Tottakai maailmankuvamme rakentuu omista elämänkokemuksistamme, mutta se että pikkupioneereille opetetut mantrat jatkaa elämäänsä tänä päivänäkin on hyytävää kuultavaa.
Näin täydellinen asioiden vääristely ei voi enää vahinko. Ei edes baikalilta. Jostain on jäänyt sellainen käsitys että olisit sitä ikäluokkaa joka on pulpettia kuluttanut 70-luvulla. Olen mitä ilmeisemmin käsittänyt väärin. Ja tämän sanon nyt ihan kohteliaisuutena, sillä muussa tapauksessa näin autenttinen tuulahdus luokkataistelun parhailta vuosilta ei ole tänä päivänä enää mahdollista. Kaikki mitä tuossa yrität vääntää on ihan autenttista taistolais propagandaa ja pelkäänpä pahoin ettet sitä edes itse käsitä. Ainut asia jolla on löyhä kosketuspinta totuuteen on tämä "peruskoulun suitsiminen". Osana luokkasota maailmankuvaasi et tietenkään käsitä mistä siinä silloin oli kyse. Tästä;
Vasemmiston vaikutusvalta kasvoi opetushallinnossa. Sosiaalidemokraattien vuoden 1972 tiedepoliittisella ohjelmalla oli keskeinen sija seuraavina vuosina. Sen mukaan tiedettä oli ryhdyttävä ohjaamaan määrätietoisesti ja opetuksessa oli annettava huomattava sija marxilaisuudelle.
Oletko aivan varma että Ruotsin malli perustui juuri tälle periaatteelle???
En tietysti tiedä miten ympäri Suomea toteutui tämä
vapaa kansalaistoiminta , mutta meillä merkitsi 70-luvulla synkkiä asioita. Koululaisilla piti olla neuvostot ja matematiikan ja kädentaitojen sijaan piti opettaa poliittista aktivismia ja mielenositustekniikoita. Tämä vapaus siis oli keskusjohdettua ja koordinoitua. Itse kävin ns. korvaavaa koulua joten vältyin näiltä peruskoulun sosialistisilta päätavoitteilta, mutta kouluneuvostovaalit ja ipanat leikkimässä politiikkaa muistan kyllä hyvin. Kouluneuvostot lopetettiin 1980-luvulla niiden haitallisuuden takia. Ja juurikin tämän vastarinta toiminnan ansiosta.
Uskon että olet vankkumaton maailmankuvassasi joten tästä tuskin on hyötyä, mutta linkkaan sen nyt kuitenkin. Hyvin todennäköisesti vapaan maailman vastaista, elinkeinoelämän propagandaa.
http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=114