Vaihtoehtoista historian kulkua on aika paha todistaa, enkä laittaisi liian suurta todistusarvoa Vladimirovin sanomisille. Vastailen hajanaisesti enkä yritäkään olla kovin systemaattinen.
Kylmä sota oli aika tiukka ajanjakso, eikä Yhdysvallatkaan kokenut olevansa tukevasti niskan päällä. Suuri osa ajatuksestani perustuu siihen, että puskurivyöhyke oli Neuvostoliiton kokema elinehto, mahdollista sotaa ei käytäisi sen maaperällä. Kun karttaa vilkaisee, niin Itävalta ei ole otollisin rintamalinja puolustautumiseen, ja ennen Jugoslaviaakin on Varsovan liiton maita. Tosin ei kai kukaan Titoa nyt varsinaisena demokratian kannattajana pitänyt.
Honeckerin vartauksessa ilmeisesti epäonnistuin, tarkoitin että vaihtoehtona olisi ollut kommunismin tukeminen ja oman Honeckerin asettaminen. Neuvostoliitolla taisi olla agentteja Suomessa enemmän kuin Supolla. Intressit Suomea kohtaan olivat vahvat, olen tuosta puskurivyöhykkeen hallinnasta jo kirjoitellutkin. Jos Suomen kommunisteilla olisi ollut rotia, olisi se voinut olla yksi mahdollinen hallintomuoto. Onneksemme eivät saaneet rivejään suoraksi. Suomi ei ollut miehitetty, mutta puskurivyöhykettä kylläkin, ja siksi sitä piti kontrolloida. Puolueettomuus oli sellainen julkinen ilmaisu sille.
Käsittelin kylmän sodan aikaa, eikä Valko-Venäjää ollut. Oliko 50-luvun Suomi ja 90-luvun Valko-Venäjä rinnastettavissa, en tiedä.
Lunttasin Pariisin rauhansopimuksen rajat Suomen puolustusvoimille. Vielä Hornettien hankintaa valmisteltaessa kikkailtiin, että saatiin nykyinen konemäärä kasaan. 50- ja 60- lukujen puolustusvoimilla ei kyllä oltaisi kauaa pärjäilty, eikä kylmän sodan aikana apuja olisi tullut.
- Kokonaisvahvuus: enintään 41 900 sotilasta.
- Maavoimat:
- 34 400 miestä
- 60 kenttätykkiä
- 720 kranaatinheitintä
- 30 panssarivaunua
- Merivoimat:
- 4 torpedovenettä
- 10 miinanraivaajaa
- 1 fregatti
- 1 korvetti
- 2 tykkivenettä
- Henkilöstö enintään 4 500 miestä
- Ilmavoimat:
- 60 taistelukonetta (hävittäjiä ja pommikoneita)
- 15 kuljetuskonetta
- 3 koulukonetta
- Henkilöstö enintään 3 000 miestä
Monipuoluejärjestelmä oli Neuvostoliitolle ok, jos se toimi Neuvostoliiton etujen mukaisesti. Juuri siitä on kyse, YYA:n soveltamisesta ja siitä, että ulkopoliittiset päätökset piti olla naapurin hyväksymiä. Vertaukset Ruotsiin, Sveitsiin ja Itävaltaan ovat hiukan erikoisia, kun olimme monessa suhteessa ennemminkin Unkarin ja Tsekkoslovakian asemassa. Nimenomaan niissä asioissa, jotka Neuvostoliitolle merkitsivät.
KGB:sta kirjoitinkin jo, että Kekkonen alusti sekä itään että länteen merkittävän osan suhteista tiedustelupalvelujen kautta. Voisi kirjoittaa myös SIS -, MI6- tai CIA - Timosta. Tottakai KGB oli koko ajan läsnä, koska sitä ei voinut välttää. On aika erikoista ajatella, että sen oven olisi voinut tuosta vaan sulkea tuon ajan Suomessa.
Miehityksen riskiä noina aikoina ei poistanut mikään. Parempana vaihtoehtona Neuvostoliitolle oli tottelevainen puskurivaltio, joka ei lähtenyt liikaa länttä kohti, ja totteli kun käskettiin. Miehitys olisi varmasti ollut raskas, mutta ei tekemätön paikka. Valta olisi luovutettu kommunisteille. On myös hyvä tuoda esille, että Suomi eli varsinkaan 50-luvulla ollut taloudellisesti ja kaupallisesti riippumaton. Yhdysvalloista yritettiin saada lainaa mutta ei ihan vielä oltu länsimaiden kirjoissa.
Muutama sota ja häviäjien puolelle jääminen, valvontakomissio joka siirsi valtiollisen turvallisuuden kommunistien käsiin, nollasi vuosikymmenten turvallisuuslinjan hetkeksi. Täpärät itsenäisenä selviytymiset sekä Talvisodasta että Jatkosodasta opettivat kyllä, että naapuri on syytä ottaa tosissaan. Varsinkin, kun se näytti muutamaan otteeseen, kuinka itsenäisen naapurivaltion pääkaupunki napataan haltuun tuosta vaan.
