Olen miettinyt pitkään aloittaa ketjua, joka keskittyisi kääntämiseen. Ensin ajattelin, että se saattaa houkuttaa trolleja, mutta no, melkein jokainen aihe sen tekee.
Eli vapaamuotoisesti voi laittaa kysymyksiä "miten tämä käännettäisiin?" Ja (järkevät) osallistujat laittaisivat omia ehdotuksiaan. Ja tietty, jokainen muistaisi, että kääntäminen on luovaa toimintaa, jossa on monia nyansseja, sävyeroja ja ratkaisuja.
Ketju keskittyisi, no, sotilasasioihin ja niihin kieliin, joissa osallistujilla on kompetenssia.
Omalla kohdalla se olisi esim. englanti, ranska ja venäjä.
Tietysti toivon, että taso pysyisi asiallisena mahdollisimman pitkään, mutta jos meno villiintyy liikaa, niin ylläpitäjät huolehtivat asiasta.
Tästä on tullut (omituinen) harrastus, etenkin venäjän kohdalla (kuuntelen web-sdr:ää jotta voin harjoitella kuuntelemaan nopeaa puhekieltä ja slangia ja paljon muuta asiaan liittyvää), ja ajattelin josko tätä harrastusta voisi kokeilla täällä; josko jollakulla olisi tarvetta.
Eli, laittakaa tähän jotain lausetta, tekstiä tms jonka haluatte venäjäksi, tai käännöksen venäjästä suomeen. Kaikesta nyansseista ja vaihtoehdoista voidaan keskustella, muttei nillittää.