Kalugin: Snowden FSB:n leivissä

Jos Snowden on vilpitön, kuten itse asiassa uskon, niin hän on kyllä varmaan henkisesti aika v-maisessa paikassa kun ainoa pakopaikka lopulta oli eettisesti vielä syvemmissä vesissä uiva valtio, kuin yksikään USA:n tiedusteluelin.
 
Kehoitan katsomaan "CitizenFour" ja miettimään sitten onko hän naapurin puolella taikka vuotanut tietonsa sinne. Muutama artikkeli voi olla paikallaan.
 
Kehoitan katsomaan "CitizenFour" ja miettimään sitten onko hän naapurin puolella taikka vuotanut tietonsa sinne. Muutama artikkeli voi olla paikallaan.

Jos kaikki maailmassa on siten kuin jossain jutussa kaikille esitetään, maailma on ihana ja avoin, läpinäkyvä paikka.
 
Maailman pitää perustua totuuteen. Rehellisyyttä voin noudattaa vain omalta kohdaltani. Jos minulta asiasta kysytään, vastaus on "en tiedä".
 
s. edellinen viestini. Sinulla taas vaikuttaa olevan kanta.

Sä pistät uutisen viime vuoden toukokuulta, ja uskot siihen kuin tauti. Sitten sä laitat uutisen tältä kuukaudelta missä Snowden sanoo että hän ei ole missään tapauksessa FSBn leivissä, mutta tälläinen totuus ei kelpaa sinulle, koska se on valetta ja KGB kenraalin väläytys on täyttä totta. Ei hemmetti, miten tässä nyt näin kävi?

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan teikäläistä nälviä, vaan tiedustella sinulta faktoja sillä minä en usko siihen että FSB olisi jättänyt Snowedin pulaan moskavan kentällä, taikka laittaneet hänet ottamaan yhteyttä journalisteihin. Se peli mitä Snowden kävi kun hän karkasi isoveljen kaiken näkevän silmän alta sopii hänen tarinaansa paremmin kuin satu FSB operaattorista tietovuotopaljastajana.

Muistutan tässä kohtaa siitä pelistä mitä Jenkit kävi kun Snowden tuli ensimmäistä kertaa ulos, sillä he painostivat eurooppaa sulkemasta ilmatilaa jopa niin että diplomaatti statuksella lentävä kone pakotettiin laskeutumaan, kun jenkit uskoivat että hän on matkalla eteläameriikkaan hakemaan turvapaikkaa.

Toinen asia on se että FSB ei hyödy siitä että he paljastavat NSAn tietoja, kun vakoojamaailmassa totuus on se että jos kohde ei tiedä että sinä tiedät heidän salaisuutensa. Toisin sanoen he olisivat hyötyneet enemmän jos Snowden olisi antaneet heille kaikki tietonsa kuin se että ne tulevat esille median kautta.

Joskus myöhemmin hän olisi voinut kirjoittaa kirjan kuin komentaa Snowden antamaan salatut tietonsa valitsemilleen henkilöille. Laura Potrais ei olisi sanonut hänen "Citizenfour" dokumentissaan että Snowden on patrioottisin henkilö jonka hän on tavannut elämänsä aikana. Minä uskon tähän enemmän kuin FSBn myyrään.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: s91
Sä pistät uutisen viime vuoden toukokuulta, ja uskot siihen kuin tauti. Sitten sä laitat uutisen tältä kuukaudelta missä Snowden sanoo että hän ei ole missään tapauksessa FSBn leivissä, mutta tälläinen totuus ei kelpaa sinulle, koska se on valetta ja KGB kenraalin väläytys on täyttä totta. Ei hemmetti, miten tässä nyt näin kävi?

Ylitulkitset. Kun laitoin uutislinkin, laitoin vastaparin ilman analyysia. Oma kantani oli "en tiedä".

En mielelläni keskustele tyyppien kanssa, jotka kuvittelevat enemmän kuin osaavat lukea. En minäkään halua sinua mollata. Hyvää jatkoa. Näkemiin.
 
Diplomatia ja ulkopolitiikka, saati kauppapolitiikka, ei ole ennenkään perustunut pelkkään avoimmuuteen ja läpinäkyvyyteen. Rehellisyyttä saa toki olla runsain mitoin, ja toivoni on että rehellisyys kärsisi vähemmän kuin kaksi edellistä. Eiköhän tässä maailman isojen ja pienten johtajien, nojatuolikenraalit mukaan lukien, kannattaisi hakea seikkoja joiden takia yhteistyö moniin ilmansuuntiin kannattaa silti, vaikka ihan kaikki nurkat ei olekaan valaistuina. Muitakin vaihtoehtoja on. Niissä vaihtoehdoissa isot vie ja pienten vikinä ei edes kiinnosta (isoja).
 
Snowden:

Suljemme syystä oven mennessämme vessaan. Emmekä halua poliisin esimerkiksi pystyvän kuvaamaan vaahtokylpyjämme videokameralla. Ihmiset huolestuivat syystä Samsungin televisiosta, joka nauhoittaa kaiken keskustelun olohuoneessa, ja lähettää sitten nauhoitukset kolmansille osapuolille. Tämä tulee yleistymään, jos emme tee jotain. Emme enää katso televisiota, vaan televisio katsoo meitä.

https://www.amnesty.fi/edward-snowd...0605142629&utm_campaign=Freedom_of_expression
 
Meidän pitäisi olla niiden ihmisten yläpuolella jotka pyrkivät rakentamaan laitteita joilla he voivat seurata meitä. Mikä se asema olisi, että olisimme niiden yläpuolella, jotka seuraamaan meitä. Se asema on lakien säätäminen, joiden mukaan valtiossa toimitaan. Sen lisäksi tulee tietysti vielä lainsäädännön noudattamisen valvonta. Eli siis ne ihmiset jotka pelkäävät, että heitä seurataan, heidän pitäisi pyrkiä ottamaan se valta valtiossa päästäkseen näiden seuraajien yläpuolelle. Miten sen vallan sitten saisi. Pitää luoda yhteys valtion päätöksentekijöihin. Demokratioissa valtion päätöksentekijöitä ovat kansanedustajat. Kansanedustajat valitaan parlamenttivaaleilla. Kun parlamenttivaalit on pidetty nämä valtion päätöksentekoon valitut ihmiset aloittavat istuntokauden parlamentissa. He tekevät päätökset parlamentissa äänestämällä. Valta valtiossa on sillä, joka päättää mistä päätetään. Parlamenttiin päätettäväksi tulevat asiat muotoillaan sillä tavalla, että niistä äänestetään kyllä tai ei. Useimmat parlamentissa läpi menevät asiat ovat hallituksen esityksiä. Harvemmin esimerkiksi kansanedustajien tai kansalaisten esitykset menevät läpi parlamentissa. Hallitus siis blokkaa muiden esitykset kokonaan ja päästää parlamentissa läpi vain omia esityksiään. Esitysoikeus ja esitysten saaminen läpi parlamentissa on valtiovaltaa. Se joka siihen pystyy päättää sen mitä politiikkaa Suomi toteuttaa eli hänellä on valta Suomessa. Vallan käyttämisessä olennaista onkin saada yhteys niihin, jotka tekevät päätöksiä. Suomessa se on siis hallitus, joka päättää mistä päätetään.

Suomessa kansanedustajat ovat eduskuntavaaleissa valittuja kansanedustajia, he eivät kuitenkaan ole sillä tavalla kansanedustajia koska he eivät tiedä ketkä heitä äänestivät. Heillä siis ei ole yhteyttä äänestäjiin koska äänestäjä ei pysty todistamaan äänestäneensä kansanedustajaa. Tällä tavalla kansalainen on blokattu pois vaikuttamasta kansanedustajiin. Kansalaisella ei ole uskottavaa keinoa luoda yhteyttä äänestämäänsä edustajaan koska äänestäjä ei pysty todistamaan äänestäneensä edustajaa.

Miten se kansalainen sitten pystyisi vaikuttamaan parlamentin päätöksentekoon. Kansalaisen pitää tuoda viestinsä julkisuuteen ja alkaa kokoamaan kannatusta esitykselleen. Kansalainen havaitsee epäkohdan jonka moni muukin on havainnut. Useat kansalaiset ovat havainneet, että televisio seuraa heidän tekemisiään. Kansalaiset alkavat keskustella tästä ja useat asiasta huolestuneet kansalaiset alkavat organisoitua ja he valitsevat puheenjohtajan ja sihteeristön ja alkavat kirjaamaan asiaansa ylös ja kehittää siitä asiaa esitettäväksi laiksi, jolla tähän, että televisio seuraa heitä puututtaisiin ylimmän valtiovallan lainsäädännöllä.

Kansalaisia askarruttaa mihin se menee se kaikki mitä se heitä seuraava televisio kerää. Kansalaiset alkavat pohtia kenen palveluksessa hallitus ja parlamentti ovat. Kansalaiset alkavat vaatia suurempaa vaikutusvaltaa valtiossa koska he pelkäävät, että valtio on muuttumassa totalitaristiseksi isoveli valvoo yhteiskunnaksi.

Erityisen häiritsevää siinä on se, että media on alkanut näyttäytymään monoliittina joka toimii kuin se olisi yhden ja saman vaikutusvaltaisen tekijän palveluksessa, joka olisi uinut kaiken median yläpuolelle määräämään. Media on alkanut toimimaan kuin se olisi muurahaispesä, jossa toimittajilla ei ole mitään eroa, kaikki ovat saman tekijän palveluksessa olevia muurahaisia. Kansalaiset ovat havainneet, että esimerkiksi media on muuttunut ylimieliseen ja jopa hieman epäkohteliaan alistavaan ja mopottavaan sävyyn ohjeistajaksi, joka ilmeisen selvästi on puolensa valinnut ja käyttää yhdenmukaista kerrontaa ja samaa tyylilajia ja toistaa samoja sanontoja ja laittaa joka juttuun samanlaisia sanoja samanlaiseen järjestykseen. Kappalejaot ja asioiden kerrontajärjestys on kaikissa medioissa samanlainen kuin he olisivat tulleet kaikki samasta koulutuslaitoksesta, jossa heidät on koulutettu isonveljen tunnollisiksi palvelijoiksi, jotka levittävät isonveljen informaatiota siitä mistä vinkkelistä asioita on katsottava ja tämä on alkanut häiritsemään kansalaisia yhä enemmän.

Kansalaiset alkavat järjestäytyä ja valita johtajia voidakseen saada valtiovallan takaisin itselleen.

Kansalaiset vaativat, että he saavat äänestyskuitin, jolla he voivat todistaa edustajalleen äänestäneensä edustajaa. Kansalaiset vaativat, että virkamiesvalmistelusta tehdään helpommin seurattava. Kansalaiset vaativat, että hallituksen esitysten valmistelua pystyy seuraamaan helpommin. Kansalaiset vaativat, että asioiden etenemisen seuraaminen eduskunnassa on helppoa.

Nämä vaatimukset kuitenkin herättävät vaivautunutta ähinää niissä ihmisissä, jotka ovat yrittäneet työntää kansaa kauemmaksi valtion päätöksenteosta.

Nämä samat ihmiset ovat niitä, jotka ovat haluavat alistaa ja nöyryyttää kansalaiset henkisesti, ja jotka sitten viestittävät kansalaisille, että tuskinpa sellainen onnistuu, tyytykää vain osaanne olemaan alhainen tietämätön roskaväki.

Tämähän on liikaa kansalaisille ja seuraakin suora yhteenotto totalitarismiin pyrkineiden ja kansalaisten välillä. Polttopullot lentävät ja kaduilla tapellaan ja kyynelkaasua lentää ja kumiluotia ropisee. Vallan menetys nimittäin ottaa koville ja kabineteissa raivotaan koska heidän kaavailunsa ovat kaatumassa. He olivat huolella luoneet rakennelman, josta he olivat taputelleet toisiaan selkään ja todenneet, että tällä me tienataan.

Ja nyt kaikki kaatuu, kun kansalaiset eivät tyytyneetkään olemaan alistaen manipuloitavissa.

Taisivat ne median törpöt olla liian läpinäkyviä ja onnistuivat provosoimaan kansan ärtymään ja lopulta organisoitumaan ja aloittamaan vallankumouksen siitä syystä, että kansalaiset oli tehty onnettomiksi, he eivät olleet onnellisia tämän epämääräisen pimeyden voiman kanssa.

Lopulta kansalaiset tajuavat, että kaiken takana oli se, että valta on sellainen asia, että jos se ei kiinnosta ketään niin siihen vain valikoituu sellaisia ihmisiä joiden henkinen maailma on niin ikävä, että sillä on surkeuttava vaikutus. Se on niin, että jos mitään ei tehdä ja ketään ei kiinnosta niin Lammiot alkavat johtaa ja siitä seuraa vain ikävyyksiä ja rettelöitä. Parhaat johtajat ovat sellaisia, että he eivät ole pyrkyreitä. Ne joiden ei pitäisi saada valtaa tavoittelevat valtaa mitä rumimmilla tavoilla. Tästä seuraa ikävyyksiä, kun heidät pitää sitten julmasti potkia vallasta, kun he alkavat hyppiä nenille hiukan liikaa. Tässä yhteydessä voi pohtia etenkin median toimintaa. Media toimii trollaten. Media kirjoittaa jokaiseen juttuunsa henkisen piikin, joka toimii koukkuna, jolla jutun toivotaan tarttuvan lukijaan. Tälläinen tekee toimituksellisen aineiston lukemisesta ikävän kokemuksen. Trollia käytetään paljon siitä syystä, että se on ärsyttävää. Ihmisiä halutaan loukata emotionaalisella tasolla koska se on tehokas koukku. Ihan jokaisen pitää kirjoittaa juttunsa kuin olisi peelo tai trolli ja laatia sille piikikäs huomiota herättävä otsikko. Tälläisen runsas käyttö saa välttämään näkemästä tälläistä. Se on vain ärsyttävää silmille hyppimistä ja sellaiseksi se on laadittukin, sen toivotaankin hyppivän silmille kuin chattiin tullut häirikkö, joka saa keskustelun sekaisin ja kaikki ruksimaan sen häirikön. Median suhteen ärsyttävää on se, että välillä sen häirikön juttuja pitää lukea, kun tarvitsee jotakin tietoa. Häirikön juttujen lukeminen on ärsyttävää koska ne on kirjoitettu häiritseviksi. Sellaisen median löytäminen joka ei kirjoita juttujaan häiritseviksi on kyllä todella vaikeata. Kaikki media tuntuu koostuvan peeloista. Peelot ilmeisesti erityisesti hakeutuvat toimituksiin koska sillä tavalla he pääsevät peeloilemaan suurelle yleisölle mitä pirullisimmilla tavoilla. Jokaisessa peelossa asuu pieni russia today ja lifenews ja bäckman.
 
Viimeksi muokattu:
Tuskin olen ensimmäinen joka tätä on miettinyt mutta olisiko mahdollista että Snowden ei varsinaisesti olisi (/olisi ollut) FSB:n leivissä mutta olisi heille vain hyödyllinen idiootti. Tilanteessa jossa joutuu koko maailman huomion kohteeksi ja oman valtion ja entisen työnantajan jahtaamaksi ei tilanne ole missään mielessä helppo. Ja sen perusteella mitä tunnen näitä huippukoodareita tai atk-insinöörejä on monella enemmän tai vähemmän kyvyttömyyttä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joten FSB:n psyop-osasto saattaisi onnistua puhumaan Snowdenin omalle puolelleen samalla diskurssilla jolla RT:tä perustellaan länsimaille. Eli ovat sen oikean totuuden puolella ja USA on kaiken pahan juuri ja he tahtovat vain auttaa vapaata ihmiskuntaa.

Siinä sitten hätääntynyt ja pelokas Snowden alkaa luottamaan kivoihin venäläisiin jotka ymmärtävät ja silittelevät päätä ja kertoo ehkä liikaakin asioita. Eli tavallaan Tukholma-syndrooma mutta ihan vapaaehtoisesti ajanut sinne "sieppaajien" syliin.
 
Last weekend, the Sunday Times published a front-page story (full text here), citing anonymous British sources claiming that both China and Russia have copies of the Snowden documents. It’s a terrible article, filled with factual inaccuracies and unsubstantiated claims about both Snowden’s actions and the damage caused by his disclosure, and others have thoroughly refuted the story. I want to focus on the actual question: Do countries like China and Russia have copies of the Snowden documents?

I believe the answer is certainly yes, but that it’s almost certainly not Snowden’s fault.
http://www.wired.com/2015/06/course-china-russia-snowden-documents/

I believe that both China and Russia had access to all the files that Snowden took well before Snowden took them because they’ve penetrated the NSA networks where those files reside. After all, the NSA has been a prime target for decades.

Those government hacking examples above were against unclassified networks, but the nation-state techniques we’re seeing work against classified and unconnected networks as well. In general, it’s far easier to attack a network than it is to defend the same network. This isn’t a statement about willpower or budget; it’s how computer and network security work today. A former NSA deputy director recently said that if we were to score cyber the way we score soccer, the tally would be 462–456 twenty minutes into the game. In other words, it’s all offense and no defense.

In this kind of environment, we simply have to assume that even our classified networks have been penetrated. Remember that Snowden was able to wander through the NSA’s networks with impunity, and that the agency had so few controls in place that the only way they can guess what has been taken is to extrapolate based on what has been published. Does anyone believe that Snowden was the first to take advantage of that lax security? I don’t.

This is why I find allegations that Snowden was working for the Russians or the Chinese simply laughable. What makes you think those countries waited for Snowden? And why do you think someone working for the Russians or the Chinese would go public with their haul?

I am reminded of a comment made to me in confidence by a US intelligence official. I asked him what he was most worried about, and he replied: “I know how deep we are in our enemies’ networks without them having any idea that we’re there. I’m worried that our networks are penetrated just as deeply.”

Seems like a reasonable worry to me.

The open question is which countries have sophisticated enough cyberespionage operations to mount a successful attack against one of the journalists or against the intelligence agencies themselves. And while I have my own mental list, the truth is that I don’t know. But certainly Russia and China are on the list, and it’s just as certain they didn’t have to wait for Snowden to get access to the files. While it might be politically convenient to blame Snowden because, as the Sunday Times reported an anonymous source saying, “we have now seen our agents and assets being targeted,” the NSA and GCHQ should first take a look into their mirrors.

From Mr Scheier himself on Snowden defence! :)
 
En tiedä kenen leivissä Snowden nykyään on mutta se on kyllä ihan varma asia että heppu on tyhjiin lypsetty ja taitaa olla eräänlainen vankikin tuolla naapurimaassa. Snowden on pitkään savuava (propaganda) ase ja sitä asetta Putin ei päästä jäähtymään...

DVUut5P.jpg


Tuo on kyllä surullista, sillä minä uskon että Snowden oli toimissaan hyvinkin vilpitön ja aito amerikkalainen patriootti, kuten itsekin on todennut. Snowden päätyi Venäjälle kun muut eivät ottaneet vastaan ja onhan sekin hyvin ironista. Mutta maailma on mitä on ja kun raadollisuudesta ja tekopyhyydestä puhutaan, niin Snowden on oikein malliesimerkki tästä asiasta.

snowden-is-travelling.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top