Keskustelua sotaelokuvista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vlad
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tetra kirjoitti:
BoB on hyvä. Onkohan tuo The Pacific millanen?

Aika vähän tulee sotaelokuvia katsottua, ei ole lempigenreni. Eipä tosin hirveästi muutenkaan tule elokuvia katsottua.
Klikkaa laajentaaksesi...

Hyvä mutta kuitenkin erilainen. Kun BoB keskittyi selkeästi yhden komppanian sotareissun seuraamiseen, niin Pacific heittelee katsojaa välillä eri puolille Tyyntä valtamerta. Tämä siksi, että päähenkilöt eivät kaikki palvele samoissa yksiköissä samoihin aikoihin.
 
Ei kuulosta järin hyvältä tuo, että tarina ei The Pacificissa ole yhtenäinen.

Joskus long time ago näin jonkun Vietnam-leffan, josta muistan vain, että eräässä kohdassa taustalla soi Jefferson airplane samalla kun napalmia kylvetään. Googletuksen mukaan kyseessä oli A bright shining lie. Olikohan edes hyvä leffa?
 
Tetra kirjoitti:
Ei kuulosta järin hyvältä tuo, että tarina ei The Pacificissa ole yhtenäinen.

Joskus long time ago näin jonkun Vietnam-leffan, josta muistan vain, että eräässä kohdassa taustalla soi Jefferson airplane samalla kun napalmia kylvetään. Googletuksen mukaan kyseessä oli A bright shining lie. Olikohan edes hyvä leffa?
Klikkaa laajentaaksesi...


Joo. Tuohan se juuri on. A Bright Shining Lie on melko pienellä budjetilla toteutettu tv-elokuva, joka kertoo 60-luvun alussa Etelä-Vietnamiin neuvonantajaksi lähetetyn eversti John Paul Vannin tarinan.

http://en.wikipedia.org/wiki/John_Paul_Vann

Vann oli varsinainen vastarannankiiski, joka oli vankasti sitä mieltä, että sotaa olisi tullut käydä vastasissitoiminnan metodein sen sijaan, että puolella miljoonalla miehellä yritettiin jatkuvasti saada vietkongia antautumaan laajamittaisiin konventionaalisiin taisteluihin (joissa nämä olisi tuhottu USA:n massiivisen ylivoiman ja tulivoiman avulla).

Sanoisin, että ei ole mikään elämää suurempi katseluelämys, mutta jos kohdalle sattuu, niin kannattaa toki katsoa.
 
Aika hyvin menee yksiin "kympin kärjen" edustajia Vladin vastaavien kanssa.

Seuraavat kuuluvat minullakin tuohon joukkoon:
Das Boot
Veteenpiirretty viiva
Paths of glory
Platoon
Länsirintamalta ei mitään uutta
Taistelu Algeriasta

Näiden lisäksi nostaisin omat mustat hevoseni:
The Hurt Locker - kuvaa hyvin "terrorisminvastaisen sodan" erikoisuuksia, esim. päähenkilöillä ei loppupeleissä mitään hajua keitä vastaan edes taistelevat. Samoin aika hyvin nostaa esille sitä tekijää, mikä on monen kovan sotijan taustalla, nimittäin riippuvuus sodan jännityksen nostamista adrenaliinipiikeistä. Äärimmillään tämäntyyppiset ihmiset saattavat siviilielämän tasaisuudessa alkoholisoitua ja syrjäytyä.

Talvisota - minunkin mielestäni paras suomalainen sotaleffa. Tuntematon on hyvä (v.1985 minulle "se oikea") mutta jotenkin tämä Talvisota tuo tunnetasolla kaiken vielä vahvemmin lähelle. Ehdottomasti parempi kuin Tuurin kirja, joka jää vähän vaisuksi koska tekstin kautta, rivien välistäkään, ei välity kaikki nyanssit jäyhän pohjalaisen miehen sotatiestä. Elokuvasta sen sijaan välittyy.

Tora! Tora! Tora! - 70-luvun tyyppisten kattavan operationaalisen kuvauksen antavien sotaleffojen ystävänä, tämä on aatelia.

A Bridge too Far - Samasta syystä kuin Tora x 3.

Muuten, Veteen piirretyssä viivassa on kohtaus joka mielestäni ehkä kaikkein vahvimmin välittää sotaan sisältyvän omituisen raakuuden, kuoleman, pelon, rohkeuden ja kaiken lopullisuuden estetiikan. Kohtaus on samaan aikaan epämiellyttävä ja runollinen. Elokuva muutenkin hyvin osoittaa sen miten kaikki nämä tuntemukset ja asiat tavallaan "sulaa" yhdeksi mössöksi ja sankarilliset toimet voivat lähteä hetken mielijohteesta.






 
Neuvostoliittolaisista sotaelokuvista pitää nostaa esiin massiivinen (ja massiivisen propagandistinen) "Osvobozhdenie" ("Vapautus"). Tämä oli 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa yhteensä viisi erillistä elokuvaa käsittänyt sarja.

Jokunen aika sitten ilmestyi vihdoinkin englanninkielisillä teksteillä varustettu versio.

http://www.amazon.com/Osvobozhdenie...pebp=1433943319135&perid=B29A1D3B0AB146A285C8

Kyseessä on siis Neuvostoliiton virallista sotahistoriankirjoitusta noudatteleva paketti, jossa käsitellään Kurskin taistelu, Dneprin ylitys, operaatio Bagration sekä kahdessa jaksossa Berliinin valtaus. Mitäpä tähän lisäämään kuin että tuotantoarvot ovat huikeat. Jos teistä esim. Äke Lindmanin "Tali-Ihantala" vaikutti aneemiselta suurtaistelun kuvaukselta, niin tämä lyö katsojan ällikällä. Suosittelen ihan tästä syystä, joskin ajan hengen mukaisesti NL:n propagandaan saa varautua. Tosin asioista perillä oleva katsoja kyllä huomaa ja tajuaa milloin tätä tarjoillaan.

Lisätiedot elokuvasarjasta täältä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Liberation_(film_series)
 
FMJ oli hyvä leffa koska se kertoi useista eri kohtaloista samassa tarinassa, ja sijoittui mielenkiintoiseen aikakauteen. Eihän se jostain syystä kovin vakavasti otetava elokuva (ainakaan minun mielestä) ole, mutta ehkä juuri siksi se on hyvä sotaelokuva. Minun on jotenkin vaikea ottaa tosissaan sotaelokuvia.
 
tulikomento kirjoitti:
Ihan hyvä sotaelokuva. Tämä panssaritaistelu on kyllä kova.

Klikkaa laajentaaksesi...
Eikös tämä kohtaus ole kuvattu Suomessa? Hyvä elokuva kyllä. Komppailen "Das Bootia" ja "Taistelua Algeriasta". Joko "Perikato" mainittiin? Hyllyssä on uudempi versio tuosta Remarquen "Länsirintamasta", mutta en ole vielä katsonut. Ensimmäisen version voi katsastaa halutessaan täältä:

https://archive.org/details/All.Quiet.On.The.Western.Front.1930

Edellisestä katsomiskerrasta on vierähtänyt tovi, mutta muistelisin taistelukohtausten olleen melko tehokkaita, verrattuna moniin muihin saman ikäluokan elokuviin.
 
V. Levola kirjoitti:
Eikös tämä kohtaus ole kuvattu Suomessa? Hyvä elokuva kyllä. Komppailen "Das Bootia" ja "Taistelua Algeriasta". Joko "Perikato" mainittiin? Hyllyssä on uudempi versio tuosta Remarquen "Länsirintamasta", mutta en ole vielä katsonut. Ensimmäisen version voi katsastaa halutessaan täältä:

https://archive.org/details/All.Quiet.On.The.Western.Front.1930

Edellisestä katsomiskerrasta on vierähtänyt tovi, mutta muistelisin taistelukohtausten olleen melko tehokkaita, verrattuna moniin muihin saman ikäluokan elokuviin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuo pätkä taidettiin kuvata Kemijärvellä. Sakut lennättivät paikalle tuota panssarikohtausta varten T-34:a isolla venäläisellä kuljetuskoneella. Kun kuvaukset oli purkitettu, niin tuumasivat ettei kaikkia vaunuja kannata enää takaisin kuskata. Ainakin joku suomalaisporukka osti tuolloin itsellensä ajokuntoisen Sotkan.
 
Kysyttäessä keneltä tahansa sotaveteraanilta realistista sotaelokuvaa, puolet vastaa suoralta kädeltä ettei sellaista ole olemassakaan eikä tule. Puolet suostuu kuitenkin keskustelemaan, ja yleisimmin he esittävät, että missä tahansa elokuvassa voi joku jottu olla oikein, vaikka muuten kokonaisuus vähän kusaisisi.

Tässä on amerikkalainen listaus. Todennmukaisin "Boot Camp" Full metal Jacket jne. Das Boot pääsee sekin listalle yhden ominaisuutensa vuoksi.

http://www.wordandfilm.com/2015/03/9-war-movies-that-are-actually-sort-of-realistic/

Olen melko todenmakuisen ystävä. Realistisuuteen pyrkiminen ei tietenkään ole mitenkään välttämätöntä. Elokuva on taidelaji. Esimerkiksi Saarelan Rukajärven tie on mielestäni runollinen rakkauselokuva eikä sotaelokuva minun makuuni. Tali-Ihantala on joistakin hyvistä puolistaan huolimatta yksisilmäisen pitkäpiimäinen liian vanhan miehen väsynyt ohjaustyö.

Talvisota on huippuluokan elokuva juuri tuossa Amerikan-linkissä esitetyistä syistä. Se tavoittaa sen sodan määrittelemättömän ja omalaatuisen hengen, niin rintaman ankeuden kuin kotirintaman toiveet ja odotukset. Siinä on paljon yksinkertaista, arkista ja toimivaa, josta nousee miltei hengellisen juhlava suuren ja tärkeän tapahtuman tuntu. Kansa on traagisen kohtalon edessä ja tuomittu kuolemaan Siperiaan johtavan kävelymatkan päätteeksi. Se tietää - jopa koditkin tietävät - taistelevansa elämästään, ei vain itsenäisyydestään. Ja sen miehet astuvat kiväärit kädessä katsomaan pahuutta silmästä silmään ja kysyvät, mitä asiaa sinullla meille muka oli. Sen mitä erikoisemman tunnelman tavoittamisessa ei voi onnistua kuin todellinen mestari. Parikka-vainaalta täysosuma.
 
Viimeksi muokattu:
Omat suosikkini mutta eivät järjestyksessä:
Pako Siperiasta. Saksalainen upea elokuva upseeri-isästä joka matkaa koko Neuvostoliiton halki perheensä luo.

Rukajärven tie. Kaunis elokuva kauniissa maisemissa.

Talvisota. Kenties paras kotimainen sotaelokuva. Saattaa olla jopa maailman paras?

Käki. Ville Haapasalon upea ja kaunis elokuva pohjolan maisemista.

Rautaristi. Klassikko jo pikkupojasta.

Stalingrad. Täydellinen elokuva.

Kapteeni Corellin mandoliini. Ei täysin sotaelokuva mutta kuuluu listalle.

Memphis Belle. Ilmasotaa Saksan ilmatilassa. Huippu!

Kirjeitä Iwo Jimalta.

Bravo kaksi nolla. Irakin sota ykköseen sijoittuva sotaleffa. Kymmenen pistettä.

Das Boot. Tuskin kaipaa perusteluita. Ei näitä enää osata tehdä. Hollywoodin tekemät täyttä kuraa.

Siinä joitakin.

Näistä en pidä:

Tuntemattomat, Tali-Ihantalat ja muut koulun kuvamataidon tunnin budjetilla tehdyt pätkät. Siis tämän saman ohjaajan.
 
Mun mielestä American Sniper oli hyvä elokuva mutta jään vissiin vähemmistöön tällä mielipiteellä :oops:

Kirjeitä Iwo Jimalta ansaitsee mielestäni arvostelujen korkeat arvosanat. Clint Eastwoodille kuuluu kiitosta hyvästä ohjauksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Punaisen Lokakuun Metsästys unohtui listalta. Se on alusta loppuun yhtä suurta nautintoa.
 
late347 kirjoitti:
dokumenteista hyviä olivat

Restrepo

Armadillo
Klikkaa laajentaaksesi...

Hyviä nostoja!

Näistä kahdesta pidin enemmän tanskalaisten Armadillosta, se oli jollain tapaa rehellisempi ja autenttisemman oloinen mitä Restrepo (paikoin myyty myös nimellä Tarkkailuasema Restrepo) - Restrepo antoi minusta hiukan liian tyylitellyn kuvan Afganistanin sodasta ja jenkkisotilaiden mielenliikkeisiin oli olennaisesti vaikeampi päästä kiinni tai ne eivät tuntuneet niin läheisiltä mitä juuttien. Jos taasen vertaillaan dokumentaarista Tarkkailuasema Restrepoa Sebastian Jungerin teokseen Sota, jonka filmi- ja kuva-aineistoon Tarkkailuasema Restrepo perustui (kuvaajana Tim Hetherington, edellisen ystävä) minusta kirja oli olennaisesti parempi ja sen välittämä kuva oli rehellisempi - karumpi - eikä kirjan sivuilla tarvinnut niin paljon käyttää kiertoilmaisuja mitä filmissä, jossa esiinnyttiin omilla kasvoilla. Mikä on tavallaan harmillinen suuntaus nykymaailmassa eli erinäisten mielensäpahoittajien sun muiden tähden monissa tapauksissa filmejä joudutaan leikkaamaan ja "silottelemaan" jotta järkytys ei olisi niin suuri siviileiden keskuudessa - tavallaan osoitus siitä kuinka kaukana siviileiden maailma on tässä tapauksessa esim. sotilaiden maailmasta.

Keväällä 2011 Junger oli lähdössä Hetheringtonin kanssa Libyaan keikalle, hän joutui perumaan keikan viimehetkellä, sen sijaan Hetherington lähti Libyaan, jossa hän sai myöhemmin surmansa Gaddafin joukkojen ja kapinallisten välisessä kranaattitulessa.

vlad.
 
Kaverin kertoman mukaan brad pittin tähdittämä fury ylitti odotukset.

Pidän tuota vahvana kannanottona koska se on ite leopard miehiä. (Ei siis muotityyli vaan panssarivaunu leopard hehheh)
 
FMJ on niistä vähäisistä sotaelokuvista mitä olen nähnyt paras siksi, että sinä ei ole mitään yksittäistä "auktoriteetti on aina oikeassa" asennetta, vaan esiintyy muutakin. Tavallaan Tuntemattoman Sotilaan Antti Rokka on vähän samaa kaliiberia, mutta se on suomalaisessa kulttuurissa jo aika hyväkstty juttu.
 
Tali-Ihantala on mielestäni sellaista ihan OK -tasoa, hyvästä aiheesta on saatu sellainen kolmen - kolmen ja puolen tähden leffa. Åken ohjaus on aika väsynyttä ja outouksia löytyy, mutta kyllä se on ihan riittävän hyvä lunastaakseen paikkansa.

Miehen aiempi ohjaustyö "Etulinjan edessä" onkin sitten sellaista kuraa että voisi luulla kyseessä olevan joku yläasteen näytelmäkerhon työ, ja heiltäkin huono suoritus.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top