Keittimet

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Kuvassa muunnelma Pasi Talvitien Ikea-keittimestä, tähän versioon kamat löytyivät tosin Puuilosta, tulipesänä rosterinen ateriateline, jalkoina kolme vinkkeliin taivutettua alumiinilistaa kiinnitettu mutteripulteilla.

Koepoltossa palaa kourallinen hakkuusälettä liiterin pohjalta. kaffit tuli muutamassa minuutissa. Tuohon jos laittaa alle esim kertakäyttöisen paistovuokan niin kyseessä ei ole avotuli vaan keitin jota saa polttaa myös vierailla mailla liikuttaessa. Maahan pudonneiden risujen ja käpyjen keruu kuuluu myös jokamiehenoikeuksiin

keitin.jpeg
 
9/10 kuvan perusteella.
Tekisin leveämmät/levenevät jalat tuohon, suojaamaan kaatumisilta. Muutenkin olisi bonusta jos olisi teleskooppijalat, kääntämisoptiolla. Maasto perhana ei ole aina tasainen siitä kohdasta missä keittimen olisi kätevin olla. Terävät piikkijalat olisi mielenkiintoinen myös, jotta vehkeen voisi upottaa maahan. Ei taatusti kaatuisi mihinkään sitten.
 
Tässä taas oma "ikeakeitin". Kattilassa porisee Lidlin "MRE:tä" eli Coqette talonpojanpataa.
kattilan sisällä kulkee mukana taittokuksan ja taittoaterimien lisäksi myös trangian pihdit joilla voi nostella kattiloiden lisäksi myös risukeitintäkin parempaan asentoon jos se tuntuu olevan liian vinossa.
2014070514_03_39-vi.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Itselläni tälläinen kaupasta ostettu. Vaakakupissa painoi että saa pieneen kokoon taiteltua.
Keittimenä siitä hyvä että ei tarvitse kun keräillä kaarnaa ja risuja matkalta kuivaan pussiin niin aina on polttoainetta. Ei paljoa paina.

image.jpg image.jpg
 
Hommasin piruuttani tommosesta tehdyn kiinakopion. Silmämääräisesti identtinen paitsi että reiät ovat neliön eivätkä pyörylän mallisia ja kattilankannatin on vähän toisenmoinen.

Tuli nyt testattua parin päivän ajan. Ehkä en vaan osaa, mutta onneksi oli muitakin keittokonsteja koska tuolla en saanut keiteltyä kuin puolisen litraa vettä kerrallaan. Vaikka lieska on komea kunhan kaasutusta alkaa tapahtua, niin ilo loppuu liian lyhyeen. Tulipesä on liian pieni että käsin ja puukolla katkottua risua saisi mahtumaan tarpeeksi, ja kesken kaiken lisääminen tahtoo tehdä masiinasta lähinnä savurasiaa vastaavan merkinantovälineen. Viltti vaan puuttui, muuten olisin jo voinut intiaanityyliin kommunikoida...

Kun ei ollut kiire niin kulutin puoli päivää tuon kanssa peuhtarointiin ja tuijotin netistäkin jotain ohjevideoita (on tää nykyaika ihmeellistä). Ei auttanut. Vissiin tuohon pitäisi olla valmiiksi tehtynä pientä haketta tai pellettiä jos meinaa mitään isompaa kokkailla. Ihan hyvähän sekin jos vertaa että trangian polttoaineen tekemiseen pitäisi olla ponupannu, mutta ei oikein sovi mun tarpeisiin. Pitää varmaan tommonen ikeakeitin väsätä joskus.

Mutta voip hyvin olla että en vain osaa, elikäs onko teillä tuosta parempia kokemuksia?
 
Viime talvena tuli kanssa hommattua tuonnoinen kuvauksesi mukainen halpisrisukeitin. Noin 15€ eBaystä ja free shipping Kiinasta, ei ollenkaan paha.

Kuvassa testi, polttoaineena puuliiterin lattian roskat ja koivun tuohi. Samankaltaisia havaintoja mullakin, vaatii jatkuvaa kyttäämistä ja polttoaineen lisäämistä että palaa kunnolla eikä vain savuta. Sotilaskäyttöön ei siis sinällään kovin hyvä käytön vaikeuden ja stealth- ominaisuuksien kanssa.

Se, missä kyseinen värkki taas loistaa on erillisen polttimen "boosterina". Pohjalle risujen sijaan ruåtsalaisen pakkikeittimen hieman normitrangiakeitintä isompi poltin, niin johan alkaa tapahtua. Puoli litraa vettä tulee talvellakin vikkelästi, eikä kyynärän mittaiset lieskat paljasta taistelijan sijaintia pimeässä kuusenpersiissä.

20141230_211345.jpg
 
Tultahan ei kannata tehdä kuin äärinmäisessä hädässä jos on riski vihollisesta olemasta.
Takalinjan keittimiä nämä enemmänkin, kaasulla tai alkoholilla veden lämmitys jos mahd.

Jos on pakko tehdä tuli, suosittelen tekemään dakota fire placen.
Eli kaivat 2 kuoppaa ja yhdistät ne tunnelilla mitä pitkin ilma etenee.
Tuli palaa maan alla aika tehokkaasti ja kun kokkailut on tehty työnnät maat takaisin paikalleen heti ja sammaleet päälle naamioiden paikan. Ei tule sammutessa savua eikä jää nuotion jälkiä maastoon. Tätä vois myös käytää jos tarvitset hätäsuojaa ja sekä olet kylmissäsi.
Teet dakota tulet ja laitat kuoppaan myös kiviä. Annat palaa jonkinaikaa että maa lämpenee ja sen jälkeen peität molemmat kuopat kaivuumaalla ja laitat leiripatjan päälle. Näin maasta hohkaa lämpöä sen 2-4h, ja maapohja on kuiva. Tähän yhdistät viellä sen että kaadat kuuma vettä pulloon ja takin alle jos löytyy pullo.

Hyvä ohjesääntö on aina kuitenkin siirtyä paikasta mad. Nopeasti pois missä joudutaan tulet tekemään vaikka vain ruokailua varten. Lämmittää tarvittavat vedet ja siirtyy jonkinmatkaa poispäin syömään.
Legioonassa käyttävät tätä, sama koskee myös leiriytymisiä. Saattavat pitää illalla tauon/tulet ja kun tulee pimeää siirtyy esim 1km itään pimeässä varsinaiselle yöpymispaikalle.

Syystä että jos joku haistaa/havaitsee tulet tai jos joku seuraa. Tällöin iskevät pimeässä tyhjään leiripaikkaan
 
Viimeksi muokattu:
Värkkäilin myöskin joitakin vuosia sitten tämän innoittamana tölkeistä puukaasukeittimiä. http://bushbuddy.ca/indexs.html

Sain kyllä pelittämään, mutta sen jälkeen virittelin kaasukeittimen, ja onhan se vain niin paljon helpompi ja savuttomampi, joten peltipurkit jääneet käyttämättä.
 
Hommasin piruuttani tommosesta tehdyn kiinakopion. Silmämääräisesti identtinen paitsi että reiät ovat neliön eivätkä pyörylän mallisia ja kattilankannatin on vähän toisenmoinen.

Tuli nyt testattua parin päivän ajan. Ehkä en vaan osaa, mutta onneksi oli muitakin keittokonsteja koska tuolla en saanut keiteltyä kuin puolisen litraa vettä kerrallaan.

Oisko tuo sitten tarkoitettu kertapanoksella ladattavaksi? Siinä tapauksessa sillä ei Burgundinpataa haudutella vaan tarkoitus on lämmittää kupillinen vettä pakastekuivattuun ruokaan tai murukahviin/teehen.

Mutta kohottaen lasiaan hän lausui: "Veljet, asiaan."

Kaasukeitin pesee avotulen ruokaa tehdessä 6-0, mutta puukaasuttimella on puolensa. Kun reissu pitenee kasvaa polttoaineen tarve, samaten silloin jos porukkaa on enemmälti. Vaikka uudistettu taistelutapa onkin massavanhentanut sissit, niin JOS sattusi sellainen viba että esim 9 ukkoa miehittää tähystyspistettä kuusen persieessä parikin viikkoa niin kaasutin alkaa näyttää hyvät puolensa.
 
Mitenkäs arvioit(-te) sitten ihan nuo nestepolttoaineella kuumenevat? Minulla ei ole kokemusta kuin vain siitä. Joskus olen törmännyt huomioon että ilman kantta kanssa vettä ei saa kiehutettua oikein millään (mikä pitää paikkaansa), mutta tuntuu kohtuuttomalle odottaakaan tuollaista ominaisuutta. Tai siis tuntuu kohtuuttomalle tuhlata lämpöä harakoille ilman kantta, oli kaasu tai neste. Omalla kattilalla (ei intti-trangia, vähän isompi vetoisuus) vesi kiehuu jossakin 5-7 minuutissa joka tuntuu kohtuulliselle kun osaa käyttää kantta.

Kaasu kyllä vaikuttaa näppärälle systeemille mutta jotenkin itse olen pysytellyt nestelöpössä, tuntuu että sen riittävyyden tietää paremmin jos pidempää reissua aikoo.

Onko pitkällä aikatähtäimellä, vaikka kuukausi, mitään tilankäyttöä tai painoa koskevia huomioita kaasu vs neste? Kaasu varmaan parempi kun kaikki tosiharrastajat käyttää sitä. Me tuurijuopot turataan sitten sinolilla.

Skål
 
Viimeksi muokattu:
Oisko tuo sitten tarkoitettu kertapanoksella ladattavaksi? Siinä tapauksessa sillä ei Burgundinpataa haudutella vaan tarkoitus on lämmittää kupillinen vettä pakastekuivattuun ruokaan tai murukahviin/teehen.

Mutta kohottaen lasiaan hän lausui: "Veljet, asiaan."

Kaasukeitin pesee avotulen ruokaa tehdessä 6-0, mutta puukaasuttimella on puolensa. Kun reissu pitenee kasvaa polttoaineen tarve, samaten silloin jos porukkaa on enemmälti. Vaikka uudistettu taistelutapa onkin massavanhentanut sissit, niin JOS sattusi sellainen viba että esim 9 ukkoa miehittää tähystyspistettä kuusen persieessä parikin viikkoa niin kaasutin alkaa näyttää hyvät puolensa.

Sissiryhmäkäytössä tuo toimisi huomattavasti paremmin, koska itse huomasin, että toimii paljon paremmin, kun ulkomitat kasvavat (ja tilavuus = ulkomitat^3). Silloin siellä palaa hyvin vaikka märät kävytkin ja sisään voi tunkea isompaa puuta, joka palaa pitempäänkin.
 
Mitenkäs arvioit(-te) sitten ihan nuo nestepolttoaineella kuumenevat? Minulla ei ole kokemusta kuin vain siitä. Joskus olen törmännyt huomioon että kannen kanssa vettä ei saa kiehutettua oikein millään (mikä pitää paikkaansa), mutta tuntuu kohtuuttomalle odottaakaan tuollaista ominaisuutta. Tai siis tuntuu kohtuuttomalle tuhlata lämpöä harakoille ilman kantta, oli kaasu tai neste. Omalla kattilalla (ei intti-trangia, vähän isompi vetoisuus) vesi kiehuu jossakin 5-7 minuutissa joka tuntuu kohtuulliselle kun osaa käyttää kantta.

Kaasu kyllä vaikuttaa näppärälle systeemille mutta jotenkin itse olen pysytellyt nestelöpössä, tuntuu että sen riittävyyden tietää paremmin jos pidempää reissua aikoo.

Onko pitkällä aikatähtäimellä, vaikka kuukausi, mitään tilankäyttöä tai painoa koskevia huomioita kaasu vs neste? Kaasu varmaan parempi kun kaikki tosiharrastajat käyttää sitä. Me tuurijuopot turataan sitten sinolilla.

Skål

Kaasu on kyllä todella riittoisaa. Meillä kulutus on ollut 17-24g per vuorokausi / per kaksi henkeä. Eli kymmenen päivän reissulla ~ parisataa grammaa.

Tuossa ylempänä varmaan tarkoitit, että ilman kantta ei saa kiehumaan?
 
Kaasussa on vain se että mikä niiden kaasupurkkien saatavuus on sodassa?
 
Kaasu on kyllä todella riittoisaa. Meillä kulutus on ollut 17-24g per vuorokausi / per kaksi henkeä. Eli kymmenen päivän reissulla ~ parisataa grammaa.

Ok. Itse en ole noin pitkiä reissuja tehnyt, joten omaa kulutusta en osaa arvioida olleenkaan. En muista paljonko säiliöön menee löpöä kerralla, tuo kaikkipa se tuppaa keittokerralla menemään kun tiskausvedet keittelee yms. Kulutus on todennäköisesti moninkertainen.

Mutta kaasua ei voi juoda. :cool: Miten lienee imppaaminen sujuu? Onko kokeiltu?

Tuossa ylempänä varmaan tarkoitit, että ilman kantta ei saa kiehumaan?

Juu tuota tarkoitin. Pitääpä korjata :oops:
 
Nuo kaasupurkit pitäisi tuoda ulkomailta kriisitilanteessa ja hätävara kaasu olisi pääosin teollisuuden käytössä, ostaen sille aikaa siirtyä muihin polttoaineisiin.
Myös kuljetuskapasiteetti olisi erittäin rajallinen sotatilassa.

Spriikeittimiin me voidaan tehdä itse polttoaine ja bensaa/diseliä on varastoissa.
Näihin myös pv panostaa. Joten veikkaisin että perinteisiin kaasulla toimiviin retkikeittimiin voi olla vaikea saada kaasupurkkeja. Voin tietysti olla väärässäkin
 
Ei kai kaasukeittimessä logistisesti olisi sen suurempaa ongelmaa kuin spriissä tai bensassa? Kaasua kuluu vähemmän, mikä on jopa etu sille. Maahantuonti ei ongelma, tai tehdään Suomessa esim. Sköldvikissä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nestekaasu

Sen sijaan on hyvä syy, miksi puolustusvoimat voi suosia bensaa / monipolttoainetta. Se on talvi ja pakkanen. Sekä kaasu että sprii vaativat vähän kikkailua ja spriillä on huono lämpöarvo. Bensaa voi kuljettaa ahkiossa litrakaupalla ja lämmittää sitten vähän enemmänkin.
 
Perinteinen pirtupoltin läpäisee vasara-testin, ts sitä ei saa rikki vasaraa hennommilla työkaluilla ja jos keittimelle valintakriteerinä on ehdoton toimintavarmuus pyryssä, pakkasessa, muutaman kerran läpiammuttuna jne niin pirtu on The Valinta.

Kaasu lakkaa kukkumasta kun pakkasta on riittävästi.
 
Back
Top