Kaikenlaiset fobiat ja niiden voittaminen

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#1
Aloitetaan nyt itsestä...

Korkeanpaikankammo, lievä ahtaiden paikkojen kammo ja en pysty nauttimaan uimisesta, kun vaahtosammuttimen kokoisena meinasin hukkua Päijänteeseen...

Sinänsä hassua asiassa on, että olen harrastanut laskuvarjohyppäämistä ja tykkään lentämisestä. Jotenkin vain se korkeiden paikkojen pelko katoaa kun on tarpeeksi korkealla... :)

Uimisesta en kyllä nauti vieläkään, vaikka sukeltamistakin on tullut kokeiltua.
 
#2
Ainakin pakkolaukaisutoiminen sotilashyppääminen on siitä hyvä korkeanpaikankammoiselle, että sitä pelkäämistä ei oikeastaan ehdi harrastamaan missään vaiheessa, kun vihreän syttyessä ja summerin/kellon soidessa kone tyhjennetään maksimivauhtia eikä sieltä oikein edes näe mitään ennen kuin on ulkona ja siinä vaiheessa ei enää ehdi stressaamaan. Sitten on eri asia, jos on kaapelissa ensimmäinen, mutta kyllä senkin kestää katselemalla vähän kauemmas horisonttiin eikä suoraan sitä 300m päässä alla vilisevää maata.

Niin, itsekin vihaan korkeita paikkoja varsinkin, jos joutuu liikkumaan pystyssä ilman tukea jollakin kapealla pinnalla eli esim. palkin päällä. Pää vaan generoi hengenvaarasignaalia, vaikka olisikin turvavaljaat. Kaikenlaiset kaapelit ym. mihin saa kolmipistetuen tekniikan osaamalla on eri asia ja niillä ei pelota :).
 
Viimeksi muokattu:
#3
Täällä myös yksi korkeanpaikankammoinen. Pahin korkeusikkuna minulle on joku 10-100 metriä, oikein korkealla ei enää niinkään. Benji-hyppyä voisin harkita kymppitonnista (euroja siis ).

Jonkin verran poden myös h- ja r-fobiaa.
 
#4
Täällä myös yksi korkeanpaikankammoinen. Pahin korkeusikkuna minulle on joku 10-100 metriä, oikein korkealla ei enää niinkään. Benji-hyppyä voisin harkita kymppitonnista (euroja siis ).

Jonkin verran poden myös h- ja r-fobiaa.
Tuota korkean paikan pelkoa voisi työstää jonkun verran varusmiespalveluksessakin esim. alla olevan kaltaisilla apinaradoilla. Auttavat hallitsemaan pelon ja parantavat llihaskuntoa/aerobista kestävyyttä sekä kehonhallintaa&motoriikkaa. Muutenkin noin 100x vähemmän tylsiä kuin kuntopiirin sahaaminen:


Tuollaisten rakentelu ja ylläpitohan lienee myös aika halpaa kaikenlaisiin nykyajan huipputeknisiin vimpaimiin nähden.
 
#5
Kärsin myös korkean paikan kammosta sekä ahtaista tiloista jossain määrin.

Tukehtuminen on myös yksi, jota ole aina pelännyt ja olin tosi hysteerinen kun lapset oli pieniä. Exä aina nauroikin mulle ja kiusasi mua sillä, kunnes sitten 9kk ikäistä poikaa tultiin sen tukehtuessa johonkin tuntemattomaan pelastamaan kolmen ambulanssin voimin. Selvittiin onneksi säikähdyksellä. Tukehtumisen ja ahtaanpaikan yhdistelmänä esimerkiksi ajatus laitesukelluksesta tuntuu todella vastenmieliseltä. Samoin intin nassetesti kyynelkaasuteltassa oli aikamoinen kiirastuli.

Korkean paikan kammoa ei mulla esiinny suljetuissa tiloissa esim. lentokoneessa tai korkeassa talossa. Talon katolla se iskee kyllä, mutta pudotusta pitää olla reilusti, 10+m. Yksi hyvä paikka harjoittaa (kärsiä siitä ja harjoitella sietämistä) korkeanpaikan kammoa on seikkailupuistot, tyylin flow park tai zippy park Helsingissä, jossa ollaan suht korkealla huterissa olosuhteissa, mutta turvallisesti köyden varassa.

Itsellä ei ole mitään muistissa olevaa traumaa, mikä voisi nämä kammot laukaista, omasta intuitiosta päätellen taustalla voisi olla jonkinlainen tunne kontrollin puutteesta. Harrastan myös kilpa-ajoa ja pelkään ihan helkkaristi istua kyydissä jos joku ajaa kovaa (vaikka toinen kilpakuski radalla), mutta kun on itse ratin takana niin vetää ihan satalasissa ilman huolen häivää.
 

Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
#6
Minulla on korkeanpaikankammo. Ilmenee käytännössä tietysti korkeudesta ylöspäin, ja aina huomattavasti pahempi jos ollaan paikassa mistä ns. näkyy läpi. Jätin esim. käyttämättä Norjassa yhteistyökumppanin järjestämän mahdollisuuden vierailla 60m korkeassa konttinosturissa...siellä oli sellainen vahvasta, mutta läpinäkyvästä metalliverkosta tehty kävelysilta ylhäällä minne mentiin hissillä. Järki sanoo että kaiteet ja muut ovat erittäin hyviä ja siellä on vähemmässä vaarassa kuin esim. liikenteessä kävellessä, mutta käytännössä vaan aivot puskevat mittavan "kuvotuksen" päälle jos lähestyy esim. kaidetta todella korkealla ja katsoo alas.

Lisäksi puistattaa, jos joku ottaa oikeita riskejä korkeiden paikkojen kanssa, esim. lukioaikoina en kestänyt katsoa kun jotkut tuntia odotellessaan istuivat käytävällä toisen kerroksen kaiteen päälle. Siinä hommassa kyllä olisi oikeastikin voinut mennä henki, joten tuo oli jo järjellä perusteltavissa.

Missään räväkämmissäkään huvipuistolaitteissa ym. ei tämä sama ilmiö näy.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#7
Korkeanpaikankammo, lievä ahtaiden paikkojen kammo ja en pysty nauttimaan uimisesta
Korkeanpaikankammosta "paranin" vaeltaessani aikanaan Norjan -suurtuntureilla- ja jos jotain jäi vielä, niin IPOn sahalaitoksen pihakuivauksen lautataapelien päällä pressuttajana paransi taudin rippeet. Tai paremminkin nyt hallitsen kammoa. :rolleyes: Uimiseen liittyy mullakin kammonpoikasta ja niimpä kesäuimiset tapahtuvat säännöllisesti lastenrannalla muovilelujen seassa.:oops: Ahtaisiin paikkoihin, kuten johonkin rumpuun ryömimiseen liittyy melkoisia aaltoja.

Evoluutio tuotti kammoja ja ne ovat ihan oikeita signaaleja vaarasta ja tarkoitus on pitää jätkä tarkkana....
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#8
Lisään kisaan arachnophobian....Australiassa tuli tavattuja jonkinlaisia, joiden jälkeen veljentyttären jatkuvasti vaatima "hämähämähäkki"-biisi menetti makunsa.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#9
Ainakin pakkolaukaisutoiminen sotilashyppääminen on siitä hyvä korkeanpaikankammoiselle, että sitä pelkäämistä ei oikeastaan ehdi harrastamaan missään vaiheessa, kun vihreän syttyessä ja summerin/kellon soidessa kone tyhjennetään maksimivauhtia eikä sieltä oikein edes näe mitään ennen kuin on ulkona ja siinä vaiheessa ei enää ehdi stressaamaan. Sitten on eri asia, jos on kaapelissa ensimmäinen, mutta kyllä senkin kestää katselemalla vähän kauemmas horisonttiin eikä suoraan sitä 300m päässä alla vilisevää maata.

Niin, itsekin vihaan korkeita paikkoja varsinkin, jos joutuu liikkumaan pystyssä ilman tukea jollakin kapealla pinnalla eli esim. palkin päällä. Pää vaan generoi hengenvaarasignaalia, vaikka olisikin turvavaljaat. Kaikenlaiset kaapelit ym. mihin saa kolmipistetuen tekniikan osaamalla on eri asia ja niillä ei pelota :).
Taisit olla kisoissa joissa valo oli joka punainen tai vihreä... :D Ja miinuutitkin näytettiin sormilla.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#11
Padot. Erityisesti pelko patoturbiiniin joutumisesta. Hyh...
Kaksi tuttavaa meinasi oikeasti joutua kajakeilla Kuusankosken kohdalla Kymijokea patoturbiiniin. Olivat Päijänteen tasalta ja ensikertalaisia Kymijoella. Talven jäljiltä opasteet huonossa kunnossa, ja paikalliset kyllä tiesi mitä piti varoa. Tyypit sai käännettyä keskellä virtaa tarpeeksi ajoissa, mutta imu oli ollut jo voimia kysyvä... Sen jälkeen itsekin olen tiedustellut reitit erityisellä varovaisuudella.
 

Kalastaja

Kapteeni
Lahjoittaja
#13
Tuli muuten mieleen, että onko täältä kukaan koittanut ikään kuin "siedättää" fobioitansa pois? Itsellä oli pienempänä melko paha ahtaanpaikankammo, jonka takia en edes uskaltanut ryömiä oman sänkyni alle, mutta eräänä päivänä kuitenkin rohkeus voitti, ja aloin vasten tahtoani menemään ahtaisiin paikkoihin. Nykyään ei tee pahaa, vaikka joutuisi ahtautumaan ties minkälaisiin rotankoloihin. :D
 
Viimeksi muokattu:

Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
#14
Itsellä ei ole mitään muistissa olevaa traumaa, mikä voisi nämä kammot laukaista, omasta intuitiosta päätellen taustalla voisi olla jonkinlainen tunne kontrollin puutteesta. Harrastan myös kilpa-ajoa ja pelkään ihan helkkaristi istua kyydissä jos joku ajaa kovaa (vaikka toinen kilpakuski radalla), mutta kun on itse ratin takana niin vetää ihan satalasissa ilman huolen häivää.
Tuon kontrollin merkityksen voin muuten vahvistaa minäkin.

Opetellessani aikanaan ajamaan olin aina pienehkössä stressitilassa ajotunneilla. Osansa oli varmaan opettajallakin, joka oli ulkomuodoltaan ja olemukseltaan ehkä lähempänä keskivertoa kenttäpoliisia kuin ajo-opettajaa. Törmäsin vähän erilaiseenkin opettajatyyppiin radalla, rennonrempseään ja huumorilla kaikki virheet ottavaan, mikä tuntui ainakin itselleni sopivammalta. En usko kuitenkaan, että opettaja olisi ollut pääsyy hermoiluuni, sillä sekä ensimmäisessä (reputetussa) että toisessa inssissä oli kummassakin olemukseltaan leppoisampi tutkinnon vastaanottaja, enkä silti kyennyt täyteen mielenrauhaan.

Kuitenkin siitä lähtien olen tuntenut oloni liikenteessä huomattavan rauhalliseksi, kun olen ainoa jarrupolkimen autossa omaava. Edes muutamat sekunnin päähän jääneet vaaratilanteet eivät ole vaikuttaneet tähän.

Pelkäämisestä voisi vielä laittaa tämän artikkelin, osittain aika hyvää tavaraa. Testattu on tuo "pahimman ajatteleminen", ja se toimii.

http://theweek.com/articles/445438/secret-handling-pressure-like-astronauts-navy-seals-samurai

The secret to handling pressure like astronauts, Navy SEALs, and samurai

Eric Barker

Calm and collected. (Jim Sugar/Corbis)
August 19, 2014

Sign Up for
Our free email newsletters
10 things you need to know today
Today's best articles
Today's top cartoons
The good news newsletter
The week's best photojournalism
Daily business briefing







We all make a lot of bad decisions.

With careers:

More than half of teachers quit their jobs within four years. In fact, one study in Philadelphia schools found that a teacher was almost two times more likely to drop out than a student. [Decisive: How to Make Better Choices in Life and Work]

In our jobs:

A study showed that when doctors reckoned themselves "completely certain" about a diagnosis, they were wrong 40% of the time. [Decisive: How to Make Better Choices in Life and Work]

And in our personal lives:

…an estimated 61,535 tattoos were reversed in the United States in 2009. [Decisive: How to Make Better Choices in Life and Work]

So how can we all make better decisions? When life and death is on the line what methods do the pros consistently rely on?

It's "arousal control."

That's a fancy word for keeping a cool head. Ever been so angry — or so happy — you can't think straight? Exactly.

In their book, Decisive, Chip and Dan Heath identify short term emotion as one of the primary causes of bad decisions.

Astronauts, samurai, Navy SEALs, and psychopaths. What can you learn from them about staying calm and making good decisions under pressure?

150 miles above the Earth is no place for panic

It's the 1960's and NASA is going to send people to the moon for the first time. A million things could go wrong.

How do you make sure astronauts don't freak out in the cold darkness of space where there's no help?

Ryan Holiday, author of The Obstacle is The Way, wrote about the challenges faced by the first moon landing crew:

When America raced to send the first men into space, they trained the astronauts in one skill more than in any other: the art of not panicking.

When people panic, they make mistakes. They override systems. They disregard procedures, ignore rules. They deviate from the plan. They become unresponsive and stop thinking clearly. At 150 miles above Earth in a spaceship smaller than a VW, this is death. Panic is suicide. [The Obstacle is The Way]

You're NASA. What do you do?

The research shows one of the key ways to fight panic is to have a feeling of control.

Anything that provides a feeling of control will improve performance and help you make better decisions when things go sideways.

And that's exactly what NASA did. They systematically and repeatedly put the astronauts through everything they'd experience while in space.

This level of familiarity produced a powerful feeling of confidence:

Before the first launch, NASA re-created the fateful day for the astronauts over and over, step by step, hundreds of times — from what they'd have for breakfast to the ride to the airfield. Slowly, in a graded series of "exposures," the astronauts were introduced to every sight and sound of the experience of their firing into space. They did it so many times that it became as natural and familiar as breathing. [The Obstacle is The Way]

This is why when top bomb disposal experts approach a bomb their blood pressure actually goes down. Control and confidence.

(More on what we can learn from astronauts here.)

Okay, I know what you're thinking: NASA had a billion dollars, the smartest people in the world and lots of time. I don't, Eric.

I'm with you. But this same focus on arousal control has worked for almost a thousand years, with far fewer resources. Here's how.

The most important samurai training doesn't involve a sword

(Screenshot: The Last Samurai)

What does the baddest samurai to ever carry a katana have to say about warfare? Stay calm:

Both in fighting and in everyday life you should be determined though calm. Meet the situation without tenseness yet not recklessly, your spirit settled yet unbiased. [The Book of the Five Rings]

Like astronauts, samurai knew the power of a feeling of control through training. But they had another trick up their sleeve.

Emotional preparation. Ryan Holiday explains:

This is why Musashi and most martial arts practitioners focus on mental training as much as on physical training. Both are equally important — and require equally vigorous exercise and practice. [The Obstacle is The Way]

What did they do? Specifically, they thought about death. A lot. (No, I'm not recommending you get all emo. Stay with me.)

Thinking about the worst (and in their case it was having your head separated from your body) can help you be calm and rational.

The Stoics did it, the samurai did it, and every time you say "What's the worst that could happen?" you do it too — whether you know it or not.

(More on samurai methods for calm here.)

So these methods may have worked 1000 years ago, they may have worked in the 1960′s… but isn't the world different in the 21st century?

No. No, it's not. And the elite Navy SEALs are proof.

What's special about special forces

Go without food or sleep for days. Jump out of a plane at 35,000 feet. Trade gunfire with al Qaeda in the mountains of Afghanistan while outnumbered.

This is not what Navy SEALs call a nightmare. It's what they call "Thursday."

Kevin Dutton and his friend, Andy (a former SAS soldier — the British equivalent of a SEAL) had their vital signs monitored during a study.

Both were similar under normal circumstances. But what happened when they were exposed to stimuli that screamed "DANGER! TIME TO PANIC!"?

Dutton's brain went wild with fear. But his friend Andy's response was very, very different:

His pulse rate begins to slow. His GSR begins to drop. And his EEG to quickly and dramatically attenuate. In fact, by the time the show is over, all three of Andy's physiological output measures are pooling below his baseline. Nick [the researcher] has seen nothing like it. "It's almost as if he was gearing himself up for the challenge," he says. "And then, when the challenge eventually presented itself, his brain suddenly responded by injecting liquid nitrogen into his veins. Suddenly implemented a blanket neural cull of all surplus feral emotion. Suddenly locked down into a hypnotically deep Code Red of extreme and ruthless focus." He shakes his head, nonplussed. "If I hadn't recorded those readings myself, I'm not sure I would have believed them," he continues. "Okay, I've never tested Special Forces before. And maybe you'd expect a slight attenuation in response. But this guy was in total and utter control of the situation. So tuned in, it looked like he'd completely tuned out." [The Wisdom of Psychopaths]

Elite military units vet for the toughest characters. And they go through punishing training. But what silly little thing makes a huge difference?

Breathing. Yeah, breathing.

Teaching recruits to monitor their breathing helped increase Navy SEAL passing rates from 25 to 33 percent.

Research shows meditation-style breathing can make you courageous, increase your attention span, and even boost happiness,

(More on the other three things that improved the performance of Navy SEALs here.)

At this point you might feel like emotions are a total liability. Like effective decision making means you have to be the Terminator 24/7.

Nope. Let's learn about how to balance cold rationality with the power of emotion. Let's look at psychopaths.

What you can learn from stone cold killers

What does it mean to be a psychopath? Often it means a congenital lack of empathy.

So psychopaths aren't raving and wild-eyed. Actually, in many ways they're overly rational.

When researchers make people play a betting game, who acts logically and isn't swayed by irrational (but common) fears?

Yup, psychopaths:

"This may be the first study," comments George Loewenstein, professor of economics and psychology at Carnegie Mellon, "that documents a situation in which people with brain damage make better financial decisions than normal people." [The Wisdom of Psychopaths]

You may want your stockbroker to be a psychopath. Seriously:

(Facebook.com/The Wolf of Wall Street)

The most successful stockbrokers might plausibly be termed 'functional psychopaths'— individuals who on the one hand are either more adept at controlling their emotions or who, on the other, do not experience them to the same degree of intensity as others. [The Wisdom of Psychopaths]

(More on which professions have the most psychopaths here.)

Oh, and I guess I should also mention some psychopaths, um, murder people…

So being extremely rational often leads to better decisions — but without some empathy it can also lead to some very bad things.

This might seem confusing. How do you know just how rational to be?

For best results, add empathy

There's a reason why they give it the name "arousal control." You're not trying to kill your emotions, you just want a leash on them.

You don't want to be incapable of empathy. In fact, empathy, when controlled, can be an enormous positive when trying to make good decisions.

We always think of doctors as very rational. But research shows doctors who feel empathy make better decisions.

Wharton professor and author of Give and Take, Adam Grant explains:

There is a great study of radiologists by Turner and colleagues showing that when radiologists just saw a photo of the patient whose x-ray they were about to scan, they empathized more with the person, seeing that person as more of a human being as opposed to just an x-ray. As a result, they wrote longer reports, and they had greater diagnostic accuracy, significantly. [Barking up the Wrong Tree]

At this point you may be saying: Okay, okay, I've kept my cool — but what do I do now?

What's fascinating is that same empathy also leads us to the next step of great decision making: think about others.

The best, simplest method for making better decisions once you have a clear head is called "taking the outside perspective."

What's that mean? Ask yourself, "What advice would I give my best friend in this situation?"

Duke professor and author of Predictably Irrational, Dan Ariely explains:

If I had to give advice across many aspects of life, I would ask people to take what's called "the outside perspective." And the outside perspective is easily thought about: "What would you do if you made the recommendation for another person?" And I find that often when we're recommending something to another person, we don't think about our current state and we don't think about our current emotions. [Barking up the Wrong Tree]

So where does all this lead us?

Next stop: Wisdom

The five step process for making better decisions:

1. Maintain a feeling of control over your situation.
2. Emotional preparation. Consider how things could be worse.
3. Monitor your breathing.
4. Controlled empathy.
5. Ask "What advice would I give my best friend in this situation?"

Can this style of decision making, over time, lead us to being not just smarter but wiser?

Actually, it may be the only system that can. We usually associate wisdom with knowledge, experience, or smarts. But what does the research say?

Yeah, those things are all important — but we underestimate how much wisdom is about understanding feelings:

In his valedictory work on wisdom, Baltes attributed the acquisition of wisdom to a variety of factors—general intelligence and education, early exposure to meaningful mentors, cultural influences, and the lifelong accumulation of experience, which is the centerpiece of developmental psychology. But he, too, acknowledged the central importance of emotional intelligence, noting that "there is good reason to assume that people capable of effectively regulating emotional states associated with dilemmas of life by cognitive rather than affective-dysfunctional modes might have a better chance of being considered wise or scoring high on wisdom tasks." [Wisdom: From Philosophy to Neuroscience]

We're not robots.

We're fundamentally emotional creatures and forgetting that fact is a huge mistake.

We place so much emphasis on logic and yet the best decisions come from understanding our emotions and considering what is best for others.
 
#15
Pelko pitää hengissä.
Vaarallisia asioita tulee pelätä.

Ja sitten on erikseen fobiat ja kammot joissa pelko menee överiksi ja ei perustu todelliseen vaaraan.

Minä en esim. pelkää korkeita paikkoja. Pelkään putoamista.
En pelkää ahtaita paikkoja, mutta pelkään jumiin jäämistä.

En mene vapaaehtoisesti tilanteisiin joissa en pysty itse kontrolloimaan putoamisriskiä tms. Minua on pidetty uhkarohkeana, mutta en ole sitä. Minulla on ehkä vaan niin hyvä tuntuma omaan kehoon ja siihen mitä missäkin tilanteessa ja paikassa voi tapahtua.
Joskus on toisaalta pidetty pelkurinakin kun olen esim. selkäkivun tai migreenin takia jättänyt menemättä paikkoihin joihin muut menevät. Päätän aina itse menenkö/teenkö. En luota muiden riskiarvioon. En siis mene "porukassa tyhmyys tiivistyy" -harhaan.
 
#16
Omien havaintojeni mukaan tuo korkeanpaikankammo on niin yleinen, että pitäisin sitä normaalina. Siedätyshoidolla se lievenee. Kun jonkun aikaa työskentelee korkealla turvallisesti, niin on se hälventynyt tai lieventynyt useimmilta.

Tunnen kuitenkin yhden henkilön, jolla se oli erityisen vakava. Hänelle oli ammattilainen sanonut, että sen voi kyllä hoitaa.
 

Patu

Luutnantti
Lahjoittaja
#17
@KIM heitti ihan hyviä kommentteja tuossa.

Itsekin olen korkeanpaikankammoinen, mutta tykkään silti esim. näkötorneista. Taipei 101:n näköalatasanteella ahdisti, mutta silti sieltä oli tosi kiva kurkistella alas. Ja kuten joku yllä mainitsi, tämä pelko on vahvimmillaan, jos kävelee jonkin läpinäkyvän, kuten ritilän päällä. Tästä huolimatta aion seuraavalla Lontoonreissullani mennä Tower Bridgen Glass Floor Walkwaylle.
Laskuvarjo- tai benji-hyppyä en aio tehdä.

Olen myös ahtaan/suljetunpaikankammoinen. En pysty tunkemaan itseäni esim. ahtaaseen kallionkoloon. Myös joitain veteen kohdistuvia pelkoja on.

Ja tuhatjalkaisia kammoan. :confused:

 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#18
Itseä suuresti yllättää korkeanpaikankammon yleisyys...vai onko se vain terve ominaisuus?
 

SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#19
Itseä suuresti yllättää korkeanpaikankammon yleisyys...vai onko se vain terve ominaisuus?
Mahtaakohan monellakaan olla ihan oikeaa fobiaa? Siis erityisen voimakasta kammoa, joka ihan varmasti tekee henkilöstä toimintakyvyttömän.

Itse näkisin, että omat kammoni, eli ahtaat- ja korkeatpaikat ovat ihan normaalilla tasolla, eivätkä varsinaisia fobioita.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#20
Mahtaakohan monellakaan olla ihan oikeaa fobiaa? Siis erityisen voimakasta kammoa, joka ihan varmasti tekee henkilöstä toimintakyvyttömän.

Itse näkisin, että omat kammoni, eli ahtaat- ja korkeatpaikat ovat ihan normaalilla tasolla, eivätkä varsinaisia fobioita.
Kuten ulkomailla on sanottu..."you don't have to like it, just to do it"... :)