Kaikki työ on arvokasta - varsinkin Suomessa

Olen ollut työelämässä jo melkoisen kauan ja aika monellakin alallakin. Tuntuu siltä että vähintään 2/3 maanantain poissaoloista johtuu jonkinasteisesta krapulasta joten tuo karenssipäivä on hyvä idea. Toisaalta porukka saattaa tulla aika huonotuulisena tai jopa vielä pienessä maistissa töihin ja siitähän ei yleensä mitään hyvää seuraa. Pekkaset pois, ei voida asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan noin löyhin ja jo antiikkisin syin.

Pitää tosiaan miettiä että halutaanko tosiaan sairaat ihmiset työpaikalle muita tartuttamaan? Säästö voi osoittautua marginaaliseksi. Epäilen että krapulat ovat kuitenkin yksittäistapauksia. Tiedän toki että niitkin tapauksia on mutta ei harhauduta olennaisesta. Ongelma keskittynee sinne missä oma ilmoitus riittää sairauspoissaolossa. Ei muuta kuin työterveyteen haisemaan ja lomalappua pyytämään niin alkaa suuri kuva pikapuoliin muodostua. Tämä on yksi syy työnantajan järjestää asiallinen työterveyshuolto omalääkäreineen. Tässä sivutaan myös esimiestyötä. Sielläkin pitää olla hereillä kun oireilua alkaa jonkun tai joidenkin kohdalla olla.
 
Minä en usko, että Suomen tulevaisuus on Arskoissa. Sen sijaan tämä maa kyllä pärjää, jos luottaa suurimpaan voimavaraansa nimittäin koulutettuihin ja motivoituneisiin työntekijöihin.

Sen sijaan Suomessa on hyvin lyönyt läpi uusliberalistinen talousmalli, jossa yritysten kaikki saavutukset ovat yhden visionäärisen johtajan varassa.
Tästä on seurauksena se, että johtajien palkkamallit haetaan Yhdysvalloista ja työntekijöiden ("arskojen", "työmuurahaisten", "paskojen", "lattiaväen" yms.) Kiinasta.

Kovasti haikaillaan sitä, että yksittäinen työntekijä ottaisi yrittäjävastuuta. Ihan kiva juttu - mutta se ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Ensinnäkin tuotannon tehostamiseen tai asiakkaiden hankkimiseen syyllistyvä henkilö astuu insinöörien, markkinoinnin ja omien esimiestensä varpaille. Kiitokseksi tulee ehkä jonkun pomon sanallinen kiitos - hyvin todennäköistä on, että kyseinen esimies vain varastaa idean ja myy sen eteenpäin omanaan. Vahingosta viisastunut työntekijä laittaa seuraavaksi ideansa sähköpostilla suoraan johtoportaan tietoon. Lopputulos on tuolloin aivan erilainen, idean isä kutsutaan konttorille ja hänelle tarjotaan kahvit. Firman lehteen tehdään hänestä juttu. Palkkioksi tulee pullakahvit, hedelmäkori tai ehkä viikko firman lomaosakkeessa (tietenkin vuosilomalla). Sen jälkeen odottaakin arki jolloin hän saa vastaansa vittuuntuneen lähiesimiehen (markkinoinnin, osastoinsinöörin tms.) ja työkaverit jotka ihmettelevät miksi vitussa menit sanomaan jotain tuollaista ääneen ja nyt kaikki muuttuu. Onneksi olkoon nyt olet kaikkien vihollinen - vaihda firmaa tai vielä parempi valtiolle tai kunnan hommiin jossa omaan palkkaan on mahdollista vaikuttaa työsuorituksilla.

Yrittämisen henkihän ei tarkoita Suomessa koskaan sitä, että rahaa firmalle hankkiva työntekijä palkittaisiin. Minulle käy vallan mainiosti, että palkkaani pienennetään lama-aikana, jos saan osan yrityksen voitosta nousukaudella.

Sen sijaan yleistymässä on malli jossa työntekijä myy yhdelle yritykselle työpanostaan yrittäjäriskillä, henkilökohtainen omaisuus vakuutena ja ilman vaurastumisen mahdollisuutta.

En nyt näkisi maailmaa työntekijänkään kannalta aivan näin surkeana. Henkilökohtaisella tasolla täytyy löytyä yritteliäisyyttä, vaikkei yrittäjäriskillä toimisikaan. Heti alkuunsa pitää omata halu opiskella ja kouluttautua haluamalleen alalle. Sen jälkeen täytyy ensimmäiseksi myydä itsensä työnantajalle. Yleensä työssä pärjääminen edellyttää ammattitaidon harjoittelua työn yhteydessä. Useimmissa tehtävissä vain tekemisen kautta kehittyy ammattimieheksi. Yleensä etenemiseen vaikuttaa työntekijän oma halu pyrkiä uusiin tehtäviin, edellyttäen että työnantajalla on tarjolla mahdollisuuksia. Ja, ainahan ammattimies voi hakea ja hakeutua uuden työnantantajan palvelukseen.. Kaikki tällainen edellyttää omaa henkilökohtaista yritteliäisyyttä.

Mielestäni juuri tällä tavoin jokainen voi nousta parempaan asemaan joissa myös palkkaus on parempi. Monipuolisella ammattitaidolla pärjää paremmin työmarkkinoilla..osaaville tekijöille löytyy töitä hankalinakin aikoina. Mitäpä muuta tällainen olisi kuin henkilökohtaista yritteliäisyyttä.

Suomessa on mahdollista tehdä taloudellisesti turvallinen työura työntekijänä. Harvat kykenee rikastumaan (mitä kukakin sitten pitää rikkautena) palkkatyössä mutta tiedän kyllä sellaisiakin tapauksia. Tunnen henkilökohtaisesti monia ns. vaurastuneita työntekijäitä.

Monipuolisen ammattitaidon pohjalta on mahdollista lähteä itsenäiseksi yrittäjäksi. Siinä monille tulee vastaan ihan uusia kuvioita ja osaamisalueita..pitää osata myydä palveluitaan, hanskata kustannuslaskentaa ja muuta yrityksen paperihommaa, hallita asiakaspalvelua jne. jne. Eteen tulee myös vastuu urakkasopimuksista, työtiloista, työkaluista, materiaaleista, työntekijöistä jne. Monet alkavista yrittäjistä joutuvat ottamaan myös taloudellista riskiä, huonossa tapauksessa se voi myös realisoitua. Meillä Suomessa yrittäjyydessään epäonnistuminen tarkoittaa joutumista koko muun yhteiskunnan hylkimäksi ja loppuelämänsä ajaksi merkatuksi huijariksi tai veropetturiksi jne. Ainakin jos joutuu konkurssin myötä julkiseen selvitykseen.
Kaikesta huolimatta aina jokuset onnistuvat. Jopa pärjäävät ja rikastuvat yrittämisellään. Se puolestaan saattaa aiheuttaa naapurustossa äärimäistä kateutta, panettelua jne.. Mutta sen kyllä kestää jos on riittänyt voimaa ja tahtoa yrittämiseenkin...se kun ei aina ole se helpoin tapa menestyä. Ainakaan Suomessa.

Jos näkee yrittäjyyden liian riskialttiina ja vaikeana kannattaa harkita pysyttäytymistä työntekijänä tai virkamiehenä..siinä ei juurikaan joudu henkilökohtaiseen taloudelliseen vastuuseen. Yrittämisessä ja yrittäjyydessä on kuitenkin monia muitakin hyviä puolia kuin mahdollisuus rikastumiseen. Osaava ihminen voi toteuttaa ja hallita itsenäisesti elämäänsä. Suunnitella ja päättää omista tekemisistään jne. Tämä on juuri sen vastuun ja riskinoton vastapuoli.
 
Yksi seikka saattaa olla myös sopivan pöhinän syntyminen. Pähkinäsaaren rauhan rajat olisivat Suomelle taloudellisessa mielessä riittävät. :rolleyes: Olemme kuitenkin vähäväkinen kansa ja nykyisin ymmärrän entistä paremmin sitä, että pöhinä syntyy siellä, missä on ihmisiä. Uudenmaanlääni tai mikä se on, se on varsin soiva peli jo synnyttämään tarpeeksi positiivista köhinää. Kaikkinaisen infran luominen rajoitetulle alueelle on pitkällä aikavälillä SE juttu. Velkaraha pitäisi käyttää synnyttämään lisää pähinää nimenomaan rajatulle alueelle. Se luo edellytykset puolipitkällä aikavälillä sille, että ainakin kaksi kolmannesta suomalaisia asuu selvästi eteläisimmässä osassa Suomea. Ottakaa huomioon, että tämän ylläolevan piirsi susirajan asukki.

Etätyöstä on puhuttu jo kymmeniä vuosia, eikä siitä ole vieläkään "pelastajaksi". Eikä tule. Reilu 5 miljoonaa asukasta on vähän ja se on saatettava ajan oloon keskitetyn infran pariin.
 
Muistuttaisin tässä myös laadullisista ja tuottavista euroista ja hukkaan heitetyistä euroista. Jostain syystä alkuesimerkissä unohdetaan, että kaikki päälliköt ja jopa tj ovat palkansaajia ja työntekijöitä. Ja heidän sivukulunsa vasta kalliiksi tulevatkin. Ja heidän johtamisensa, jos se on typerää ja heikkoa. Omistajan riskit värväyksessä ovat todella suuret, sitä suuremmat mitä hirveämpi tunari onnistuu itsensä myymään puheellaan huonoille ihmistuntijoille.

Jostain syystä alkupuheessa unohdettiin, miten vähän organisaation yläporras oikeasti tuottaa mitään ja otettiin tällainen Arska-duunariesimerkki... :)

Kerron tarinan, joka on myös tosi. Supistan yrityksen kokoa n. neljälläsadalla henkilöllä.

Osa 1

Yritys: TJ (ei omistaja), kaksi varastomiestä, 3 assistenttia, 5 myyntipäällikköä ja 5 muuta pikkujohtajaa. (reaalisesti oikein Nokia-tautiin konglomeroituneen 400 hengen toimijan esimiespäivillä pyörii vähintään 200 tyyppiä)

Työnantajan sosiaalikulut esimerkiksi 2500 euron varastomiehestä ovat 547 euroa, 3000 euron assistentista 656,40 euroa. Työnantajan sosiaalikulut 4500 euroa saavasta pikkupäälliköstä ovatkin jo 984,60, 5000:n euron joomiehestä peräti 1094 euroa. Toimitusjohtaja maksaakin firmalle palkan sivukuluina jo yli 2000 euroa.

Vaikeina aikoina voitot ovat plus miinus nolla mutta ei olla tappiollakaan, hiukan plussalla. Mitä omistaja voi tehdä? Värvätään uusi innovatiivinen TJ, halutaan parempi tulos. Vanha ulos 20 vuoden jälkeen, saatanan käpy kun ei yhtä lamaa selätä.
 
Osa 2

Miten uusi TJ palkkansa ansaitsee? Hän ymmärtää tilaajan omalta kannaltaan oikein. Ensin varastomiehet pois ja ostopalveluina toiminta. Hyvä ajatus muuten paitsi että alkutarjous ei pysy vaan hinnat nousevat, jolloin parissa vuodessa kustannukset ovat korkeammat kuin olivat omassa varastossa. Seuraavaksi potkitaan assistentit, koska heidän palvelunsa voi siirtää Viroon. YT:ssä ehdotetaan yhden johtajan toimen lakkauttamista, mutta TJ ei hyväksy ja perustelee asiaa firman "kehitysvaiheella". Kaikki päälliköt kuuluvat samaan ammattiliittoon eli EK:hon.

Toki TJ on tuonut yhden sihteerin mukanaan, vaikkapa ex-vaimonsa tutun tai ex-työpaikan vosun ja hänestäkin tehdään joku esimies, jolle jää joku kontaktirooli vakka Viroon.

Suomeen jäävät "esimiehet" ja 13 000 euroa kuussa palkan sivukuluja, joita siis vähennettiin kokonaiset 1800 euroa. Mutta samalla asiakkaat alkavat mennä kilpailijalle, koska joku poispotkituista assareista on yhden myyjän kanssa saumattomassa yhteistyössä tehnyt 50% myynneistä ja kaikki soittavat aina hänelle.
 
Osa3

Myyjien myynnit menevät punaiselle ja ilman kokeneita assareita ja heidän vuosien mittaan laajentunutta tehtäväkenttäänsä ei kyetä kunnolla hoitamaan. Jätkät eivät ole tottuneet kaikkeen ja Viron pää lähinnä osaisi laskuttaa ja tehdä lähetyslistoja eikä heillä ole alan erityistuntemusta, jotta he osaisivat varsinaisesti palvella asiakkaita. Asiakkaat siirtyvät muualle. TJ:n tuoma palvelijataresimies ei kykene hanskaamaan tonttiaan. Mennään miinukselle oikein huolella. Osakeyhtiön hallitus kuuntelee edelleen luottavaisena hyvän esiintymistaidon omaavan tj:n raportointia. Samalla toimitusjohtajalla on jo pakoreitti suunnitteilla.

Tässä varmaan auttaisi joku rehvakas sitouttamispalkka? Vai?

TJ potkaistaan ulos ellei hän vaihda työpaikkaa, mutta firman tilanne on jo niin perseellään ettei sitä pelasta Ossikaan, koska tarvittaisiin todella rehellinen ja moraalinen konsultti avaamaan tämä paskaläjä, jota suomalaiseksi johtamiseksi sanotaan.

Onko tarina kenties tuttu? Tuntuuko siltä, että omistajan oikeasti kannattaa maksaa palkan sivukulut kaikista korkeapalkkaisista työntekijöistä
 
Hyvin on Vonkakin perimmäisen äärellä. Taitaa kokemus puhua?
 
Yksi seikka saattaa olla myös sopivan pöhinän syntyminen. Pähkinäsaaren rauhan rajat olisivat Suomelle taloudellisessa mielessä riittävät. :rolleyes: Olemme kuitenkin vähäväkinen kansa ja nykyisin ymmärrän entistä paremmin sitä, että pöhinä syntyy siellä, missä on ihmisiä. Uudenmaanlääni tai mikä se on, se on varsin soiva peli jo synnyttämään tarpeeksi positiivista köhinää. Kaikkinaisen infran luominen rajoitetulle alueelle on pitkällä aikavälillä SE juttu. Velkaraha pitäisi käyttää synnyttämään lisää pähinää nimenomaan rajatulle alueelle. Se luo edellytykset puolipitkällä aikavälillä sille, että ainakin kaksi kolmannesta suomalaisia asuu selvästi eteläisimmässä osassa Suomea. Ottakaa huomioon, että tämän ylläolevan piirsi susirajan asukki.

Etätyöstä on puhuttu jo kymmeniä vuosia, eikä siitä ole vieläkään "pelastajaksi". Eikä tule. Reilu 5 miljoonaa asukasta on vähän ja se on saatettava ajan oloon keskitetyn infran pariin.

Tätä taustaa vasten mm. tuore ratkaisu luoda maakuntiin kokonaista kaksi uutta hallinnon tasoa jotka rahoitetaan ytimen investoinneista tinkien ei vaikuta kovin viisaalle. Käviköhän niin että näimme kuinka Suomen syömähampaat viilattiin? Perintöhän se on tietysti tuokin jos Sipilä halusi saada nimensä historiaan.
 
Ne saavutetut edut, kuten kaikki muutkin "oikeudet" - ihmisoikeudetkin - ovat vain ihmisten välisiä sopimuksia. Ne eivät ole mitään luonnonlakeja. Yhteiskunta on ihan jotain muuta kuin palkalliset sairaspoissaolot tai lomaltapaluurahat. Jos yhteiskunnan kokonaisedun kannalta katsotaan olevan hyväksi että pekkaspäivät poistetaan, krapulasta johtuvat rokulipäivät lusmutaan omalla kustannuksella tai että jos duunari vaivautuu palaamaan loman jälkeen työhonsä maksettava erityiskorvaus deleoidaan niin näin tehdään riippumatta siitä vaikka paskalle, krapulahielle ja vanhalle viinalle haiseva sakilaisporukka kävisi torilla uhoamassa vallankumousta.

Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon koska ne eivät pystyneet sopeutumaan muuttuvaan maailmaan.

Juttujani ei pidä tulkita niin että vastustaisin kategorisesti kaikkea mikä johtaisi verokiilan ohentamiseen. Jos siellä on jotain oikeasti tehotonta niin pois vaan. On vain niin että tämä mitä kauniisti kutsutaan "sisäiseksi devalvaatioksi" on kilpajuoksu pohjalle jossa kukaan ei loppujen lopuksi voita.

Aikoinaan oli merkantilismiksi kutsuttu talousoppi joka perustui siihen ajatukseen että vaurauden määrä maailmassa on rajallinen ja paras tapa kerätä ne itselle on voimakas protektionismi jolla estetään vaurauden valuminen ulkomaille. Merkantilismi olisi varmaan noilla premisseillä toiminut oikein hyvin yhden valtion kohdalla mutta ongelma oli että KAIKKI maat noudattivat sitä joten tuloksena oli talousjärjestelmää halvauttava tehoton sekasotku.

Sisäisen devalvaation opissa uskotaan, että maailmassa on rajallinen määrä tuotantoa ja kansantaloudelle on parasta olla mahdollisimman kilpailukykyinen jotta se saa haalittua itselleen kaiken mahdollisen tuotannon. Siksi pyritään siihen että sisäisellä devalvaatiolla parannetaan kilpailukykyä niin että maassa riittää töitä - vaikka sitten vähän alemmalla elintasolla. Ongelmana on taas kerran se että KAIKKI maat alkavat toimia samalla tavalla. Heti kun yksi maa parantaa kilpailukykyään "sisäisellä devalvaatiolla", joku toinen tekee samoin. Ja ketju jatkuu ad nauseum. Lopulta duunari paiskii töitä 7 päivää viikossa, eikä hänellä ole aikaa käydä Pattayalla, eikä kahden euron tuntipalkalla siihen olisi varaakaan. Eikä hänellä ole varaa ostaa niitä tuotteitakaan joita hänen työnantajansa tuottaa. Kyse on siis eräänlaisesta anti-Fordismista.

Usein tuodaan myös esille konsepti "rakenteellinen työttömyys". Tätä pidetään automaattisesti huonona asiana ja osoituksena kansantalouden tehottomuudesta. Näinkin voi olla mutta asiaa voi katsella myös toiselta kantilta: mitäpä jos yhteiskunta onkin niin tehokas ettei kaikkia töitä kertakaikkiaan enää tarvitse tehdä? Asiaa voi havainnollistaa vaikkapa maataloustuotannolla: Maassa A 90% väestöstä tuottaa 100% ruoasta. Maassa B 10% väestöstä tuottaa 100% ruoasta. Rakenteellisen työttömyyden konseptin kannalta Maa A on paljon tehokkaampi koska siinä vain 10% väestöstä ei osallistu tuotantoprosessiin, siinä missä Maa B:ssä 90% väestöstä on "jouten". Kuitenkin arkijärki ja empiirinen todistusaineisto kertoo meille että asia on juuri päinvastoin.

Dinosaurukset kuolivat asteroidiin.
 
Ei. Ratkaisu ei ole se että sorvarit ja sairaanhoitajat rupeavat pyytämään pienempää palkkaa. Sillä tiellä ei ole päätepistettä, sillä aina löytyy joku halvempi. Ratkaisu on se että tänne luodaan uudestaan niitä korkean tuottavuuden työpaikkoja joiden tuotolla voidaan maksaa sorvareille ja sairaanhoitajillekin kelpo palkkaa.



Jos ei ole, niin sitten yhteiskunta on epäonnistunut. Minkä takia meillä ylipäätään on mitään yhteiskuntaa? Vihje: se ei ole sitä varten että joku abstrakti BKT- tai tuottavuustilasto saadaan näyttämään mahdollisimman hyvältä.

On muuten todella koomista saarnata työntekijäportaalle "saavutetuista eduista tinkimisestä" kun samaan aikaan on nähtävissä ettei ylin johtoporras itse suostu tinkimään eduistaan tai suostu järjestelyihin joissa epäonnistuminen olisi mahdollista.

Kukakohan se kuuluisa Joku on siellä korkean tuottavuuden työpaikassa?
Onhan nyt jo selvää, ettei tuo ole toimiva maali kuin sorvarin ja sairaanhoitajan mielestä. Mullekin sopii jos sinä maksat mulle ylimääräistä, mutta haluatko sinä maksaa?
Sorvarin kohdalla ratkaisu on kouluttaa hänet tekemään sitä korkean tuottavuuden työötä, mutta sairaanhoitajan osalta tämä ei oikeastaan onnistu.

Mistä tulee tämä yhteiskunta on vastuussa minun tulotasostani? Miksei ihminen voisi kantaa itse siitä vastuuta, meillä on kuitenkin globaalisti vertailtuna helppo opiskella korkealle ja yhteiskunta tarjoaa korkeankoulutuksen jos olen vain halukas tekemään työtä sen eteen.
 
Kukakohan se kuuluisa Joku on siellä korkean tuottavuuden työpaikassa?
Onhan nyt jo selvää, ettei tuo ole toimiva maali kuin sorvarin ja sairaanhoitajan mielestä. Mullekin sopii jos sinä maksat mulle ylimääräistä, mutta haluatko sinä maksaa?
Sorvarin kohdalla ratkaisu on kouluttaa hänet tekemään sitä korkean tuottavuuden työötä, mutta sairaanhoitajan osalta tämä ei oikeastaan onnistu.

Useimmille maksetaan jo nyt ylimääräistä. Malilainen sairaanhoitaja tekee duunisi sadasosalla sinun palkastasi. Joku siis maksaa sinulle 9900% ylimääräistä.

Mutta Malissa ei ole Wärtsilää, Nokiaa, Roviota, Konetta yms. joiden tuotolla voisi maksaa sairaanhoitajille satakertaista palkkaa.
 
Juttujani ei pidä tulkita niin että vastustaisin kategorisesti kaikkea mikä johtaisi verokiilan ohentamiseen. Jos siellä on jotain oikeasti tehotonta niin pois vaan. On vain niin että tämä mitä kauniisti kutsutaan "sisäiseksi devalvaatioksi" on kilpajuoksu pohjalle jossa kukaan ei loppujen lopuksi voita.

Aikoinaan oli merkantilismiksi kutsuttu talousoppi joka perustui siihen ajatukseen että vaurauden määrä maailmassa on rajallinen ja paras tapa kerätä ne itselle on voimakas protektionismi jolla estetään vaurauden valuminen ulkomaille. Merkantilismi olisi varmaan noilla premisseillä toiminut oikein hyvin yhden valtion kohdalla mutta ongelma oli että KAIKKI maat noudattivat sitä joten tuloksena oli talousjärjestelmää halvauttava tehoton sekasotku.

Sisäisen devalvaation opissa uskotaan, että maailmassa on rajallinen määrä tuotantoa ja kansantaloudelle on parasta olla mahdollisimman kilpailukykyinen jotta se saa haalittua itselleen kaiken mahdollisen tuotannon. Siksi pyritään siihen että sisäisellä devalvaatiolla parannetaan kilpailukykyä niin että maassa riittää töitä - vaikka sitten vähän alemmalla elintasolla. Ongelmana on taas kerran se että KAIKKI maat alkavat toimia samalla tavalla. Heti kun yksi maa parantaa kilpailukykyään "sisäisellä devalvaatiolla", joku toinen tekee samoin. Ja ketju jatkuu ad nauseum. Lopulta duunari paiskii töitä 7 päivää viikossa, eikä hänellä ole aikaa käydä Pattayalla, eikä kahden euron tuntipalkalla siihen olisi varaakaan. Eikä hänellä ole varaa ostaa niitä tuotteitakaan joita hänen työnantajansa tuottaa. Kyse on siis eräänlaisesta anti-Fordismista.

Jostain syystä tulee aina merkantilismi mieleen kun kuuntelee näitä nykyisiä poliitikkoja. Merkantilisimin ideanahan oli kerätä mahdollisimman suuri osuus maailman varallisuudesta (varsinkin kullasta yms. jalometalleista). Merkantilistinen valtio pyrki mahdollisimman suureen vientiin ja mahdollisimman pieneen tuontiin. Sisämarkkinoita ei pidetty minkäänlaisen vaurauden lähteenä ja palkkatasoa pyrittiin suitsimaan lainsäädännöllä. Tuontituotteiden käyttöä pyrittiin voimakkaasti rajoittamaan tulleilla, monopoleilla ja rajoittamalla "yleellisyystuotteiden" käyttöä tietyissä yhteiskuntaryhmissä. Kaikesta huolimatta kansalaiset halusivat juoda kahvia, polttaa tupakkaa ja pukeutua muuhunkin kuin sarkanuttuun. Toki useimmat valtiot yrittivät parhaansa mukaan pitää toimimatonta järjestelmää yllä. Ranskassa teloitettiin 1700-luvulla tuhansia ihmisiä kankaiden salakuljetuksesta.

Talouspolitiikassa ylipäätänsä ongelmana on se, että kansantalouden ja kotitalouden hoitaminen sekoitetaan keskenään.
 
Viimeksi muokattu:
Useimmille maksetaan jo nyt ylimääräistä. Malilainen sairaanhoitaja tekee duunisi sadasosalla sinun palkastasi. Joku siis maksaa sinulle 9900% ylimääräistä.

Mutta Malissa ei ole Wärtsilää, Nokiaa, Roviota, Konetta yms. joiden tuotolla voisi maksaa sairaanhoitajille satakertaista palkkaa.

Olet oikeassa, mutta onhan sille rajansa? Edelleen kuinka paljon olet valmis maksamaan?
Koska sinähän maksat palkkani veroistasi. Oletko valmis maksamaan enenmmän? Mulle rehellisesti sanottuna kelpaisi kyllä.

Voimme puhua asioista yhteiskunnan tasolla, mutta kun pitäisi puhua siitä omasta taloudesta, tuskin moni on valmis kasvattamaan verotaakkaansa.
Eikä terveydenhuollon ongelma ole paljonko sairaanhoitaja saa palkkaa. Ylisuuri hallinto, tehottomuus ja suuret palkan sivukulut(esim. lomat ja sairaslomat) ovat.

Sorvarin osalta tilanne onkin vaikeampi, kuinka tukea firmaa joka tekisi niitä sinkkiämpäreitä jota kukaan ei osta?
Tätähän tehtiin vielä 80-luvulla idänkaupan avulla. Idänkaupan romahdettua firmat menivät nurin, kun kukaan ei halunnut heidän "sinkkiämpäreitään" joita tekivät ylipalkatut ihmiset.
 
Hyysärissä oli joku päivä juttua siitä miten tämän päivän teini-ikäisen maailma vertautuu 150 vuotta aikaisemmin eläneiden teinien maailmaan. Yhteneväisyydet olivat yllättäviä. Maailma muuttuu koko ajan ja meidän sukupolvemme murroksista suurin on globalisaatio ja toisilleen kaukaisten alueiden ja kulttuurien välisen vuorovaikutuksen räjähdysmäinen lisääntyminen. 1800-luvun loppupuolella murroksen oli saanut aikaan elintason ja aineellisen hyvinvoinnin - joka näkyi lähinnä ravitsemuksessa - nousu sille tasolle että väestön kasvu aiheutti monenlaisia ilmiöitä.

1800-luvun loppupuolella ei ollut enää korpia vapaasti kaskettaviksi ja talollisten tiloja ei enää voinut pilkkoa pienemmiksi tilkuiksi talollisen pojille. Piti löytää uusia tapoja selviytyä, osa lähti siirtolaiseksi, joku työllistyi tehtaaseen, toinen rautatielle, kolmas kauppaan ja joku ryhtyi puukkojunkkariksi. Perinteiset isältä pojalle periytyneet tavat hankkia elanto eivät enää olleet mahdollisia kaikille.

Olemme tavallaan samassa tilanteessa. Maailman muutos hävittää perinteisiä ammatteja ja toimialoja kuin höyrykone purjelaivoja. Takertuminen johonkin sisäiseen devalvaatioon tai itsesäälissä märehtiminen siitä kun malilainen sairaanhoitja tekee duunia sadasosalla suomalaiisen palkasta ei kerro muusta kuin siitä, että itkijä ei ymmärrä mistä tässä kaikessa on kysymys.

Suomen ongelma ei ole hintakilpailukyky ja ajatus siitä että ongelmat poistuvat palkkoja leikkaamalla ja hintoja pudottamalla on idioottomainen. Suomen vientiteollisuuden palkkkataso on edelleen kertaluokan verran verrokkimaita (Saksa, Ruotsi, Benelux-maat) alhaisempi, insinöörityössä Suomi on todellinen halpatyömaa kun verrataan todellista osaamista siitä maksettavaan korvaukseen.

Suomen ongelma on se, että miellämme itsemme edelleen bulkkitavaran tuottajana emmekä osaa nähdä myymissämme tuotteissa muuta attribuuttia kuin hinnan. Suomen ongelma on menneisyyteen takertuminen vaikkapa Nokian matkapuhelimeen tai jopa bilatelaarisen neukkukaupan romantisoimiseen. Ongelma helpottuu kun nostamme työmme ja tuottamiemme tavaroiden sekä palveluiden laatu- ja osaamistasoa niin korkealle ettein gäppiä voi kouluttamattomalla halpatyövoimalla kuroa umpeen. Ongelma helpottuu kun päästämme irti menneistä ja ryhdymme rakentamaan tulevaisuutta tämän päivän emmekä eilisen varaan.

Sari Sairaanhoitajan tai varasto-Arskan potentiaalissa on takuulla paljon vajaakäytöllä tai kokonaan käyttämättöminä monenlaisia kompetensseja jotka pitäisi valjastaa käyttöön. Pitää keksiä uusia luovia ratkaisuja tehdä asioita uudella tavalla, fiksummin ja tehokkaammin. Se on ainoa tapa jolla työ pysyy mielekkäänä ja kannattavana. Jos vaihtoehdot työn ostajan ja myyjän välisessä neuvottelussa ovat joko samaa tavaraa halvemmalla tai nykyistä fiksumpaa ja tehokkaampaa nykyiseen tai jopa nykyistä korkeampaan hintaan niin ainakin minä valitsisin jälkimmäisen. Pekkaspäivissä, palkallisissa rokulipäivissä ja lomaltapaluurahoissa kiinni roikkuvat valitsevat sen ensimmäisen vaihtoehdon.
 
Omistajan näkökulmasta sanoisin, että kvartaaliajattelu on ajettu loppuun. Millaiselle johtajalle kannattaa maksaa palkkaa ja vielä ne todella suuret palkan sivukulut, paljon suuremmat kuin sairaanhoitajalla? Ekonomilehdessä oli suuntaa antava juttu.

Kestävä johtaminen merkitsee yrityksen arvojen ja strategian mukaista toimintaa kaikissa teoissa. Kestävyys tarkoittaa päämäärätietoista johtamista, jolla ei haeta pikavoittoja vaan kasvatetaan kestävällä tavalla yritystä. Näin toimittaessa huomioidaan koko ajan myös yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävä toiminta.

Tämä toimintatapa on ollut ominaista perheyrityksille jo vuosikymmeniä. Niiden toiminta on perustunut vahvoihin arvoihin.

Olen nähnyt perheyrityksiä, joissa on asemiin noussut nykyaikainen vesa, joka on ajanut yrityksen tappion tielle kaikilla talousliberalistien muodikkailla ratkaisuilla.

On kokeiltu aivan liian kauan sitä, kuinka tehdään enemmän vähemmällä. Vähän enemmällä pitäisi. Tämä ei tarkoita hidastamista tai laiskottelua vaan keskittymistä oikeisiin asioihin – niihin, jotka takaavat pitkällä tähtäimellä yrityksen menestykseen. Tehokkuusajattelu on johtanut jopa siihen, että usein johtajat mutta myös johdettavat ovat toimineet tehokkuuden nimissä kuin juoksumatolla, eli hyvin tehottomasti.

http://www.ekonomilehti.fi/kestava-johtajuus-luotsaa-yritysta-kokonaisvaltaisesti/
 
Mitäs se maksaa per työtunti kun vakkari autokuski saikuttaa tuolla 14€ tuntipalkalla ja rattiin palkataan vuokratyökuski????
 
Minä voisin maksaa viiden vuoden ajan viisi prosenttiyksikköä lisää veroja, jos saisin 100% takuun sille että kaikki varat käytettäisiin julkisen talouden tervehdyttämiseen ja kansallisesti vipuna tuottavuutta ja kilpailukykyä lisääviin investointeihin. Nimittäin, tekemällä oikeasti jotain rouhealla kädellä, on varmaa että nykyisen kokoinen julkinen ja puolijulkinen sektori ei olisi tarpeen. Nauttisin sitten henkilökohtaiseen elinajanodotteeseen asti kertakorjauksen vaikutuksesta.
 
Minä voisin maksaa viiden vuoden ajan viisi prosenttiyksikköä lisää veroja, jos saisin 100% takuun sille että kaikki varat käytettäisiin julkisen talouden tervehdyttämiseen ja kansallisesti vipuna tuottavuutta ja kilpailukykyä lisääviin investointeihin. Nimittäin, tekemällä oikeasti jotain rouhealla kädellä, on varmaa että nykyisen kokoinen julkinen ja puolijulkinen sektori ei olisi tarpeen. Nauttisin sitten henkilökohtaiseen elinajanodotteeseen asti kertakorjauksen vaikutuksesta.

Aivan samaa mieltä. Ei ole mikään tuska maksaa, jos tulos olisi tuo, mitä esität. Nyt vaan on niin, että hieman puuttuu luottamusta siihen, mihin maksettu lisämaksu porautuu. Tässä kohtaa ymmärrän hyvin niitä rikkaita, jotka eivät halua olla mukana näissä "talkoissa". En ole varma, olisinko itsekään loppujen lopuksi rajattoman himokas kustantamaan näitä julkisia ja puolijulkisia sektoreita......
 
Puhuin aikaisemmin perheyritysten arvoista ja kestävästä kilpailusta. Jatkan miettimällä Suomea, koska tässäkin ketjussa alettiin ensin puhua kauniisti yhteisistä päämääristä mutta jatkettiin vihollisella nimeltä yksikkötyökustannukset. Siitä on tullut päivä sana... pitää tutkia, miksi.

Talouskriisi on paljastanut yhteisten päämäärien puutteen. Niiden puuttuminen on vaarallista. Filosofian professori Heinämaa totesi: "Jokainen kulttuuri, joka kadottaa keskeiset päämäärämerkityksensä ja yhdessä tekemisen mielen, joutuu lopulta kokonaisvaltaiseen kriisiin."

Prosesseja hallinnoivat ihmiset menettävät käsityksen siitä, että prosessien tehtävä on palvella yhteistä hyvää. Menetelmät käsitetään tavoitteiksi, ja niiden säntillistä noudattamista pidetään ylimpänä hyveenä. Arvot korvataan mielikuvilla ja iskusanoilla. Harkinta korvataan säännöillä ja ohjeilla. Neuvottelut korvataan määräyksillä.

Kun valtiontalous hahmotetaan vain säästämisen käsittein, on tivattava, millaisen kansalaisen tulevaisuus voidaan näillä keinoin varmistaa. Mikä on päämäärä?

Yhteiskuntapolitiikan dosentti Teppo Eskelinen taas näkee, että ajattelu on liukunut innovaatiouskosta puhtaaseen konservatismiin. Kyseessä on sisäinen erimielisyys. Muutama vuosi sitten oltiin innostuneita uudesta teknologiasta ja innovaatioiden tavaraistamisesta. Tämä muoti on nyt siirretty syrjään. Vallalla oleva oikeisto uskoo talouden paranevan ennen kaikkea vähentämällä työntekijöistä syntyviä kustannuksia ja osoittamalla hierarkista johtajuutta. Yksikkötyökustannuksista on tullut suorastaan pakkomielle.

Konservatiivisuus puree meihin järjen ulkopuolella ja yli puoluerajojen. Kun ongelmaksi diagnosoidaan vaikkapa "laiskottelu", löytävät hyvin erilaiset konservatiivit yhteisen sävelen ja syyllisen, vaikkapa EK ja Soini -ei mitään vaikeuksia soittaa samaa säveltä. Aikanaan Saksassa, joka hukkasi päämääränsä ja tuli koetelluksi todellisella talouskriisillä, nousivat valtaan natsit, jotka löysivät syyllisen. Ensimmäisissä röhmiläisissä oli omat "putkimiehensä".

Mutta suurin kriisi alkaa sitten, kun isännän ääni ja komentaminen ei enää auta: sitten kaikki nimittäin alkaa mennä oikeasti pieleen ja aivan helvetin vauhtia.

Valitettavasti me tulemme näkemään vielä paljon.
 
Back
Top