaltion alueella.

Hyva kun otit tuon esille. Kiitos @Vonka

Ei ole mikaan salaisuus etta albaanit harrastivat terrorismia sodan aikana ja sen jalkeen ja he syyllistyivat serbi siviileihin kohdistuviin joukkomurhiin mutta jos palataan varsinaiseen pointtiin. Mikali Ita-Ukrainan terroristit jatkavat touhuaan "made in Albania" niin voimmeko odottaa etta noin kymmenen vuoden kuluttua lansi tunnustaa Krimin itsenaisyyden??? Tuossahan se suurvalta voimapolitiikka tulee esille.
 
Viimeksi muokattu:
Suurvallat kykenevät voimapolitiikkaan ja niiden luonne ajaa siihen. Ainoa, mikä kykenee sen estämään, on tarpeeksi yhtenäinen ja luja ja riittävä vastavoima. Esimerkiksi toinen suurvalta.
 
Nämä sodat kiehtovat itseäni. Noihin aikoihin alkoi olla jo ikää sen verran, että uutisia tuli seurattua ja jollain tasolla paljon tuttua.

Lisäksi kiehtovaa, että tästä ei ole kuin reilut 20 vuotta, ja hyvin lähellä Suomesta.

Muutamia hyviä suomenkielisiä kirjojakin tästä, mm kaksi suomalaisen palkkasotilaan kokemusta. Kaikenlisäksi vielä eri puolilta.
 
Kristittyjen suorittamasta Srebrenican joukkomurhasta tänään 25 vuotta. Never forget, never forgive.

Siellä näytettiin Profeetta Jeesuksen opettamaa lähimmäisenrakkautta oikein huolella.

Olen aina ajatellut, että murhaajat ovat serbejä eivätkä ensisijaisesti kristittyjä, mutta koska lehdissä usein puhutaan muslimeista eikä bosnialaisista, näin varmaan on paikallaan sanoa.

YK oli kyllä aivan kädetön. En vieläkään ymmärrä niitä hollantilaisia lampaita.
 
Olen aina ajatellut, että murhaajat ovat serbejä eivätkä ensisijaisesti kristittyjä, mutta koska lehdissä usein puhutaan muslimeista eikä bosnialaisista, näin varmaan on paikallaan sanoa.

YK oli kyllä aivan kädetön. En vieläkään ymmärrä niitä hollantilaisia lampaita.

Jep. Todellisia sotilaita.

:rolleyes:

Tosin, pakko sanoa että Hollanti on noista ajoista petrannut. Kun MH17 oli ammuttu alas, oli puhetta että armeijan laskuvarjojääkäreitä olisi lähetetty alueelle turvaamaan hylyn osien keräämistä. Suunnitelmat muuttuivat sitten viime hetkellä poliittisista syistä. Voin kuvitella että hollantilaissotilaiden suonissa veri kohisi kun lukuisia Hollannin kansalaisia oli kuollut piippalakkien toimesta.
 
Sakari Lauriala ei unohda pysäyttävää näkyä joukkohaudan äärellä – Srebrenican verilöylystä 25 vuotta

Sakari Lauriala näki Srebrenican verilöylyn jälkiä toimiessaan rauhanturvaajana vuonna 2008.

Bosnia-Hertsegovinassa on lauantaina muisteltu Srebrenican verilöylyä, jossa kuoli lähes 8 000 bosniakkia. Joukkomurhan alkamisesta tuli 11. heinäkuuta kuluneeksi 25 vuotta. Uhrien tunnistaminen jatkuu edelleen.

Sakari Lauriala oli joukkomurhan aikaan vain teinipoika. Hän muistelee katsoneensa televisiosta uutislähetyksiä Jugoslavian hajoamissodista ja myös Srebrenicasta, mutta tapahtumat olivat suomalaispojalle vielä varsin etäisiä.

Kaikki muuttui, kun hän toimi rauhanturvaajana Bosnia-Hertsegovinassa 2007–2008. Kyse oli silloin 27-vuotiaan Laurialan ensimmäisestä kriisinhallintaoperaatiosta.


Lopu linkistä.
 
YK oli kyllä aivan kädetön. En vieläkään ymmärrä niitä hollantilaisia lampaita

Noudattivat saamiaan käskyjä.

Kun tuo rikos ihmisyyttä vastaan julkaistiin niin sillä alleviivattiin -syyllinen- ja kun katsoo mitä tapahtui myöhemmin niin....aivan. Itse rikoksen uhriluku oli kokonaissummaan nähden kuitenkin mitä oli. Serbit kompromettoivat itsensä kv-yhteisön ja -yleisön silmissä.

Uhrina pääasiassa muslimit. Jos tuo uhrijoukko olisi ollut juutalaisia, niin mitäpä arvelette, olisiko teurastus pyritty estämään verta säästämättä? Olisiko hollantilaiset saaneet ehdottoman käskyn suojata joukkoa? Mitä arvelette?
 
Noudattivat saamiaan käskyjä.

Kun tuo rikos ihmisyyttä vastaan julkaistiin niin sillä alleviivattiin -syyllinen- ja kun katsoo mitä tapahtui myöhemmin niin....aivan. Itse rikoksen uhriluku oli kokonaissummaan nähden kuitenkin mitä oli. Serbit kompromettoivat itsensä kv-yhteisön ja -yleisön silmissä.

Uhrina pääasiassa muslimit. Jos tuo uhrijoukko olisi ollut juutalaisia, niin mitäpä arvelette, olisiko teurastus pyritty estämään verta säästämättä? Olisiko hollantilaiset saaneet ehdottoman käskyn suojata joukkoa? Mitä arvelette?
Ei muslimeita pidetä minään. Burmalaiset teurastavat omia vähemmistöjään ja kiinalaiset pitävät uiguureita leireillä. Muslimin henki ei kansainvälisessä yhteisössä ole juuri minkään arvoinen
 
Ei muslimeita pidetä minään. Burmalaiset teurastavat omia vähemmistöjään ja kiinalaiset pitävät uiguureita leireillä. Muslimin henki ei kansainvälisessä yhteisössä ole juuri minkään arvoinen

No ei se 2015 kyllä siltä näyttänyt. Onhan muslimeja -pelastaa humputettu- senkun on ehditty ja hyvässä lihassahan nuo näyttävät olevan, kun heitä näkee......

Mutta pysytellään sentään vitjassa.
 
Noudattivat saamiaan käskyjä.

Kun tuo rikos ihmisyyttä vastaan julkaistiin niin sillä alleviivattiin -syyllinen- ja kun katsoo mitä tapahtui myöhemmin niin....aivan. Itse rikoksen uhriluku oli kokonaissummaan nähden kuitenkin mitä oli. Serbit kompromettoivat itsensä kv-yhteisön ja -yleisön silmissä.

Uhrina pääasiassa muslimit. Jos tuo uhrijoukko olisi ollut juutalaisia, niin mitäpä arvelette, olisiko teurastus pyritty estämään verta säästämättä? Olisiko hollantilaiset saaneet ehdottoman käskyn suojata joukkoa? Mitä arvelette?

Muistaakseni YK, EY / EU olivat koko konfliktin ajan totaalisen munattomia. Vasta kun Yhdysvallat ja NATO alkoivat iskeä ilmasta käsin serbejä niin että munaskuissa tuntui, alkoi Belgradissa rauhanteko lopulta kiinnostaa. Ja tämän sotkun jälkilämmittelyt käytiin vielä sitten 1999 Kosovon sodan yhteydessä.
 
Noudattivat saamiaan käskyjä.

Minä kun olen aina ajatellut, että hollantilaiset olivat voimattomia ja epätietoisia siitä, miten ja kenen tekemiin tekoihin puuttua, jos mitään olisi edes tehtävissä. Eli että mitään kunnon johtamista ei ollut. Jos Karreman on käskenyt, että ei tehdä mitään ja luovutetaan vangit, se on toinen juttu.

YK:n olisi pitänyt tukea heitä, ja Hollannin oman hallituksen olisi pitänyt varustaa rauhanturvaajat paremmin ja mandaattia ja voimankäytön oikeuksia laajentaa pikaisesti. Valtuudet niillä olivat muistaakseni ampua vain hyökkääjien päiden yli - jopa silloin, kun olivat itse tulen kohteena.

Pääasiat ovat aika selkeät. Eikä mikään ollut silloinkaan niin yksinkertaista.

YK:n pääsihteeri pyysi jäsenmailta joukkoja lisää YK:n käyttöön, mutta määrällisesti rauhanturvaajia Srebrenicaan saatiin vähän. Kaupungissa oli tuohon aikaan piiritettynä noin 40 000 ihmistä. Hollantilaista pataljoonaa arvosteltiin jo silloin tehtäväänsä sopimattomaksi. Se oli henkilöstöpulan vaivaama ja varsin kevyesti aseistettu.

Bosniakit tekivät sotilaallisia iskuja YK:n julistamalta suoja-alueelta öisin lähistön kyliin, surmaten 50–60 serbiä. Siitä kai se serbien hyökkäys alun perin aiheutui.

UNPROFOR joutui jättämään viisi tarkkailupistettä heti Srebrenican eteläpuolella. Samanaikaisesti puolustavat Bosnian joukot, joiden lukumäärä oli 6000, joutuivat voimakkaaseen tuleen ja työnnettiin aika nopeasti kohti kaupunkia. Kun linja alkoi romahtaa, noin 4 000 bosnialaista asukasta pakeni pohjoiseen Srebrenican kaupunkiin. Hollantilaiset sotilaat kertoivat serbien "puhdistavan" taloja YK:n suoja-alueen eteläosassa. Osa hollantilaisista antautui tässä vaiheessa serbeille.

No siinä sitten panssaroitu hollantilaisten ajoneuvo sai vähän serbitulta jostain kaukaa ja alkoi heti vetäytyä. Ryhmä bosnialaisia vaati, että panssaroidut ajoneuvot pysyvät puolustamassa YK:n suoja-aluetta ja heitä. Kun panssaroitu ajoneuvo jatkoi poistumista, eräs bosnialainen viljelijä heitti siihen käsikranaatin. Yksi hollantilainen kuoli - bosnialaisten toimesta.

Silloin oli 8.7.1995. No nyt Karadzic innostui, kun oli nopeaa menestystä, vähäistä vastarintaa ja lisäksi kansainvälinen yhteisö oli aika hiljaa.

9.7. Karadzic määräsi 1500 hengen joukon nappaamaan koko kaupungin.

10.7. Everstiluutnantti Karreman pyysi Naton ilmatukea, mutta huono sää peruutti operaation ensin ja sitten lopullinen peruutus tuli, kun serbit uhkasivat hyökätä ymäristön muihin siviilipakolaiskyliin ja tappaa hollantilaiset ja ranskalaiset panttivangit.

11.7. iltapäivällä Karreman joi maljoja kenraali Mladićin kanssa Potočariin menneen siviiliväestön kohtalosta neuvoteltaessa.

Samaiseen iltaan mennessä Potočariin oli kerätty noin 20 000 - 25 000 Srebrenicasta peräisin olevaa bosnialaista pakolaista, jotka etsivät suojaa UNPROFOR Dutchbatin päämajasta. Useat tuhannet olivat jo tukikohdassa (eräs aidattu tehdasalue) ja loput levinneet lähistön tehtaisiin ja pelloille. Olivat etupäässä naisia ja lapsia, mutta joukossa oli ehkä 300 - 350 miestä ja siellä sivummalla ehkä 600-900. Hollannin syyllisyys koskee 350 bosnialaista, jotka luovutettiin.

23 000 naista saatiin neuvottelemalla muualle mutta törkeyttä, raiskauksia oli.

Aika kaoottista, mutta mielestäni olisi silti pitänyt panna kovaa kovaa vastaan noillakin voimasuhteilla. Mladic ei olisi YK:n kanssa tapellut ja vaikka olisi, olisi pitänyt silti hoitaa tehtävä.

Hollannin korkein oikeus on tuominnut oman valtionsa osasyyllisyydestä vuoden 1995 Srebrenican joukkomurhaan.

Tuomion mukaan Hollanti on osasyyllinen 350 bosnialaisen muslimimiehen kuolemaan.

Huhtikuussa 1993 YK julisti piiritetyn Srebrenican YK:n suojeluksessa olevaksi turva-alueeksi. Hollantilaisista rauhanturvaajista koostunut 400-henkinen YK-joukko luovutti suojissaan olleet bosnialaiset miehet ja pojat serbijoukoille.

Tietysti syvällisimmin Eurooppa, Nato ja YK epäonnistuivat yhdessä.

(muoks. korjasin kielivirheitä ja detaljeja)
 
Viimeksi muokattu:
Minä kun olen aina ajatellut, että hollantilaiset olivat voimattomia ja epätietoisia siitä, miten ja kenen tekemiin tekoihin puuttua, jos mitään olisi edes tehtävissä. Eli että mitään kunnon johtamista ei ollut. Jos Karreman on käskenyt, että ei tehdä mitään ja luovutetaan vangit, se on toinen juttu.

YK:n olisi pitänyt tukea heitä, ja Hollannin oman hallituksen olisi pitänyt varustaa rauhanturvaajat paremmin ja mandaattia ja voimankäytön oikeuksia laajentaa pikaisesti. Valtuudet niillä olivat muistaakseni ampua vain hyökkääjien päiden yli - jopa silloin, kun olivat itse tulen kohteena.

Pääasiat ovat aika selkeät. Eikä mikään ollut silloinkaan niin yksinkertaista.

YK:n pääsihteeri pyysi jäsenmailta joukkoja lisää YK:n käyttöön, mutta määrällisesti rauhanturvaajia Srebrenicaan saatiin vähän. Kaupungissa oli tuohon aikaan piiritettynä noin 40 000 ihmistä. Hollantilaista pataljoonaa arvosteltiin jo silloin tehtäväänsä sopimattomaksi. Se oli henkilöstöpulan vaivaama ja varsin kevyesti aseistettu.

Bosniakit tekivät sotilaallisia iskuja YK:n julistamalta suoja-alueelta öisin lähistön kyliin, surmaten 50–60 serbiä. Siitä kai se serbien hyökkäys alun perin aiheutui.

UNPROFOR jouti jättämään viisi tarkkailupistettä heti Srebrenican eteläpuolella. Samanaikaisesti puolustavat Bosnian joukot, joiden lukumäärä oli 6000, joutuivat voimakkaan tuleen ja työnnettiin takaisin kohti kaupunkia. Kun linja alkoi romahtaa, noin 4 000 bosnialaista asukasta pakeni pohjoiseen Srebrenican kaupunkiin. Hollantilaiset sotilaat kertoivat serbien "puhdistavan" taloja YK:n suoja-alueen eteläosassa. Osa hollantilaisista antautui tässä vaiheessa serbeille.

No siinä sitten panssaroitu hollantilaisten ajoneuvo sai vähän serbitulta jostain kaukaa ja alkoi heti vetäytyä. Ryhmä bosnialaisia vaati, että panssaroidut ajoneuvot pysyvät puolustamassa YK:n suoja-aluetta ja heitä. Kun panssaroitu ajoneuvo jatkoi poistumista, eräs bosnialainen viljelijä heitti siihen käsikranaatin. Yksi hollantilainen siis kuoli - bosnialaisten toimesta.

Silloin oli 8.7.1995. No nyt Karadzic innostui, kun oli nopeaa menestystä, vähäistä vastarintaa ja lisäksi kansainvälinen yhteisö oli aika hiljaa.

9.7. Karadzic määräsi 1500 hengen joukon nappaamaan koko kaupungin.

10.7. Everstiluutnantti Karreman pyysi Naton ilmatukea mutta huono sää peruutti operaation ensin ja sitten lopullinen peruutus tuli, kun serbit uhkasivat hyökätä ymäristön muihin siviilipakolaiskyliin ja tappaa hollantilaiset ja ranskalaiset panttivangit.

11.7. iltapäivällä Karreman joi maljoja kenraali Mladićin kanssa Potočariin menneen siviiliväestön kohtalosta neuvotteluissa!

Samaiseen iltaan mennessä Potočariin oli kerätty noin 20 000 - 25 000 Srebrenicasta peräisin olevaa bosnialaista pakolaista, jotka etsivät suojaa UNPROFOR Dutchbatin päämajasta. Useat tuhannet olivat jo tukikohdassa ja loput levinneet lähistön tehtaisiin ja pelloille. Olivat etupäässä naisia ja lapsia, mutta joukossa oli ehkä 300 - 350 miestä ja siellä sivummalla ehkä 600-900. Hollannin syyllisyys koskee 350 bosnialaista, jotka luovutettiin.

23 000 naista saatiin neuvottelemalla muualle mutta törkeyttä, raiskauksia oli.

Aika kaoottista, mutta mielestäni olisi silti pitänyt panna kovaa kovaa vastaan noillakin voimasuhteilla. Mladic ei olisi YK:n kanssa tapellut ja vaikka olisi, olisi pitänyt silti hoitaa tehtävä.

Hollannin korkein oikeus on tuominnut oman valtionsa osasyyllisyydestä vuoden 1995 Srebrenican joukkomurhaan.

Tuomion mukaan Hollanti on osasyyllinen 350 bosnialaisen muslimimiehen kuolemaan.

Huhtikuussa 1993 YK julisti piiritetyn Srebrenican YK:n suojeluksessa olevaksi turva-alueeksi. Hollantilaisista rauhanturvaajista koostunut 400-henkinen YK-joukko luovutti suojissaan olleet bosnialaiset miehet ja pojat serbijoukoille.

Tietysti syvällisimmin Eurooppa, Nato ja YK epäonnistuivat yhdessä.

Well said my friend.
 
Minä kun olen aina ajatellut, että hollantilaiset olivat voimattomia ja epätietoisia siitä, miten ja kenen tekemiin tekoihin puuttua, jos mitään olisi edes tehtävissä. Eli että mitään kunnon johtamista ei ollut. Jos Karreman on käskenyt, että ei tehdä mitään ja luovutetaan vangit, se on toinen juttu.

YK:n olisi pitänyt tukea heitä, ja Hollannin oman hallituksen olisi pitänyt varustaa rauhanturvaajat paremmin ja mandaattia ja voimankäytön oikeuksia laajentaa pikaisesti. Valtuudet niillä olivat muistaakseni ampua vain hyökkääjien päiden yli - jopa silloin, kun olivat itse tulen kohteena.

Pääasiat ovat aika selkeät. Eikä mikään ollut silloinkaan niin yksinkertaista.

YK:n pääsihteeri pyysi jäsenmailta joukkoja lisää YK:n käyttöön, mutta määrällisesti rauhanturvaajia Srebrenicaan saatiin vähän. Kaupungissa oli tuohon aikaan piiritettynä noin 40 000 ihmistä. Hollantilaista pataljoonaa arvosteltiin jo silloin tehtäväänsä sopimattomaksi. Se oli henkilöstöpulan vaivaama ja varsin kevyesti aseistettu.

Bosniakit tekivät sotilaallisia iskuja YK:n julistamalta suoja-alueelta öisin lähistön kyliin, surmaten 50–60 serbiä. Siitä kai se serbien hyökkäys alun perin aiheutui.

UNPROFOR joutui jättämään viisi tarkkailupistettä heti Srebrenican eteläpuolella. Samanaikaisesti puolustavat Bosnian joukot, joiden lukumäärä oli 6000, joutuivat voimakkaaseen tuleen ja työnnettiin aika nopeasti kohti kaupunkia. Kun linja alkoi romahtaa, noin 4 000 bosnialaista asukasta pakeni pohjoiseen Srebrenican kaupunkiin. Hollantilaiset sotilaat kertoivat serbien "puhdistavan" taloja YK:n suoja-alueen eteläosassa. Osa hollantilaisista antautui tässä vaiheessa serbeille.

No siinä sitten panssaroitu hollantilaisten ajoneuvo sai vähän serbitulta jostain kaukaa ja alkoi heti vetäytyä. Ryhmä bosnialaisia vaati, että panssaroidut ajoneuvot pysyvät puolustamassa YK:n suoja-aluetta ja heitä. Kun panssaroitu ajoneuvo jatkoi poistumista, eräs bosnialainen viljelijä heitti siihen käsikranaatin. Yksi hollantilainen kuoli - bosnialaisten toimesta.

Silloin oli 8.7.1995. No nyt Karadzic innostui, kun oli nopeaa menestystä, vähäistä vastarintaa ja lisäksi kansainvälinen yhteisö oli aika hiljaa.

9.7. Karadzic määräsi 1500 hengen joukon nappaamaan koko kaupungin.

10.7. Everstiluutnantti Karreman pyysi Naton ilmatukea, mutta huono sää peruutti operaation ensin ja sitten lopullinen peruutus tuli, kun serbit uhkasivat hyökätä ymäristön muihin siviilipakolaiskyliin ja tappaa hollantilaiset ja ranskalaiset panttivangit.

11.7. iltapäivällä Karreman joi maljoja kenraali Mladićin kanssa Potočariin menneen siviiliväestön kohtalosta neuvoteltaessa.

Samaiseen iltaan mennessä Potočariin oli kerätty noin 20 000 - 25 000 Srebrenicasta peräisin olevaa bosnialaista pakolaista, jotka etsivät suojaa UNPROFOR Dutchbatin päämajasta. Useat tuhannet olivat jo tukikohdassa (eräs aidattu tehdasalue) ja loput levinneet lähistön tehtaisiin ja pelloille. Olivat etupäässä naisia ja lapsia, mutta joukossa oli ehkä 300 - 350 miestä ja siellä sivummalla ehkä 600-900. Hollannin syyllisyys koskee 350 bosnialaista, jotka luovutettiin.

23 000 naista saatiin neuvottelemalla muualle mutta törkeyttä, raiskauksia oli.

Aika kaoottista, mutta mielestäni olisi silti pitänyt panna kovaa kovaa vastaan noillakin voimasuhteilla. Mladic ei olisi YK:n kanssa tapellut ja vaikka olisi, olisi pitänyt silti hoitaa tehtävä.

Hollannin korkein oikeus on tuominnut oman valtionsa osasyyllisyydestä vuoden 1995 Srebrenican joukkomurhaan.

Tuomion mukaan Hollanti on osasyyllinen 350 bosnialaisen muslimimiehen kuolemaan.

Huhtikuussa 1993 YK julisti piiritetyn Srebrenican YK:n suojeluksessa olevaksi turva-alueeksi. Hollantilaisista rauhanturvaajista koostunut 400-henkinen YK-joukko luovutti suojissaan olleet bosnialaiset miehet ja pojat serbijoukoille.

Tietysti syvällisimmin Eurooppa, Nato ja YK epäonnistuivat yhdessä.

(muoks. korjasin kielivirheitä ja detaljeja)
Johtajuuden puutetta hollantilaisten upseeristossa...
 
Bosniakit tekivät sotilaallisia iskuja YK:n julistamalta suoja-alueelta öisin lähistön kyliin, surmaten 50–60 serbiä. Siitä kai se serbien hyökkäys alun perin aiheutui.

Silloin tuoreeltaan eli myös väite, jonka mukaan Iranista olisi tullut -hurja joukko- joka puolllusti Bosniakkeja.....ja nämä olisivat ahkeroineet näissä iskuissa suoja-alueelta käsin.

Hajoamissodan tilannekartan ylläpitäminen esim. YKn tai Naton päämajassa on ollut kyllä herkullista hommaa. Sotkua sotkun päälle ja tilanteet vaihtelivat kuin huonossa suomalaisessa komediassa.

Kannattaa muistaa, että tämä hajoamissota oli todellisuutta Euroopassa, ihan siinä keski-euroopan reunalla. Jotain perhanan karmeaa voi tapahtua myös Ukrainassa, jos niikseen tulee.

Ei kannata unohtaa suurhämmentäjä Venäjää ja sen tavoitteita.
 
Pyydän kaikkia keskusteluun osallistujia tutustumaan alustukseen faktatietojen osalta ennen kiistelyä sotien vääryykistä ja poliittisista seikoista.




Vaadittu tietomäärä ei täyty jutun likitämiseen.


Srebrenican joukkomurhan vuosipäivää vietettiin tänä vuonna koronan takia poikkeuksellisen pienellä joukolla
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top