vlad
Respected Leader
Olen jo jonkin aikaa miettinyt ketjun avaamista sotaelokuvista ja nyt kun Tuntematon sotilas III nousi pinnalle niin ajattelin käydä tuumasta toimeen – enkä pikaisella haulla löytänyt aiheesta omaa ketjua. Mielestäni palstan henkeen sopii oivallisesti se, että on olemassa oma ketju sotaelokuville ja miksei ketjussa voida keskustella myös tv-sarjoista ja dokumentaarisista elokuvista (kuten vaikkapa Armadillo) – jättäisin kuitenkin keskustelun ulkopuolelle selkeän historialliset dokumentit tai sarjat joissa eri taisteluita käydään läpi ja niihin pureudutaan syvällisemmin.
Olen harrastanut elokuvia (genrerajoista piittaamatta) jo vuosikymmeniä, sotaelokuvien kohdalla olen asettanut tiettyjä rajoja itselleni eli kovinkaan historiallisia elokuvia en laske sotaelokuvien joukkoon vaikka itsessään sodankäynti olisikin merkityksellisessä roolissa – oma rajani kulkee siinä 1800-luvun kieppeillä ja sieltä lähdetään sitten kulkemaan kohden nykyaikaa kun puhutaan sotaelokuvista, mutta itsekullakin on tietenkin oma jaottelunsa tässä kohdin. Itse lasken selkeän historialliset ”sotaelokuvat” historiallisten draamojen joukkoon ja tietyissä tapauksissa historiallisten toimintaelokuvien joukkoon. Esim. 1800-luvun aikakaudelle sijoittuvista elokuvista sotaelokuvana pitäisin v. 1964 Cy Endfieldin ohjaamaa Zulua, on tosin tunnustettava, että leffan olen nähnyt viimeksi 90-luvun alkupuolella, joten en ehdottomalla varmuudella sano, että siinä taistelulla/sodankäynnillä on niin suuri rooli, että sen voi sijoittaa tämän genren alle.
Aloitetaan tämä ketju helpommalla tapaa eli jätetään analysointi sikseen ja tehdään lyhyt listaus niistä mielestäni parhaimmista sotaelokuvista tai elokuvista, jotka sijoittuvat tietyn sodan aikakauteen ja sodalla on elokuvassa oma merkityksellinen roolinsa, ts. mikä tarkoittaa sitä, että lasken tässä suhteessa sotaelokuvien joukkoon myös sellaiset leffat joissa varsinaiset sotatoimet ovat taustalla ja elokuvassa itsessään voidaan kuvata aikakauteen liittyviä tapahtumia vaikkapa kotirintamalla.
Lista nyt on sikäli yksipuolinen, että se käsittää vain ja ainoastaan 1900-luvun sotia.
1. Das Boot (ohj. Wolfgang Petersen):
Näin tämän mestariteoksen ensimmäisen kerran tv-sarjana joskus 80-luvulla ja jo tuolloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Sen jälkeen olen nähnyt leffan useamman kerran ja useina erimittaisina versioina – hyllystä löytyy myös se yleisesti hyväksytty täyspitkäversio. Elokuvassa saavutetaan mielestäni todella mainiosti sukellusveneessä vallitseva klaustrofobinen tunnelma ja vaikka interiööri on toisinaan todella pieni ja ahdas, se ei kuitenkaan kahlitse elokuvaa millään muotoa vaan tuo siihen syvyyttä ja ahdistavaa läheisyydentuntua, jossa on jopa itsekin aistivinaan koneöljyn lemun ja miesten hikoilun.
2. Veteenpiirretty viiva (ohj. Terrence Malick):
Minä arvostan tämän Malickin elokuvan todella korkealle ja siinä on sotaa lähestytty hyvin persoonalliselta kantilta ja miesten sodankäyntiä kuvataan tavalla, jossa hetkittäin se sota työntyy taustalle ja luonto, ihmiset, menneisyys ja haaveet nousevat pintaan kunnes raadollinen todellisuus repii takaisin maanpinnalle. Ja itse pidän elokuvaa ennemminkin kunnianosoituksena James Jonesin kirjalliselle tuotannolle, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja Malick tavoittaa teoksessaan ennemminkin sen hengen, jonka Jones tavoitti loistavimmassaan teoksessa – Täältä ikuisuuteen. Malickin elokuva pohjautuu Ohut punainen viiva teokseen, mutta sen henki on laajempi ja ulottuu Prewin ajatuksiin Täältä ikuisuuteen mestariteoksessa.
3. Tule ja katso (ohj. Elem Klimov):
Klimovin teos on eräiltä osiltaan ehkäpä väkevimpiä sotakuvauksia joita on tehty, vaikka siinä on runsaasti venäläistä/neuvostoaikaista runollista ja viipyilevää kerrontaa on siinä toisaalla tavoitettu sodan brutaalius hyvin rajulla ja autenttisentuntuisella tavalla. Elokuvassa on tiettyä osoittelevuutta mutta osaltaan tämä on ymmärrettävää, koska voisin kuvitella, että lapsuuden kokemukset Stalingradin taisteluiden keskellä ovat lyöneet vankan leimansa Klimovin mieleen. Elokuvan loppu on todella mieleen jäävä ja tunteikas… Ollen samalla monella tapaa toteava, huomioiden sen, että me kaikki olemme olleet joskus lapsia.
4. Paths of glory (ohj. Stanley Kubrick):
Tässä elokuvassa Kubrick toteaa kaikella tapaa sodan mielipuolisuuden ja mielettömyyden ja sen millaisia uhrauksia miehiltä ensimmäisen maailmansodan “mutakentillä” vaadittiin. Ja kuinka järjettömän tuntuisiin tekoihin ryhdyttiin kunnian ja maineen tähden. Loistava sodanvastainen elokuva olematta mielestäni kuitenkaan liian osoitteleva ja alleviivaava!
5. Tulikärpästen hauta (Isao Takahata):
Kyseessä on toisen maailmansodan lopuille sijoittuva kertomus kahdesta orvoksi jääneestä lapsesta Japanissa – mutta huomionarvoista on se, että kyseessä on animaatio, asia jonka ei pidä antaa hämätä ja estää katselukokemusta. Olen nähnyt Tulikärpästen haudan useita kertoja ja ensikerrasta lähtien sen on onnistunut koskettaa minua ja jokaisella kerralla sen onnistuu pysäyttää minut ja kahden sisaruksen tarinan seuraaminen animaationa on omanlaisensa kokemus. Loistava, inhimillinen, syvällinen ja surullinen kertomus elosta sodan koettelemassa maassa lasten silmin nähtynä ja koettuna.
6. Platoon (ohj. Oliver Stone):
Aikanaan Platoon oli eräänlainen merkkipaalu realistisuudessaan ja tietyssä avoimmuudessaan – se on osa Stonen Vietnam-trilogiaa – elokuvassa Stone kuvaa Vietnamin rujonkauniina ja brutaalina kokemuksena, joka jättää jäljen ihmismieleen ja jossa pahimmat viholliset voivat olla heitä, jotka ovat lähinnä itseä. Ihminen ja ihmisluonto on vihollinen – ihminen on ihmiselle susi. Ehkäpä tänään Stonen elokuvasta on jo kadonnut tiettyä aikakauteen kuuluvaa tenhoa, eikä se välttämättä ole kestänyt aikaa siinä missä moni todellinen klassikko on tehnyt.
7. Full metal jacket (ohj. Stanley Kubrick):
Ensin mietin, että voinko ottaa listalle kaksi Kubrickin ohjaustyötä mutta lopulta myös Full metal jacket oli tälle listalle nostettava – itse asiassa se kuuluu tälle listalle ja on monelta osin elokuvana merkittävämpi mitä esim. yllä oleva Platoon on (joka on omalla listallani säilyttänyt asemansa osaltaan tietyn nostalgia-arvon tähden). Full metal jacket on kaikella tapaa kaksijakoinen elokuva ja uskoisin, että jokainen joka on sen katsonut muistaa elävästi dramaattisen ja voimakkaan kohtauksen, jossa päättyy kahden miehen elämä – ja tavallaan täysin turhaan, mutta inhimillisesti katsoen ymmärrettävän tapahtumaketjun seurauksena. Pvt. ”Gomer Pyle” ja full metal jacket…
8. Länsirintamalta ei mitään uutta (ohj. Lewis Milestone):
Remarquen loistavasta kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (kolmas on ymmärrykseni mukaan suunnitteilla) ja näistä kahdesta kaikella tapaa parempi on tämä Milestonen aikaa todella hyvin kestänyt ohjaustyö vuodelta 1930. Jos Remarquen kirja oli loistelias niin niin sitä on myös Milestonen elokuva – mestarillinen kuvaus nuorista, jotka joutuvat sodan lihamyllyn kouriin länsirintamalle.
9. Taistelu Algeriasta (ohj. Gillo Pontecorvo):
Ranska on aikanaan käynyt useita siirtomaasotia ja on edelleen sekaantunut tavalla tai toisella sen entisten siirtomaiden sisäisiin asioihin turvaten alueilla omia etujaan ja toisinaan myös itselleen suosiollisten hallitsijoiden etuja. Taistelu Algeriasta on italialaissyntyisen Pontecorvon voimakas kuvaus brutaalista ja raadollisesta sodasta Algeriassa. Elokuvan voimaa lisää sen musta-valkoisuus, todella voimakas ja hyvä tehokeino vetämään katsojien huomion puoleensa.
10. Ei paluuta (ohj. Andrei Tarkovski & Eduard Abalov, epävirallisesti):
Koskettava elokuva, jonka keskiössä on kaksitoistakesäinen Ivan, joka toimii tiedustelijana ja vakoilijana linjojen takana. Elokuvan vahvuus on sen viipyilevässä runollisuudessa, lisäksi tenhoa ja voimaa elokuvaan tuo musta-valkoisuus ja voimakkaan inhimillinen ote. Hiukan samalla tapaa kuin Klimovin teoksessa, elokuvassa lapsella on suuri rooli ja sotaa lähestytään lapsen näkökulmasta ja hänen asemasta. Tarkovskin hieno elokuva ei ehkäpä ole niin voimakkaasti osoitteleva mitä Klimovin hieno leffa on, mutta tässä kohdin on todettava, että Klimovin teoksen tenhoavaan voimaan kuului olennaisella tapaa julmuuden selkeä todentaminen ja sen osoittaminen kuinka julmaa sota oli.
Tässäpä on kymmenen kärki omalla listallani. Ainoatakaan suomalaista sotaelokuvaa ei joukkoon mahtunut – todetaan nyt, että omasta mielestäni paras suomalainen sotaelokuva on Pekka Parikan Talvisota. Itse asiassa Parikan teos on tv-sarjana elokuvaversiotakin parempi ja kokonaisvaltaisempi ja toisaalta verrattuna Antti Tuurin teokseen, Parikan elokuva/tv-sarja on verrattomasti parempi ja voimakkaampi.
vlad.
Olen harrastanut elokuvia (genrerajoista piittaamatta) jo vuosikymmeniä, sotaelokuvien kohdalla olen asettanut tiettyjä rajoja itselleni eli kovinkaan historiallisia elokuvia en laske sotaelokuvien joukkoon vaikka itsessään sodankäynti olisikin merkityksellisessä roolissa – oma rajani kulkee siinä 1800-luvun kieppeillä ja sieltä lähdetään sitten kulkemaan kohden nykyaikaa kun puhutaan sotaelokuvista, mutta itsekullakin on tietenkin oma jaottelunsa tässä kohdin. Itse lasken selkeän historialliset ”sotaelokuvat” historiallisten draamojen joukkoon ja tietyissä tapauksissa historiallisten toimintaelokuvien joukkoon. Esim. 1800-luvun aikakaudelle sijoittuvista elokuvista sotaelokuvana pitäisin v. 1964 Cy Endfieldin ohjaamaa Zulua, on tosin tunnustettava, että leffan olen nähnyt viimeksi 90-luvun alkupuolella, joten en ehdottomalla varmuudella sano, että siinä taistelulla/sodankäynnillä on niin suuri rooli, että sen voi sijoittaa tämän genren alle.
Aloitetaan tämä ketju helpommalla tapaa eli jätetään analysointi sikseen ja tehdään lyhyt listaus niistä mielestäni parhaimmista sotaelokuvista tai elokuvista, jotka sijoittuvat tietyn sodan aikakauteen ja sodalla on elokuvassa oma merkityksellinen roolinsa, ts. mikä tarkoittaa sitä, että lasken tässä suhteessa sotaelokuvien joukkoon myös sellaiset leffat joissa varsinaiset sotatoimet ovat taustalla ja elokuvassa itsessään voidaan kuvata aikakauteen liittyviä tapahtumia vaikkapa kotirintamalla.
Lista nyt on sikäli yksipuolinen, että se käsittää vain ja ainoastaan 1900-luvun sotia.
1. Das Boot (ohj. Wolfgang Petersen):
Näin tämän mestariteoksen ensimmäisen kerran tv-sarjana joskus 80-luvulla ja jo tuolloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Sen jälkeen olen nähnyt leffan useamman kerran ja useina erimittaisina versioina – hyllystä löytyy myös se yleisesti hyväksytty täyspitkäversio. Elokuvassa saavutetaan mielestäni todella mainiosti sukellusveneessä vallitseva klaustrofobinen tunnelma ja vaikka interiööri on toisinaan todella pieni ja ahdas, se ei kuitenkaan kahlitse elokuvaa millään muotoa vaan tuo siihen syvyyttä ja ahdistavaa läheisyydentuntua, jossa on jopa itsekin aistivinaan koneöljyn lemun ja miesten hikoilun.
2. Veteenpiirretty viiva (ohj. Terrence Malick):
Minä arvostan tämän Malickin elokuvan todella korkealle ja siinä on sotaa lähestytty hyvin persoonalliselta kantilta ja miesten sodankäyntiä kuvataan tavalla, jossa hetkittäin se sota työntyy taustalle ja luonto, ihmiset, menneisyys ja haaveet nousevat pintaan kunnes raadollinen todellisuus repii takaisin maanpinnalle. Ja itse pidän elokuvaa ennemminkin kunnianosoituksena James Jonesin kirjalliselle tuotannolle, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja Malick tavoittaa teoksessaan ennemminkin sen hengen, jonka Jones tavoitti loistavimmassaan teoksessa – Täältä ikuisuuteen. Malickin elokuva pohjautuu Ohut punainen viiva teokseen, mutta sen henki on laajempi ja ulottuu Prewin ajatuksiin Täältä ikuisuuteen mestariteoksessa.
3. Tule ja katso (ohj. Elem Klimov):
Klimovin teos on eräiltä osiltaan ehkäpä väkevimpiä sotakuvauksia joita on tehty, vaikka siinä on runsaasti venäläistä/neuvostoaikaista runollista ja viipyilevää kerrontaa on siinä toisaalla tavoitettu sodan brutaalius hyvin rajulla ja autenttisentuntuisella tavalla. Elokuvassa on tiettyä osoittelevuutta mutta osaltaan tämä on ymmärrettävää, koska voisin kuvitella, että lapsuuden kokemukset Stalingradin taisteluiden keskellä ovat lyöneet vankan leimansa Klimovin mieleen. Elokuvan loppu on todella mieleen jäävä ja tunteikas… Ollen samalla monella tapaa toteava, huomioiden sen, että me kaikki olemme olleet joskus lapsia.
4. Paths of glory (ohj. Stanley Kubrick):
Tässä elokuvassa Kubrick toteaa kaikella tapaa sodan mielipuolisuuden ja mielettömyyden ja sen millaisia uhrauksia miehiltä ensimmäisen maailmansodan “mutakentillä” vaadittiin. Ja kuinka järjettömän tuntuisiin tekoihin ryhdyttiin kunnian ja maineen tähden. Loistava sodanvastainen elokuva olematta mielestäni kuitenkaan liian osoitteleva ja alleviivaava!
5. Tulikärpästen hauta (Isao Takahata):
Kyseessä on toisen maailmansodan lopuille sijoittuva kertomus kahdesta orvoksi jääneestä lapsesta Japanissa – mutta huomionarvoista on se, että kyseessä on animaatio, asia jonka ei pidä antaa hämätä ja estää katselukokemusta. Olen nähnyt Tulikärpästen haudan useita kertoja ja ensikerrasta lähtien sen on onnistunut koskettaa minua ja jokaisella kerralla sen onnistuu pysäyttää minut ja kahden sisaruksen tarinan seuraaminen animaationa on omanlaisensa kokemus. Loistava, inhimillinen, syvällinen ja surullinen kertomus elosta sodan koettelemassa maassa lasten silmin nähtynä ja koettuna.
6. Platoon (ohj. Oliver Stone):
Aikanaan Platoon oli eräänlainen merkkipaalu realistisuudessaan ja tietyssä avoimmuudessaan – se on osa Stonen Vietnam-trilogiaa – elokuvassa Stone kuvaa Vietnamin rujonkauniina ja brutaalina kokemuksena, joka jättää jäljen ihmismieleen ja jossa pahimmat viholliset voivat olla heitä, jotka ovat lähinnä itseä. Ihminen ja ihmisluonto on vihollinen – ihminen on ihmiselle susi. Ehkäpä tänään Stonen elokuvasta on jo kadonnut tiettyä aikakauteen kuuluvaa tenhoa, eikä se välttämättä ole kestänyt aikaa siinä missä moni todellinen klassikko on tehnyt.
7. Full metal jacket (ohj. Stanley Kubrick):
Ensin mietin, että voinko ottaa listalle kaksi Kubrickin ohjaustyötä mutta lopulta myös Full metal jacket oli tälle listalle nostettava – itse asiassa se kuuluu tälle listalle ja on monelta osin elokuvana merkittävämpi mitä esim. yllä oleva Platoon on (joka on omalla listallani säilyttänyt asemansa osaltaan tietyn nostalgia-arvon tähden). Full metal jacket on kaikella tapaa kaksijakoinen elokuva ja uskoisin, että jokainen joka on sen katsonut muistaa elävästi dramaattisen ja voimakkaan kohtauksen, jossa päättyy kahden miehen elämä – ja tavallaan täysin turhaan, mutta inhimillisesti katsoen ymmärrettävän tapahtumaketjun seurauksena. Pvt. ”Gomer Pyle” ja full metal jacket…
8. Länsirintamalta ei mitään uutta (ohj. Lewis Milestone):
Remarquen loistavasta kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (kolmas on ymmärrykseni mukaan suunnitteilla) ja näistä kahdesta kaikella tapaa parempi on tämä Milestonen aikaa todella hyvin kestänyt ohjaustyö vuodelta 1930. Jos Remarquen kirja oli loistelias niin niin sitä on myös Milestonen elokuva – mestarillinen kuvaus nuorista, jotka joutuvat sodan lihamyllyn kouriin länsirintamalle.
9. Taistelu Algeriasta (ohj. Gillo Pontecorvo):
Ranska on aikanaan käynyt useita siirtomaasotia ja on edelleen sekaantunut tavalla tai toisella sen entisten siirtomaiden sisäisiin asioihin turvaten alueilla omia etujaan ja toisinaan myös itselleen suosiollisten hallitsijoiden etuja. Taistelu Algeriasta on italialaissyntyisen Pontecorvon voimakas kuvaus brutaalista ja raadollisesta sodasta Algeriassa. Elokuvan voimaa lisää sen musta-valkoisuus, todella voimakas ja hyvä tehokeino vetämään katsojien huomion puoleensa.
10. Ei paluuta (ohj. Andrei Tarkovski & Eduard Abalov, epävirallisesti):
Koskettava elokuva, jonka keskiössä on kaksitoistakesäinen Ivan, joka toimii tiedustelijana ja vakoilijana linjojen takana. Elokuvan vahvuus on sen viipyilevässä runollisuudessa, lisäksi tenhoa ja voimaa elokuvaan tuo musta-valkoisuus ja voimakkaan inhimillinen ote. Hiukan samalla tapaa kuin Klimovin teoksessa, elokuvassa lapsella on suuri rooli ja sotaa lähestytään lapsen näkökulmasta ja hänen asemasta. Tarkovskin hieno elokuva ei ehkäpä ole niin voimakkaasti osoitteleva mitä Klimovin hieno leffa on, mutta tässä kohdin on todettava, että Klimovin teoksen tenhoavaan voimaan kuului olennaisella tapaa julmuuden selkeä todentaminen ja sen osoittaminen kuinka julmaa sota oli.
Tässäpä on kymmenen kärki omalla listallani. Ainoatakaan suomalaista sotaelokuvaa ei joukkoon mahtunut – todetaan nyt, että omasta mielestäni paras suomalainen sotaelokuva on Pekka Parikan Talvisota. Itse asiassa Parikan teos on tv-sarjana elokuvaversiotakin parempi ja kokonaisvaltaisempi ja toisaalta verrattuna Antti Tuurin teokseen, Parikan elokuva/tv-sarja on verrattomasti parempi ja voimakkaampi.
vlad.
