Kasvosuojat - maskit...uusi normaali?

-Kolmantena loppu tieteen vastaiselle toiminnalle virkamiehistössä (THL). Flunssavirusten leviäminen ilmateitse on tiedetty jo vuodelta kilpi ja miekka. Vähintään Kekkonen.
Tuota voisi tarkentaa muotoon suuren nakkisodan jälkeen. Kilpi ja miekan ja kekkoslovakian välissä.
 
Suomessa on totuttu siihen, ettei täällä ole koskaan mitään pikku nuhaa pahempaa liikkeellä. Ripulikin on vain turistien ja reppureissaajien riesa. Siksi kai totuttuja tapoja ja rutiineja on vaikea muuttaa. Minun oli pakko käydä tänään kaupassa, ja kyllä siellä paljon porukkaa oli. Valtaosa rynni ihan huoletta suoraan toistensa ohi niin että käsivarret koskettivat. Maskit? Mitkä maskit? Ei sellaisia kellään ollut. No okei, kahdella ihmisellä näin.

Eli en usko kasvosuojista tulevan uutta normaalia täällä ainakaan vielä. Pitäisi olla vielä paljon vakavampi tauti kyseessä, ja todennäköisesti kantapään kautta käydä jonkin sortin katastrofi läpi, että suuret joukot alkaisivat pitää maskeja.

Lopuksi muttei suinkaan vähäisimpänä syynä kulttuurilliset seikat: Kasvojen peittäminen on täällä outo ja epäluottamusta herättävä asia.
 
Jos pankkikonttoreita olis vielä, olis hassua mennä naamamaski päällä asioimaan. Löytyis tommonen pestävä kommandopipo ekaks...

(Omassa lähikaupassa kaikki asiakkaat ja myyjät pitää hyvää jöötä, joten tuo ilmeisesti vaihtelee suuresti.)
 
Niin minä en tunge itseni mihinkään isoon markettiin. Pikku lähi-Sale on saanut kelvat jo marraskuun alusta saakka. Siellä ei ole tungosta.
 
Mun maskin käyttö kylillä on vasta siinä vaiheessa, että pyrin olemaan tuijottamatta jos jollakin muulla on maski naamalla.

Ei siis ole mitenkään luontevaa vielä itselleni.

Toki olen kyllä sitä mieltä, että tänä aikana maski naamalle jos kuuluu riskiryhmään tai itsellä on flunssaoireita ja on pakko käydä vaikka lääkärissä.

En pidä kylillä näkyviä maskinaamoja mitenkään vouhottajina, vaan ajattelen heillä olevan siihen hyvä syy. Ja missään tapauksessa siitä ei ole itselleni vaaraa tai haittaa jos joku sitä maskia sitten pitää.
 
Joo eivät ne tosiaankaan ole "korojoen hallituksen kannattajia", 5G-mastojen polttajia, quanonilaisia, putinisteja tai muuten vaan hulluja :D

Siis eikö Koronaa muka levitettykään 5G-mastojen kautta? :D

Eilen kyllä tuli nähtyä kaupassa kotikonstein suojautunut heppu; Huppu tiukasti päässä, kaulaliina vedetty niin että nenä peittyi, hanskat kädessä ja takki vedetty tiukasti kiinni ylös asti. En tiedä kuuluiko riskiryhmään tai mihin ryhmään, mutta epäilen ettei nyt ihan hirveitä hengenahdistuksia ollut kun kerran 5 toppaa punaista Pall Mallia osti...

edit: ja laatikollisen kaljaa
 
Maskien käyttö on vähän hankala aihe: ne pitäisi desinfioida joka käytön jälkeen tai heittää pois, ja muutenkin niiden käytön hyödyistä vs haitat on aika vaihtelevaa tietoa / mielipiteitä liikkeellä. Joissakin maissa maskin käyttö on joka tapauksessa pakollista tai tulossa pakolliseksi yleisillä paikoilla liikuttaessa.

Olen nähnyt yhden isännän kaasunaamari päässä, mutta minulla on sellainen käsitys että mikä tahansa suodatin ei riitä. Muutenhan tuo olisi hyvä ja antaisi kunnon suojan.
 
Maskien käyttö on vähän hankala aihe: ne pitäisi desinfioida joka käytön jälkeen tai heittää pois, ja muutenkin niiden käytön hyödyistä vs haitat on aika vaihtelevaa tietoa / mielipiteitä liikkeellä. Joissakin maissa maskin käyttö on joka tapauksessa pakollista tai tulossa pakolliseksi yleisillä paikoilla liikuttaessa.

Vaihteleva tieto on lähinnä Suomesta, vertaisarvioituja tutkimuksia joissa maski osoitettaisiin haitalliseksi ei ole, ainoastaan THL:n mielipiteitä.
 
Jep, yksittäisestä maskin käyttötilanteesta ei varmasti ole haittaakaan. Onko kuitenkaan hyötyä käyttää samaa maskia monta kertaa tai koko päivän samaa? Jos maskeja käytetään paljon, kulutetaanko niitä tarpeettomasti jolloin tositarpeeseen ei välttämättä riitä, jne.

Itse olen käyttänyt kauppareissuilla (joita olen muutenkin harventanut huomattavasti) yhtä ja samaa leikkaussalimaskin mallista naamasuojaa. Töissä mulla on pari FFP2-tason maskia mutta käytän niitä vain tarveharkintaisesti, koska täydennystä ei välttämättä saa heti. Sitten on myös sellainen pleksinen naamasuoja joka suojaa pisaroilta. Ja luonnollisesti kaasunaamari, mutta sen suodatin ei ole käsittääkseni tarpeeksi hyvä koronaa vastaan.
 
Virallisen totuuden vastaista, mutta en tiedä tarvitsisiko yksittäistä maskia yksin koronan tähden välttämättä edes desinfioida, jos niitä vaan löytyy useampi. Kierrättää maskeja ja käytetyt vain kuivumaan. Ei se koronavirus virulenttina pitkiä aikoja solun ulkopuolella pysy.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, tuossa linkatussa artikkelissa annettiin myös kierrättämisvaihtoehto. Lienee paperisten maskien kohdalla keittämistä parempi vaihtoehto...
 
Sitten on myös sellainen pleksinen naamasuoja joka suojaa pisaroilta.
g500-5f_orig.jpg

Tämä suojaa myös vaimon/tyttöystävän ”naputukselta”
Eikä poliisikaan pamputa kun on kasvot näkyvissä. :solthum:
 
Mun maskin käyttö kylillä on vasta siinä vaiheessa, että pyrin olemaan tuijottamatta jos jollakin muulla on maski naamalla.

Ei siis ole mitenkään luontevaa vielä itselleni.

Ihan sama juttu. Tietoakin pitää saada vielä melkoisesti, että taivun maskimieheksi. On todennäköistä, että jollain tasolla hengityssuoja on tuleva normaali. Kättely ja slaavihalailu saattavat myös siirtyä historiaan?
 
Back
Top