Jykevä avatar

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja baikal
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Niin totta noiden muiden avattarien kirjoitukset että voisin yhtyä niihin yksi kerrallaan!
Mitäpä sitä ei isänmaansa puolesta tekisi,vaiks hommat menisikin päin persettä:D
 
Uskoakseni tulkitset vihassasi väärin. Hän nimittäin selitteli. "Tässä virassa olen pakotettu..." Jopa tuohon aikaan närkästyttiin siitä, että äijä ampui 500 liki kesyä fasaania kertaistumalta huvin vuoksi tai valtavan määrän villisikoja Zavidovon retkillä. Murhanhimosta oli aiheellisia syytöksiä.

Juhani Suomi on ihmetellyt, että Kekkonen ei milloinkaan jättänyt metsästys- tai kalastusretkeä väliin, vaikka politiikassa olisi ollut mitä. Hän kävi hirvijahdissa kolme kertaa viikossa parhaina vuosinaan eikä varmasti kenenkään pakottamana. Lisäksi hän ampui huvin vuoksi myös lokkeja ja variksia silkasta tappamisen ilosta eikä siitäkään kukaan metsästäjä pitänyt.

Kim Il-Sunia tietenkin muistuttaa se, ettei kukaan saanut saada suurempaa kalaa tai enemmän kalaa tai kaataa enemmän saalista kuin hän. Sellaisesta sai Kekkosen vihat.

Hassua, mutta tuo Kekkos-sitaatti muistuttaa sävyltään myöhäistä muistoa vuodelta 1918, jolloin Kekkonen johti teloitusryhmää Haminassa. Ihan sama sävy siitä, miten vastenmielinen tehtävä oli ollut juuri hänen luonteiselleen pasifistille.

Mies oli verbaalivirtuoosi, joten luotan enemmän siihen, mitä tapahtui todella.

Kestääkö uskosi. Katsoitko?

http://areena.yle.fi/tv/2246171

Itse en katsonut alusta asti, mutta loppu minuuteilla muutama metsästäjä sanoi juuri sen mitä tämän litjakkeena alussa metsästjä luonteesta mainitsin.

"Aloitti metsästyksen vasta pääministeri kaudellaan." Just. Salomaametsien kasvatti, korpienkulkijao_O Niin kuin oman kokemukseni mukaan poikkeuksetta kaikki jotka metsästyksen aloittavat "vanhuus iässä". Täysiä mulkkuja. Muutama näitä "metsästäjiä" on vuosien mittaan tullut poistettua sinne kalastuksen piiriin.

Uskotelkaa itsellenne mitä kaunista kulistanne haluatte, mutta metsästys asioissa tämä on nyt sitä kuuluisaa defaktoa. Tämä niljake painoi liipaisinta vain silloin kun arveli siitä olevan hyötyä hänen kilpailussaan ego-auringossa. Eipä näitä metsästäjien kesken ole ollut tapana ylistää. Kalastajista en sano mitään. Ovat näköjään eri maata.

Mutta kuten sanoin. Näitä miehiä ei aseen kahvaan saa ikinä laskea. Heidän luonteellaan korkeintaan vartijana tuhoamisleireille. Ja sitten lopulta itse joukon jatkoksi. Kim Il Sung, Ceaușescu,.....

Ps: lisätodisteta jos tulee baikal lupasi luopua jumal kuvastaan ja/tai sensuroida tämän litjan. Kumpikohan ottaa kovemmin sieluun. Toimenpiteitä odotellessa.
 
Mikä viestissäni on ristiriidassa esittämiesi asioiden kanssa?
 
Mikä viestissäni on ristiriidassa esittämiesi asioiden kanssa?

Nämä Juhani Suomen sitaatit. Menee ne metsästys ja kalastus retket sekaisin siltä pössiltä kun ei itse harrasta kuin matonsa-onkimista. Adjutanttihan kertoi tuossa, että päärunkku istuskeli lämmitetyssä kopissa näpelöimässä itseään eikä ollut pätkääkään kiinnostunut edessä kävelevistä hirvistä. Ei vissiin ollut kilpailupäivä kyseessä. Kun ei kiinnosta niin ei. Tähän hieman huomosti sopii fantastinen intohimo lajiin;

"Kekkonen ei milloinkaan jättänyt metsästys- tai kalastusretkeä väliin, vaikka politiikassa olisi ollut mitä. Hän kävi hirvijahdissa kolme kertaa viikossa parhaina vuosinaan eikä varmasti kenenkään pakottamana."

Kilpailu ja joskus täysin romutettu nousukasmainen itsetunto jota on pitänyt alkaa pönkittämään milloin mitenkin. Oletti kaiketi että häntä ei pidetä MIEHENÄ jos ei käy ammuskelemassa elukoita. Eräelämästä kun reppana ei näemmä mitään käsittänyt. Psyykkisesti täysin sairas tapaus, ei voi muuta todeta. Tai sanoisinko säälittävä.
 
Viimeksi muokattu:

Juhani Suomi taisi fantasioida kohdettaan. Se taisi olla suurin syy siihen, että suku antoi juuri hänen tehdä suurtyön. Rautkallio sitten avasi sitä toista puolta, joka myös tiedettiin.

Kekkonen oli äärimmäisen kunnianhimoinen ja häikäilemätön ja tavallaan siinä mandalassa myös ennakkoluuloton. Niinpä hän onnistui kaappaamaan vallan tultuaan ensin parlamentaarisesti valituksi. Tosin ensinhän se meni fifty-fifty. Ennen toista äänestystä Korsimo kävi valitsijamiesten luona salkun kanssa, mitä ei olisi saanut tapahtua. Sehän oli vaalirike.

Molemmat meistä tietävät, mistä rahat.
 
Loputon suo. Se mihin täällä halusin tuoda valoa on tuo jatkettu valhe valtakunnan ykkös eräjormasta. Muuhun ei enää voimat riitä. Tätä samaa kun saa seurata ihan tänä päivänä livenä tuolta idästä.

Tämän säälittävän hahmon gloriointi edelleen ja samalla taivastellaan kaikenmaailman putinien paidatonta vetten päällä kävelyä pistää verisuonet koetukselle. Meillä ei ole kovin paljon toivoa, vaikka erehdyin niin luulemaan neljännes vuosisata sitten.
 
Honchon viestin innottamana päätin hetken mielijohteesta vaihtaa avatarini erääseen harvahiuksisen valtiopäämiehen kuvaan.

Se, että kyseinen henkilö oli edistyspuoluelainen ja se, että hän oli liberaali ei ollenkaan vähentänyt halua tehdä näin. Joskin myönnettäköön, että hänen suurimmat ansiot eivät liittyneet edellä mainittuihin (edistyspuolue+liberalismi) asioihin. Jykevyyden jokainen voi arvioida itse. :)
 
Pitäisikö minun ottaa mallia @Tetra sta sekä @baikal sta ja laittaa myös kaljuuntunut mies avatariksi?
HK19710314_172.jpg
 
Kaunis kuin (pst)sika pienenä. Kasvaako niille hiuksija muutenkaan?
 
Alopecia androgenetica on kaikista yleisin hiustenlähtösairauksien muoto. Miestyypien kaljuuntuminen on perinnöllinen testosteroni-miessukuhormonin liikatoiminnan vaikutuksesta tapahtuva hiustenlähtösairaus. Tavallisimmin hiustenlähtö alkaa yli 20-vuotiailla ja sen etenemisnopeus vaihtelee yksilöittäin. Yleensä kaljuuntumisprosessi kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä, mutta mitä nuorempana se alkaa, sitä nopeampaa se yleensä on.
 
Eikös olekin baikalilla eräs jykevimpiä avattaria, mitä on foorumeilla ikinä nähty ja tullaan näkemään?
Ajattelin nokittaa Ankalla, tämä on kuitenkin opettanut >miljoona suomalaista lukemaan!
 
Isoäidin äiti, sai kuulla muistaakseni televisiosta kuinka Kekkonen kerran oli valittanut siitä, että pyyhkeistä puuttui ripustin. Kekkonen oli aikanaan perinteiseen tyyliin raivonnut saunaillasta vastuulliselle saunamajurille. Elikkä nk. saatanan tunarien ongelmana oli ollut ripustimien puuttuminen pyyhkeistä.

Iso-iso-äiti sitten postitti Kekkoselle pyyhkeen jossa oli asiallinen ja toimiva ripustin, jotta sen pystyi laittamaan naulakkoon. True story...o_O
 
Lähestyvän Vapautuksen päivän kunniaksi avatar kuva vaihtoon.
 
Back
Top