Enpä ole tällaisesta ikinä kuullut, mut eipä se kyllä mitään todista. Aika paljon on liikkeellä höpöjuttuja ja sinne tämänkin sijoittaisin kunnes toisin todistetaan.
Viimeksi muokattu:
JuKo ja suomalainen sotilasajoneuvokehitys
- Viestiketjun aloittaja otwa
- Aloitus PVM
VictorMike
Kersantti
Hyvin sanoit sen mitä minäkin tässä pohdin. Ei siinä ole mitään jälkiviisautta jos ihmettelee minkä takia PV olisi halunnut ihan oikeasti ajoneuvon joka kulkee maksimissaan polkupyörän vauhtia.
Väitän, että PV ei sitä vaatinut, vaan rajoite tuli valmistajan puolelta ja se speksattiin sellaisenaan vaatimukseksi. Ehkä se kertoo jotain osapuolten osaamisesta ja ymmärryksestä.
Tähän ehkä sopii Perunin tuore video, vaikkakin suoraan armeijan kontektissa, niin eivät (varsinkaan isot) firmat ole siitä täysin vapaita. Veikkaan että puolustusteollisuudessa tämä saattaa korostua, koska suurempi salailun kulttuuri ja hierarkkisempi rakenne (+ useimmiten valtionyhtiöitä jolloin politiikka sotkee ylimpien johtohenkilöiden aivoja).
VictorMike
Kersantti
Sen verran pitää kommentoida näitä videoita, että varsinkin tuo ylempi on hivenen kiusallista katsottavaa. Ajankuva välittyy hyvin, kun selvästi kiusaantunut Valmetin edustaja seisoo kädet puuskassa ja yrittää kierrellä ja kaarrella. Ei tainnut tuohon aikaan olla firmoilla johdolle esiintymiskoulutusta eikä tiedottamisesta vastaavia ammattilaisia.
Alempi video on kyllä mainio. Siinä on selvästi tunnistettavissa Ilmavoimien lentohaalareissa olevia lentäjiä ja kertojan mukaan Redigolla voi kouluttaa alkeista lähtien. Eli aivan kuin Ilmavoimissa sitä jo tehtäisiin. Pääosassa näytti olevan ylivääpeli joka oli Draken-ritari. Lentopätkissä ei ole minkäänlaista logiikkaa, kunhan jotain pyöritellään yhdellä ja kahdella Redigolla. Lisäksi video on nykykatsanolla vähän turhan pitkä.
Mainos on tosiaan tehty ennen Ari Piipon kuolemaa Kleine Brogelissa. Onnettomuuden jälkeen Redigon takarunko suunniteltiin uudestaan jonka jälkeen syöksykierreongelmat ja tiukassa vedossa tapahtunut kaatumispyrkimys saatiin paremmin hallintaan.
En huomannut katsoa koneiden tunnuksia, mutta protojahan oli kaksi, OH-VTP ja OH-VTM.
fulcrum
Greatest Leader
Pitää muistaa vielä elinkaari, onhan se totta että 70-luvun vinkkelistä katsottuna Jukon kaltainen laite on näyttänyt parannukselta olemassaolevaan tilanteeseen (polkupyörä, jalkapatikka, viljelijä Huhtalaisen Fordson Major). Mutta ne olisivat sitten olleet käytössä 2000-luvulle asti. Pahimmassa tapauksessa hankintavarat olisi sidottu niihin vielä kasarinakin. Olisihan se voinut olla vähän halvempi kuin Pasi, en tiedä paljonko jousituksen lisääminen olisi maksanut? Juko 2 oli muistaakseni jousitettu ja muutenkin järkevämpi.
@Old Boy :n skannaama dokumentti kyllä oli huomattavan kaukonäköinen omana aikanaan.
Muistanko muuten väärin että Jukossa oli vielä sellainen twisti, ettei Vammaskoski suunnitellut sitä itse, vaan ulkoisti työn jollekin pikkupuljulle, halvalla kun piti päästä.
tankki-tapsa
Kenraali
Tuo suomalainen tankki jäi vaivaamaan 
Ihanko siitä jotain luonnoksia tehtiin vai pelkän idean tasolla liikuttiin? Olisiko mielessä ollut joku Stug III tyyppinen PST vaunu tai enempi siis teloilla liikkuva tykki? Eikös ruåtsalaiset tehneet sellaisia joissa ei ollut kääntyvää tornia vielä sodan jälkeen?
Ihanko siitä jotain luonnoksia tehtiin vai pelkän idean tasolla liikuttiin? Olisiko mielessä ollut joku Stug III tyyppinen PST vaunu tai enempi siis teloilla liikkuva tykki? Eikös ruåtsalaiset tehneet sellaisia joissa ei ollut kääntyvää tornia vielä sodan jälkeen?
Tuo suomalainen tankki jäi vaivaamaan
Onko kenelläkään tästä tosiaan tarkempaa tietoa?
Ja mitä tulee JuKoon niin sotilasfarssihan se lopputulos oli. Fillarin vauhtia kulkeva ja auttavasti kääntyvä panssariajoneuvo ilman jousitusta 70-luvulla…
Tuo suomalainen tankki jäi vaivaamaan
Petteri Joukon kirjasta Ylijohdon reservi on seuraavaa s.118 - 119.
Panssarivaunun suoritevaatimuksista laadittiin myös diplomityö Sota-
korkeakoulussa, todennäköisesti Pääesikunnan tilaustyönä. Kapteeni Raino
Ahonen määritteli vuonna 1957 aloittamassaan diplomityössä reunaehtoja
panssarivaunulle suomalaisissa olosuhteissa. Työ perustui kirjallisten lähtei-
den lisäksi haastatteluihin. Haastateltavina olivat muun muassa Pääesikunnan
asetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Allan Hallila. Suomalaisen teollisuu-
den edustajana oli tohtori Eino Ilmonen Lokomo osakeyhtiöstä. Eversti Eric
Åkerman ja everstiluutnantti Heikki Mikkola taas avasivat suomalaisia sota-
kokemuksia kirjoittajalle.72
Ahonen käsitteli työssään vaunulle asetettavia vaatimuksia monipuolisesti.
Tulivoiman, suojan ja liikkuvuuden klassinen kolmikanta muodosti käsittelyn
yhden osion. Toinen osio tarkasteli suomalaista maastoa ja olosuhteita. Maas-
tolliset ja ilmastolliset seikat muodostivat paikallisten olosuhteiden perustan.
Edellä mainittujen tekijöiden perusteella Ahonen päätyi sitten käyttäjän vaa-
timuksiin. Vaatimukset painottuivat tie- ja maastoliikkuvuuteen sekä tulivoi-
maan. Sen sijaan suojan vähimmäisvaatimuksiksi Ahonen määritti suojan ki-
väärikaliiperisia aseita ja tykistön sirpaleita vastaan. Suoja perustui nopeuteen.
Maan siltakanta sekä Valtionrautateiden kuljetuskalusto rajoittivat vaunun
painon noin kolmeenkymmeneen tonniin. Riittävän maastoliikkuvuuden ja
maantieliikkuvuuden saavuttamiseksi vaunun tehopainon tuli olla vähintään
20–23 hv/tonni.73
Koska ampumaetäisyydet jäivät Suomessa melko lyhyiksi, ei panssarin
suojalla ollut sen kaltaista merkitystä kuin esimerkiksi Etelä-Ruotsissa. Tällä
kirjoittaja viittasi Ruotsin päätökseen hankkia raskaasti panssaroituja Cen-
turioneja. Lyhyiden ampumaetäisyyksien johdosta vakaaja tai laskin ei ollut
välttämätön. Tykillä oli sen sijaan päästävä yli 450 millimetrin läpäisyyn, mitä
työn arvostelijat pitivät reunahuomautuksissaan ”kovana vaatimuksena”. Lä-
päisyvaatimusta Ahonen perusteli käyttöön tulleiden yleispanssarivaunujen
yhä paremmalla suojalla. Vaunujen etuviisto- ja tornipanssarit olivat yhä paksumpia, ja niiden muotoilu paransi vaunujen suojaan entisestään. Ahosen
mukaan kansainvälinen kehitys oli menossa kohti yhä raskaampia vaunuja, ja
Suomelle hankittavan vaunun tuli läpäistä myös lähitulevaisuudessa käyttöön
otettavat vaunut kaikista suunnista. Näin ollen suomalaisen vaunun pääaseen
kaliiperi kasvoi Ahosen mukaan käytännössä yli 100 millimetrin.74
Pääosa panssarijoukoista tuli varustaa yllä kuvatuin kevein panssarivau-
nuin. Kaukotorjuntaa varten tuli olla käytössä myös raskaammin panssaroituja
vaunuja, kuten ruotsalaisilla käytössä ollut Centurion, joka Ahosen saamien
tietojen mukaa oli liian raskas ruotsalaisten mielestä. Ahonen otti työssään
kantaa myös kotimaisen tuotannon puolesta. Lisäksi Ahonen toisti panssari-
joukoissa laajalti vallinneen käsityksen, jonka mukaan ratkaisutaistelualueilla
tuli olla raskaasti panssaroituja ylijohdon panssarivaunuyksiköitä – mahdol-
lisesti rynnäkkötykkejä.
[\spoiler]
korkeakoulussa, todennäköisesti Pääesikunnan tilaustyönä. Kapteeni Raino
Ahonen määritteli vuonna 1957 aloittamassaan diplomityössä reunaehtoja
panssarivaunulle suomalaisissa olosuhteissa. Työ perustui kirjallisten lähtei-
den lisäksi haastatteluihin. Haastateltavina olivat muun muassa Pääesikunnan
asetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Allan Hallila. Suomalaisen teollisuu-
den edustajana oli tohtori Eino Ilmonen Lokomo osakeyhtiöstä. Eversti Eric
Åkerman ja everstiluutnantti Heikki Mikkola taas avasivat suomalaisia sota-
kokemuksia kirjoittajalle.72
Ahonen käsitteli työssään vaunulle asetettavia vaatimuksia monipuolisesti.
Tulivoiman, suojan ja liikkuvuuden klassinen kolmikanta muodosti käsittelyn
yhden osion. Toinen osio tarkasteli suomalaista maastoa ja olosuhteita. Maas-
tolliset ja ilmastolliset seikat muodostivat paikallisten olosuhteiden perustan.
Edellä mainittujen tekijöiden perusteella Ahonen päätyi sitten käyttäjän vaa-
timuksiin. Vaatimukset painottuivat tie- ja maastoliikkuvuuteen sekä tulivoi-
maan. Sen sijaan suojan vähimmäisvaatimuksiksi Ahonen määritti suojan ki-
väärikaliiperisia aseita ja tykistön sirpaleita vastaan. Suoja perustui nopeuteen.
Maan siltakanta sekä Valtionrautateiden kuljetuskalusto rajoittivat vaunun
painon noin kolmeenkymmeneen tonniin. Riittävän maastoliikkuvuuden ja
maantieliikkuvuuden saavuttamiseksi vaunun tehopainon tuli olla vähintään
20–23 hv/tonni.73
Koska ampumaetäisyydet jäivät Suomessa melko lyhyiksi, ei panssarin
suojalla ollut sen kaltaista merkitystä kuin esimerkiksi Etelä-Ruotsissa. Tällä
kirjoittaja viittasi Ruotsin päätökseen hankkia raskaasti panssaroituja Cen-
turioneja. Lyhyiden ampumaetäisyyksien johdosta vakaaja tai laskin ei ollut
välttämätön. Tykillä oli sen sijaan päästävä yli 450 millimetrin läpäisyyn, mitä
työn arvostelijat pitivät reunahuomautuksissaan ”kovana vaatimuksena”. Lä-
päisyvaatimusta Ahonen perusteli käyttöön tulleiden yleispanssarivaunujen
yhä paremmalla suojalla. Vaunujen etuviisto- ja tornipanssarit olivat yhä paksumpia, ja niiden muotoilu paransi vaunujen suojaan entisestään. Ahosen
mukaan kansainvälinen kehitys oli menossa kohti yhä raskaampia vaunuja, ja
Suomelle hankittavan vaunun tuli läpäistä myös lähitulevaisuudessa käyttöön
otettavat vaunut kaikista suunnista. Näin ollen suomalaisen vaunun pääaseen
kaliiperi kasvoi Ahosen mukaan käytännössä yli 100 millimetrin.74
Pääosa panssarijoukoista tuli varustaa yllä kuvatuin kevein panssarivau-
nuin. Kaukotorjuntaa varten tuli olla käytössä myös raskaammin panssaroituja
vaunuja, kuten ruotsalaisilla käytössä ollut Centurion, joka Ahosen saamien
tietojen mukaa oli liian raskas ruotsalaisten mielestä. Ahonen otti työssään
kantaa myös kotimaisen tuotannon puolesta. Lisäksi Ahonen toisti panssari-
joukoissa laajalti vallinneen käsityksen, jonka mukaan ratkaisutaistelualueilla
tuli olla raskaasti panssaroituja ylijohdon panssarivaunuyksiköitä – mahdol-
lisesti rynnäkkötykkejä.
[\spoiler]
"Edellä esitetyn perusteella Pääesikunnan aseosasto koosti joulukuussa
1957 vaatimukset nykyaikaiselle, kotimaassa valmistetulle panssarivaunulle.
Kaavailuihin kirjautui siis ajatus panssarivaunun valmistamisesta Suomessa.
Aseosaston muistio heijasteli osuvasti ristiriitaisia ja vielä valinkauhassa ol-
leita näkemyksiä sopivasta panssarivaunutyypistä. Muistiossa esitettiin kolme
vaihtoehtoa: keskiraskas panssarivaunu, kevyt rynnäkkötykki ja täysin uutena
kevyt panssariauto.62"