Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Nupin ja kropan tulee olla kunnossa, jotta kykenee toimimaan sodan haastavissa olosuhteissa. Siviilissäkin tasapainosta on hyötyä.
Varusmiesten keskimääräiset tulokset 12 minuutin juoksutestissä ovat laskeneet huomattavasti viimeisen 40 vuoden aikajänteellä tarkasteltuna, tämä on kiistaton fakta. Kestävyystyyppisessä liikunnassa on otettu siis takapakkia. Lyhytkestoisessa lihasvoimassa ollaan ehkä hieman mennyttä aikaa paremmissa kantimissa. Keskimääräisen fyysisen suorituskyvyn muutos heijastelee yhteiskunnassamme ja elintavoissamme tapahtuneita asioita, joista helposti todennettavissa olevia vaikutustekijöitä voidaan jäljittää aina ikäluokkien lapsuusikään saakka.
Otetaan vähän parivertailua ennen - nyt -akselilla ja kärjistetään hieman. Tahallista provosointiakin on siis mukana, joten pidätelkää hieman hevosianne.
Ennen
- lapset leikkivät enimmäkseen ulkona ja mielellään suurissa porukoissa ilman aikuisten valvontaa ja kontrollia ja opittiin sosiaalistumista ja sosiaalisia taitoja
- lasten leikeissä juostiin, hypittiin, kiipeiltiin puissa (etenkin betonihelvetin ulkopuolella)
- materiaa ja leluja oli vähän, lukeminen oli arvossa
- koulukuljetuksia oli orastavasti, mutta vähän (aikaisemmin niitä ei ollut juuri lainkaan ja tässä kohtaa on löydettävissä se alamäen alku)
- kouluikäisenä välituntiliikunta hiipui hiljalleen yläkoulussa
- töitä tehtiin käsivoimilla, suuriin töihin oli koneita (esim. kaivuhommat)
- liikuntaa harrastettiin pääasiassa omaehtoisesti ja vuodenaikojen suomien mahdollisuuksien mukaan mutta hei, se oli kivaa
- maastossa ja metsässä osattiin liikkua ja tulla toimeen yksinkertaisilla ja vähillä varusteilla
- marjoja poimittiin kotitarpeeseen ja myyntiin ja lapsikin saattoi tehdä kunnon tiliä
- yhteiskunnassa uskottiin vielä jossain määrin yleviin ihanteisiin ja paremman huomisen tekemiseen, mikä oli osaltaan heijastusta sodanjälkeisen ajan elinolojen kehityksestä ja valistusajattelusta (myös mediassa)
- jaksaa jaksaa, painaa painaa (Suomipoika -syndrooma)
- asepalveluksen suorittaminen ja korren kekoon kantaminen oli normi
Nyt
- lapset viettävät aikaa ja leikkivät enemmän sisällä, aikuiset valvovat ja kontrolloivat lasten toimintaa, ulkoleikeissä ollaan aikuisen kanssa tai pienellä porukalla jossa vanhemmat ovat mukana, suurissa porukoissa on vaikea tulla toimeen (minäminä) ja sosiaalisissa taidoissa on puutteita
- puissa ei saa kiipeillä, liikkumista säännellään (varo että ei tule pipi tai hiki)
- materiaa ja leluja on paljon, puhelimet, pelilaitteet, some ja mediavirta vievät suurimman osan aikaa, yhä useampi poika ei ole koskaan lukenut edes yhtä kirjaa
- taksit ja bussit kuljettavat huomattavaa osaa koululaisista
- koululiikunta ja välituntiliikunta ovat valtakunnallisia huolen aiheita jo ensimmäisestä vuosiluokasta alkaen (lasten liikkumisen lisääminen koulussa on valtakunnallinen kärkihanke)
- työt tehdään pääasiassa konevoimalla
- liikuntaa harrastetaan yhä enemmän kuntosaleilla ja maksullisissa ohjatuissa ryhmissä, välineurheilulajit ovat kasvattaneet osuuttaan ja urheilupukeutuminen sekä -syöminen ovat suurta tiedettä
- maastossa ja metsissä liikkujilla on hyvät varusteet, tekniset apuvälineet, merkityt reitit ja valmiit leiripaikat
- marjoja poimivat kaukoidästä tuodut orjatyöläiset ja kotitarpeisiin eläkeläiset, marjat ostetaan torilta ja kaupoista; "köyhät keräilee"
- tietoa on saatavilla enemmän kuin milloinkaan ihmiskunnan historian aikana, se vain valikoituu ja jakautuu hyvin epätasaisesti ja totuuden seulominen valheen seasta sälyttyy kuulijalle/lukijalle, joka voi hairahtua pimeän puolelle
- yhteiskunta pirstaloituu ja polarisoituu patruunamallia kohden, yleisenä ihanteena on narsistinen peileily ja itsensä esittely (olisiko tämä nykytermeillä buustaamista), raha on keskeinen ja ainoa todellinen arvo, poliittisessa propagandassa käytettävän terminologian jatkuvalla muuttamisella koetetaan peitellä yleistä elinolojen ja elintason heikentymistä
- ei jaksa, ei nappaa, ei kiinnosta, kinttaat tippuu kun selkään läpsäyttää
- asepalveluksen suorittaminen minimipituudella tai sen välttäminen kokonaan on uusi normi; pyssyleikit haittaavat liikaa harrastuksia ja muuta elämää
Kaikkihan on suhteellista.
Edustan itse 60 -luvun kansalaistuotantoa ja kuulun ensimmäiseen TV -sukupolveen eli olen jo lällypehmoa ikäluokkaa. Perusruokaa oli riittävästi, mutta nykyisenkaltaisesta valikoimasta kaupoissa ja ruokapöydässä saattoi vain unelmoida. Vanhempiini verrattuna olin kouluikäisenä ja aikuisikäisenä huonokuntoisempi, tosin vertailua ei siinä suhteessa voinut tehdä keskivertokansalaiseen. Omenapuu, josta putosin, edustaa ehkä marginaalityyppiä eli niitä, jotka juoksevat noin vain 3800-4200 Cooperin testissä, hiihtävät metsäsuksilla umpisessa talvisaikaan töiden jälkeen rompereppu selässä 25-40km näätien ja kettujen perässä päivä toisensa perään jne. Oma suoritustasoni juoksutestissä oli 2850-3000m ilman harjoittelua nortin toimiessa dopingina. (Jos saisin silloisen itseni tuona aikana nurkan takaa röyhyttelemästä kiinni, antaisin välittömästi läminkiä. Loppuisi se öyhkyyttäminen. Pkrl!)
1900-luvun alun tietämillä syntyneiden isovanhempieni kehitystä ja kuntoisuutta varjostivat sen ajan yleiset ravitsemuksen laatuun ja riittävyyteen liittyvät vaikeudet (eräs heistä oli vähällä kuolla nälkään kolmivuotiaana). Asioiden laatu ja luonne käyvät varsin hyvin esille vaarini urheilupäiväkirjoista ja armeijamuistoista 1930 -luvulta. Tulokset ja niiden kehitys sekä kertomukset elämästä ja raskaasta ruumiillisesta työstä antavat hieman perspektiiviä kun katsoo omaa todellisuuttaan sorvin ääressä tänä päivänä. Toisaalla huutolaiseksi joutunut pappani otti vain hieman toisellakymmenellä ollessaan ritolat talosta, jossa häntä kohdeltiin huonommin kuin perheen koiraa ja lähti metsätyömaille elättäen siellä itsensä. Molemmat olivat sitkeitä ja tulivat toimeen vähällä ja kurjissa olosuhteissa niin siviilissä kuin sodassa sekä sen jälkeisessä rauhassa. Olen usein miettinyt pystyisinkö samaan, puolivuosisatainen pumpulissa kasvanut pullamössö ja hyvien aikojen lapsi kun kuitenkin jollain tapaa olen.
Ruumiin raihnaus ei ole nykypäivän ainoa huoli. Hengen velttouteenkin ollaan näköjään heräämässä:
http://rosvot.fi/kalenterikarju/pojat-ja-lukeminen-miten-saada-pojat-lukemaan
https://kulma.elisa.fi/word
Vanhan ajan poliisivitsit luku- ja kirjoitustaidosta ovat kipeällä tavalla totta tämän päivän maailmassa. Tämän päivän nuori on huomisen vastuunkantaja.
Ja psyyken ongelmien kanssa painitaan entistä enemmän. Otetaan vain viimeisin uutinen niin ei masennuta ihan kokonaan.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/m...ttavasti-kuka-lohduttaisi-opiskelijaa/753866/
Onko loppu lähellä? On ja ei. Aina on niitä, jotka pärjäävät ja selviytyvät ja niitä, jotka jäävät nopen osille kilpailussa. Millä ihmismateriaalilla maata puolustetaan, jos umbroutumisesta tulee "keskiverto" ja loppuja homma ei nappaa? Korjausliikettä ja varsin mittavaa sellaista tarvitaan, mutta halutaanko sitä tehdä? Se on sitten toinen juttu.
Metsästystouhutkin on enemmän makkaranpaistoa. Koirankin ulkoiluttamisen ulkoistaa mielellään meikälle kun olen maisemissa.
Ja pukineenakin oli m62. 
