Kahta poliisia ammuttu Porvoossa

hansai

Ylipäällikkö
Eli tämän oli ilmeisesti tarkoitus olla kosto yhteiskunnalle tai yleisesti poliisille organisaationa; tuskin ainakaan kyseisille poliiseille henkilökohtaisesti koska olisi aika vaikeaa järjestää juuri oikeat poliisit kyseiselle keikalle - mikäli olivat ylipäätään töissä tuohon aikaan vielä. Miesten virkaiät on kyllä kerrottu, mutta en nyt muista. Ainakin toisella taisi olla alle 20 vuotta joten ei olisi ollut 90-luvulla vielä edes poliisina. Tosin eihän se mustalaisten verikoston tarvitse kohdistua kyseiseen henkilöön, vaan kohteena saattaa aivan hyvin olla asiaan täysin sivullinen henkilö.

Täytyy sanoa, että näin mielikuvitksellista motiivia en olisi kyllä keksinyt; olettaen että tämä tosiaan oli se motiivi.
Tiesikö poliisi heti tämän "motiivin", kun ensimmäisistä ulostuloista lähtien paino oli "poliisia vastaan"?
 

YJT

Majuri
En itse pidä tätä kostomotiivia kovin uskottavana, ainakaan sellaisena kuin mitä sitä on esitetty.
 

Kaarne

Kersantti
Maailmalla hiihtelee sen verran paljon potentiaalisia Darwin Award-ehdokkaita etteikö joku eksyisi Suomeenkin?
 

Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
Eli tämän oli ilmeisesti tarkoitus olla kosto yhteiskunnalle tai yleisesti poliisille organisaationa; tuskin ainakaan kyseisille poliiseille henkilökohtaisesti koska olisi aika vaikeaa järjestää juuri oikeat poliisit kyseiselle keikalle - mikäli olivat ylipäätään töissä tuohon aikaan vielä. Miesten virkaiät on kyllä kerrottu, mutta en nyt muista. Ainakin toisella taisi olla alle 20 vuotta joten ei olisi ollut 90-luvulla vielä edes poliisina. Tosin eihän se mustalaisten verikoston tarvitse kohdistua kyseiseen henkilöön, vaan kohteena saattaa aivan hyvin olla asiaan täysin sivullinen henkilö.

Täytyy sanoa, että näin mielikuvitksellista motiivia en olisi kyllä keksinyt; olettaen että tämä tosiaan oli se motiivi.
Motiivinahan kosto ei ole mitenkään uusi. Jo 1970-luvulla poliisikoira Lexille kannettiin kaunaa rikollispiireissä, ilmeisesti Volvo Markkasen kiinniotto oli viimeinen pisara. Espoon Westendissä Lex sitten väijytettiin joulunpyhinä 1975 ilmoituksella asuntomurrosta. Lex sekä ohjaaja Veikko Ylönen lähtivät kiertämään taloa eri puolilta. Lex ammuttiin, Ylönen selvisi hengissä, hyvin mahdollisesti siksi koska rikolliset olivat tietämättömiä koirapartion taktiikasta.

Eikä alkuperäinen teoriasi voimannäytöstä ole kaukana nyt mahdollisesti tapahtuneesta kostosta. Onhan sekin voimannäyttö, että ilmaistaan viimeisen sanan kuuluvan meille.
 

Samovarius

Kapteeni
Lahjoittaja
Miten se selittää poliisin soittamisen paikalle? Vai meinaatko, että se hämäräkeikka oli pölliä poliisin aseet?
Oon selittäny tän niin monta kertaa tässä ketjussa etten sorru enempää tautologiaan. Tähän mennessä kaikki tieto siitä, että veljekset olisivat itse soittaneet poliisille, on peräisin lähteistä tasoa iltis ja Hymy. Ei ole mitenkään kirkossa kuulutettu, etteikö se olisi ollut joku muu.

Tässä jutussa nämä "tiedot" käyttäytyvät kuten sopulilauma tai ufohavainnot: 30-luvulla nähtiin kummitusilmalaivoja, koska niitä nähtiin muutenkin taivaalla. 50-luvulla nähtiin lentäviä lautasia, koska rytminen narratiivi tarttui (ja aiheesta tehtiin useampikin halpa leffa). 60-luvulta eteenpäin havainnot muuttuvat valopalloiksi, koska Star Trekissä oli valopalloja. Ja niin edelleen.
 

hansai

Ylipäällikkö
Vaatinee uusintapainoksen...

Yhteinen opas poliisille ja romaneille
Romanien ja poliisiviranomaisten kohtaamisista on julkaistu opas molemminpuolisten ennakkoluulojen kitkemiseksi. Oppaassa kerrotaan muun muassa kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista, poliisin valtuuksista ja romanien kulttuurista.

 

fulcrum

Ylipäällikkö
En tiedä teidän alueen mustalaisista mutta täällä tulevat isollä metelillä ja järjestävät helvetinmoisen sirkuksen missä ikinä ovat.
Jonkunlainen kohkaus tuntuu aina kuuluvan ainakin suomalaiseen romanikulttuuriin: joku ihan tavallinen rutiiniasia, ilman mitään negatiivisiakaan ulottuvuuksia niin jotenkin romanit aina saavat siitä aikaan 'souvvin'.

Verikosto toiseen polveen tuntuu aika etäiseltä motiivilta. Ensinnäkin ao. tapauksessa johon kosto oletetusti perustuisi ei kukaan kuollut, ei kai edes loukkaantunut vakavasti joten mitä siinä kostettaisiin? Toiseksi verikostoperinne ei yleensä ulotu valkolaisiin. Tietysti kriminaaleilla voi olla jotain muita henkilökohtaisia kaunoja.
 

inscout

Kenraali
Riippumatta motiivista voitaneen todeta että kyseessä on aika harvinainen tapaus.

Minun näkemykseni on edelleen se, että mitään suurta tai maailmoja mullistavaa ei ole tapahtunut. Paljon pahempaakin tapahtuu kaiken aikaa. Tämä kuuluu poliisin toimenkuvaan. Joskus sattuu ikäviä. Niin käy kaikissa ammateissa.

En halua vähätellä asiaa, mutta ei tässä mitään yhteiskunnallista ihmettä ole nähdäkseni tapahtunut.
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kyllä tuo Suomen oloissa on aika dramaattista. Viimeksi tapahtui vastaava 1997, silloin valitettavasti molemmat kostaapelit menehtyivät.
 

Samovarius

Kapteeni
Lahjoittaja
Kyllä tuo Suomen oloissa on aika dramaattista. Viimeksi tapahtui vastaava 1997, silloin valitettavasti molemmat kostaapelit menehtyivät.
Poliisi ammuttiin hengiltä vasta kaksi vuotta sitten. Toinen havoittui vakavasti.
 

Raakku

Luutnantti
Kyllä tuo Suomen oloissa on aika dramaattista. Viimeksi tapahtui vastaava 1997, silloin valitettavasti molemmat kostaapelit menehtyivät.
Onko tekotavalla väliä? Eipä käy kateeksi moottoripyöräpoliisiakaan jonka mönkijällä pakoon ajanut kiilasi nurin. Autoilla vastaavia yrityksiä on varmasti vielä enemmän. Minusta ihan yhtä vakava tappamisen yritys kuin ampuminenkin.
 

johan6

Kapteeni
Kyllä tuo Suomen oloissa on aika dramaattista. Viimeksi tapahtui vastaava 1997, silloin valitettavasti molemmat kostaapelit menehtyivät.
muutama vuosi sitten....
..surmattiin poliisi Vihdissä. Ei nyt ihan samanlainen tapaus mutta näennäisen normaalin virkatehtävän yhteydessä kotikäynnillä ja yllättäen.

Eikä kysymys ole pelkästään näistä kuolemaan johtaneista tapauksista. Kaikenlainen haitanteko ja väkivaltainen aseiden käyttö poliisia kohtaan on Suomessa lisääntynyt muutenkin viimeaikoina(=siis esim. n. 20 vuoden aikana). Ruotsissa ollaan vielä pidemmällä poliisia kohtaan tapahtuvassa häirinnässä sekä kaikenlaisessa haitanteossa.

Ruotsista löytyy esimerkkejä joissa tällainen järjestelmällinen poliisiin kohdistuva häiriökäyttäytyminen keskittyy tietyille ongelma-alueilla ja kansalais(uus)ryhmiin. Toisekseen asiasta puhuminen (ja kirjoittaminen) julkisesti sen oikealla nimellä johtaa helposti syytöksiin rasismista ja vihapuheesta. Joissain tapauksissa esiintyy myös yleisellä tasolla poliisinvastaisia asenteita..
- erityisestä poliisiin kohdistuu haitantekoa ja jopa vaaraa siellä missä asuu paljon pysyvästi yhteiskunnan tarjoaman sosiaalituen varassa asuvia ja joista monet samanaikaisesti hankkivat lisätuloja erilaisen harmaantalouden, huume- sekä muun pienrikollisuuden jne. myötä.
- luonnollisesti myös tietyilla asuinalueilla tapahtunut jengiytyminen sekä lisääntynyt ammattimainen rikollisuus ruokkii enemmän ja vähemmän järjestelmällistä poliisin vastaisuutta.
- tiettyjen kansalaisryhmien kohdalla yhteiskunnan sosiaaliturvaresurssien käyttö sekä samanaikainen rikollisuus on moninkertaista verrattuna ns. perusväestöön.

Ei tarvitse olla mikään meedio että voi ennustaa saman suuntaista kehityksen kohdistuvan tulevaisuudessa myös Suomeen.

P.S.
Sen mitä yllä kirjoitin ei millään tavoin edusta omaa mielipidettäni. Tosiasiallisesti henkilökohtainen näkemykseni asiasta on täysin päinvastainen, kirjoituksesta mahdollisesti välittyvään mielikuvaan nähden.
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ei ole ollut päihdetaustaa ja molemmat ovat treenanneet kovaa koko ikänsä. Ovat pienestä pitäen viettäneet terveellistä elämää, eivätkä ole juoneet kuin kerran vuodessa. Nyt 25- ja 30-vuotiaina sitten ovat yhtäkkiä vahvoissa huumeissa?
Tuo isä on ihan sekopää. Puhuu läpiä päähänsä.
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Näyttää tekevän omakustanteita.

 

Gyllis1

Ylipäällikkö
Ei ole ollut päihdetaustaa, ja molemmat ovat treenanneet kovaa koko ikänsä. Ovat pienestä pitäen viettäneet terveellistä elämää, eivätkä ole juoneet kuin kerran vuodessa. Nyt 25- ja 30-vuotiaina sitten ovat yhtäkkiä vahvoissa huumeissa?
Niin isän mukaan molemmat varmaan ovat olleet pieniä pyhimyksiä.
Isoveikalla kuitenkin muistaakseeni uutisoitiin olevan rattijuopumus-taustaa.
 
Top