Kaksi tiedustelukatsausta keväällä 1944

Hallinkorva

Ylipäällikkö
18.2. 1944 eversti Valo Nihtilä antaa Päämajan operatiiviselle osastolle tilannekatsauksen, jossa hän toteaa, että suomalaiset pitävät hallussaan ainoaa lohkoa, mitä on jäljellä Leningradin alkuperäisestä saartorenkaasta. Nihtilä ennustaa, että Neuvostoliito pitää kunnia-asianaan poistaa tämän uhan ja ehdottaa varustautumista tällaisen toimenpiteen varalle. Nihtilän mukaan armeija on ryhmitettävä uudelleen ehdoton painopiste Karjalan kannaksella.

Nihtilä epäilee, että hyökkäys on odotettavissa heti, kun Neuvostoliiton hyökkäys Saksan vastaisella pohjoisrintamalla kulminoituu ja siltä kuluu huomattava aika uudelleen ryhmityksen täydennykseen ja vallatun alueen järjestykseen. Tällöin se voi käyttää tätä aikaa hyväkseen hyökätäkseen meitä vastaan Karjalan kannaksella.

Nihtilän mukaan valmisteluja tehdään jo. Siitä kertovat jatkuvat tiedusteluhyökkäykset ja liikehtimiset, jollaisia ei muilla rintamanosilla ole havaittu samoissa määrin.
Talvihyökkäykseen Nihtiläkään ei usko. Kannaksella tiedetään olevan vain kolme neuvostodivisioonaa. Nihtilä epäilee hyökkäysajankohdaksi kelirikon jälkeistä aikaa, kesä-heinäkuuta.

Myös Mannerheim sai Nihtilän katsauksen, ei pelkästään Airo.

Kuussaaren katsaus

Päämajan Sotahistoriallisen toimiston toimistoupseeri everstiluutnantti Kuussaari antoi jo seuraavana päivänä omia näkökohtiaan Nihtilän 18.2. 1944 antamaan tilannekatsaukseen.

Kuussaari kiinnittää huomiotaan itäiseen erämaarintamaan. Hän näkyilee liittoutuneiden invaasiota ja sen suuntautumista muiden toimintasuuntien lisäksi Skandinaviaan. Silloin neuvostojoukot hyökkäisivät Jäämeren – Äänisjärven seudulla ainakin sitovassa tarkoituksessa ja ainakin saksalaisella osalla rintamaa.

Jo puolenkymmentä divisioonaa Seesjärven pohjoispuolitse Maaselän ryhmän selustaan mahdollistaisi huomattavia välitavoitteita. Suoerämaat olisi ylitetty talven aikana ja toiminta jatkuisi kesällä. Kuussaaren mukaan hyökkäykseen liittyisi myös jonkinlainen offensiivi Syvärillä.

Kuussaari ei ota huomioon sitä, että toisin kuin Hitler sodan aikana toistuvasti teki, liittoutuneet tuskin hajottavat iskuvoimaansa mahdollisella matkallaan Kolmannen valtakunnan sydämeen.

Kuussaaren kommentit poikkeuksellisen lahjakkaan Nihtilän katsaukseen osoittavat, millaista disinformaatiota Mannerheim sai päivittäin alaisiltaan. Ne kertovat oman hännän ”operatiivisesta” nostamisesta.

Airo ei pimittänyt tietoa

Missään ei ole sitovasti osoitettu, että A. F. Airo olisi oikeasti ”pimittänyt” tärkeitä tietoja Mannerheimilta. Sen sijaan Päämajan olisi pitänyt jakaa informaation tuojat järkimiehiin ja hölmöihin. Mutta lopullisesti asian osoittaa vasta historian jälkiviisas silmä, joka on mukavassa paikassa katsomassa taaksepäin.

Myös Mannerheim sai Kuussaaren katsauksen, ei pelkästään Airo.
 
Missään ei ole sitovasti osoitettu, että A. F. Airo olisi oikeasti ”pimittänyt” tärkeitä tietoja Mannerheimilta. Sen sijaan Päämajan olisi pitänyt jakaa informaation tuojat järkimiehiin ja hölmöihin. Mutta lopullisesti asian osoittaa vasta historian jälkiviisas silmä, joka on mukavassa paikassa katsomassa taaksepäin.

Myös Mannerheim sai Kuussaaren katsauksen, ei pelkästään Airo.

Ei disinformaatiota vaan jälkikäteisarvioinnissa paikkansa pitämätöntä arviointia. Liittoutuneet hajoittivat usein voimiaan matkalla Berliiniin. Jenkkien mielestä koko Välimeri oli sivusuuntaa. Suuren ruorimies Stalinin operaatiot suuntautuivat usein järjettömille suunnille - esimerkkinä talvisota, suuroperaatio jolla Stalin hankki yhden vihollisen lisää ja melkein länsiliittoutuneet vihollisiksi.

Hyökkäys Syvärillä ennen Kannasta olisi ollut Neuvostoliitolle kuningasliike, mieluusti vielä yhdistettynä Suomen rautatieverkoston pommittamiseen ja maataistelukoneiden käyttämiseen junia vastaan rintamajoukkojen sijaan.
 
Ei disinformaatiota vaan jälkikäteisarvioinnissa paikkansa pitämätöntä arviointia. Liittoutuneet hajoittivat usein voimiaan matkalla Berliiniin. Jenkkien mielestä koko Välimeri oli sivusuuntaa. Suuren ruorimies Stalinin operaatiot suuntautuivat usein järjettömille suunnille - esimerkkinä talvisota, suuroperaatio jolla Stalin hankki yhden vihollisen lisää ja melkein länsiliittoutuneet vihollisiksi.

Hyökkäys Syvärillä ennen Kannasta olisi ollut Neuvostoliitolle kuningasliike, mieluusti vielä yhdistettynä Suomen rautatieverkoston pommittamiseen ja maataistelukoneiden käyttämiseen junia vastaan rintamajoukkojen sijaan.

Mikään tiedustelutieto ei viitannut suurhyökkäykseen Laatokan ja Äänisen välissä. Arviointi perustui pelkälle vilkkaalle mielikuvitukselle.
 
Katso liite: 26647Katso liite: 26648

Huvittavia nuo Kuussaaren tekstin korjaukset.

Huvittavia, mutta kertovatko ne jo tarpeeksi sisällöstä? Sotiko Kuussaari Karjalassa edelleen heimosotaa? Ja kuten kirjoittaa: viimeistään talvisodan kokemukset olivat NE. Ja kun sakut sentään hyvin ystävällisesti ja avoimesti olivat suomalaisille jo kotvan kertoneet, mikä on pelin henki jo silloisen puna-armeijan kanssa?

En usko, että Päämajasta irtosi paljon painoarvoa Kuussaaren esitykselle.
 
Tuossa olisi ollut 4 kuukautta aikaa parantaa ja kehittää puolustusasemia syvyyteen, muokata suunnitelmia ja kouluttaa joukkoja jne, aika harva komentaja sai tuota aikaiseksi eikä päämajakaan ollut erityisen aktiivinen...
 
Mannerheim ja päämaja koostui ihmisistä eikä laskukoneista. Marski oli lähes 80-vuotias ja tilanteessa jossa ei voitu voittaa, ei päästä tasoihin eikä lopettaa sotaa. Onko se sitten ihmeiään että koko porukka torjui ikävän todellisuuden ja keskittyi mielikuvitussotaan itä-Karjalassa.
 
Huvittavia, mutta kertovatko ne jo tarpeeksi sisällöstä? Sotiko Kuussaari Karjalassa edelleen heimosotaa? Ja kuten kirjoittaa: viimeistään talvisodan kokemukset olivat NE. Ja kun sakut sentään hyvin ystävällisesti ja avoimesti olivat suomalaisille jo kotvan kertoneet, mikä on pelin henki jo silloisen puna-armeijan kanssa?

En usko, että Päämajasta irtosi paljon painoarvoa Kuussaaren esitykselle.

Varmaan samanlaisia sfäärejä oli muillakin. Yhtaikainen tasasuurten painopisteiden luominen molemmilla rintamaosilla varmaan oli se visio, mutta siinä kyllä unohdettiin täysin 1943 vuodesta näkynyt itärintamakokemus, jota oli saatavissa. Myös operaatio Bagrationissa myöhemmin Puna-Armeija loi selkeän painopisteen, jolla pääsi väistämättä murtoon. Kaikki kaartinarmeijakunnat ja läpimurtojoukot yhdelle kaistalle, 200 putkea / rintamakilometri, 300-400 pommikonetta ja eteenpäin.

Syvärille ei siirtynyt merkittävästi hyökkäysjoukkoja ja raskasta kalustoa. Kannakselle siirtyi koko loppukevään. Se on oleellista. Skenaariot saavat perustua kuvitteluun, mutta toimet eivät saa perustua kuvitteluun.

Kyllähän Laatokan yläpuolellakin hyökättiin voimakkaasti. Laatokan yläpuoliset rintamat selvisivät loppusodasta erinomaisesti niillä joukoilla, mitä jäi. Erityisesti voi kiittää Hämeen Ilvestä, Kustaa Tapolan 5. Divisioonaa Nietjärven torjunnasta.

Tietenkään joukkojen keskittäminen jo keväällä lähemmäs kannasta valmiuteen ei olisi jäänyt huomaamatta, mikä olisi johtanut stavkan miettimään uudelleen jne.

Oletan, että Nihtilän arviota pidettiin todennäköisimpänä ja siirtokäskyt oli jo valmisteltu mutta katsottiin vielä, missä se varmasti eniten alkaa yrittää.
 
Viimeksi muokattu:
Kannaksella painopistesuunnan komentaja Taavetti Laatikainen olisi pitänyt ampua.

No niin, antipatiat sikseen. Oliko se nyt loppuvuosi 43 vaiko alkuvuosi 44 kun saksalaisia upseereita piti luentoja suomalaisille puna-armeijan taktiikan kehityksestä. Opettivat että suurhyökkäys menee aina läpi pääpuolustuslinjasta. Suurhyökkäys torjutaan sitä viivyttämällä ja hidastamalla. Varsinainen torjunta sitten n. 100 kilometrin päässä. Jos katsoo matkaa Valkeasaaresta sinne Viipurin pohjoispuolelle Ihantalaan, niin eikös se etäisyys ole juuri suunnilleen se päälle sata kilometriä.
 
Kannaksella painopistesuunnan komentaja Taavetti Laatikainen olisi pitänyt ampua.

No niin, antipatiat sikseen. Oliko se nyt loppuvuosi 43 vaiko alkuvuosi 44 kun saksalaisia upseereita piti luentoja suomalaisille puna-armeijan taktiikan kehityksestä. Opettivat että suurhyökkäys menee aina läpi pääpuolustuslinjasta. Suurhyökkäys torjutaan sitä viivyttämällä ja hidastamalla. Varsinainen torjunta sitten n. 100 kilometrin päässä. Jos katsoo matkaa Valkeasaaresta sinne Viipurin pohjoispuolelle Ihantalaan, niin eikös se etäisyys ole juuri suunnilleen se päälle sata kilometriä.

Minua on kiinnostanut se, miten saksalaiset onnistuivat pysäyttämään puna-armeijan etenemisen yhdessä tärkeässä suunnassa Veikseljoen itäpuolella. Tähän vaikutti huomattavasti se, Luftwaffe tuki jalkaväkeä 560 maataistelukoneen voimin. Kun liike on mennyt pitemmäksi ja syvemmäksi, myös vihollisen selustan tiet ovat täynnä panssareita, miehiä ja kalustoa.

Ilman edes lyhytaikaista paikallista ilmaherruutta ei voi menestyä, ei enää tuohon aikaankaan, ja merkitys on vain korostunut.
 
Tätähän saksalaiset toteuttivat hyvällä menestyksellä kerta toisensa jälkeen sodan loppuun saakka:
Hyvin ohut ja heikko etulinja, sen takana pieniä (komppania - pataljoona kokoisia) osastoja viivytystukikohdissa ja riittävän takaa toteutetulla, oikein ajoitetulla panssarijoukoilla toteutetulla vastahyökkäyksellä vastustajan hyökkäys leivottiin hylkäyskuntoon.
Toki täytyy muistaa sekin että Suomen rintamalla taistelutilan syvyys ja liiketila kaikissa suunnissa oli hyvin rajallinen verrattuna muuhun itärintamaan. Se väistämättä rajoitti taktisia vaihtoehtoja.
 
Tätähän saksalaiset toteuttivat hyvällä menestyksellä kerta toisensa jälkeen sodan loppuun saakka.
Hyvin ohut ja heikko etulinja, sen takana pieniä osastoja viivytystukikohdissa ja riittävän takaa toteutetulla, oikein ajoitetulla panssarijoukoilla vastahyökkäyksellä vastustajan hyökkäys leivottiin hylkäyskuntoon.
Toki täytyy muistaa sekin että Suomen rintamalla taistelutilan syvyys ja liiketila kaikissa suunnissa oli hyvin rajallinen verrattuna muuhun itärintamaan. Se väistämättä rajoitti taktisia vaihtoehtoja.

Saksalaiset menestyivät hyvin niin kauan kuin heillä oli edes jotain reservejä. Operaatio Bagration sitten vei viimeisenkin toivon, tosin etelämmässä oli jo tullut pataan ja lujaa.

Suosittelen muuten näitä, erittäin hyvin tehtyjä kirjoja ja Kindle-versiot lähtee $1.40 Eli ei rasita budjettia ja Amazonilla on koneelle ilmainen Kindle-sovellus.
Etenkin tuossa ensimmäisessä on kuvattu hyvin saksalaisten panssareilla tekemiä vastahyökkäyksiä, vaihtelevalla menestyksellä.

https://www.amazon.com/Tank-Warfare-Eastern-Front-1943-1945-ebook/dp/B01I4UE4ZY/
https://www.amazon.com/Tank-Warfare-Eastern-Front-1941-1942-ebook/dp/B00OZ3HSNA

Kirjoittaja ei ole ihan turha jätkä.

Robert Forczyk has a PhD in International Relations and National Security from the University of Maryland and a strong background in European and Asian military history. He retired as a lieutenant colonel from the US Army Reserves having served 18 years as an armour officer in the US 2nd and 4th infantry divisions and as an intelligence officer in the 29th Infantry Division (Light). Dr Forczyk is currently a consultant in the Washington, DC area.
 
Tätähän saksalaiset toteuttivat hyvällä menestyksellä kerta toisensa jälkeen sodan loppuun saakka:
Hyvin ohut ja heikko etulinja, sen takana pieniä (komppania - pataljoona kokoisia) osastoja viivytystukikohdissa ja riittävän takaa toteutetulla, oikein ajoitetulla panssarijoukoilla toteutetulla vastahyökkäyksellä vastustajan hyökkäys leivottiin hylkäyskuntoon.
Toki täytyy muistaa sekin että Suomen rintamalla taistelutilan syvyys ja liiketila kaikissa suunnissa oli hyvin rajallinen verrattuna muuhun itärintamaan. Se väistämättä rajoitti taktisia vaihtoehtoja.

Muistanko oikein, eikös Valo Nihtilä ja joitain muitakin upseereita käyneet talvella 44 tutustumassa Saksan Pohjoisen armeijaryhmän toimintaan Leningradin suunnalla ? Lienee sielläkin ajatuksia vaihdettu.

Saksasta sen verran, että jo 1943 sotamarsalkka von Manstein ja jotkut muutkin taisivat vaatia Hitleriltä valtuuksia käydä idässä juuri tällaista joustavaa puolustusta. Tarvittaessa strategisia perääntymisiä, rintamanoikaisuja ja sitten tehokkaita vastahyökkäyksiä kuten Harkovassa kevättalvella 1943. Ongelma oli sitten siinä, että tämä oli reaktiivista, passiivista sodankäyntiä jossa aloite olisi luovutettu venäläisille. Ja tämähän ei Hitlerille sopinut. Führer vaati strategisen tason offensiivia jolla aloite olisi temmattu takaisin. Kurskin piti olla tällainen. Lopputulos oli vaan se, että Saksa kulutti reservejään turhaan.
 
Saksalaiset menestyivät hyvin niin kauan kuin heillä oli edes jotain reservejä.

Beevorin mukaan Stalin oli lopulta katkera siitä, miten saksalaiset lopulta tappelivat jokaisesta Tšekkoslovakian tienrististä, kun amerikkalainen pääsi heidän näkemyksensä mukaan viime vaiheissa ilmaiseksi Elbelle. Stalinin onneksi ja tulevien itäsaksalaisten epäonneksi hän oli Rooseveltille mukava Joe-setä, jonka kanssa sovittiin amerikkalaisten hyökkäyksen pysäyttämisestä Elbe-joelle.
 
Noinhan se meni kuten tulikomento kirjoittaa - ja taktiikkansa takia von Manstein päätyikin Hitlerin hyllyttämäksi.

Goebbels pilkkasi Mansteinia kutsumalla tätä "Marsalkka perääntyjäksi." Marschall Rückzug saksaksi. Preussilaiselle Mansteinille tämä oli törkeää vittuilua, sillä tuo oli väännös Preussin sotasankari marsalkka von Blücherin lempinimestä "Marsalkka eteenpäin", Marschall Vorwärts. Blücher soti Napoleonia vastaan menestyksekkäästi.
 
Manstein ja Guderian olivat liikuntasodan taitajia, mutta -42 jäi Baku saavuttamatta ja panssareilta yksinkertaisesti loppui löpö. 43 ja siitä eteenpäin ei ollut enää mitään muuta tehtävissä kuin puolustautua katkerasti, vetaytyä ja tehdä sama uudelleen.

Aseita, lentokoneita ja panssareita oli koko ajan enemmän, mutta niille ei vain ollut polttoainetta (tai miehiä, täydennyksiä tippui rintamalle sitä mukaa, kun saksalaista sotateollisuustyöväkeä korvattiin pakkotyöläisillä). Tilannetta kuvaa oivasti itärintaman kolme kesäoffensiivia.

-41 3 miljoonaa saksalaista hyökkäsi 2900 kilometrin levyisellä rintamalla
-42 1.5 miljoonaa saksalaista hyökkäsi 1000 kilometrin keveydellä
-43 790 000 saksalaista hyökkäsi 250 kilometrin leveydellä
-44 ei pahemmin enää hyökkäilty
 
Alkuperäisaiheeseen sen verran, että kyllä Päämaja täysin hereillä oli. Luftwaffen lento-osasto (Kuhlmey) sai käskyn siirtyä Suomeen 12.6.1944 ja se oli perillä 17.6 eli heti VT-linjan murtumisen jälkeen. Mannerheim oli pyytänyt suoraan tällaista tukea jo 9.6.1944 eli samana päivänä, kun Valkeasaaressa alkoi pääaseman pehmitys ja valmistelevat hyökkäykset, jotka vielä torjuttiin tai rajattiin.

IV AK:n tilannearvio oli vielä toiveikas. Esikuntarakennuksen lähellä nähtiin upseerien pelaavan tennistä ja pioneerien hoitavan ruohomattoa esikunnan saunan edustalla eikä heitä ollut saanut 9.-10.6 välisenä yönä Viljanen edes herättää, kun vihollinen oli jo pureutumassa Sormenkärjen ja Mottorin tukikohtiin ja divisioonan reservit olivat kaikki sitoutuneet vastaiskuihin.

Mutta tätä Päämajaa mietin. Se selvästi tiesi. Jopa yksittäinen Päämajan reservinä ollut jääkäripataljoona sai käskyn jättää linnoitustyöt Ahvenanmaalla ja suunnata Kannakselle. Käsky annettiin Päämajasta 9.6.

Päämajan ja Laatikaisen suhdetta voi miettiä. Kaikkea voi miettiä. Joskus tämä kesä 1944 on tutkittava riippumattomien toimesta niin ettei nuppineulaakaan jää piiloon. Siihen ryhmään tarvitaan sotahistorioitsijoiden lisäksi jo pari pappiakin. Se tulee olemaan kansalle kova kokemus.
 
Päämajan ja Laatikaisen suhdetta voi miettiä. Kaikkea voi miettiä. Joskus tämä kesä 1944 on tutkittava riippumattomien toimesta niin ettei nuppineulaakaan jää piiloon. Siihen ryhmään tarvitaan sotahistorioitsijoiden lisäksi jo pari pappiakin. Se tulee olemaan kansalle kova kokemus.
Samaa kaipaisin - ja veikkaan että ainakin muutaman maineikkaan rintamakomentajan sädekehä himmenee ja sammuu jos/kun se tutkimus tehdään.
Sanoisin myös että sen verran tehokas vaikenemisen kulttuuri meillä on ollut ja on ettei tutkimuksen tekeminen ole ihan helppoa. Haastateltavia ei enää oikein ole, virallisiin kirjallisiin dokumentteihin on asioita kirjattu mahdollisesti hyvinkin valikoiden, kenties kiusallisiksi arvioituja seikkoja tietoisesti unohtaen.
 
Alkuperäisaiheeseen sen verran, että kyllä Päämaja täysin hereillä oli. Luftwaffen lento-osasto (Kuhlmey) sai käskyn siirtyä Suomeen 12.6.1944 ja se oli perillä 17.6 eli heti VT-linjan murtumisen jälkeen. Mannerheim oli pyytänyt suoraan tällaista tukea jo 9.6.1944 eli samana päivänä, kun Valkeasaaressa alkoi pääaseman pehmitys ja valmistelevat hyökkäykset, jotka vielä torjuttiin tai rajattiin.

IV AK:n tilannearvio oli vielä toiveikas. Esikuntarakennuksen lähellä nähtiin upseerien pelaavan tennistä ja pioneerien hoitavan ruohomattoa esikunnan saunan edustalla eikä heitä ollut saanut 9.-10.6 välisenä yönä Viljanen edes herättää, kun vihollinen oli jo pureutumassa Sormenkärjen ja Mottorin tukikohtiin ja divisioonan reservit olivat kaikki sitoutuneet vastaiskuihin.

Mutta tätä Päämajaa mietin. Se selvästi tiesi. Jopa yksittäinen Päämajan reservinä ollut jääkäripataljoona sai käskyn jättää linnoitustyöt Ahvenanmaalla ja suunnata Kannakselle. Käsky annettiin Päämajasta 9.6.

Päämajan ja Laatikaisen suhdetta voi miettiä. Kaikkea voi miettiä. Joskus tämä kesä 1944 on tutkittava riippumattomien toimesta niin ettei nuppineulaakaan jää piiloon. Siihen ryhmään tarvitaan sotahistorioitsijoiden lisäksi jo pari pappiakin. Se tulee olemaan kansalle kova kokemus.

Olen lukenut Hannu Valtosen mainion Os. Kuhlmeyn historiikin ja kyllä siitä sen kuvan sai, että saksalaiset olivat jo varautuneet tällaiseen mahdollisuuteen että suomalaiset tulevat kysymään nopealla aikataululla ilmatukea. Kirja kertoo myös hyvin sen mitenkä kesällä 1944 Luftwaffelle tilapäisten taistelu / lento-osastojen muodostaminen ja käyttäminen palokuntina oli täyttä arkipäivää.

Minusta tähän mennessä paras kesän 1944 virhearvioista laadittu teos on Jyri Paulaharjun "Päämajan hukatut kuukaudet." Kertoo mm. siitä mitenkä lentotiedustelun materiaali hävisi jonnekin IV AK:n toimistoupseerien pöydille vaikka puna-armeijan hyökkäysvalmistelut ilmakuvissa näkyivätkin.

Samaa kaipaisin - ja veikkaan että ainakin muutaman maineikkaan rintamakomentajan sädekehä himmenee ja sammuu jos/kun se tutkimus tehdään.
Sanoisin myös että sen verran tehokas vaikenemisen kulttuuri meillä on ollut ja on ettei tutkimuksen tekeminen ole ihan helppoa. Haastateltavia ei enää oikein ole, virallisiin kirjallisiin dokumentteihin on asioita kirjattu mahdollisesti hyvinkin valikoiden, kenties kiusallisiksi arvioituja seikkoja tietoisesti unohtaen.

Ei ole taidettu tähän päivään mennessä edes Päämajan historiaa kirjoittaa. Tuossa tulee juuri esille se, että jouduttaisiin penkomaan komentajien keskinäisiä suhteita. Ja tämä kovin helposti koetaan omiin muroihin kusemiseksi, juoruiluksi joku voisi sanoa. Tutkijoista Lasse Laaksonen on tutkinut tätä problematiikkaa ja kyllä sieltä kenraalitasolta kaikenlaista löytyy. Sitten taas perisuomalaiseen tyyliin hyvin monet kenraalielämäkerrat ovat yhtä kiiltokuvaa. Kohdehenkilö on ihmisenä täydellinen, ei tehnyt ainoatakaan huonoa päätöstä. Syy epäonnistumisiin on aina jossain muualla.
 
Back
Top