Kokoomuksen kuihtuminen ja sen seuraukset

Passi

Respected Leader
BAN
Täällä keskustellan syistä Kokoomuksen kuihtumiseen. Miksi kokoomuksella ei ole tulevaisuutta.


Elitistinen kevytversio vihreästä puolueesta ääriliberalismilla ryyditettynä, ei iske.
Jos kokoomus haluaisi menestyä tulevaisuudessa, niin poliittista kelloa pitäisi kääntää taaksepäin ainakin 50vuotta.
 
Orpo ei saa joukkojaan innostettua.
Kannatus ei kasva sillä että omat ovat innokkaina. Kasvu tulee uusien kannattajien kautta.
Jos Kokoomus olisi yritys, niin myyntijohtaja saisi sapiskaa siitä, että "uusmyynti" on hoitamatta ja nykyisillekin myynti sakkaa pahasti.

Koska uusia kannattajia ei tule ja entisiä siirtyy koko ajan enemmän Perussuomalaisiin, niin puhtaasti yritysjohdon asioita ajava puolue taantuu lopulta samaan tasoon jonkun keskustan kanssa; kummallakin on oma marginaalinen kannattajajoukkonsa. Toisella maalla asuva porukka ja toisella yritysten porhot.
.
 

Tuota @Erkki :n postaukseen jatkoksi, että ei se kaupungeissa olevien liberaalien ja vanhojen konservatiivien yhdistelmä oikein helppoa ole. Talous edellä pitäisi mennä, mutta jos se talousaate rakentuu yritystuille ja leikkauslistoille kansalaisten elämään, niin vaikeaksi menee kannatuksen kasvu. Eikä kukaan enää oikeasti usko vanhaan koti-uskonto-isänmaa jauhantaan. Ainakaan Kokoomukselta...

En ole hirveän yllättynyt Kokoomuksen sekasortoiselta näyttävältä menolta. Melkein 30-vuotta hallituksessa, niin ei ihme että oppositiopolitiikka tuntuu vieraalta. Hyökkäillään yksittäisiä ministereitä kohti ja kyseenalaistetaan hallituksen ohjeet, vaikka juuri äsken oltiin vaadittu juuri niitä samoja toimia. Selkeä linja puuttuu eikä sitä auta yksi vähän nössöltä tuuliviiriltä näyttävä puoluejohtaja...
 
Petteri Orpo on tehnyt puolueelle haitallisia ja merkittäviä virhearviointeja.

- vuonna 2015 sisäministerinä täysin kykenemätön toimimaan siirtolaispaineen alla, eikä saanut tulppaa aikaiseksi mihinkään kohtaan
- useat julkiset lausunnot siitä, että persujen kanssa ei mennä samaan hallitukseen, siis puolueen joka nyt on gallupjohtaja Suomessa

Noita asioita kannattavien joukko Kokoomuksessa ei voi olla kovin suuri. Siksi väki vähenee.
.
 
Eikös Kokkarit ole tässä väärässä porukassa?!
Tämä varmaan selittääkin mitä Kokkareissa on vikana, miksi eivät menesty. En usko että niiden keskiverto-äänestäjä on tätä mieltä.
Mutta ihan sama, minulle kyllä sopii oikein hyvin vaikka koko puolue häviää.

EoTLluvWMAAnGmQ
 
Työssäkäyvien, vähänkään vanhemmilla autoilla ajavien kansalaisten kostoverottaminen on varmasti hyvä taktiikka, jos halutaan päästä sinne nyky-Kokoomusta äänestävän liberaalivasemmiston apajille. Toisesta päästä tosin saattaa karata vähän enemmänkin ääniä.

Ei tarvita paljoa kun äänestän perussuomalaisia, erityisesti eduskuntavaaleissa. Voi olla että pitäisi ryhtyä ehdokkaaksi. En minä ala kokoomuksessa tapella siitä että eikö jo mm. riitä kunnianhimoinen ilmastopaska. Ei sellaiseen kannata edes käyttää aikaa.

Missä puolueessa ei väkeä harjata jos esittää poikkipuolisia mielipiteitä?

Sitähän minäkin, en tule kokoomuksen kokoontumisiin. Valitettavasti. Fiilikset vaan on että persujen kanssa saa ja voi jutella, myös mm. Sitran Kataisen viime aikaisista hourimisista ja miten sekin virasto kuuluisi laittaa järjestykseen. Ei tykänneet kokkarit kun kerroin mielipiteestäni. Kauanko minä sillä menolla vielä kannatan kokoomusta.

Sirpa Pietikäinenkin, yksi helvetin myyrä. Sen poikkiteloin -mielipiteet kyllä sallitaan.
 
Ongelma kokoomuksen kuihtumisessa on nimenomaan se, että miettikäähän, minne ne äänestäjät menevät - eivät kaikki todellakaan mene perussuomalaisiin. Ja miettikää, mitä se tekee eduskunnan perinteisesti oikeistovoittoiselle jakaumalle.
 
Mun kirjoissa yksi suurista synneistä on olla pro business eikä pro market. Hankala saada aikaan dynaamista vaikutelmaa kun keskitytään puolustamaan olemassaolevia busineksia yritystuilla jne. Pro business ei ole pienen maan etu yhtään pidemmällä tähtäimellä. Vaalirahan tuloa se voi turvata.

Nyt Suomesta puuttuu puolue, joka aktiivisesti ajaisi kakun kasvattamisen asiaa. Todellakin olisi tilausta.

Pro market valkyria Lepomäki kiireesti johtoon.
 
Viimeksi muokattu:
Mun kirjoissa yksi suurista synneistä on olla pro business eikä pro market. Hankala saada aikaan dynaamista vaikutelmaa kun keskitytään puolustamaan olemassaolevia busineksia yritystuilla jne. Pro business ei ole pienen maan etu yhtään pidemmällä tähtäimellä. Vaalirahan tuloa se voi turvata.

Nyt Suomesta puuttuu puolue, joka aktiivisesti ajaisi kakun kasvattamisen asiaa. Todellakin olisi tilausta.

Tätä samaa olen märmättänyt jo vuosia. Meille on kehittynyt systeemi, jossa valtionrahalla turvataan ja sementoidaan tuotantoa ja palveluita, jotka eivät kestä aikaa eivätkä kilpailua. Tämä on jo rakenteellista. Vero- ja suorat tukimuodot ovat pitkässä juoksussa sitä ihtiään. Miten tämä kehittyi? Aivan. Todistetusti poliitikon hinta lasketaan tonneissa ja puolueen saa alle miljoonalla.
 
Tätä samaa olen märmättänyt jo vuosia. Meille on kehittynyt systeemi, jossa valtionrahalla turvataan ja sementoidaan tuotantoa ja palveluita, jotka eivät kestä aikaa eivätkä kilpailua. Tämä on jo rakenteellista. Vero- ja suorat tukimuodot ovat pitkässä juoksussa sitä ihtiään. Miten tämä kehittyi? Aivan. Todistetusti poliitikon hinta lasketaan tonneissa ja puolueen saa alle miljoonalla.
Tunnustan kokeneeni oman ahaa-elämykseni asiassa vasta eilen kirjoittaessani.

Olettaen että löytyisi kok. puhis jolla olisi rohkeutta hypätä pois petollisesti lämpiävästä vesikattilasta ja tarvittaessa piilov1ttuilla esim. elinkeinoelämän järjestöille. Mikä tällaisessa kakun kasvattamisen ajamisessa voisi mennä pieleen?
 
Back
Top