Kännitopiikki

Pullo tuhoaa miehen, sen tiedän jo näin nuorena miehenä.

Ei ole hauskaa, jos näppi väpisee, sydän väpättää ja keuhko huokailee epäsäännöllisesti vuorokausi juopottelun jälkeen.

Sama kaupunki ja etunimikaima tuhosi itsensä hiihtourheilun huipulta ja lopulta sitten kuolikin pari vuotta sitten.

Jos vielä eletään, niin yritetään pistää paremmaksi!
 
Kuinka nuori mies olet synti simo? Mulla lähti hiihtourheilun loputtua korkki käsistä jota olen nyt etsinyt josko voisi laittaa ja kiertää lopullisesti kiinni. Ei tämä enää mitään hauskaa ole. Joskus oli.
 
Mengele_Joseph kirjoitti:
Olen tuurijuoppo. Kaikki elämän hauskuus ja ilo jää kokematta alkoholin vuoksi.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuosta 'tuurijuopon' käsitteestä en ole ihan varma, mutta sehän se juuri on, että luulee ilman juopottelua jäävänsä jostain paitsi.

Piti ruveta juomaan, kun selvänä niin pelotti kaikki sosiaalinen kanssakäyminen. En ole huippu-urheilua harjoittanut, mutta selkärankareumadiagnoosi pisti stopin suht kovalle juoksuharjoittelulle (5x15-20km viikossa), ja talvella korvaaville hiihtoharjoituksille.

Nykyään menee arkipäivät lihasvoimisteluiden (aamuin ja iltapäivisin; suurin osa etunojapunneruksia ja istumaannousuja) parissa, pitkien kävelyiden (15+km) sekä 20km hyötyliikuntapyäräilyiden parissa.

Sinänsä sivuseikkoja nämä, mutta pitkään aikaan ei ole juopottelu ollut hauskaa, sitä on vaan tullut tehtyä. Keväällä olin yli kuukauden juomatta ja tuntui verrattain hyvältä, mutta sitten taas korkki kääntyi vastapäivään...

Ja tosiaan olen 32-vuotias, jolla voisi olla kaikki vielä edessäpäin, mutta en tiedä saatana.

No okei, avaudutaas vielä vähän lisää. Ihmissuhteita ei ole tullut juuri tärveltyä juopottelun takia, kun niitä ei ole juurikaan ollut, mutta raajoihin on tullut murtumia ihan suoraan tinttaamisen takia ja huulesta on lähtenyt kaatuessa kiva siivu vittuun.

Kannattiko? Tuskin, mutta kun juo lisää, niin ei kyllä kiinnostakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mengele_Joseph kirjoitti:
Kevyt humala. Kävin tekemässä exän muuttoa ja pantiin siinä.Asiat meni sellasiin juttuihin, että pimppiä nuoleksin ja siitä yläkerran makkariin rakastelemaan. Kyllähän mää tästä exästä tosi paljon tykkään ja ehkä tästä vielä vois jotain tulla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuli Juicen lyriikkaa mieleen:

Vuoksi isänmaan, eestä ristin tään,
täytyy miehen heilutella pistintään,
mies on valmis vaikka kitumaan ja kuolemaan,
vaan jos pitää käydä pimppiä nuolemaan..
(Vaa-san-kin veri vapisee!
Vaa-san-kin veri vapisee!
Vaa-san-kin veri vapisee!
 
Mutta ei se niin vakavaa ole ja nopeastihan se tasoittuu, kun pistää korkin kiinni.

Nuo telomisethan loppui siihen, kun lopetti sen baareissa juoksentelun. Ihan turhaa hommaa muutenkin, kun juopottelu on itse tarkoitus ja siihenhän ei tarvi mitään melusaastetta huudattavaa, kalliita juomia myyvää juottolaa.

Olihan tuo muutenkin vähän muunneltua totuutta, koska onhan se kännissäolo helvetin hauskaa muutaman tunnin. Ongelma tuleekin vasta lopettamisen jälkeen, kun mieli on musta kuin Rhodesian tulevaisuus ja motoriikka on aivojen hyperaktiivisuuden takia vähemmän kuin kohillaan. Ja tuossa tilassahan se kaikki vasta pelottaakin, suorastaan ahdistaa.
 
Näimpä siinä käy. Itellä menee mieli mustaksi mutta palautuu noin viikossa. Aika korkeaa hintaa vaan makselee yhden illan tai päivän juopottelusta.
 
Palakoon tali. Onko meitä huomenna, en tiedä.
 
Tänään sipaistaan vähän voita nokkaan. Leijona ärjähti ja KAUTTA ETERNIAN! WOIMANI ON MINUN!
 
synti-ilmo kirjoitti:
Tuosta 'tuurijuopon' käsitteestä en ole ihan varma, mutta sehän se juuri on, että luulee ilman juopottelua jäävänsä jostain paitsi.

Piti ruveta juomaan, kun selvänä niin pelotti kaikki sosiaalinen kanssakäyminen. En ole huippu-urheilua harjoittanut, mutta selkärankareumadiagnoosi pisti stopin suht kovalle juoksuharjoittelulle (5x15-20km viikossa), ja talvella korvaaville hiihtoharjoituksille.

Nykyään menee arkipäivät lihasvoimisteluiden (aamuin ja iltapäivisin; suurin osa etunojapunneruksia ja istumaannousuja) parissa, pitkien kävelyiden (15+km) sekä 20km hyötyliikuntapyäräilyiden parissa.

Sinänsä sivuseikkoja nämä, mutta pitkään aikaan ei ole juopottelu ollut hauskaa, sitä on vaan tullut tehtyä. Keväällä olin yli kuukauden juomatta ja tuntui verrattain hyvältä, mutta sitten taas korkki kääntyi vastapäivään...

Ja tosiaan olen 32-vuotias, jolla voisi olla kaikki vielä edessäpäin, mutta en tiedä saatana.

No okei, avaudutaas vielä vähän lisää. Ihmissuhteita ei ole tullut juuri tärveltyä juopottelun takia, kun niitä ei ole juurikaan ollut, mutta raajoihin on tullut murtumia ihan suoraan tinttaamisen takia ja huulesta on lähtenyt kaatuessa kiva siivu vittuun.

Kannattiko? Tuskin, mutta kun juo lisää, niin ei kyllä kiinnostakaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Oletko aiemmin hakenut apua tuohon haasteellisuuteen sosiaalisten tilanteiden suhteen? Työni puolesta olen vuorovaikutuksessa osin erittäin haasteellisten ihmisten/tilanteiden kanssa.

Todennäköisin kuvio olisi diagnoosista riippuen, erilaisen kemiallisen (ehkä ohessa terapiamuotoisen) avun tarjonta. SSRI-lääkkeistä betasalpaajiin. Mikäli oman psyyken rakenteen muoto on kovin vaikeasti yhteensovitettavissa ympäristöön ja tämä on selkeää rajoitetta oman persoonan suhteessa muuhun maailmaan pidempään tuottanut. Suosittelisin vahvasti kääntymistä terveydenhuollon puoleen.

Alko, jos ei ole, niin usein tulee olemaan iso ongelma. Ikäänkuin itselääkityksenä, mielen tasapainon horjuessa. Ole tuossa varovainen.
 
Pihkakoski kirjoitti:
Oletko aiemmin hakenut apua tuohon haasteellisuuteen sosiaalisten tilanteiden suhteen? Työni puolesta olen vuorovaikutuksessa osin erittäin haasteellisten ihmisten/tilanteiden kanssa.

Todennäköisin kuvio olisi diagnoosista riippuen, erilaisen kemiallisen (ehkä ohessa terapiamuotoisen) avun tarjonta. SSRI-lääkkeistä betasalpaajiin. Mikäli oman psyyken rakenteen muoto on kovin vaikeasti yhteensovitettavissa ympäristöön ja tämä on selkeää rajoitetta oman persoonan suhteessa muuhun maailmaan pidempään tuottanut. Suosittelisin vahvasti kääntymistä terveydenhuollon puoleen.

Alko, jos ei ole, niin usein tulee olemaan iso ongelma. Ikäänkuin itselääkityksenä, mielen tasapainon horjuessa. Ole tuossa varovainen.
Klikkaa laajentaaksesi...
Mikäli vointi ja yleisolemus jo pidempään vahvasti olleet alavireisiä, suosittelisin kääntymään terveydenhuollon puoleen.

Mitä aikaisemmin potentiaalisiin mielen tasapainon ongelmiin otetaan kiinni, sitä parempi hoito-tasapaino yleensä saavutetaan. Joskus pelkästään oman mielen alla olevien pohdintojen purku ulkopuoliselle taholle lievitystä tuo.

Kaikki nämä ovat tietenkin yksityishenkilönä annettuja ajatuksia. Jaksamista sinulle jos raskaita aikoja läpi joudut käymään.
 
Pihkakoski kirjoitti:
Mikäli vointi ja yleisolemus jo pidempään vahvasti olleet alavireisiä, suosittelisin kääntymään terveydenhuollon puoleen.
Klikkaa laajentaaksesi...
Onhan tuo mieli ollut alavireinen oikeastaan koko aikuisiän. Räpiköintä välillä on, mutta onhan sitä tähänkin asti pärjännyt, niin miksi ei jatkossakin.

Terveydenhuolto noin 99% varmuudella ratkaisisi asian antamalla nappia - kuten kirjoititkin - ja minä en rupea mitään lääkkeitä vetelemään. Terapian taas korvaa lähtö korpeen, siellä on hyvä olla ja vitutuksen määrä alenee huomattavasti.

Sosiaalisiin tilanteisiin auttaa itsellä aivan ilmiselvästi harjoittelu. Ongelma onkin juuri siinä, että välillä on tullut - kuten tälläkin hetkellä - aikoja, jolloin ei ole yksinkertaisesti pakko olla kenenkään kanssa tekemisissä ja siihen sitä sitten helposti jää ja pian on sosiaaliset taidot aivan jäätävällä tasolla.
 
Viimeksi muokattu:
synti-ilmo kirjoitti:
Onhan tuo mieli ollut alavireinen oikeastaan koko aikuisiän. Räpiköintä välillä on, mutta onhan sitä tähänkin asti pärjännyt, niin miksi ei jatkossakin.

Terveydenhuolto noin 99% varmuudella ratkaisisi asian antamalla nappia ja minä en rupea mitään lääkkeitä vetelemään.

Sosiaalisiin tilanteisiin auttaa itsellä aivan ilmiselvästi harjoittelu. Ongelma onkin juuri siinä, että välillä on tullut - kuten tälläkin hetkellä - aikoja, jolloin ei ole yksinkertaisesti pakko olla kenenkään kanssa tekemisissä ja siihen sitä sitten helposti jää ja pian on sosiaaliset taidot aivan jäätävällä tasolla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Diagnoosit tähän puheena olevaan psyyke-tilaan liittyen ovat monella tapaa usein veteen piirrettyjä viivoja. Mikä tahansa toimenpide vaikkapa lääkemääräyksien suhteen vaatii jonkinlaisen diagnoosin/"diagnoosin" tekoa. Prosessi tässä on usein melko pintapuolinen ja lyhyt. Tuota ei kannata aristella. Kun joitakin vuosikymmeniä sitten, tuki- ja liikuntaelimiin liittyvät sairaudet olivat yleisimpiä syitä ennenaikaiseen eläköitymiseen, niin nyt taitavat kärjessä olla mentaalipuolen haasteet.

Mikäli kyse on aivokemiallisesta epätasapainosta, saattavat SSRI/muut lääkkeet tuoda tuohon suhteellisen nopeatakin helpotusta. Diatsepaameja lukuunottamatta, erityistä vaaraa psykofyysiselle riippuvuudelle ei taida nykyisin yleisimmin määrätyistä lääkkeistä olla.

Jos persoona ei vaikkapa sovi ympäristöönsä, "vika" saattaa korjautua tuota elintilaa vaihtamalla. Vika katoaa. Toki useinkin helpommin sanottu kuin tehty.

Ehkä huomiota kannattaisi suunnata terveydenhuollon puoleen, mikäli oman persoonan suhde muuhun ympäristöön alkaa muodostua liikaa ajatuksia täyttäväksi. Tarkkailuksi itsensä suhteen, suhteessa muihin ihmisiin.
Joskus pelkästään neutraalille ulkopuoliselle itsensä purkaminen saattaa helpottaa mieltä.

Kun kerrot siedättäneesi itseäsi sosiaalisiin tilanteisiin ja tämä myös positiivista vaikutusta tuonut, kannattaisi ehkä vaikka jonkinlaiseen harrastukseen liittyen sitoutua johonkin säännölliseen toimintaan ryhmässä? Tietynlainen rakenne --> tiistaina menen sitten harrastamaan x-asiaa, saattaisi lievittää? Tuossa nimenomaan säännöllisyys olisi melko tärkeää, ei niinkään tekemisen laji.
 
Ensimmäinen kvarttaali kouluvuodesta takana.

Sitäpä kannattaakin juhlistaa laatimalla esitys Saksan rajojen muutoksista 1860-luvulta tähän päivään...

(No otan minä vähän hapantakin)
 
N kpl lahtelaista ja n+1 pilsner urquellia otettu. Enpä kirjoita enää montaakaan viestiä.
 
Olipa loistava henkilökuntapalaveri kesken työpäivän taas tänään.

Esimies kertoi, että "Me emme voi järjestää tapahtumaa X, koska korona. Kuitenkin tapahtuma Y järjestetään, mutta näillä rajauksilla."
Sen jälkeen kollegani kysyy. "Mitenkäs tapahtuma X. Järjestetäänkö sitä?" Johon esimies vastasi, että kuten juuri sanottiin, tapahtumaa X ei järjestetä. Kollega kommentoi siihen sitten, että "AI JAA! NÄISTÄ VOISI KYLLÄ INFORMOIDA KAIKKIA! MINÄ KYLLÄ OLEN KUUNNELLUT TARKASTI KOKO AJAN, MUTTA KUN NÄISTÄ EI PUHUTA!"

Ja sen jälkeen toinen. "JOO! KYLLÄ MINUN MIELESTÄ TAPAHTUMA Y ON PERINNE JA PITÄISI JÄRJESTÄÄ! PITÄISI TEHDÄ RAJAUKSIA, MUTTA KUITENKIN JÄRJESTÄÄ TAPAHTUMA Y!" Johon vastatattiin, että juurihan kerrottiin tapahtuma Y:n järjestämisestä. "AI JAA! MINUSTA SE TAPAHTUMA Y PITÄISI KUITENKIN JÄRJESTÄÄ! LAITTAKAA VAIKKA KORONAPASSI SIIHEN OVELLE! TÄMÄ ON JUST TÄMMÖISTÄ SOSIAALIDEMOKRATIAA, ETTÄ MITÄÄN EI SAA JÄRJESTÄÄ!"

Tuossa vaiheessa poistuin palaverista.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top