Keskustelua sotaelokuvista

Stanley Kubrickin ekaan maailmansotaan sijoittuva 50-luvun mestariteos Kunnian Polut.

No joo. Joku tässä vaan häiritsi. Se lopputaistelu. Yksi mies etenee edeltä ja tiedustelee sillan. Ukkoon pumpataan useampi sarja. Tämä tippuu sillalta veteen ja lopuksi vielä ilmaantuu omien puolelle. Ja se lopun joen ylitys. Hollywoodin bensapommit räjähtelee ja Kari Heiskanen laukoo Lahti-Salorantaa lonkalta ampuen.
Tämähän on ihan käsittämättömän surkea ja epärealistinen elokuva, en käsitä miten sitä aikanaan niin kovasti kehuttiin ja katsottiin. Täyttä paskaa. Ohjaajahan on toki sivari, että liekö se vaikuttanut, mutta olisi kai tuota asiantuntija-apua löytynyt. Perustuu Tuurin "Elämä isänmaalle"-kirjaan, jota en ole lukenut, joten en osaa sanoa onko ohjaaja lähtenyt muutenkin laukalle stoorissa.
 
Eikös tuo puhkiammutun ja sillalta tippuneen sotilaan tarina ollut sinällään tosi? Näin muistelen.

Taiteellinen toteutus vs. miten aikoinaan kävi toki kokonaan toinen asia.
 
Eikös tuo puhkiammutun ja sillalta tippuneen sotilaan tarina ollut sinällään tosi? Näin muistelen.

Taiteellinen toteutus vs. miten aikoinaan kävi toki kokonaan toinen asia.
Joo, tokihan ohjaajalla on oikeus toteuttaa taiteellista näkemystään, ei siinä mitään. Olen kuitenkin sillä tavalla tosikko, että nimenomaan sotaelokuvissa toivoisin edes jonkinlaista realismin tapaista. Mutta saatan olla väärässäkin, koska tämä leffa muistaakseni palkittiin ja sillä oli katsojia perkeleesti. Leffan hyvyyttä vai aiheen kiinnostavuutta - sitä en tiedä.
 
Juu, ei mikään mestariteos, mutta toisaalta, kauniisti kuvattu ja hieno musiikki. Aidot kamat porukoilla käytössä, siitä oma plussani. Mutta joo, lähinnä kommentoin ja muistelin, että se läpiammutun kaverin tarina on tosi, palasi kylille, josta soutivat hänen takalinjoille kymmenien kilometrien päähän. Muistaako kukaan?
 
Eikös tuo puhkiammutun ja sillalta tippuneen sotilaan tarina ollut sinällään tosi? Näin muistelen.

Taiteellinen toteutus vs. miten aikoinaan kävi toki kokonaan toinen asia.
On. Sehän selvisi hengissä takaisin omille linjoille.
 
Katselin tuossa pitkästä aikaa uusimman Tuntemattoman sotilaan ja olihan se teknisesti hyvin tehty, mutta.. En tiedä oliko tarina vähän liian tuttu, kun se ei kaikesta huolimatta säväyttänyt niin paljoa kuin oletin. Saman havaitsin leffateatterissa. Hyvä leffa toki, suomalaisen sotaelokuvan parhaimmistoa Talvisodan jälkeen, mutta en voi olla ajattelematta, että mitä jos tuolla budjetilla ja panostuksella olisi tehty ihan uusi sotaelokuva ilman vanhaa painolastia. No silloin se ei olisi saanut tietenkään samaa tukea, eli mahdotonta. Mutta elättelen toiveita siitä, että Suomessa toteutettaisiin joskus sellainen Band of Brothers-tyyppinen, teknisesti ja historiallisesti kutinsa pitävä leffa. Kirjoja aiheeseen liittyen löytyisi kyllä. Ehkä joskus.
 
Kävin katsomassa A-maahan sijoittuvan pätkän The Outpost. Ihan hyvä elokuva mielestäni, vaikka koko tarina pyörikin vain yhden tukikohdan ja sen puolustamisen ympärillä.

Tämä on enää päivän nähtävänä. Suosittelen, vaikka kiire tulee.

Kunnian polut vuodelta 1957 kertoo karkuruudesta syytetyistä ja avaa perspektiiviä. Ens. maailmansota. Klassikko.

Suoran sanottuna aika vittumaista peliä sotilaitten hengillä, elokuvan kenraaleilla. Yksi suostuu tapattamaan miehiä epäonnistumaan tuomitussa hyökkäyksessä koska olisi saamassa ylennyksen sen ansiosta.
 
Olihan nuo Länsirintaman taistelut ihan uskomatonta teurastusta. Joskus miettinyt, miten kenraalit nimenomaan hoitivat sitä ja oliko moraalisia ongelmia tai edes kyseenalaistivatko toimintaansa.

Mutta ei kai siinä, ensin höökitään, sitten upseerikerholle parille hyvin ansaitulle napanterille. Rinse and repeat. :camo:
 
Tämä on enää päivän nähtävänä. Suosittelen, vaikka kiire tulee.

Kunnian polut vuodelta 1957 kertoo karkuruudesta syytetyistä ja avaa perspektiiviä. Ens. maailmansota. Klassikko.

Tuo elokuva teki minuun nuorena poikana unohtumattoman vaikutuksen. Poikkeuksellisesti, vaikutus oli säilynyt läpi vuosikymmenten, kun sen muutama vuosi sitten katsoin sitten 80-luvun.
Yleensä nimittäin perhe on tottunut naureskelemaan, kun iskä kertoo, että tämä oli jännä elokuva lapsena, tästä näin painajaisia jne.
– No olipa "jännä"´.
Kun ollaan sitten katsottu joku :).
 
Tämähän on ihan käsittämättömän surkea ja epärealistinen elokuva, en käsitä miten sitä aikanaan niin kovasti kehuttiin ja katsottiin. Täyttä paskaa. :solthum: Ohjaajahan on toki sivari, että liekö se vaikuttanut, mutta olisi kai tuota asiantuntija-apua löytynyt. Perustuu Tuurin "Elämä isänmaalle"-kirjaan, jota en ole lukenut, joten en osaa sanoa onko ohjaaja lähtenyt muutenkin laukalle stoorissa.

-Sukellusvene lataa akkuja pinnalla silta tyhjänä.
-Samoin hyökkäävät yöllä, silta tyhjänä pinnalla.
-Omat pommit räjähtää laivan vieressä ja tietenkin ammutaan ilman syvyys tietoa maalitta.
-Hävittäjä ja sukellusvene kiertävät ympyrää vierekkäin.
-Sen jälkeen sukellusvene rupeaa taiteluun hävittäjän kanssa kansi tykillään.
-Torpedo kulkee pinnassa (~20cm) veden alla, seuraten aaltojen muotoa.
 
Kävin katsomassa A-maahan sijoittuvan pätkän The Outpost. Ihan hyvä elokuva mielestäni, vaikka koko tarina pyörikin vain yhden tukikohdan ja sen puolustamisen ympärillä.

Onko tämä elokuva sellainen joka muistetaan vielä kymmenen vuoden kuluttua?
 
Jollekin varmasti. Ei mikään Platoonin tai Black Hawk Down:in veroinen amerikkalaisklassikko, mutta paljon huonompiakin on tullut katsottua. Pauketta ja meteliä oli ainakin riittävästi.
 
Perskeles!
AppleTV Klassikot-kategoria auki ja Kotkat kuuntelevat.
Hemmetti että oli hyvä 20v tauon jälkeen!
Parilla kaljalla ryyditettynä,jännitystä ja kunnon kommando-meininkiä.
Ja kyllä Clint on aina Clint.Mies.
 
Mutta elättelen toiveita siitä, että Suomessa toteutettaisiin joskus sellainen Band of Brothers-tyyppinen, teknisesti ja historiallisesti kutinsa pitävä leffa. Kirjoja aiheeseen liittyen löytyisi kyllä. Ehkä joskus.

Minä elättelen toiveita esim. Lehväslaihon "Panssarisotaa/Sotkalla Sodassa" -filmatisoinnista. Liikkuvaa kalustoahan on (vielä) olemassa.
Samoin esimerkiksi elokuva Lentolaivue 34:sta. Lähteinä vaikka Juutilaisen, Luukkasen, Karhilan kirjat. CGI: llä voidaan jo toteuttaa näyttäviä ilmataisteluja.
 
Suhtaudun kriittisesti kotimaiseen ilmasotaelokuvaan. CGI näkyy ja tuntuu muissa vastaavissa nykypäivän elokuvissa aivan liikaan. Ovat videopelimäisiä. Pari poikkeusta tosin on. Panssarisotaelokuva voisi toimiakin juuri mainitsemastasi syystä.
 
Back
Top