Kiinan pressa visiitillä

Rannari

Supreme Leader
Melkoiset on turvatoimet. Rajan helikopteri on ennenkin pörräillyt taivaalla tilannetta tarkkailemassa mutta ensimmäistä kertaa näen Hornetin partioivan Helsingin yllä valtiovierailun yhteydessä. Erittäin näkyvää toimintaa ja varmaan hyvä niin.
 
EU mättää, USA jättää ja Venäjä pettää, mutta onneksi meillä on Kiina...tuo suurvalloista kaikkein suurin ja kaikkein rakkain :D

Suomelle Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailu on poliittisesti merkittävä asia. Vierailu antaa Suomelle lisää liikkumatilaa. Itsenäisyydestämme, EU:n jäsenyydestä ja Nato-suhteistamme huolimatta viime aikojen kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne lähialueillamme on luonut tunnelman kaventuvasta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta liikkumavarasta.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704042200096793_uu.shtml

Amerikkalaisviestimissä on jopa tulkittu niin, että Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailu voidaan nähdä osaltaan viestinä Venäjän presidentille Vladimir Putinille. Suomi on Kiinan yhteistyökumppani, jonka suvereniteettiä tulee kunnioittaa. Kiina tietää itse omat motiivinsa ja ajaa aina omaa etuaan. Kiinan ihmisoikeusongelmat on myös aina syytä muistaa. Suomelle Kiinan suhteiden kehittäminen niin poliittisella, taloudellisella kuin kansalaisten tasollakin on ensiarvoisen tärkeätä.
 
Niin...eikös niiltä ole tulossa markkinoille se uusi, superiakin superimpi, hävittäjä...
 
Aika erikoista, että Kiinan presidentillä ei ole omaa "Air Force One" konetta. Kyseessä kuitenkin suurvalta.
 
Suomi ja Kiina ovat päivittäneet reunavaltiopolitiikan ja vieneet sen seuraavalle tasolle :rolleyes:
 
Sauli ja Xi tekee salaisen pöytälaatikkosopimuksen, että kun tuo Venäjä tuosta kuukahtaa, vedetään Kiinan ja Suomen raja tuonne hieman Uralilta itään.
:)

Jenisei on luonnollinen valinta Suomen ja Kiinan rajaksi.
 
Kiinassa on potentiaalia ja Suomen täytyisi panostaa.. Etenkin nyt kun tuhannet suomalaiset saa töitä heidän luomien tehtaiden ja yritysten avulla. Se on vasta alkua. Kiina on vähän kuin Amerikka ennen. Sieltä saa mitä vain. Pyhä tavoite on yhteinen itäraja Kiinan kanssa.
 
Kiina on tämän planeetan pahin roistovaltio, joka riistää kansalaisiaan ja raiskaa ympäristöä täysin holtittomasti.
 
Joku käänti Xi:lle MP.netin keskusteluja ja herran piti lähteä heti käymään vakuuttamassa hyväntahtoisuuttaan ettei heidän nousevaa valtiotaan aja suomalaiset mereen. :p
 
Kiina on tämän planeetan pahin roistovaltio, joka riistää kansalaisiaan ja raiskaa ympäristöä täysin holtittomasti.

Niin...juuri sellainen maa jonka hanuria Suomi perinteisesti nuoleskelee kun sieltä tippuu hunajaa, jos ei kiinnitä huomiota ikäviin asioihin. N-liiton nuoleskelu vaihtui Kiinan nuoleskeluun, mutta perse kun perse :D

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704042200096771_uu.shtml

Muut turvajärjestelyt ymmärrän ihan hyvin, mutta tuo ilmatilan sulkeminen tuntuu kyllä hieman ylimitoitetulta touhulta...ehkä Kiina on sitä vaatimalla vaatinut.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704052200097360_uu.shtml

Se kyllä vähän kenkuttaa että jäin mottiin keskustaan taas kerran. Niin minulle käy joka perkeleen kerta silloinkin kun Putin täällä vierailee. Yritän kyllä välttää keskustassa liikkumista tuollaisissa tapauksissa, mutta aina se ei onnistu.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se kyllä hyvä signaali Kiinalaisten suuntaan, että täällä otetaan turvallisuus tosissaan. Varsinkin kun muutaman sadan kilometrin päässä oli pommit paukkunu juuri aiemmin.
 
Niin...juuri sellainen maa jonka hanuria Suomi perinteisesti nuoleskelee kun sieltä tippuu hunajaa, jos ei kiinnitä huomiota ikäviin asioihin. N-liiton nuoleskelu vaihtui Kiinan nuoleskeluun, mutta perse kun perse :D

Kaikki ok, kunhan ei amerikkalaisten imperialistien kanssa veljeillä. Siinä puolen suomen näkökanta näihin kysymyksiin.
 
Kaikki ok, kunhan ei amerikkalaisten imperialistien kanssa veljeillä. Siinä puolen suomen näkökanta näihin kysymyksiin.

Imperialisti-natsihan niillä on presidenttinäkin, jos toimittelijoiden ja muiden vätystelijöiden mielipiteitä kysytään..

Kommunistisen diktatuuri-Kiinan presidentti saa täällä todella komean vastaanoton.

Mitä saa Yhdysvaltojen presidentti?

Yhdysvallat eikä edes Trump vainoa vähemmistöjä. Mitäs tekee Kiina?
Miksi katujen varsilla hyväksyttiin vain punaiset liput?
 
Olisko ns. yleiset syyt? Kuten Jokereille myönnetty yksinoikeus Kiinan jääkiekkoon, pandat Ähtäriin ja muuta sellaista.

Yleiset syyt varmaan vaihtelevat. USA:n presidentin vastaisia kylttejä tullaan sitten näkemään vähintään yhtä monta kuin oli tänään punaisia lippuja. Varmaan jo ovat varautumassa, "unelma-konsertoijien" agitaattorit siis.
 
Yleiset syyt varmaan vaihtelevat. USA:n presidentin vastaisia kylttejä tullaan sitten näkemään vähintään yhtä monta kuin oli tänään punaisia lippuja. Varmaan jo ovat varautumassa, "unelma-konsertoijien" agitaattorit siis.

Joo, mutta USA:ta vastustavia kylttejä saa kantaa vapaasti ilman, että poliisi kyörää kantajia kilometrin päähän.
 
Back
Top