Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen
- Viestiketjun aloittaja YliKoo
- Aloitus PVM
Oli vähän toinen aika.
Tiitinen noudatti Kekkosen linjaa tietenkin, koska Kekkosen nimittämä. Koivisto olisi voinut vaihtaa hänet jo vähän aikaisemminkin. Tietenkään 80- luvun lopulla ei tiedetty - tai uskottu - Neuvostoliiton todellista tilaa. Gorba oli kuitenkin jo johtaja, jolta saattoi odottaa ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa jonkinlaista länsimaisella käsityksellä ymmärrettävää linjaa.
No, Tshernobylin tiedotus osoitti, ettei koira karvoistaan pääse. Jos valtio ja todellisuus ovat ristiriidassa, todellisuus on se joka on väärässä. Näin se on tuolla aina ollut, ja näin se tulee aina olemaan.
Vähän ohi aiheesta, mutta etäisesti taustaan liittyen. Stubbin touhuaminen on vielä ymmärrettävyyden rajamailla, mutta Valtonen alkaa olla jo turha kommentaattori. En ymmärrä mitä yrittää todistaa ja kenelle.
Minä muistan selvästi kekkosjutut, jossa hän kiipesi Koskelansairaalan hoitsujen asuntolaan ikkunasta yöllä...Kuten sen erään melkein saman nimisen upseerin vaimon kanssa välppäämisen, josta tulee mieleen tunnetuin tiedustelupomo (nämä jutut oli totta)... Tämä upseeri sai äkkiä komennuksen hyvinkin kaukaiseen paikkaan, että urkille jäi kenttä vapaaksi vaimon kanssa... ot. yhdelle vennään haulikosta ottaneelle nimimerkille: olet minua nuorempi poikanen, vaikka minua teiniksi aikoinaan tituleerasit...
chigeen'a
Majuri
Nyt kun tuo jouluhimmeli alkaakin jo pikku hiljaa saamaan olkiukon hahmoa kekkosesta puhuttaessa niin, jatketaan kuitenkin hiukan tällä idänkauppa teemalla. Meinaan kun alustuksessa mainitaan että kekkonen pelasti Suomen ja myöhemmin tulee jo vähän sappea että väitätkö että yksi mies tuhosi kaiken.
Siitä idänkaupasta.
Se että meidän teollisuus rakennettiin valmistamaan teknologiaa joka oli jatkoa sotakorvauksiin jotka taas puolestaan oli 20-30 luvun länsi-innovaatioita ja jämähti siihen pitkäksi aikaa, on vain osa karua totuutta. Se toinen puoli on että mitä saatiin maksuksi siitä kun Suomi sidottiin ryssäläiseen kehitykseen. Tavaraa ja raaka-aineita jotka eivät kelvanneet mihinkään muualle. Näiden tuotteiden kulutusta ylläpidettiin valtavilla vero tukiaisilla ja suojatulleilla. Esimerkiksi öljynjalostus. Jokainen urals laadusta jalostettu öljy litra maksoi kansalaisille ja vientiin pakkomyytävät erät erityisesti. Jotain säästöä olisi saatu jos kaikki öljy olisi onnistuttu polttamaan Suomessa. Joka töllin tuli lämmitä öljyllä. Kaakelunnitkin varustettiin öljypolttimilla joiden hankintaan sai tukea verovaroista. Kaikenlaista öljyn liikakäyttöä pyrittiin suosimaan. Öljyyn perustuvaa muovi tuotantoa tuettiin verovaroin. Kevytrakenteisia teitä päällystettiin öljyllä ja päällyste uusittiin parin vuoden välein. Nyt ne on jo sentään rouhittu takaisin hiekkateiksi. Jokainen itäauto tuotti valtiolle vähintään arvonsa verran menetettyjä verotuloja jotka kerättiin länsiautojen verotusta kiristämällä. Ryssän vientiä rahoitettiin valtavilla summilla ilman korkoa vaikka inflaatio huiteli tapissaan. Kun maksun perään kyseltiin saatiin uusi erä sinkkiämpäreitä > (vertauskuva). Vuorineuvoksen tittelitä jaeltiin äijille joiden ainoa pätevyys liikeelämässä oli ryypätä. Tätä voi jatkaa loputtomiin ja jos tähän liitetään vielä kaikenmaailman tupo ratkaisut jotka vaadittiin jotta tämä syöksykierre saatiin pysymään rännissä niin ei ihme jos välillä meinasi joitain vähän vituttaa.
Kyllä se ajatusmalli että ei meillä nyt mitenkään huonosti asiat ollut kun jossain ne oli onneksi vieläkin huonommin, on ihan sitä ihteään. Sen kaltainen ajattelu on perusedellytys vasemmistolaiselle yhteiskuntakokeilulle.
Langan aloittajan kanssa lienen samaa ikäpolvea boomeri - genaration x taitteesta. Itse en ollut nuorena mikään karaistunut maailmanmatkaaja vaan menin ulkomaille vain paremman tienestin perään joten mahdollisesti tämä seikka rajoittaa näkemystäni siihen auvvoon joka Suomessa huomaamattani kuitenkin vallitsi. Ja kyllä se patologinen ryssänviha ja kommunismin inho on myös saattanut sumentaa peruuttamattomasti avarakatseisuutta.
Ehkä vanha aika tuli mieleesi, koska olet isänmaallisena miehenä huolissasi siitä, että poliittinen johto menee mielestäsi karhun pesälle ronkkimaan. Moskovaan tätä ei kuitenkaan ole suunnattu, vaikka he pistävät sen tarkkaan merkille. Oletan, että kyse on harkitusta strategisesta viestinnästä. Se on liittolaispuhetta. Pieni maa, joka on juuri tullut Natoon, ei voi olla epäselvä tai monitulkintainen. Selkeys on valuuttaa.
Perinteisen diplomatian näkökulmasta retoriikka ei jätä tilaa. Valtosen linja on selvästi NATO-ajan diplomatiaa, ei YYA-ajan diplomatiaa.
Seuraukset? Suomi menetti lopullisesti roolin välittäjänä Venäjän ja lännen välillä. Mahdollinen tuleva normalisointi vaikeutuu. Retoriikka sitoo tulevien hallitusten liikkumatilaa. Valtonen lukitsee Suomen identiteetin.Turvallinen strateginen viestintä jättää aina tulkinnanvaraa ja mahdollistaa sävynmuutoksen ilman kasvojen menetystä. Ollaanko rajamailla?
Tässä on aika kapea marginaali. Kun vastapuolelle jää järkevä vaihtoehto olla toimimatta, viestintä palvelee turvallisuutta. Kun vaihtoehdoiksi jää vain reaktio tai kasvojen menetys, turvallisuus heikkenee. Eskalaatio vai nöyryytys? Harva suurvalta valitsee nöyryytyksen.
Baltian retoriikka on jyrkempää, koska se haluaa sitoa Naton ennakkoon. Puolan puhe on myös, se on kuin alueellisen sotilasmahdin.
Valtosen riski on tässä. Jos kielen sävy jatkaa kiristymistä ilman uutta sisältöä, olemme oudolla polulla. Suomella on rooliristiriita, jos puhe muistuttaa eturintamavaltiota, mutta historiallinen, poliittinen ja psykologinen asema on toinen.
Suomi ei halua olla eturintama. Suomi tuskin haluaa menettää täysin strategista joustavuutta, mutta ulkoministeri käyttää välillä retoriikkaa, joka siihen viittaa.
Baltia ja Puola tietävät tarkasti, miksi ne puhuvat niin kuin puhuvat. Tiedämmekö me yhtä tarkasti?
Aika ja Venäjä ovat erilaisia. Oikeastaan se on tässä nyt ymmärrettävä.
Mietitään Mauno Koivistoa, joka oikeasti ei ollut passiivinen, ylivarovainen tai edes epäröivä, kuten sopulit saattoivat luulla. Hän oli enemmänkin strategisesti kärsivällinen, joka toimi, kun menestys oli varmaa. Hän hallitsi riskit.
Koiviston toimintaa leimasivat tarkka ajoitus, hiljaiset kanavat ja parlamentarismin selkänoja. Hän minimoi äänekkäät signaalit. Ei uhoa. Toimintaa harkinnan jälkeen. Ei päin tilanteeseen.
Hän tiesi, milloin puhe lisää riskiä. Hän tiesi tarkkaan, milloin teko ilman puhetta tuottaa parhaan tuloksen. Viron itsenäisyyden tunnustaminen on tästä oppikirjaesimerkki. Suomessa nähtiin pitkään vain viivyttely, koska mitään ei sanottu. Jälkikäteen kävi ilmi, että Suomi piti kanavia auki, suojasi virolaisia toimijoita ja varmisti, ettei Neuvostoliitto voinut käyttää Suomea tekosyynä eskalaatioon.
Koivisto ei kerännyt ollenkaan moraalisia pisteitä, vaan minimoi vastareaktion.
Putinin Venäjä ei kuitenkaan ole Koiviston Neuvostoliitto. Venäjä käyttää nykyään epäselvyyttä hyväkseen. Se tulkitsee hiljaisuuden heikkoudeksi. Se operoi informaatiosodassa, ei vain diplomatiassa. Hiljaisuus ei enää automaattisesti vähennä riskiä. Se on se muutos.
Silloin ei myöskään ollut reaaliaikaista somea ja poliitikoilla jatkuvaa moraalista painetta ottaa kantaa...
Mietitään Mauno Koivistoa, joka oikeasti ei ollut passiivinen, ylivarovainen tai edes epäröivä, kuten sopulit saattoivat luulla. Hän oli enemmänkin strategisesti kärsivällinen, joka toimi, kun menestys oli varmaa. Hän hallitsi riskit.
Koiviston toimintaa leimasivat tarkka ajoitus, hiljaiset kanavat ja parlamentarismin selkänoja. Hän minimoi äänekkäät signaalit. Ei uhoa. Toimintaa harkinnan jälkeen. Ei päin tilanteeseen.
Hän tiesi, milloin puhe lisää riskiä. Hän tiesi tarkkaan, milloin teko ilman puhetta tuottaa parhaan tuloksen. Viron itsenäisyyden tunnustaminen on tästä oppikirjaesimerkki. Suomessa nähtiin pitkään vain viivyttely, koska mitään ei sanottu. Jälkikäteen kävi ilmi, että Suomi piti kanavia auki, suojasi virolaisia toimijoita ja varmisti, ettei Neuvostoliitto voinut käyttää Suomea tekosyynä eskalaatioon.
Koivisto ei kerännyt ollenkaan moraalisia pisteitä, vaan minimoi vastareaktion.
Putinin Venäjä ei kuitenkaan ole Koiviston Neuvostoliitto. Venäjä käyttää nykyään epäselvyyttä hyväkseen. Se tulkitsee hiljaisuuden heikkoudeksi. Se operoi informaatiosodassa, ei vain diplomatiassa. Hiljaisuus ei enää automaattisesti vähennä riskiä. Se on se muutos.
Silloin ei myöskään ollut reaaliaikaista somea ja poliitikoilla jatkuvaa moraalista painetta ottaa kantaa...
Nyt minäkin teen pitkän viestin. Rupean ulpo-Sunziksi. Jos unohdetaan YYA mutta päivitetään Suomen ulkopoliittinen johto jonkinlaiseen Koivisto vol 2:een, se olisi tällainen:
1) Puhu vain silloin, kun puhe muuttaa vastapuolen laskelmia. Toimi niin, että tulos näkyy ennen kuin aikomuksesi. Älä usko retorisiin puolinaisuuksiin.
2) Testaa lausunnot yhdellä kysymyksellä: ”Miten tämä muuttaa vastapuolen käyttäytymistä?" Jos vastaus on, ettei mitään, mutta tuntuu hyvältä, älä sano.
3) Rakenna täysi Nato-yhteensopivuus, selkeä Venäjä-arvio, todellinen pelote mutta pidä institutionaalinen kieli. Ei henkilöitymistä, ei tunnepitoista vastakkainasettelua. Rakenna puolustus kovaksi, mutta pidä puhe viileänä.
4) Hiljaisia yhteyksiä ei selitellä julkisesti! Niitä ei käytetä signalointiin. Jos hiljaiset kanavat lörpötellään mediassa, ne on menetetty.
5) Maksimoi vaikutusvalta muistaen kapasiteettisi. Älä ole ensimmäinen, jos panokset ovat todella korkeat, äläkä koskaan viimeinen, jos ratkaisu on kypsä.
6) Ei ulkopoliittiselle hyvekilpailulle. Ei moraalisten pisteiden keräämiselle. Ei identiteettipolitiikkaa turvallisuuspuheeseen. Koskaan.
7) Älä personoi vastakkainasettelua. Älä julista historiallista roolia itsellesi. Vakaus syntyy ennakoitavuudesta, ei dramaattisesta teatterista.
8) Liittolaisuus ei ole megafoni. Nato ei vaadi kovinta ääntä, vaan johdonmukaisuutta, luotettavuutta, kurinalaisuutta. Ankkuroi yhteisiin kantoihin, vältä erillisshow. Anna muiden huutaa, jos huutaminen hyödyttää kokonaisuutta.
9) Tee enemmän kuin huomataan ja kestä kritiikkiä hiljaisuudesta.
Se ei ole mediaseksikästä eikä tuota nopeita voittoja mutta pitkällä aikavälillä on hemmetin kova resepti.
1) Puhu vain silloin, kun puhe muuttaa vastapuolen laskelmia. Toimi niin, että tulos näkyy ennen kuin aikomuksesi. Älä usko retorisiin puolinaisuuksiin.
2) Testaa lausunnot yhdellä kysymyksellä: ”Miten tämä muuttaa vastapuolen käyttäytymistä?" Jos vastaus on, ettei mitään, mutta tuntuu hyvältä, älä sano.
3) Rakenna täysi Nato-yhteensopivuus, selkeä Venäjä-arvio, todellinen pelote mutta pidä institutionaalinen kieli. Ei henkilöitymistä, ei tunnepitoista vastakkainasettelua. Rakenna puolustus kovaksi, mutta pidä puhe viileänä.
4) Hiljaisia yhteyksiä ei selitellä julkisesti! Niitä ei käytetä signalointiin. Jos hiljaiset kanavat lörpötellään mediassa, ne on menetetty.
5) Maksimoi vaikutusvalta muistaen kapasiteettisi. Älä ole ensimmäinen, jos panokset ovat todella korkeat, äläkä koskaan viimeinen, jos ratkaisu on kypsä.
6) Ei ulkopoliittiselle hyvekilpailulle. Ei moraalisten pisteiden keräämiselle. Ei identiteettipolitiikkaa turvallisuuspuheeseen. Koskaan.
7) Älä personoi vastakkainasettelua. Älä julista historiallista roolia itsellesi. Vakaus syntyy ennakoitavuudesta, ei dramaattisesta teatterista.
8) Liittolaisuus ei ole megafoni. Nato ei vaadi kovinta ääntä, vaan johdonmukaisuutta, luotettavuutta, kurinalaisuutta. Ankkuroi yhteisiin kantoihin, vältä erillisshow. Anna muiden huutaa, jos huutaminen hyödyttää kokonaisuutta.
9) Tee enemmän kuin huomataan ja kestä kritiikkiä hiljaisuudesta.
Se ei ole mediaseksikästä eikä tuota nopeita voittoja mutta pitkällä aikavälillä on hemmetin kova resepti.
Ilahduttavaa, että poliittinen historia sai näin paljon kiinnostuneita osallistujia. Vähemmän ilahduttavaa oli sitten keskustelun laajeneminen Kekkosesta Koiviston kautta ulkoministeri Valtoseen ja lopulta NATO n luonteeseen. Ite ymmärsin aiheeksi Kekkosen ja otsikon syntyneen vuoden 1956 vaalista. Siinähän kansalaiset pitivät tukkimiehen kirjanpitoa valitsijamiesten antamista äänistä. Radioselostajan lukeminen rytmitettiin siten, että viiden ryhmät oli helppo muodostaa.
Viime vuosisadan ulkopolitiikkaa muodostaneista virkamiehistä aika moni kirjoitti muistelmat. Niistä tutkijat ovat yrittäneet löytää tapahtumien taustoja. Joku näistä muistelijoista kirjoitti vapaasti muisteltuna: "Ei oikeastaan koskaan ollut mitään Suomen linjaa. Me vain reagoimme eteen tuleviin asioihin ja niistä päätöksistä sitten ajan kanssa vähitellen muodostui Suomen linja."
Kekkosen koetinkivi oli vuoden 1958 vaalit, jotka silloin pidettiin heinäkuun alkupäivinä. Vaalitaistelu oli kovaa ja repivää, mutta ulkopuolisesta painostuksesta vapaata kansalaiskeskustelua, kuten alla olevasta Arvo Poika Tuomisen kirjoituksesta HS ssa voi havaita. Otsikon "Kadar-kulma" tarkoittaa Unkarin vallankäyttäjää Janos Kadaria. Poika Tuominen varoitti kirjoituksessaan kommunistien kutsuvan valtaan päästyään Unkarin malliin puna-armeijan Suomeen "auttamaan veljeskansaa." Väinö Leskinen puolestaan kutsui Kekkosta ja Neuvostoliiton johtajaa Hrutshevia "maailman suurimmiksi huijareiksi."
Vaalit voitti pelottelusta huolimatta SKDL, mutta se ei onnistunut saamaan muita puolueita johtamaansa hallitukseen. Siis vähän kun Jussi Halla-aho pääministeriehdokkaana. Hallitusneuvottelut tapahtuivat heinä-elokuussa, jolloin Kekkonen oli Kultarannassa eikä käsivälitteisten puhelinkeskusten takia mistään tärkeästä voinut puhelimitse sopia. Hän oli siten sivussa tapahtumista pystyen vaikuttamaan ainoastaan, kun joku hänen luonaan (harvoin) kävi. Neukkujen suurlähettilöäs Lebedev kävi kahdestikin, mutta turhaan. Hallitus muodostettiin Fagerholmin johdolla ja siinä olivat mukana asevelisosialistit Väinö Leskinen ja Olavi Lindblom sekä maalaisliiton Johannes Virolainen. Maatalousministerinä oli Vihtori Kosolan poika Niilo Kosola, joka tiettävästi äsytti neukkuja erityisesti.
Fagerholm ei erityisesti ollut "heikko" kuten täällä kirjoitettiin. Pääministerin tehtävähän on pitää hallitus koossa, kuka on seurannut Peeri Orpon toimintaa. Tärkeä linjaero tulee tässä: Siinä kun Paasikivi tuki nimittämiään hallituksia, niin samanlaisessa tilanteessa Kekkonen taas ei. Seurasi tunnetut "Yöpakkaset", joista voi lukea linkistä alla. Laitan myös Kekkosen uudenvuodenpuheen 1958, eka televisioitu. Tässä vain radiomoodissa.
Fagerholmin III hallitus – Wikipedia
Presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuhe 1958
Presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuhe 1.1.1958. (Ohjelmasta: Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 1958. 1.1.1958)
Viimeksi muokattu:
Haistoin Valtos-kommentista, miksi Kekkonen nousi ylipäänsä esiin. Mikä oli pohjimmainen motiivi. Tämän päivän Putinin Venäjän kanssa ei nimittäin lukashenkamaisella politiikalla pärjää.
1958 vaalien yhteydessä puhuminen ”ulkopuolisesta painostuksesta vapaasta kansalaiskeskustelusta” on ongelmallinen väite, ellei ole ironiaa. Vuoden 1958 vaaleihin kohdistui Neuvostoliiton painostusta,.vaikkakaan ei samalla tavalla kuin hallituskriisiin myöhemmin. Neuvostoliitto tuki SKDL:ää
Kekkosen ”täysi sivussaolo” Kultarannassa on myös vähän niin ja näin. Kekkonen oli kesällä 1958 paljon Kultarannassa ja viestintä oli kömpelömpää kuin nykyisin.
Presidentti ei tietenkään ollut täysin eristetty. Hänellä oli tietoa ja vaikutuskanavia (lähetit, vierailijat, muistiot).
Kekkosen ”täysi sivussaolo” Kultarannassa on myös vähän niin ja näin. Kekkonen oli kesällä 1958 paljon Kultarannassa ja viestintä oli kömpelömpää kuin nykyisin.
Presidentti ei tietenkään ollut täysin eristetty. Hänellä oli tietoa ja vaikutuskanavia (lähetit, vierailijat, muistiot).
Luin vuosia sitten kirjan: stalinin psyyke. Ehkä joskus kirjoitetaan kekkosen psyyke. Luulen, että chigeenan luonnehdinnat ovat osuvia.
Ukk lla oli aikuisiän kestäneitä kaverisuhteita. Millaisia he olivat ihmisinä?
Miten merkityksellistä oli se, että ukk oli nuorena vuosia salaisen poliisin mies? Mitä hänelle jäi käteen siitä, viitoittiko se tietä myöhemmin?
Verkostoituminen ennen sotia aks aan, näytti voittoarvalta silloin. Taisi kuulua ytimeen, vihan veljiin. Reipas veljen murha myöhemmin. Ostiko ukk kylmästi nosteen nl n silmissä vai toteuttiko reaalipolitiikkaa? Tässä on mielestäni se suuri kohta. Millainen ihminen kykenee tähän?
Ukk lla oli aikuisiän kestäneitä kaverisuhteita. Millaisia he olivat ihmisinä?
Miten merkityksellistä oli se, että ukk oli nuorena vuosia salaisen poliisin mies? Mitä hänelle jäi käteen siitä, viitoittiko se tietä myöhemmin?
Verkostoituminen ennen sotia aks aan, näytti voittoarvalta silloin. Taisi kuulua ytimeen, vihan veljiin. Reipas veljen murha myöhemmin. Ostiko ukk kylmästi nosteen nl n silmissä vai toteuttiko reaalipolitiikkaa? Tässä on mielestäni se suuri kohta. Millainen ihminen kykenee tähän?