Kahta poliisia ammuttu Porvoossa

Tutkinnanjohtaja sanoi jossain lausunnossa, että kuuli ekan kerran Vaasan pommiuhasta. No jetsulleen, vaikka varmaan on kiireinen, niin kyllä joku käy referoinnit vetään kiireen keskellä. Varmaan eilen tuli kaikista suurenmista poikkeamista tieto päivän jutun tj:lle.
Jos olivatten kovan luokan balkaaneja keikalla, luulisi AK:ta ym. käsillä. Saattaa olla, että valmistelupartio
tulee kevyemmin asein. Vastasinkin itse.
Soittaja, hälytyksen tekijä saattaa olla joku "rehellinen" rosvo, jota vituttaa hurrien tulo huudeille.
Siksi mielenkiintoinen, vai mikä se sana oli.
 
Laitoin tämän jo kerran taustatiedoksi tähän ketjuun. Nyt se nimenomaan vastaa kysymykseen.


Kyllä, mutta kuitenkin tiedottaa:

"Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista kertoo STT:lle, että epäillyt ovat tiettävästi syntyperäisiä ruotsalaisia. Asiasta ei Huhta-ahon mukaan ole kuitenkaan täyttä varmuutta."

 
Mietin noita kaksikon hönöilyjå. On täysin mahdollista, että se mikä riittää Ruotsissa, ei riitä täällä. Suomessa on vaikeampaa. Ruotsissa kaikkien paukuttelujen tutkinta on kesken ja pelkästään Tukholmassa sata avointa murhaa.

Kun sikäläiset yrittivät laajentaa rahakuljetusryöstöt tänne, sekin meni heiltä reisille.

Jos tuollaisen sosiaaliturvan maassa asuvan pitää ampua poliisia jonkin varastettavan kompuran tai perämoottorin takia, päässä ei ole juuri laskutaitoa. Se voi selittää virheet.

Yksi uusi idea tuli mieleeni. Tanska on lisännyt valvontaa Juutinraumassa. Voisiko se ajaa etsimään uusia alueita?
 
Tässä jutussa ei kyllä julkisuuden faktojen valossa ole edelleenkään mitään järkeä. Varmasti taustalla pyörät pyörii, ja hyvä niin.
Muutamia itse pähkäilemiäni kysymyksiä:
- kuka soitti hätäpuhelun ja miksi?
- jos kyseessä oli väijytys, miksi sitä ei tehty "ylivoimalla"?
- jos kyseessä oli murto, tms, miksi ei vain lähdetty lipettiin vaan eskaloitiin tilanne?
- mikä oli hämärähemmojen tehtävä Porvoossa?
- miksi pakomatka kesti niin kauan ja sille lähdettiin samalla autolla, vaikka tekijät ilmeisesti alan ammattilaisia?
- oliko kyseessä peiteoperaatio, jolla poliisin huomio saatiin toisaalle?
 
Kyllä, mutta kuitenkin tiedottaa:

"Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista kertoo STT:lle, että epäillyt ovat tiettävästi syntyperäisiä ruotsalaisia. Asiasta ei Huhta-ahon mukaan ole kuitenkaan täyttä varmuutta."


No, tuossa taas ei mielestäni ole mitään epäselvää. Vaan siinä todetaan, miten asia mitä todennäköisimmin on. Mutta varmuutta asiasta ei ole.

Jokainen saattoi jo kuvista arvioida, että eivät ole ehkä ihan blondeimmasta päästä ainakaan.

Toisaalta, vaikka olisivat blondeja ja ruotsalaisen näköisiä, voisivat siltikin olla esim. syntyneet Tanskassa jne.

Ilmeisesti vielä ei ole saatu täysiä tietoja Ruotsista.
 
Ruotsin poliisilla kuvat ampujista.

After an intense car chase with gunfire, the men could be arrested.
The men are said to have traveled to Finland earlier this spring, but there are no passenger lists showing that they have returned to Sweden. But according to the register, the men have traveled to Finland on August 22 this year.
 
Ei kai missään ole murtokeikasta kerrottu?

Ihan hyvin hätäpuhelu on voinut olla älämölöstä tai vaikka "epäilyttäviä miehiä teollisuusalueella". On siellä voinut olla jengin sisäiset turpakäräjätkin käynnissä.

Melko turha tai vaikea spekuloida tätä ennen kuin asiasta kerrotaan lisää.

En minäkään ole mitään murtokeikkaa varmaksi väittänyt :ROFLMAO:

Siellä on voinut olla käynnissä ihan mitä vaan :alien:

Ei näillä tiedoilla kannata ihan hirveän vakavasti pohtia sitä että mitä siellä on tapahtunut ja miksi on tapahtunut. Ihan huvin vuoksi sitä voi kyllä pohdiskella ja itsekin olen keksinyt jo noin sata erilaista vaihtoehtoa ja toiset sata löytyisi ihan helposti jos olisi liikaa luppoaikaa...nyt täytyy kuitenkin keskittyä ihan muihin asioihin.

Kuten sanottua niin hyvin omituinen tapaus tuo oli ja tuskin se kokonaisuudessaan selviää ikinä...ei ihan välttämättä edes poliisille.
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsin poliisilla kuvat ampujista.
Näyttää Expressenillä olevan muutakin tietoa jota ei Suomessa ole uutisoitu?

"After ambushing the night into Sunday, the police emptied the telephone towers nearby - and were thus able to obtain a telephone number that led to the men's position near Tampere. "
 
Jumalauta... Ruotsalaisista medioista saa lukea paremmin kuin kotimaisista. Eli puhelin/met saatu paikannettua linkkimaston kautta ja sitä kautta saatu paikannettua ne Tampereelle. Ja tuntuuhan noilla tosiaan olevan jo tekijöiden kuvatkin... MIT... VIT.... kysyy epätietoinen Perähikiältä...
 
Back
Top