Kansalaisaloite: Jalkaväkimiinakiellosta irtautuminen ja jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron salliminen

Ihan sama ongelma, Tanskasta voi tehdä *vahvan allekirjoituksen*, mutta Norjasta ei voi?
Kuulostaa erikoiselta ongelmalta. Mulla on nimenomaan Nordea käytössä mutta se alkoi jo iltapäivällä toimimaan. Uutisissa oli juuri että suurin osa pankin ongelmista on ratkaistu, mutta eivät maininneet ovatko ongelmat olleet koko konsernin laajuisia.
 
Muistan kun aikoinaan Santiksessa treenattiin polkumiinojen asentamista niin sinne se jäi, tuli naamioitua vähän liian hyvin...
Toisaalta Padasjoella harjoituksissa ovelana pikamiinoitin läheisen ajoneuvouran tellulla vesilätäkköön. Aamulla sen muovilevy oli sitten halki, oli joku onnistunut ajamaan päältä...
 
Itse pessimistinä pelkäsin että ensimmäisen päivän jälkeen allekirjoitusten kerääntymistahti olisi hidastunut logaritmisesti mutta hyvältähän tämä näyttää. Noh ei vielä osteta kakkua jääkaappiin ja laiteta kahvia tippumaan, puolet allekirjoituksista melkein vielä saamatta.

Uskon että tämä kyllä lähettää kansanedustajille vahvan viestin että Suomen kansa hyväksyy henkilömiinojen käytön.

Muistan kun aikoinaan Santiksessa treenattiin polkumiinojen asentamista niin sinne se jäi, tuli naamioitua vähän liian hyvin...
Toisaalta Padasjoella harjoituksissa ovelana pikamiinoitin läheisen ajoneuvouran tellulla vesilätäkköön. Aamulla sen muovilevy oli sitten halki, oli joku onnistunut ajamaan päältä...

Itse muistan P-kaudelta kuinka harjoiteltiin telamiinojen käyttöä. Tuli aliupseeri (vai oliko jopa kantamörkö) kyselemään että minne se alokas sen telamiinan nyt sitten pisti. Ylpeänä sai vastata että herra alikersantti seisoo juuri sen telamiinan päällä.
 
Nyt lähestytään 40 000 allekirjoitusta mutta allekirjoitusten tulotahti on voimakkaasti hidastunut. Vielä pitäisi saada 10 000 allekirjoitusta.

Tällä hetkellä allekirjoituksia tulee noin 300kpl tunnissa ja tahti on selvästi hidastumaan päin.

Pyytäisinkin nyt Teiltä jotka olette asian kannalla, pistämään viidakkorummun soimaan. Tarvitsen asiassa tulitukea.
 
Hidastunutkin käyrä huomioiden pitäisi raja ylittyä viimeistään ensiviikon aikana. Tulee joka tapauksessa valmistumaan, kun tällä hetkellä jo n. 45K
 
Muistan kun aikoinaan Santiksessa treenattiin polkumiinojen asentamista niin sinne se jäi, tuli naamioitua vähän liian hyvin...
Itse muista sen kun huudettiin "puretaan". Sitte alkoi se todellinen työ ja aherrus.
Ja niin kaun oltiin että kaikki löytyi. Mutta olihan ne määrät ja kohdat hienosti merkitty sille millimetripaperille vapaalla kädellä. :oops:

Jotenki näinhän se miina keskustelu suomessa meni "Suomessa jokainen asennettu miina merkitään kartalle":whistle:

Ja juu. Allekirjoitettu
 
Vielä puuttuu vajaat 3000 kannattajaa ja tahti alkaa jo uhkaavasti hidastua...
Päivitys tälle - enää 2,5K vajaa. Laittakaapa linkki kiertoon.
 
Allekirjoitettu. Ottawan sopimus on ollut piikkinä lihassa siitä saakka, kun Suomi sen ratifioi. Täysin idioottimainen päätös ja moraaliposeeraus, joka allekirjoitettiin käytännössä suomalaisten verellä. Toivottavasti sopimus on pian Suomen osalta historiaa. Alkuperäisen sopimuspaperin voisi vaikka kehystää ja antaa Haloselle muistoksi menneistä.
 
1000 allekirjoitusta pitäisi repiä jostain mutta en todellakaan tiedä mistä. Allekirjoitustahti on seis kuin ryssien panssarikolonna
Varusmiehet voisivat saada varmaan 10 000 allekirjoitusta lisää. Jos olette itse tai tiedätte jonkun ketä on intissä niin laittakaa linkkiä sinne jakoon. Mielellään molempien ottawan sopimuksesta irtautumisen kansalaisaloitteiden linkit. Molemmat aloitettu 24.2.
 
Back
Top