Venäjän media on jo kirjoittanut erittäin myönteisesti viikkojen ajan, vaaleista lähtien, sen vähän mitä nyt meistä kirjoittaa. Heille PS ja Keskusta näkyy Nato-kriittisinä voimina, ja PS lisäksi EU-kriittisenä.
Tässä asiassa ne ovat ihan oikeassa.
Tuleva puolustusministerikin on sitä mieltä että rivissä ei höntyillä ja Nato piilotetaan komeroon.
Jussi Niinistön kuppi meni nurin, kun Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja, everstiluutnantti Torsti Sirén STT:n haastattelussa arvioi, että Suomi saa uskottavan sotilaallisen pidäkkeen Venäjää vastaan vain Naton kautta.
– Suomalaiseen käytäntöön ei kuulu, että virassa olevat upseerit antavat ohjeita siitä, miten turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tehdään, Niinistö sanoi STT:lle. Hänen mielestään sotilaat voivat antaa lausuntoja asiantuntijoina, mutta selviä poliittisia kannanottoja pitäisi välttää.
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/jussi-niinisto-suitsisi-upseerien-nato-puheita/
Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mielestä Sirén ei ylittänyt sallittuja rajoja. Maanpuolustuskorkeakoulu on yliopistotasoinen instituutio, ja Sirén johtaa tutkijana yhtä sen laitoksista, hän huomautti.
– Emme voi kuvitella, että sellaisissa tehtävissä ei voisi lausua arvioita ja mielipiteitä, Haglund sanoi.
Keskusta ja Persut ovat tämän maan Nato-kielteisimmät puolueet jos Vasemmistoliittoa ja kommunisteja ei lasketa mukaan. Tuleva ulkoministeri on myös EU-kielteinen ainakin muodolliseti, mutta en minä siitä ole huolissani. Soini syö kyllä Brysselin pullaa siinä kun muutkin ja puoluekin syö tai itkee ja syö.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819766585_uu.shtml
Tuon liikkeen jälkeen Saarakkala, ei taida saada edes persupullaa.
Mutta ei tuolla kaikella ole paljonkaan merkitystä. Uskallan ihan vakavasti väittää että Suomesta tulee Naton täysjäsen, vain siinä tapauksessa että Stubb on samaan aikaan sekä pääministeri että presidentti. Jos se on näiden lisäksi myös ulkoministeri, sisäministeri, valtiovarainministeri ja puolustusvoimain komentaja, niin sitten alkaa näyttämään todella hyvältä
Haglund oli yllättävän suorasanainen puolustusministeri, mutta Haglund oli loppujen lopuksi vain Stubbin juoksupoika. Stubb lauloi ja Haglund säesti. Tästä syntyi sellaista musiikkia, että siitä ei Arkadianmäellä ja Linnassa oikein tykätty.
Stubb ja Haglund veivät Suomen niin lähelle Natoa, kun se on ilman täysjäsenyyttä ja turvatakuita mahdollista ja siihen on tyytyminen, nyt ja tulevaisuudessa.
Tuleva puolustusministeri on aikaisemmissa kommenteissaan ollut sitä mieltä että reserviä ei tarvitse kasvattaa, kun armeija on miesten hommia. Ruotsalaisiin ei voi luottaa ja EU:n yhteinen puolustus on silkkaa utopiaa. Samaa mieltä ovat kaikki muutkin eturivin miehet paitsi Stubb. Joten kyllä se on niin että samoilla linjoilla jatketaan, kun tähänkin saakka.
Meillä on maailman paras kirpputoriarmeija, joka saa aavistuksen verran lisää määrärahoja, mutta sekin on vain hetkellistä jos Venäjä ei ala ihan kunnolla silmille hyppimään.
Nato-selvitys tehdään tämän hallituksen aikana ja tästä on samaa mieltä myös tuleva puolustusministeri, mutta kyllä maailmaan paperia mahtuu.