Karttaharjoitus. Maaston käyttö panssarintorjunnassa

Eipä tämä harjoitus kovin montaa pidemmälle mietittyä suunnitelmaa ole vielä julkiseen arvosteluun tuonut. Itse asiassa vain 2. Omani jossa joukkue hajautettiin ryhmiin joilla kullakin on omat vastuualueensa maastossa. Ja toinen suunnitelma jossa joukkue taistelee keskitetysti perääntyen pikkuhiljaa väijytysten kautta taakse päin joukkueen alueen syvyyttä hyödyntäen.

Olen pettynyt, ettei muut olleet vääntäneet suunnitelmiaan "paperille" asti. Toisaalta osa harjoitustavoitetta on saavutettu jo sillä, että reserviläinen lukee tehtävänannon ja katselee muutamaan kertaan karttaa ja pohtii vaihtoehtoja työmatkalla. Ilmeisesti harjoitus on liian laaja ja työläs esittää kirjallisesti. Täytyy jossakin vaiheessa laittaa ryhmän kokoisia karttaharjoituksia. Nekin on ihan jees. Saa tänne toki vielä laittaa suunnitelmiaan. Ja kantahenkilöt saavat myös tulla koloistaan kommentoimaan...
 
Juu, ryhmän harjoituksia kiitos. Res.tkm. Pohjalta on vähän haastavaa lähteä isompia joukkoja sijoittelemaan, vaikka kiinnostusta olisikin. Ainakin aikaa menee miettimiseen niin paljon ettei näihin ehdi mukaan.
 
Nappaa tästä harjoituksesta yksi ryhmä tuosta minun suunnitelmasta ja piirtele ukkelit, ylläkköpaikat ja miinat yms. kartalle. Vaikka ryhmä 3 tai 4.
 
Itselläkin jäi suunnittelu aika karkealle asteelle. Ryhmiin hajautettuna olisi menty, varsin pitkälle KIMin suunnitelman tapaan.Sinkoja olisin voinut käyttää heti alussakin, jos vaan maaleja olisi tarjolla,koska suhtaudun hieman skeptisesti mahdollisuuksiin iskeä jäljessä tulevaa pataljoonaa vastaan. Polvikosken sillan olisin varmistanut huolella ennen tuhoamista,koska en olisi pitänyt ihmeenä,vaikka viholainen olisi lähettänyt partion ottamaan sen haltuunsa,vaikkapa lasketellen kumiveneellä Koitajokea pitkin.
 
"Tela-, pohja- ja kylkimiinat on pyrittävä käyttämään välittömästi ensimmäisiin vihollisen panssaroituihin ajoneuvoihin. Miinoja ei todennäköisesti pystytä asentamaan kunnolla naamioituna taistelujen alettua.
Alkuvaiheessa sinkoja käytetään ainoastaan viimeisimpänä hätävarana. Niillä on tarkoitus häiritä vihollisen tuhottavaksi käsketyn kärkikomppanian jälkeen tulevaa pataljoonan pääosaa".

Kim, (ryhmat 1-2-3) eiko Raskas krh+kevyt+raskas kartasinko+telamiina yhdistelma ja (ryhmat 4-5) kevyt+raskas kertasinko+telamiina+pohjamiina yhdistelma sopisi paremmin karkikomppanian vaunujen tuhoamiseen mika lienee joukkueen ensi tehtava ja sitten jaljella olevat kevyet kertasingot+kylkimiinat+viuhkat+raskas krh vihollispataljoonan toimintaa hairintsemaan.

Tilanne on nimittain niin etta ilman pst-ohjuksia kevyt jv joukkue ei tuhoa vahvistettua mekanisoitua komppaniaa, ei edes tilannetta vastaavassa maastossa (kuuden tunnin valmisteluilla) mutta hyvassa lykyssa joukkue saattaa kyeta vaurioittamaan sita niin ettei se enaan kykene tayttamaan komppanialle annettua tehtavaa mika olisi jo todellinen saavutus.

Mielestani krh-tulta olisi saatava jo Pitkaahon risteyksen tasalle ja joukkuetta olisi vahvistettava vahintaan pst-ohjusryhmalla jos meilla olisi aikomustakaan saada annettu vihollinen tuhottua. Komppanian paallikon kasky on kasky mutta jos hanta jumalana pidetaan niin muista etta joukkueenjohtaja on tuolloin puolijumala ja kylla silloin on kehdattava pyytaa korotusta krh:lle seka pst-vahvennusta.

Muuten erinomainen harjoitus ja kiitos vaivasta.
 
Viimeksi muokattu:

Olisikohan esimiehen vastaus seuraava: Menkää sinne ja valmistautukaa suorittamaan tehtävä. Vahvistuksia lähetetään jos niitä jostakin liikenee. Ja ehdotus välitetään KRH komppanian päällikölle.
 
Olisikohan esimiehen vastaus seuraava: Menkää sinne ja valmistautukaa suorittamaan tehtävä. Vahvistuksia lähetetään jos niitä jostakin liikenee. Ja ehdotus välitetään KRH komppanian päällikölle.

Saattaisi olla! Kun vihollisen karkikomppania on menettanyt 3-5 vaunua niin se vahvennetaan jonka lisaksi silla on mita luultavimmin pari tst-hekoa tukenaan eli tehtava ei noilla resursseilla tulisi taytettya. Nyt kun asiassa ollaan edetty niin joukkueenjohtaja tarvitsisi myos pioneeriryhman seka lahi-IT ohjuksia (ohjusmiehia), itseasiassa ko joukkue+ tasoinen osasto, kuudentunnin valmiudella ei kykene tuhoamaan mekanisoidun pataljoonan vahvistettua tiedustelukomppaniaa ja olisi virheellista kuvitella etta tehtavan ensi jakso on suoritettu kun olemme tuhonneet ne 18 vaunua. Vihollinen ei ole kiintea elementti.
 
Tuossa oli juttua siitä, että onko tankin edessä jonkinlaista tähystyskatvetta, niin taistelijan oppaan mukaan se voisi olla jopa 13 metriä, joskin voi olla vain ampujan vinkkelistä.
 
Eipä tämä harjoitus kovin montaa pidemmälle mietittyä suunnitelmaa ole vielä julkiseen arvosteluun tuonut. Itse asiassa vain 2. Omani jossa joukkue hajautettiin ryhmiin joilla kullakin on omat vastuualueensa maastossa. Ja toinen suunnitelma jossa joukkue taistelee keskitetysti perääntyen pikkuhiljaa väijytysten kautta taakse päin joukkueen alueen syvyyttä hyödyntäen.

Olen pettynyt, ettei muut olleet vääntäneet suunnitelmiaan "paperille" asti.

Itsekin pyörittelin tätä, mutta totesin että en kykene vastaamaan annettuun tehtävään. Annetuilla resursseilla kykenen tuottamaan viholliselle merkittävät tappiot, mutta en kykene estämään vihollista saavuttamasta tavoitteitaan.
 
Jos vihollinen siis olisi valmis taistelemaan viimeiseen mieheen.
 
Jos vihollinen siis olisi valmis taistelemaan viimeiseen mieheen.

Niin, jos. En tiedä mitkä ovat ne todelliset tappioluvut, jotta hyvähenkisen joukon hyökkäys pysähtyy, vaikka kapulakielellä näppärästi sanotaankin, että joukko on lyöty, kun sille on tuotettu 20% tappiot ja tuhottu, kun tappiot ovat 50%.

Tapetaan kaikki, sillähän se hyökkäyhenkikin kuolee.
 
Joissakin aikaisemmissa harjoituksissa on käytetty 50% vihollistappioita kriteerinä. Toisaalta, tehtävänä 100% on ihan perusteltu, kun onhan se aina vihollisen päässä vakavampi juttu, jos raportti lukee "tuhottu täysin", kuin "toimintakyvytön". Tämä siis siksi, että vaikka komppania kärsisikin 50% tappiot, niin jämät voidaan lähettää vartioimaan jotakin sivustaa tai täydentämään toista komppaniaa. Mutta jos koko komppania poistetaan kartalta ja jäljellä on vain joukko ukkoja, jotka kaikki ovat kertaalleen menettäneet kyytinsä ja sen jälkeen juosseet "häpeä juoksun" omien linjoille, niin se alkaa vaikuttaa pahalta, kun käytettävissä olevat nappulat alkavat loppua kesken.
 
Kyseessa on vain perus idea. Jatin tarkoituksella liiat yksityiskohdat pois koska tehtava vaatii paljon tarkempaa maastotiedostelua mita kartalta saa. Aloittaisin tehtavan partio muodossa mutta en liian hajanaisena. Siirryn ryhmatoimintaan jonka jalkeen mahdollisen voimakkaan epasuoran tulen tukemana vetaytyisin taistellen joukkueen muodossa Alajoen lansipuolelle missa joukkue hajaantuisi ryhmiksi tai/ja partioiksi.

En lahde pikkutarkasti toimintaa tukevia yksityiskohtia kirjaamaan mutta Alajoen ylitykseen (mikali mahdotonta sillan kautta) voisin rakentaa tukeista, irti revityista seinalaudoista ja Apilaksen kuljetuskonteista ponttooni sillan.

No tuo ensimmainen kartta on ajattelemani vihollisen mahdollinen toimintatapa ja toinen kuinka siihen vastaisin tehtavan mukaisesti. Minulla ei ole ohjesaannon mukaisia tunnuksia joten selvitykseksi: Sininen nuoli on partio. Sininen ympyra ryhma ja tuon joukkueen tuosta kaiketi tunnistaa selittelemattakin.

Koordinaatio puolesta saa esittaa kysyksia.
 
Liitteet

  • Oma ja vihollisen mahdollinen toimintatapa.pdf
    1.4 MB · Luettu: 27
Viimeksi muokattu:
Muistini mukaan jalkamies pääsisi kyllä Alajoesta yli, vain ajoneuvot tarvitsisivat sillan. Toimittaessa Pitkäahosta pohjoiseen johtavalla tiellä olisi otettava huomioon, että tie on tähystettävissä Venäjän puolella olevasta tornista Peräahon-Kiimakankaan väliseltä osuudelta.
 
Back
Top