Keskustapuolueen sikailut

ak.tied

Respected Leader
Kun muillakin puolueilla on vastaava ketju, niin tämän uutisen myötä viimeistään kepukin ansaitsee omansa.

Nuorisosäätiötä on julkisin varoin tuettu vuosien saatossa ties kuinka monilla sadoilla miljoonilla, kepu ilmeisesti yrittää puhaltaa loput varat omiin taskuihin.

Keskustalainen säätiö on käynyt neuvotteluja eri tahojen kanssa saadakseen vaikeuksissa olevan Nuorisosäätiön 200 miljoonan euron arvoisiksi arvioidut asunnot alle kahdella miljoonalla eurolla.

Ja kepuleille vähän lisää suoleen.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi ulkoministeri Pekka Haaviston tapausta (vihr.), kun hän meni Säätytalon neuvotteluun hieman ennen iltakuutta. Ohisalon mukaan hallitusryhmien puheenjohtajat ovat keskustelleet tapauksesta.

– Hallituskysymys on aina se, miten me tehdään yhdessä töitä. Miten me luotetaan toinen toisiimme, Ohisalo pohti.

– Ei yhden ryhmän vaatimuksilla voida kaataa ihmisiä, se kuuluu hallitusyhteistyön pelin henkeen. Siinä tietysti keskusta eilen äänestyksessä näytti, että he pelaavat näillä säännöillä. Sitten myöhemmin heillä oli tarve kertoa muuta viestiä. Se on heidän valintansa. Itse olen valmis nyt menemään tässä asiassa eteenpäin, Ohisalo sanoi.
 
Mutta ensin etsittäisiin sen pullojemma ja besorkattaisiin ne
Tulis muuten anteeksipyyntö per puteli aika nopeasti twitterissä.. mutta armoa ei anneta, plus ne ois skoolattu jo. Yksi keventävä maljapuhe per twitteröinti, eipä siinä kadis-miehen isäntä-lastikaan kauaa kestäisi Härmän jermujen käsittelyssä :) !
 
Ja kränä-Mikon huikkien mentyä otettaisiin poika esiin.
 
Ja kränä-Mikon huikkien mentyä otettaisiin poika esiin.
Noh siinä vaiheessa viimeistään alkaisi Kränä-joosepin ex-vaimokin twitteröidä kadonneesta perinne-tonkastaan... :)

Mutta tuleen ei jäädä makaamaan!

Voitto tai kuolema, maksoi se Kärnän suku-kalleuksille mitä maksoi! Mikään hinta ei ole liian kallis arvokkaimman asian, eli kepulaisile irvimisen, puolesta!
 
FB_IMG_1608156224853.jpg
 
Kulmuni lupasi maksaa jotain kurssien kustannuksia takaisin ministeriölle. Onko asiasta kuulunut jotain uutta ja esim maksamista tapahtunut? Minä en ole kuullut.
Tuli vaan mieleen että taktisesti uutispimennon pitkittäminen on toimivaa koska yleisön muisti ei paria kuukautta pidempään kestä.
Nyt tilannetarkistus.
.
 
Keskusta on valunut niiden puolueiden joukkoon mitä en vapaaehtoisesti tule näillä näkymin äänestämään koskaan, vasemmiston,Sdp:n ja vihreiden kera.
Muut puolueet vielä käy, mutta nämä ensinmainitut ei vaan käy.
 
Back
Top